Itsekkin puolella korvalla kuuntelen ja toisella

silmällä katselen mitä kaupalisella ja viralisella uutistoimistolla on heidän omasta mielestään asiaa. Kaupaliselta puolelta ei kuulu läheisiini yksikään juontajatoimittaja vaikka olen saanut kuulla miten ihmiset joista mainittakoon naisihmiset ja mieihmiset rakaentavat mielikuvitussuhteita heille täysiin vieraisiin bittiavaruudessa. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskuudessa olemme ystävälismielisesti todenneet kuinka meillekin täysin vieraat ovat tuntevinaan jokaikisen julkisuudessa työtään tekevän paremmin kuin omat läheisensä ja sukulaisensa joka kertoo hyvin paljon monesta näkökulmasta katsottuna ihmisten tarpeesta päästä julkisuuteen joka ei ole minulta pois eikä kuulu minulle joten nyt on parasta että en sano mitään...

Tiedostan että en samaistu noihin kehenkään heidän elämäntavoissaan enkä näe minkäänlaista mieltä enkä käytöstä itseltäni soitella, tekstailla kuin minkäänlaisia kuvia sekävidoita lähetellä minulle täysin tuntemattomille joita sanovat koko suomen kansan sitä ja tätä. Itse en käyttäydy siten vaikka pidän hyvällä tavalla tehdyistä laadukkaista mainoksista josta totean että tosiasia on kuinka arlan luomujugurtti sisältää hyvin vähän mitään tutkittuani mitä suuhuni laitan mansikoiden tai vadelmien kanssa.. Kaikenkaikkiaan ihan jokainen itseään toimittajajuontajaksi sanova on yhtä tuntematon kuin julkisissa liikennevälineissä täysin tuntemattomat kanssa matkustajat.

Olen täysin varma asiastani mm. että kaupalisilla kuin muissa ylen pärjäävät ilman minun mielipidettä edelleenkin koska ovat pärjänneet tähänkin asti enkä pyytele anteeksi sitä että en tunnista enkä tunne noita tvpersoonia ja mitä kaikkia radiopersoonia he sitten ovatkaan enkä tunne heihin nyt enkä koskaan tuntenutkaan läheisyyttä tai läheisyydenkaipuuta vaikka koko suomen kansa niin tuntisi. Minulle on tärkeämpää tuntea ne kaikki joiden kanssa toimin päivittäin todellisuudessa enkä silloinkaan ylitä epäsopivaisuuden rajoja epäsopivalla uteliaisuudella enkä ole halukas tietämään jokaisen yksityiselämää syömisineen ja mitä milloinkin tekevätkin.

Todella ja tosiasiassa mukavasti todettu se naseva kommentti joka kuuntelee puolellla korvalla ja katsoo toisella silmällä koska todellisuudessa on tosiasiassa paljon vaativampaa, tärkeämpää läsnäolo, huomaisuus, ystävällisyys ja asiallinen käytös kuin bittiavaruuden teeskentelyt mielikuvitushahmoineen.

Kesä on loppunut ja syksy saa alkaa, toivottavasti hyvien laadukkaiden mainosten kera jotta tiedän tehdä laadukkaita ostoksia mm. hej då
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kowlouoix kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu