Valehtelusta

Onko MAP-presidentti Woodruff helvetissä mormoniteologian mukaan?

Mormonin kirja opettaa: "Voi valehtelijaa, sillä hänet syöstään alas helvettiin." (2. Nefi 9:34).

Historioitsija D. Michael Quinnin mukaan ns. ensimmäinen manifesti (eli Oppi ja Liitot kirjassa oleva "Virallinen julistus 1") on erikoinen dokumentti, sillä suurin osa sen retrospektiivisistä lausunnoista on epätosia. Selkokielellä: manifestin sisältämät katsaukset jo tapahtuneisiin asioihin ovat pääosin valheellisia.

Otan tässä yhden esimerkin. Manifestissa sanotaan kohdassa jossa Woodruff väittää että enää (siis aikoina lähellä manifestin kirjoittamista) ei moniavioisuutta opeteta eikä ryhdytä harjoittamaan (valhe muuten tuokin, mutta lupasin käsitellä yhtä esimerkkiä eli tuo toiseen kertaan):

"Yksi tapaus on ilmoitettu, jossa osapuolet väittävät, että vihkiminen toimitettiin Endowment Housessa Salt Lake Cityssä keväällä 1889, mutta en ole kyennyt selvittämään, kuka tuon seremonian suoritti"

Tuo on tökerö valhe. Woodruff tarkastutti manifestin kollegoillaan (ja sitä muokkailtiin ennen sen julkistamista). Yksi julistuksen tarkastajista ja hyväksyjistä oli Apostoli Franklin D. Richards, joka oli toimittanut tuon "yhden tapauksen" vihkimisen Endowment Housessa. Woodruff oli siis täysin kykenevä selvittämään asiat ja ne olivatkin hänelle täysin selvillä. Woodruffin ensimmäisessä versiossa ennen muokkausta luki että tuo pluraalivihkiminen "tehtiin ilman lupaamme ja tietämättämme". Ensimmäisen Presidenttikunnan jäsen George Q. Cannon kehoitti Woodruffia poistamaan tuon koska se olisi varmasti "tehnyt Jorgensonit onnettomiksi jos heidän avioliittonsa laillisuuden ylle olisi heitetty varjo". Aivan, Woodruff tiesi täysin, nimeä myöten kenen vihkimistä hän nyt kierteli ja kaarteli. Ja julistustahan muutettiin tuolta kohtaa ja silti Woodruffilla oli pokkaa kirjoittaa "väitetystä tapauksesta", ikäänkuin faktat eivät olisi olleet tiedossa.
151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vai onko tämä sitä "kanonista totuutta"?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

samar1n kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu