Isovanhempana olen ollut leikkipuistoissa lapsen lapseni kanssa ja surulla olen katsonut
nuoria vanhempia ja heidän asennoitumista omaan ja omiin lapsiinsa siellä.
Lapsi tai lapset kun saadaan kiinnostumaan jostain vempaimesta puistossa tai leikkikentällä
heti kaivetaan kännykkä esiin, siis välittömästi.
Lapsi usein kääntyy ja katsoo isää tai äitiään ja kysyy jotain, kuuluu vain joo joo, tai älä mene sinne tms.
Katse kuitenkin heti takaisin kännykkään kun lapsi taas alkaa leikkimään.
Mutta lapsi oli jo nähnyt että isä tai äiti oli katse enimmäkseen pää alaspäin kännykässä.
Nyt moni varmaan ajattelee, että kyllähän vanhemmat ovat kuitenkin siinä, ettei mitään
vahinkoa pääse tapahtumaan, ovatko he? Kyllä fyysisesti, mutta entä henkisesti? Eivät ole ja se onkin se pointti tässä.
Lapsi kyllä aistii onko isä tai äiti läsnä oikeasti. He joutuvat kerjäämään huomiota mikä on huono lapsen kehityksen kannalta.
Olen nähnyt tapauksia joissa isä tai äiti ärähtävät lapselle voimakkaasti kun seurustelevat
kännykkänsä kanssa, tyyliin koita nyt päättää, tai tee sitten sitä tai älä kysele koko ajan jne.
Uskon, että tällainen asenne lapseen vaikuttaa varmasti kielteisesti ennen pitkää.
Lapsi kokee tämän tuosta hylkäämistä vanhempansa taholta, saa kysellä useaan kertaan äitiltään tai isältään asioita saamatta vastausta tai saa ärähdyksiä ja huomaa vanhempansa katsovan kännykkäänsä eikä kuuntele kuin puolittain.
Onko se todella pakko kaivaa se kännykkä heti taskusta kun vain suinkin on muutama sekunti
aikaa? Onko pakko?
Olen nähnyt äidin joka naputteli koko ajan kännykkää katse siihen kohdistettuna ja samalla puhui lapselleen asioita, miten hän muka pystyi keskittymään lapseen? No, muodollisesti kyllä
mutta ei oikeasti.
En ihmettele yhtään kuinka lapset oireilevat nykyään niin paljon. He eivät saa sitä rakkaimpansa läsnäoloa terveesti ja kokonaisesti.
Facebook yms. sellainen vie ikävä kyllä voiton liian monessa tapauksessa.
Puuttuakaan ei voi vaikka tuollaista näkee joka paikassa liian paljon. Kuinka sitten on kotona?
Sairasta addiktoitumista ja säälittävää kun ei ymmärretä, että lapsi tarvitsee kasvaessaan jakamattoman huomion ja läsnäolon.
Kasvaessaan nuoreksi tämä hakee sen huomion puutteen muilla keinoilla.
nuoria vanhempia ja heidän asennoitumista omaan ja omiin lapsiinsa siellä.
Lapsi tai lapset kun saadaan kiinnostumaan jostain vempaimesta puistossa tai leikkikentällä
heti kaivetaan kännykkä esiin, siis välittömästi.
Lapsi usein kääntyy ja katsoo isää tai äitiään ja kysyy jotain, kuuluu vain joo joo, tai älä mene sinne tms.
Katse kuitenkin heti takaisin kännykkään kun lapsi taas alkaa leikkimään.
Mutta lapsi oli jo nähnyt että isä tai äiti oli katse enimmäkseen pää alaspäin kännykässä.
Nyt moni varmaan ajattelee, että kyllähän vanhemmat ovat kuitenkin siinä, ettei mitään
vahinkoa pääse tapahtumaan, ovatko he? Kyllä fyysisesti, mutta entä henkisesti? Eivät ole ja se onkin se pointti tässä.
Lapsi kyllä aistii onko isä tai äiti läsnä oikeasti. He joutuvat kerjäämään huomiota mikä on huono lapsen kehityksen kannalta.
Olen nähnyt tapauksia joissa isä tai äiti ärähtävät lapselle voimakkaasti kun seurustelevat
kännykkänsä kanssa, tyyliin koita nyt päättää, tai tee sitten sitä tai älä kysele koko ajan jne.
Uskon, että tällainen asenne lapseen vaikuttaa varmasti kielteisesti ennen pitkää.
Lapsi kokee tämän tuosta hylkäämistä vanhempansa taholta, saa kysellä useaan kertaan äitiltään tai isältään asioita saamatta vastausta tai saa ärähdyksiä ja huomaa vanhempansa katsovan kännykkäänsä eikä kuuntele kuin puolittain.
Onko se todella pakko kaivaa se kännykkä heti taskusta kun vain suinkin on muutama sekunti
aikaa? Onko pakko?
Olen nähnyt äidin joka naputteli koko ajan kännykkää katse siihen kohdistettuna ja samalla puhui lapselleen asioita, miten hän muka pystyi keskittymään lapseen? No, muodollisesti kyllä
mutta ei oikeasti.
En ihmettele yhtään kuinka lapset oireilevat nykyään niin paljon. He eivät saa sitä rakkaimpansa läsnäoloa terveesti ja kokonaisesti.
Facebook yms. sellainen vie ikävä kyllä voiton liian monessa tapauksessa.
Puuttuakaan ei voi vaikka tuollaista näkee joka paikassa liian paljon. Kuinka sitten on kotona?
Sairasta addiktoitumista ja säälittävää kun ei ymmärretä, että lapsi tarvitsee kasvaessaan jakamattoman huomion ja läsnäolon.
Kasvaessaan nuoreksi tämä hakee sen huomion puutteen muilla keinoilla.
Vastaukset 26
Vanhimmat
minkälaisia aikuisia näistä lapsista tulee?
Ennenvanhaan ei ollut kännyköitä, mutta lapset olivat pitkälti oman onnensa nojassa ilman valvontaa. Lapsia kuolikin isot läjät onnettomuuksissa ja tauteihin. Kännykän sijasta vanhemmat huvittelivat juomalla viinaa, ja lapsia hakattiin säännönmukaisesti.
Hölöhölö. Tämä on yhtä asiallista, kuin edellinenkin roskaposti.
On reaalimaailman kylmä fakta, että vielä joitakin vuosikymmeniä sitten lapset olivat joksenkin valvomatta, ja lasten kuolleisuus oli korkeampi. Myös lasten pahoinpitely ei ollut ainoastaan tavallista, vaan myös jopa sallittua. Eikö ole ikävää, kun faktat eivät tuekaan nostalgialta löyhkäävää taivasteluasi?
"Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee." ;))) pahoinpitely on asia erikseen. Kännykkävanhemmatko valvovat lapsiaan paremmin, häh? Eikä pelkkä valvominen riitä, vaan yhdessä eläminen ja oppiminen vanhemmiltaan. Tarhapöllöt eivät sitä ymmärrä,
Siinä taas yksi lastenhakkaaja mölisee. Kuinkahan nuhteeton lienet muutenkaan.
Nykyään lasten annetaan rääkyä kurkku suorana julkisissa. Mitään ei sanota eikä tehdä. Ihmiset ovat nykyään tosi tyhmiä ja välinpitämättömiä. Hei mul on mskee tatska. Syödään epäterveellisesti, luetaan roskalehtiä. Ihan sama koirien kanssa, monilla naisilla näkee pieniä koiria, joita kiskotaan hihnasta eikä välitetä niistä miksi niitä pitää sitten ottaa?
Joo, ennen vanhaan sylilapsetkin sentään hakattiin hiljaisiksi. Eikä ollut tatskoja, vaan puukkotappelusta tulleita arpia ainoastaan!
Varmasti ihan todenmukaisia havaintoja joistakin tilanteista. Toki ne tilanteet vaihtelevat samassa perheessä ja eri perheiden välillä. Eli se vanhempi siellä leikkikentällä voi olla henkisesti läsnä pääsääntöisesti, sitähän ei tiedä. Voi olla olemattakin, ihmisiä kun on joka lähtöön.
Aloitus kuitenkin nosti tämän asian esiin ikään kuin uutena. Sitähän se puolestaan ei ole. Kautta aikojen vanhemmilla on ollut muutakin elämää kuin keskittyä tauotta lastensa juttuihin. Aikanaan kasvatukseen jopa kuului luonnollisena osana, että lapset ovat hiljaa kun aikuiset puhuvat. Lapsuus sellaisena, kuin nyt näemme, ei sekään ole kovin pitkäaikainen näkemys. Aikanaan lapset olivat 'miniaikuisia', jotka tekivät töitä. Lapsia on 'ohitettu' milloin töiden vuoksi, milloin kirjan, milloin television jne.
Sinusta lapsi kuitenkin tarvitsee jakamattoman huomion ja läsnäolon - ilmeisesti tauotta, vai mitenkä? Mihin perustat tämän ajatuksen? Kiinnostaa myös se, miten katsot nimenomaan nykyisen tilanteen aiheuttavan oireilua verrattuna aiempaan.
Oma lapsuuteni 50 vuotta sitten ainakin oli erittäin onnellinen, mitä nyt isä olisi voinut olla vähemmän töissä. Samoin oli mielestäni koko taajaman lapsikatraalla, joista useimmilla oli äiti tai ainakin mummi kotona.
Onnellinen oli omanikin. Vaikka vanhempani eivät ehtineetkään alati kiinnittää minuun huomiota. Sitä kun oli töitä tehtävä. Ja huomiota vei moni muukin asia, Koko taajaman puolesta sen sijaan en voi puhua. Olihan siellä kohtaloa jos toistakin.
Jos nyt aloituksen aihetta mietitään, niin miten oma tilanteesi oli? Saitko vanhempiesi jakamattoman huomion kaiken aikaa? Vai löytyikö onnellinen lapsuus, vaikka ei aina ollutkaan keskipisteenä?
ei edes sana uusavuton kata sitä sanaa mihin nyt olevat pienetlapset ja nuoret jotka ovat murrosiässä.
ihmiset on myyneet itsensä ja elämänsä sähköiseenlaitteeseen mitä näitä härpäkkeitä on peleineen ja itsensäpäivittäminen .
olihan sässätaannoin uutinen että nuoriäiti ei muitanut ruokkia lasta lapsi kuoli.
Sama juttu koirantaluttojila. Ensin ollaan koko päivä poissa eikä koiraan oteta kontaktia edes lenkilä vaan tuijotetaan puhelimeen.
Olen onnellinen ettei minulla ole lapsia kohta turvattomaan,islamilaiseen suomeen raiskattavaksi ja alistettavaksi.Lapset ja aikuisetkin näplääväät työttöminä/orjina tietokoneitaan ja puhelimiaan läpi Elämän.Sekö on Elämän tarkoitus?
Seuraan sivusta tätä murhenäytelmää eläkeläisenä 51v kun takuu-eläkkeestä ei mene edes veroja matujen hyysäämiseen ja kohta muutan Viroon.
Aloittaja on aivan syystäkin huolissaan nykynuorten lapsista.. Olen huomannut aivan saman ilmiön ollessani lasten kanssa leikkipuistossa. Lapset haluavat näyttää kaikenlaisia kivoja "temppuja" joita he ovat oppineet, ja olisi aikamoinen pettymys heille jos minä tuijottaisin vain kännykkääni, enkä olisi kiinnostunut heidän tekemisistään. Herätys ,lasten vanhemmat,,huomioikaa lastenne touhut.
Minä huomasin saman ilmiön myös aikana ennen kännyköitä. Silloinkin lapset halusivat näyttää kaikenlaista, ja aikuisilla oli tapana keskittyä johonkin muuhun toisinaan. Kuten nykyisinkin. Eipä sillä, sinällään kyllä samaa mieltä siitä, että lasten elämässä kannattaa olla läsnä. Eri mieltä kuitenkin siltä osin, että huoli tuntuu koskevan 'nykynuorten lapsia' ikään kuin ennen olisi ollut toisin.
Aloittaja sanoi sen mitä näkee todella paljon, lasten liikenne puistossa lapsenlapsen kanssa paljon leikkivänä (itsekin) olen huomannut tuon saman surullisen ilmiön, tärkeintä on saada lapsi pois omasta maailmasta leikkeihin että saa itse keskittyä tuohon oman leikkikalun kanssa seurusteluun.
