Junat kulkee miten

Tänään uutisoitiin kolmosella klo.19.00 että lipunmyynti automaatteja ei ole tai ei toimi tai ei edes juna kulje kentälle.Pahoitteli nainen ja pyysi anteeksi.Oh eihä tuo voi olla oikein vain pahoitella.Olisi heti sanonut,että taksin käyttö ja mahdollinen muu haitta kustanus niin lasku heille.Pelkkä pahoittelu ei riitä.Ei edes maitokaupassa.
Miten ne ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta osaa tai voi käyttää näitä härpäkkeitä lipun ostoon voiko vain hypätä junaan ja vai tarkistuksen tullessa pahoitella ja jatkaa matkaa.
Tämä lippuhässäkkä saatiin aikaan muuttamalla,ettei ne kaverit junassa lippuja myy.Miksi näin jos ne kerran siellä kävelee.Robotti riittäisi hyvin tallustelemaan.
Vaikka kansa maksaa sitä ei palvella.MIKSI.Kaiketi saatiin joku härpäkke kaupattua ja tuotto menee sinne kaukaiseen tuntemattomaan.
Valtuuttamamme henkilöt siellä eduskunnassa voisivat tutustua pienen ihmisen kulkemiseen.Vai antavatko suoraa taksilipun satunnaiselle matkaajalle.
0<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


valitettavastianteek kirjoitti:

Tänään uutisoitiin kolmosella klo.19.00 että lipunmyynti automaatteja ei ole tai ei toimi tai ei edes juna kulje kentälle.Pahoitteli nainen ja pyysi anteeksi.Oh eihä tuo voi olla oikein vain pahoitella.Olisi heti sanonut,että taksin käyttö ja mahdollinen muu haitta kustanus niin lasku heille.Pelkkä pahoittelu ei riitä.Ei edes maitokaupassa.
Miten ne ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta osaa tai voi käyttää näitä härpäkkeitä lipun ostoon voiko vain hypätä junaan ja vai tarkistuksen tullessa pahoitella ja jatkaa matkaa.
Tämä lippuhässäkkä saatiin aikaan muuttamalla,ettei ne kaverit junassa lippuja myy.Miksi näin jos ne kerran siellä kävelee.Robotti riittäisi hyvin tallustelemaan.
Vaikka kansa maksaa sitä ei palvella.MIKSI.Kaiketi saatiin joku härpäkke kaupattua ja tuotto menee sinne kaukaiseen tuntemattomaan.
Valtuuttamamme henkilöt siellä eduskunnassa voisivat tutustua pienen ihmisen kulkemiseen.Vai antavatko suoraa taksilipun satunnaiselle matkaajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu