Keskustelu Tampereen tapahtumista varmasti jatkuu uuden Analogian ilmestymisen myötä. Vain osa keskustelijoista saa lehden kotiin ja siten ei pysty seuraamaan tulevaa keskustelua kunnolla. En tiedä, onko oikein, mutta kopioin pääkirjoituksen ja vastineet.
"Analogisissa" seurakkunnissa asuville vinkiksi ihailemani isä Gaius kirjoittaa Vaaran vuosista - kannattaa lukea.
"Analogisissa" seurakkunnissa asuville vinkiksi ihailemani isä Gaius kirjoittaa Vaaran vuosista - kannattaa lukea.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Avauksia itään ja länteen
Vähäinen seurakuntalehtemme on saanut huomiota ympäri maata ja kai ulkomaita myöten edellisen lehden pääkirjoituksen vuoksi. Kirjoituksessa arvioitiin Tampereen venäläisiin palveluksiin kietoutuvaa kirkkopolitiikkaa. Tässä lehdessä julkaistaan pääkirjoitukselle kolme vastinetta: metropoliitta Johanneksen, venäläisen seurakunnan rovastin Orest Tchervinskij'n ja projektipäällikkö Jyrki Härkösen mielipiteet.
Tähän mennessä viimeisimmän sanan asiasta on lausunut arkkipiispa Leo. Aamun Koittoon (1/05) haastatellun arkkipiispan mukaan kirkkomme haluaa pitää yllä "avoimia ja myönteisiä suhteita Moskovan patriarkaattiin." Arkkipiispa kertoo, että Konstantinopoli on "tietoinen tilanteestamme ja näistä koeluonteisesti toimitetuista" palveluksista. Hän sanoo lähtevänsä siitä, että "Venäjän kirkko lupauksensa mukaan kunnioittaa meidän autonomista ja kanonista kirkkoamme ja sen toiminta-aluetta." Hän lisää, että asiaan liittyviä kysymyksiä pohditaan seuraavassa piispainkokouksessa. Tähän samaan lopputulemaan päädyttiin myös metropoliitta Ambrosiuksen ja Tampereen seurakunnanneuvoston yhteisessä palaverissa teofaniajuhlan aikaan.
Se mikä arkkipiispan haastattelusta Aamun Koitossa jäi puuttumaan, on se tapa, jolla ekumeeninen patriarkka Bartolomeos ongelmaan itse asiassa suhtautui ja mikä on nähtävissä metropoliitta Johanneksen viestistä. Konstantinopolin terveiset ovat karua luettavaa ja tarkoittavat käytännössä, että piispainkokouksemme on vaikean sovitteluyrityksen edessä: yhä lisääntyvä venäläisortodoksien määrä tulisi pian saada kotoutetuksi suomalaiseen ortodoksisuuteemme, muutoin tuloksena on todellisesti kahden ortodoksisen kirkon muodostuminen maahamme. Voi olla, että etsikonaika tässä suhteessa on jo menetetty, mutta sen edessä ei pidä kuitenkaan lannistua. Sikäli kuin vain on mahdollista, venäläisen ortodoksisuuden edustajiin pitäisi mielestäni avata aivan uudella tapaa keskusteluyhteydet ja pyrkiä aivan konkreettiseen yhteistyöhön heidän kanssaan. Seurakuntien seutukunnallista yhteistyö tä uskonnollisen ja kulttuurisen elämän alueella tulisi siksi merkittävästi syventää.
Analogiin liittyen tähän mennessä käyty ulkopoliittinen keskustelu on mielestäni avannut ainakin kolme tarkastelukulmaa Suomen ja Venäjän kirkon suhteisiin. Yksi on perinteinen, kanonien arvovaltaa ja patriarkaattien suhteiden pysyvyyttä korostava linja. Toinen tässä lehdessä esitetty on venäläisen seurakunnan näkemys, jossa korostetaan ruohonjuuritason kysymyksiä, sielunhoidollisia lähtökohtia ja jossa patriarkaattien keskinäinen politikointi suljetaan mieluusti kaiken ulkopuolelle, koska sillä ei katsota olevan mitään todellisia vaikutuksia seurakuntien arjen kysymyksiin. Käsitykseni mukaan tämä ei kylläkään pidä paikkaansa, mistä selvänä esimerkkinä on Serafim Sarovilaisen seurakunnan perustamisluvan saaminen Tampereen alueelle. Meidän on kai turha kuvitella, etteikö Moskova olisi tiennyt lupaa myöntäessään, mihin tilanteisiin ja kirkollisiin ongelmiin epäkanoninen lupakäytäntö johtaa kyseisellä alueella. Moskovan patriarkaatin aktivoituminen ja venäläisten ortodoksien sielunhoito Tampereella eivät näytä olevan kovinkaan etäällä toisistaan.
Kolmas, liberaalimpi linja tulee esiin projektipäällikkö Härkösen kommentissa. Hän toteaa minun olleen oikeassa, kun arvelin kirkkomme ulkosuhteiden linjausten muuttuneen, tosin aivan eri näkökulmasta. Hän kirjoittaa: "Arkkipiispa Johanneksen aikana niitä ei ollut. Leon myötä ne ovat taas olemassa." Arkkipiispa Johanneksen osuudesta olen Härköseen nähden jokseenkin päinvastaista mieltä. Härkösen mielipiteellä on paljon yhtymäkohtia rovasti Tchervinskij'n näkemyksen kanssa. Arvostan sitä työtä, jota kirkossamme tehtiin Viron apostolisen ortodoksisen kirkon hyväksi ja suhteidemme lujittamiseksi Konstantinopoliin. Tätä peruslinjaa kunnioittaen olisi uudet avaukset itään ja länteen yritettävä nyt luoda sellaisiksi, että niillä on koko kirkkokuntamme tuki takanaan.
Kari M. Räntilä
Vastine pääkirjoitukseen
Päätoimittaja, arvoisa Kari M. Räntilä, kirjoittaa Analogilehden 5/04 pääkirjoituksessaan Moskovan patriarkaatin alaisuudessa olevien seurakuntien toiminnasta Suomessa ja liittää ne suureen politiikkaan,jopa Putiniin. Päätoimittaja puhuu Moskovan patriarkaatin päälinjauksista,joita Suomessa olevat venäläiset seurakunnat ovat velvollisia seuraamaan, mutta jotka eivät noudata kirkon kanoneja Suomen ortodoksisen arkkipiispa kunnan suhteen.
SUOMEEN ON TULLUT paljon venäläisiä 1990-luvun alusta lähtien. Nämä ihmiset tulevat ensin suomalaisiin ortodoksisiin kirkkoihin (jopa luterilaisiin) ja kertovat papeille omista hengellisistä ongelmistaan ja tarpeistaan. Suomalainen papisto ei kuitenkaan aina pysty ymmärtämään heidän ongelmiensa ydintä eivätkä osaa johdattaa heitä oikeaan hengelliseen suuntaan. Pappisjohtoa askarrutti tuohon aikaan myös ajankohtaisempi ja mielenkiintoisempi aihe enemmän eli Viron kirkossa tapahtuva hajaannus! Näin venäläiset maahanmuuttajat löysivät Moskovan patriarkaatin kaksi vanhaa seurakuntaa Helsingissä: Nikolskin ja Pokrovan.
Tarkat ohjeet puuttuvat
Meille Pyhän Nikolauksen kirkkoon tulee ihmisiä eri puolilta Suomea! Sama tilanne on Pokrovan kirkossa. Ja osa kristityistä menee jumalanpalveluksiin Viipuriin, Pietariin ja Venäjän Karjalan kirkkoihin, omiin kotiseurakuntiinsa. Me Suomessa toimivat papit selitämme kirkossa kävijöille, että Venäjän ja Suomen ortodoksisen kirkon välillä on täydellinen ehtoollisyhteys ja kysymme, miksi he eivät käy ehtoollisella paikallisissa ortodoksikirkoissa?
Usein syy on se, että synnintunnustuksella syntinsä tunnustava ei tule ymmärrytetyksi ja autetuksi ja ohjatuksi hengellisessä elämässä eteenpäin. Hän ei saa tarkkoja käytännön ohjeita paastoamisesta ja valmistautumisesta osallistumaan pyhistä lahjoista. Venäläinen traditio on tässä asiassa tarkka ja tiukempi. Eräs syy on myös se, että pappi ei suostu ripittämään ennen ehtoollisen nauttimista. Ote on löysempi suhteessa Pyhään!Toinen ongelma liittyy pääsiäiseen. On vaikea pakottaa ihmisiä juhlimaan pääsiäistä uuden ajanlaskun mukaan. Monet ovat tiiviissä yhteydessä kotimaansa venäläisten kirkkojen ja luostareiden rippi-isien kanssa. Sieltä he eivät saa diplomaattisia ohjeita, vaan kanonisia! Tämä asia Suomen ortodoksisen kirkon on otettava huomioon. Ongelmaa on mahdoton ratkaista Moskovan patriarkaatin ja Suomen arkkipiispan määräyksellä tai keskinäisillä julkilausumilla pääsiäisten samanarvoisuudesta. Maailma on tulossa yhä avoimemmaksi ja liikkuvammaksi. Voisi ennustaa, että pääsiäisen ongelma kärjistyy vielä.
Serafim Sarovilaisen seurakunnan synty
Muutama sana Serafim Sarovilaisen seurakunnan synnystä Tampereella. Tässä ei ole syytä nähdä mitään Moskovan politiikkaa! Jutun ydin on taas sama: joukko uskovaisia ei saanut tarvitsemaansa hengellistä ruokaa ja ohjausta paikalliselta kirkolta. (En halua osoittaa sormella suomalaista papistoa, koska on ihmisiä, jotka eivät tyydy meidänkään seurakuntaamme ja siirtyvät suomalaiseen - suotakoon se heille, se on heidän vapaa valintansa.) Tämä venäläisten kasvava joukko matkusteli jumalanpalveluksiin meille ja Pokrovaan. He kutsuivat sitten meitä, rovasti Viktor Ljutikinia, rovasti Nikolai Voskoboinikovinia ja minua pitämään katekumeenitoimintaa Tampereelle. Tämä uskovaisten ryhmä pyysi sitten sielunpaimenellista johdatusta Venäjän kirkon esipaimenilta. Vain heidän sisukkaan pyytämisensä ansiosta Moskovan patriarkaatti antoi siunauksensa jumalanpalvelustoiminnalle Tampereella.
Tässä kysymyksessä emme voi puhua Moskovan patriarkaatin hengellisestä ekspansiosta, so. laajentumispyrkimyksistä Suomessa. Ei hengellinen keskus eli patriarkaatti eivätkä venäläiset seurakunnat toimi Suomen arkkipiispakuntaa vastaan. Me suoritamme sielunpaimenellisia tehtäviämme ja pystymme antamaan hengellistä apua vain niille, jotka pyytävät sitä meiltä. Meillä ei ole mahdollisuuksia tehdä niitä paimentehtäviä, jotka kuuluvat ja on annettu paikallisen papiston vastuulle.
Tietojen mukaan Suomessa asuu noin 60 000 entisen Neuvostoliiton valtioista muuttanutta venäjää puhuvaa ihmistä. Nämä ihmiset voisivat liittyä ajan mittaan Suomen ortodoksisiin seurakuntiin. "Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia on vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. " (Luuk.10:2) Pappi on Jumalan ja ihmisten palvelija. Herra pyytää jokaiselta meiltä vastauksen viimeisellä tuomiolla! Ja tämä ei voi olla "joukkovastaus", vaan jokaisen tulee vastata omasta itsestään ja teoistaan. Silloin ketään ei auta piispa eivätkä tämän maailman ruhtinaat!
Yhteistyötä uskon todistamisessa
Olen sitä mieltä, että meidän täytyy tehdä yhteistyötä ortodoksisen uskon todistamisessa. Pääasia on, että olemme ortodokseja ja meillä on sama usko. Jokainen on vapaa valitsemaan seurakuntansa, johon hän haluaa kuulua; elämmehän me demokraattisessa valtiossa.
Minua Suomen kansalaisena ihmetyttää melko yleinen mielipide Pyhän Nikolauksen seurakunnasta, että se on kuin vieras ilmiö Suomessa. Seurakuntamme on rekisteröity Helsingissä jo v. 1927 Suomen lain mukaisesti, ja sillä on Suomessa uskonnollisen yhdyskunnan asema, ja seurakunnan jäsenistä yli 70 % on Suomen kansalaisia. Seurakuntamme on Moskovan alaisuudessa samassa suhteessa kuin Suomen arkkipiispakunta kokee olevansa Konstantinopolin alaisuudessa! Tässä mielessä seurakunnastamme olisi oikeampi puhua Suomen venäjänkielisenä seurakuntana.
Myös ortodoksiveljiemme sanat seurakuntiemme epäkanonisesta toiminnasta saavat meidät hämilleen! Silloin otetaan nähtävästi huomioon ne kanonit, jotka puhuvat vain yhden piispan ylivallasta kaupungissa. Mutta entä ne muut 773 kanonia, jotka jätetään mainitsematta! Niiden joukossa on sääntö pääsiäisestä ja monet muutkin säännöt, joita kanssakilvoittelijamme eivät ota jostakin syystä huomioon puhuessaan kanonisuudesta. Tämä on laaja aihe, jota on mahdotonta käsitellä tässä lyhyessä artikkelissa tämän enempää, mutta toivottavasti tähän aiheeseen voimme palata joskus veljellisen rakkauden pohjalta rakentavassa hengessä.
Haluan kiittää arvoisaa päätoimittajaa Kari M. Räntilää siitä, että hän otti käsiteltäväksi ne kysymykset, jotka kiihdyttävät eniten Suomen ortodoksien mieliä. Toivon tämän artikkelin edistävän yhteisymmärrystä ja veljesrakkauden lujittamista kaikkien Suomen ortodoksien keskuudessa.
Kunnioittaen,
rovasti Orest Tchervinskij
Pyhän Nikolauksen seurakunta
Vastine Analogi-lehden pääkirjoitukseen 17.12.2004
Itä ja länsi kohtaavat Tampereella
Päätoimittaja Räntilä on oikeassa arveluissaan kirkkomme uusista idänsuhteista. Arkkipiispa Johanneksen aikana niitä ei ollut. Leon myötä ne ovat taas olemassa.
Moskovan patriarkaatin aktivoituminen ja venäläisten ortodoksien sielunhoito Tampereella ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäiseen voi yrittää vastata kanoneilla Konstantinopolista tai Moskovasta. Tampereen venäjänkielisiä ortodokseja kanonit eivät kuitenkaan auta.
Jos Suomeen on syntymässä Länsi-Euroopasta tuttu ortodoksien hajaannus, sitä estetään satsaamalla työhön venäläisten parissa. Muu Eurooppa antaa meille esimerkin: ollaan suvaitsevaisia.
Maahanmuuttajat Venäjältä etsivät Suomen ortodoksisuudesta uutta kotia. Muistona vanhasta on vielä Venäjän kalenteri, kieli ja tavat. Venäläisen ystäväni mukaan Suomen ortodoksisuus uusine kalentereineen ei ole heille harhaoppi, vaan idän kirkon parasta perintöä läntisessä demokraattisessa muodossa.
Annetaan heille kärsivällisesti aikaa, tietoa ja mahdollisuus osallistua, jotta he voisivat löytää kirkostamme tämän.
Jyrki Härkönen
Ortaidin projektipäällikkö, Lohja
Ajankohtaisia ongelmia
KP Nikean metropoliitta Johannes on kanonisen oikeuden asiantuntija ja mm. Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin Pyhän synodin jäsen. Hän tarkastelee seuraavassa Tampereen venäläisten palvelusten aiheuttamia ongelmia patriarkaatin näkökulmasta.
Kun joulukuussa palasin Istanbulista, löysin postin joukosta Analogin päätoimittajan pyynnön kommentoida tiettyä kirkkomme piirissä syntynyttä kanonista ongelmaa, joka on saamieni tietojen mukaan herättänyt hämmennystä ja ihmettelyä erityisesti papiston mutta myös kirkkokansan parissa.
Kyse on siitä, että Venäjän kirkon edustajat ovat kasvavassa määrin pyrkineet toimittamaan liturgioita tänne muuttaneiden venäläisten parissa, usein ilman mitään yhteydenottoa omiin piispoihimme. Kysymys on viime aikoina tavallaan kärjistynyt Tampereen tapauksessa ja nyt osittain uudessa muodossa.
Venäjän kirkon Suomessa käynyt edustaja oli joitakin kuukausia sitten esittänyt, että heidän lähettämiensä pappien tulisi saada toimittaa toisinaan liturgioita meidän kirkossamme Tampereella. Asiasta oli sittemmin keskusteltu kirkkomme piispojen kesken,jolloin oli sovittu myönteisestä kannanotosta venäläisiin esityksiin, ainakin aluksi koemielessä. Alueen esipaimen ilmoitti tämän kantanaan Moskovan edustajille vahvistaen samalla sen periaatteen, että ko. papit muistelisivat Moskovan patriarkkaa ja kyseisen alueen suomalaista esipaimenta. Näin on menetelty jo ainakin pari kertaa
Patriarkka paheksuu
Istanbulissa sain kuulla, että ongelmasta oli puhelimitse tiedotettu patriarkaattiimme. Patriarkka ilmoitti voimakkaan paheksumisensa ja lähetti välitykselläni asianmukaiset terveiset Helsinkiin. Keskustelin vielä laajemmin asiasta pyhän synodin pääsihteerin kanssa, joka oli puhelimitse ollut yhteydessä Helsinkiin ja kehottanut luopumaan näistä aikeista. Tähän liittyvät menettelyt Suomessa nähdään selvästi vuoden 1923:n tomoksen vastaisiksi ja epäkanonisiksi. Tomos edellyttää yksiselitteisesti, että Suomen ortodoksinen arkkipiispakunta onkaikkien Suomessa olevien ortodoksien kirkko. Täällä ei niin ollen ole kanonisesti oikein, että jonkin toisen ortodoksisen kirkon toimesta järjestetään liturgioita ja että niissä muistellaan jotakuta muuta patriarkkaa.
Näin ollen ei oman kirkkomme taholta pitäisi millään tavoin eikä missään suhteessa tukea eikä mahdollistaa tomos-asiakirjan kanssa ristiriidassa olevia ratkaisuja. Sen sijaan meillä luonnollisesti on velvollisuus huolehtia mahdollisuuksiemme mukaan mm. venäläisten maahanmuuttajien tai esimerkiksi Helsingin seudun vanhempaa perua olevien venäjänkielisten hengellisistä tarpeista, kuten kasvavassa määrin eri tahoilla onkin tapahtunut.
Huolestuttavia tapahtumia
Tähän kysymyskokonaisuuteen sisältyy myös se outo seikka, että Moskovan alainen papisto Suomessa tiettävästi on toimittanut myös joitakin suomenkielisiä liturgioita omissa tiloissaan Itä-Helsingissä, jonne nyt myös on suunnitteilla laajamittainen Moskovan alainen kirkko ja kirkollinen toimintakeskus.
Ymmärrän varsin hyvin, miksi tapahtumat huolestuttavat monia ja miksi mm. Analogin päätoimittaja odottaa piispainkokoukselta selvää kanonista kannanilmaisua. Tomoksen säädösten kunnioittaminen on sitova velvoite. Siihen sisältyy myös se periaate, että täällä tehdyt ratkaisut ovat täysin sopusoinnussa ekumeenisen patriarkaatin käytännön ja tulkinnan kanssa. Tämän selvä huomioonottaminen on välttämätöntä, kuten on myös myönteinen yhteys Venäjän kirkkoon kanonisen perinteen puitteissa ja niitä avoimesti kunnioittaen. Vuoden 1923:n tomos turvaa autonomiamme, mutta se edellyttää myös, että noudatamme sen periaatteita ja haluamme ekumeenisen patriarkan todella olevan korkeimman hengellisen johtajamme myös käytännössä eikä vain juhlapuheissa.
Nikean metropoliitta Johannes
Näyttää siltä, että Analogi on tällä hetkellä rohkein Suomessa ilmestyvä ortodoksinen lehti. Kiitos Räntilälle tästä. Kun lukee näitä kirjoituksia huomaa kyllä kuka osaa asiansa. Siispä kannattaa lukea ajatuksella. Nyt haluaisin mielelläni kuulla mitä Johanneksella on tähän sanottavaa. Vieläkö ajattelet näin: 'Nurkkakuntaisissa piireissä tämä saattoi herättää närästystä, mutta mielestäni piispan päätös on erittäin viisas.' Ovatko ko. patriarkka Bartholomeos, metropoliitta Johannes, ja monet papiston jäsenet jollain lailla nurkkakuntaisia? Voisitko, arvoisa moderaattori, antaa palautteesi. Kiitos.
