Mahtava tee se itse "lelu"

Halpis

Tein tänään mahtavan seksilelun jota voi käyttää kumpikin osapuoli. Ostin 20mm vesivaneri levyn 250cm * 120cm. Pyysin tyttökaverini makaamaan sen päälle ns. X asentoon ja piirsin liidulla ääriviivat. Sitten pyysin kontalleen kyynärpäät levyyn kiinni jalat mahdollisimman levälleen ja piirsin tämänkin asennon levyyn.

Sitten porasin kuvioihin ranteiden, nilkkojen, reisien, polvien, rintojen ja vyötärön kohdille poralla reiät, niin että levyyn sai pujotettua nahkaremmit.

Pyysin tyttöystäväni pukemaan stay-up:t jalkaan ja laittamaan päälle juuri ostetut lateksi rintsikat missä on nännien kohdilla reiät. Käskin hänet makaamaan levyn päälle ja kiinnitin kaikki remmit tiukalle ja laitoin pallon hänelle suuhun. Käskin yrittää irti siteistä ja annoin puoli tuntia aikaa tähän. Kun tulin katsomaan puolen tunnin päästä niin siinäpä hän makasi edelleen jalat levällään yhä tiukasti levyssä kiinni. Nännit olivat turvonneet todella suuriksi ja jalkoväli valui kiimasta. Tästä oli helppo vähän vibrata häntä jalkovälista ja vähän panna "kiusaksi"....en kuitenkaanantanut sille orgasmia. Irroitin siteet ja käskin konttaus asentoon ja kiinnitin hänet siihen. Oli aivan mahtava takaapäin asento ilman että tyttöystävä pystyi vastustelemaan mitenkään. Annoin kunnon kyydit ja orgasmit saatiin kumpikin.

Illaksi sovimme niin että hän laittaa minut x-asentoon ja ratsastaa päälläni itselleen ja minulle orgasmin, mutta ei päästä irti ennenkuin on kiusoitellut minulle yhteensä 3 orgasmia. Tietänee yli tunnin pakko x-asentoa.

Tästä riittää iloa meille pitkäksi aikaa sillä tämän saa helposti myös pystyyn vinoon ja vaikka mihin asentoon. Lisäksi uusia asentoja voi "piirrellä" tuohon lisää lähes rajattomasti ☺

9

1298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huomentaaa

      onneksi heräsin

    • Itsenäisenä

      Tekisin vaikka sata tuollaista jos vain jostain löytyisi nainen jonka voisin tuollaiseen kiinnittää :(

    • Halpis

      Ensinnäkin löylykauhatyyppi vois rakentaa itselleen vastaavan ja pyytää vaikka naapuriaan pistämään sinut siihen kiinni löylykauha pe....ssä.

      Kahden illan testailun jälkeen kokemuksia :)

      Levyä voi pienentää sillä 200×100cm on riittävä. Kevenee samalla huomattavasti ja mahtuu hyvin sängyn alle jemmaan. Kun rinnan, lantion ja reisien kiinnitykseen käyttää ylipitkiä naruja niin "ylijäämä" päillä saa esim. vibran kiinnitettyä todella hyvin ja tiukasti haaroväliin, niin että sitä on mahdotonta saada rimpuiltua pois paikoiltaan. "Venkoilu" vain vetää vibraa tiukemmin kohti klitorista. Rinnan kohdan naruilla saa tehtyä "rintsikat" jolloin tissit ja nännit törröttävät todella kivasti.

      Eilen oli kauniimmalla osapuolella viiden orgasmin ilta eikä irtipäästettyään ainakaan valittanut kohtelusta :)
      Kokeiltuja asentovariaatioita joista ei ilman apua pääse irroittautumaan:

      - X-asento selällään kädet ja haarat levällään / sama vatsallaan
      - Kynttilä asento selällään jalat ja kädet yhdessä / sama vatsallaan
      - Selällään haarat levällään kädet reisiin kiinnitettynä / sama vatsallaan
      - Selällään haarat yhdessä kädet reisiin tai ylös kiinnitettynä (hyvä asento vibraukselle) / sama vatsallaan (ei oikein pääse vibraamaan eikä panemaan- anustappi vibraus onnistuu
      - Puoli istuma-asento haarat levällään kyynärpäät kiinni levyssä - et pääse istumaan etkä makuulle
      - Istuma-asento haarat levällään kädet selän takana (kaulapannasta eteen ja taakse kiinnitettynä) ei voi kuin istua suorana
      - Selällään jalat koukussa nilkat reisissä kiinni ja reisistä jalat levitettynä, kädet ylhäällä levällään tai reisissä kiinni (nuole minua haarovälistä asento) / sama vatsallaan (nai mua takaapäin asento)
      - Polvillaan (leveä konttaus asento) haarat leveällä ja nilkoista ja reisitä kiinnitettynä kädet edessä ranteista ja kyynärtaipeista kiinni. Ts. Pää alhaalla ja takapuoli ylhäällä ( todellä hyvä "nai mua takaapäin asento")
      - Polvillaan muuten sama kuin edellä mutta vain ranteista kiinni ja kaulapannasta taakse joka estää alas / eteenpäin nojaamisen. Ns. Koira / kani asento

      Top 3 tähän astisista (tyttöystävä kiinnitettynä, molempien mielipide)
      - Polvillaan leveä konttaus asento (nai mua takaapäin asento)
      - Selällään jalat koukussa (nuole minua haarovälistä asento)
      - X-asento kädet ja jalat levällään (vibraa mua ennen panoa asento)

      Top 3 (minä kiinnitettynä, molempien mielipide)
      - X-asento kädet ja jalat levällään (ota minulta suihin ja hiero pallejani asento, mutta et näe mitä ja miten sen teen, asento)
      - Kynttiläasento kädet levällään jalat yhdessä (Ratsastan sinulla niinkauan kuin haluan, asento)
      - Istuma asento (katsele avuttomana kun otan sinulta suihin tai teen "käsitöitä")

      Miespuoleisille ei oikein käy nuo vatsallaan asennot. Pitäisi tehdä reikä kalua varten ja nostaa levy vaikka kaden tuolin väliin....täytyy testata jossain vaiheessa tuokin.

    • Kotinikkari

      Tein saman ja lisäsin haaravälin kohtaan 12smn reijän johon jeesusteipillä teippasin alumiinifoliolla päällystetyn talouspaperirullan keskiön. Tätä muija voi hyväillä klittallaan ja /tai tyäntyä B-rappuun. Samalla minä voin laueta siihen niin ihanasti.

    • Halpis

      Onko kukaan muu rakennellut mitään muita välineitä itse? Tyttöystävääni kiihottaisi "wanhanaikainen" häpeä puu, sellainen mihin teljetään pää ja kädet, eli olet kontallasi siinä. Sehän oli tehty tukeista ettei sen kanssa lähdetä kävelemään ja kotikäyttöön tuo on vähän liian iso. Tuohon levyyn voisi 8×2 tuumaisista lankuista saada tuollaisen kiinnitettyä......pitää vähän suunnitella.

    • Halpis
    • dffdgd3333211
      • Halpis

        Heh, luuletko ettei meillä jo ole tuota settiä ostettuna vuosia sitten. Tässä onkin kyse siitä että oikeasti pysyy paikallaan ja asentovariaatioita on huomattavasti enemmän.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      64
      2116
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1722
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1389
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1337
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1186
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      357
      1126
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      329
      1103
    Aihe