Tiedoksi: Koepalveluksista on luovuttu.
Voisiko joku tamperelaisista tai muista asioita tuntevista valottaa lyhyesti asian taustoja. Mitä ovatkaan siis nämä "koepalvelukset" jne? Tätä on muuten vähän vaikea seurata.
vai eikö ole rohkeutta myöntää että olet väärässä? Odotan yhä kommenttiasi. Ihan oikeasti, haluaisin kuulla mitä mieltä viime aikaisista käänteistä.
Kysyttiin, ovatko patriarkka Bartolomeos ja metropoliitta Johannes nurkkakuntaisia.
Jos toiminta-ajatuksena on, että on samantekevää, kuka vastaa venäläisten hengellisistä tarpeista, niin silloin varmaan voidaan sanoa, että patriarkka ja metropoliitta eivät ole lainkaan nurkkakuntaisia.
Bartolomeoksen kannanotto (jos se nyt on hänen kantansa) kertoo hämmästyttävästä todellisuudentajun puutteesta yhdistyneenä nepotismiin (tämän me toki jo tiesimme; todelliset hengelliset kysymyksethän ovat hänelle samantekeviä). Kun Suomen kirkon siirtyminen Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen oli alkuaan tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi, tästä olisi vähitellen aika tehdä tarpeelliset johtopäätökset. Muutoin tilanne Suomessa on 10 vuoden sisällä yhtä kanoninen kuin tällä haavaa Virossa.
nyt tekee mieli kommentoida.
Venäläisten (kuten suomalaisten ja muidenkin) hengellisistä tarpeista vastaa Suomessa Suomen Ortodoksinen Kirkko. Tämä suoraan Tomos-asiakirjasta. Ongelmana on vaan se ettei tahoille kaikille tämä kelpaa. Halutaan omia etnisyyteen perustuvia ryhmiä ja kun korostetaan etnisyyttä niin silloin ajetaan karille. On muistettava että on kyse aika marginaalisen pienestä ryhmästä, jolle ei Suomen ort. kirkko kelpaa mutta se onkin sitten entistä äänekkäämoi varsinkin jos taustatukea antaa jotkut suom. ortodoksit räksyttäen ja haukken omiaan purren. Ratkaisu ei totisesti ole vieraan jurisdiktion toiminnan lisääminen vaan ratkaisu on ottaa lusikkaa kauniisti käteen ja tulla oman käteen ja tulla Suomen ort. kirkon helmaan. Tulee muistaa että kirkko on jokaisella alueella paikallinen, ei kansallinen.
Toiseksi todellisuuden tajun puute vaivaa pikemminkin Moskovaa Alexej etunenässä ekspansiiviisen ja agressiiviesen valloituspollitiikkaan tarttuessaan. Kanoneilla ei ole ilmeisesti mitään merkitystä tässä maailanvalloitustouhussa. Suomi on pieni pelinappula, Moskova haluaa hampaansa pääomaan esim Ranskassa. Ei venäläisten hengellisillä tarpeilla ole merkitystä vaan pääomalla. Surullista. Tulee muistaa esim. Moskovan patriarkaatin tupakkabisnes.
Jumalan kiitos että Suomi siirtyi Ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen 20-luvulla. Ja Jumalan kiitos itsenäisyydestä 40-luvulla. Jos näitä kahta ei olisi saavutettu niin meidänkin kirkollinen tilanteemme voisi hyvinkin muistuttaa Viron surullista tilannetta, josa Moskova pyrkii kaikin keinoin sabotoimaan Viron apostolisen ja oikeuskoisen kirkon toimintaa vvatimalla omaisuutta itselleen ja kieltäytymaään neuvotteluista muiden kanssa. Pelottavaa KGB-meininkiä. Venäjän ort. kirkko tuntuu olevan juuri KGB:n manttelinperijä. Onneksi seurakuntatasolla ei tätä tunneta vaan siellä on hyviä sielunpaimenia ja seurakuntia jotka antaa piut paut viralliselle agressiopolitiikalle. Mutta valta sokaisee ja itänaapuri on tässä sokaisussa pelottava esimerkki.
"Venäläisten (kuten suomalaisten ja muidenkin) hengellisistä tarpeista vastaa Suomessa Suomen Ortodoksinen Kirkko. Tämä suoraan Tomos-asiakirjasta."
Valitettavasti se, että jokin asia on painettu paperille, ei takaa sitä, että se toteutuisi käytännössä.
Tottakai Suomen ortodoksisen kirkon kuuluisi vastata kaikkien täällä asuvien ortodoksien hengellisistä tarpeista. Valitettavasti vain näin ei tapahdu.
"Ongelmana on vaan se ettei tahoille kaikille tämä kelpaa. Halutaan omia etnisyyteen perustuvia ryhmiä ja kun korostetaan etnisyyttä niin silloin ajetaan karille."
Väärin. Ei haluta korostaa etnisyyttä. Sen sijaan haluttaisiin tiettyjä hengellisiä palveluja. Sielunhoitopalvelua ymmärrettävällä kielellä. Ohjeita hengellistä elämää varten. Ohjeita ehtoolliseen valmistautumista varten. Mahdollisuus rippiin ennen ehtoollista. Jne. Mutta tähän vastataan kylmästi, ettei meilläpäin ole tapana. Tosin ei sanota: "sopii painua muualle kinuamaan", mutta venäläiset ymmärtävät, että juuri tätä tarkoitetaan.
"On muistettava että on kyse aika marginaalisen pienestä ryhmästä,"
Rovasti Tchervinskijn mukaan suunnilleen kuudestakymmenestätuhannesta.
"vaan ratkaisu on ottaa lusikkaa kauniisti käteen ja tulla oman käteen ja tulla Suomen ort. kirkon helmaan"
Mikäpä siinä, mutta kun heille ilmaistaan, ettei heitä haluta Suomen ort. kirkon helmaan.
"Toiseksi todellisuuden tajun puute vaivaa pikemminkin Moskovaa Alexej etunenässä ekspansiiviisen ja agressiiviesen valloituspollitiikkaan tarttuessaan."
Tällainen näkemys ei perustu tosiasioihin vaan on lähinnä vainoharhainen. Vai väitätkö, että rovasti Tchervinskij valehtelee?
"Moskova haluaa hampaansa pääomaan esim Ranskassa. Ei venäläisten hengellisillä tarpeilla ole merkitystä vaan pääomalla"
Millä ihmeen pääomalla? Jokin kirkko tai katedraali lieneekin suunnattoman tuottoisa bisnes.
"meidänkin kirkollinen tilanteemme voisi hyvinkin muistuttaa Viron surullista tilannetta, josa Moskova pyrkii kaikin keinoin sabotoimaan Viron apostolisen ja oikeuskoisen kirkon toimintaa vvatimalla omaisuutta itselleen ja kieltäytymaään neuvotteluista muiden kanssa."
Tätä menoa meidän kirkollinen tilanteemme muistuttaa Viron tilannetta 10 vuoden sisällä. Silloin Suomen ortodoksisesta kirkosta sanotaan, että jätettyään ensin venäjänkieliset oman onnensa nojaan se pyrkii kaikin keinoin sabotoimaan Moskovan patriarkaatin toimintaa Suomessa. Moskovan patriarkaattihan on toiminut tässä maassa satoja vuosia; Konstantinopoli sen sijaan alle 100 vuotta.
"Venäläisten (kuten suomalaisten ja muidenkin) hengellisistä tarpeista vastaa Suomessa Suomen Ortodoksinen Kirkko... Ongelmana on vaan se ettei tahoille kaikille tämä kelpaa. Halutaan omia etnisyyteen perustuvia ryhmiä ja kun korostetaan etnisyyttä niin silloin ajetaan karille."
Suomessa tätä logiikkaa on jauhettu väsyksiin saakka. Logiikka on kuulemma kanonisesti perusteltua kaikkialla muualla, mutta ei Virossa, jonne nimenomaisesti piti suomalaisten myötävaikutuksella perustaa lähinnä virolaisia varten oma jurisdiktio, koska MP ei heille etnisistä ja/tai poliittisista syistä kelvannut.
Ongelma ei ole ollut siinä, että venäläiset olisi jätetty "oman onnensa nojaan", sillä Tampereellakin on järjestetty slaavinkielisiä palveluksia varmaankin kohta kymmenen vuotta ja aina on ollut paikalla pappi, joka on ottanut synnintunnustuksiakin vastaan.Lisäksi seurakunnassa on ollut toinen pappi, joka on venäjäntaitoinen, sl. palveluksia on hänen myötään lisätty. Nämä järjestelyt eivät siis kelpaa/riitä.Kun sunnuntaina pidetään slaavilainen palvelus, järjestää Nikolauksen seurakunta kuljetuksen bussilla Helsinkiin, ettei kansa vahingossa mene "väärään" palvelukseen.Nikalauksen pappi on myös kieltänyt seurakuntansa jäseniltä menemästä ehtoolliselle Tampereella (ja muuallakin) ellei pappi ole Moskovan siunaama.
Tampereen seurakunnassa on kyllä satoja venäläisiä liittynyt seurakuntaan.Mutta seurakunnassa on myös romanialaisia, kreikkalaisia, bulgaarialaisia, etiopialaisia, virolaisia ym. mutta heiltä ei ole kuulunut omien seurakuntien perustamisaikeita. (On toki, että venäläiset ovat suurin vähemmistö)
Mistä sitten on kysymys? Siitä, että venäläiset pitävät Suomen kirkkoa harhaoppisena ja epäkanonisena, johtuen kalenterista ym.muista muotoseikoista!
ettei virolaiset ole innoissaan liittymässä moskovan patriarkaattiin, sille on olemassa kosolti painavia historiallisia syitä.
Tsaarin aikaan venäjän kirkko oli osa imperialistista sortokoneistoa, kommunismin aikaan ainakin virallinen kirkko myötäili moskovan poliittisia ja sotilaallisia exspansioita, eikä tilanne tänään näytä paljoa paremmalta.
Voimissaan oleva venäjän kirkko siunaa esim. tsetseenian ihmisoikeusrikokset, demokratian puutteen venäjällä ja harrastaa jälleen sekaantumista pienenpien naapuriensa asioihin.
Sopii venäläisten kirkkoineen pysyä vaan rajan toisella puolella nätisti. Se on näet maassa maan tavalla pelin henki!
"Kun sunnuntaina pidetään slaavilainen palvelus, järjestää Nikolauksen seurakunta kuljetuksen bussilla Helsinkiin, ettei kansa vahingossa mene 'väärään'palvelukseen."
Kieltämättä erinomaista palvelua. Aamuvirkuille. Lähdön Tampereelta täytynee tapahtua reilusti ennen seitsemää, jos on mieli keritä Nikolskin liturgiaan puoli kymmeneksi. Voikohan bussissa ripittäytyä?
Minä en ole mitään mieltä. Nykyisin kaikki energiani menee täällä olevien viestien lukemiseen, enkä ehdi enää kirjoittaa tälle palstalle. Ja sitten kun lopetan kokonaan moderoinnin, täällä voi puhua minun puolestani ihan mistä huvittaa.
Johannes
Jos kaksi ortodoksista patriarkaattia ei pysty pyyteettömästi kohtaamaan toisiaan, niin kuinka onkaan mahdollista idän ja lännen katolisten kirkkojen kohtaaminen?!?
Eihän idän ja lännen ortodoksioiden yhteys olekkaan todellista. Se perustuu vain ns. uskonnolliseen diplomatiaan.
Suomessa toimiva sarovilaisuus pitää suomalaista kalenteria nimenomaan harhaoppina.
Niin kiivasta on sen sisäinen vääntö ja salassa tapahtuva opetus.
Päävääntäjänä toimii "isä Aleksi" Moskovassa.
Suomessa toimivat sarovilaiset opettavat sisäistä ryhmäänsä salassa näin ja ulkopuolisille noin.
Kahdet kasvot tai useammatkin- tilanteesta riippuen.