Tuo on jo niin "normaalia" jo, että siihen ei enään kukaan oikeen kiinnitä huomiota.
Joku sanoi tuossa aiemmmin, mikä kertoo paljon nykyasenteesta, että "kautta aikojen on vanhemmilla ollut muutakin elämää kuin keskittyä tauotta lastensa juttuihin"
Kyllä olen kans isovanhempana samaa mieltä, silloin kun ollaan se kallis aika lapsen kanssa, ei yritetä koko ajan paeta muualle ajatustensa kanssa.
Kyllähän lapsi leikkii omia aikojaankin mutta onko se niin vaikeaa ja ajan haaskausta seurata lapsensa tekemisiä silloinkin?
Lapsi tarvii vanhempansa katsekontaktia tämän tuosta leikkiessään.
Pitäkää vain nuoret vanhemmat tätä niuhottamisena mutta edestänne asian vielä löydätte.
Nykytekniikka on tullut jäädäkseen. Paluuta ei ole vanhaan, silti
ne vempaimet vievät ihmisten aikaa aivan liikaa ja väärässä paikassa.
Senkö takia lääkärini kysyi miten saan lapseni pysymään irti huumeista ihmettelin vaan olenko minä potilas vai hän Hyks ja nimekäs lekuri tais olla seka käyttäjä en kerro enempää ettei tuu syytettä kyseessä työtapaturma ja häviölle jäin näin se mennee oli rahhaa valtaa tai ei...En ole katkera mutta kuitenkin.
Aivan, fituttaa katsella tuota Jumala puhelimen vatkausta. Orjakapula on nokan alla joka paikassa, ei huomata mitään ympärillä olevaa. Tekisi mieli viskata hevon kuuseen nuo helvetin vehkeet. Osa rassailee niitä autolla ajaessaankin. Siinä sitten tulee loukkaantuneita ja jopa ruumiita kun uutta statuspäivitystä tehdään. Ei hyvää päivää aikaa ja tapoja.
Ruokapöydässä sama juttu - jos nyt perheet yleensä enää syövät yhdessä.
Toisella kädellä räplätään puhelinta ja toisella mätetään ruokaa sisään, kuin villit ikään. Näkyy tuo villien käytös yleensä muuallakin monilla, ei kaikilla. Vielä löytyy kauniisti käyttäytyviä nuoria.
Sanon siitäkin huolimatta että joku ylempänä kirjoitti, että ennen ei ollut paremmin: oli kyllä.
Minua huolettaa ne lasten vanhemmat. Täysin taidottomia ja zombien näköisiä. Naiset läskejä heti eka synnytyksen jälkeen, miehet työttömiä tai jotain tukityöllistettyjä. Tatuointi kyllä pitää ottaa näkyvään paikkaan, se varmistaa ettei töitä ihan äkkiä tarvitse tehdä.
Puhelimia hiplataan ajaessakin että lapset jää alle...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708012200298939_ul.shtml
Aloittaja iski oikeaan, minusta nämä addiktoituneet "kännykkävanhemmat" ovat sokeita
ja vastuuttomia, tai sitten he eivät tajua lapsen kasvatuksesta mitään, no eipä tietenkään kun ei neuvoloissa enään opasteta tai onko niitä enään olemassakaan? En tiedä. Ja kuka uskaltaa sanoa
tällaisille vanhemmille mitään, nehän hyppäävät silmille. Eikä ukit ja mummitkaan paljoa uskalla mennä opettamaan, että pistä nyt se kännykkä jo pois, nehän kostavat ja eivätkä anna isovanhempien enään nähdä lapsen lapsiaan.
Ei ole kauaa kun tulin bussilla kotiin ja edessä istui nuori äiti n. 3 v tytön kanssa ja tyttö kyseli
katsoessaan ikkunasta äitiltään kaikenlaista katsoessaan ulos, vastauksia tuli viiveellä jonkinlaisia epämääräisiä kun kännykkä oli nokan alla, viimein äiti sanoi tytölle kiivastuneena, että oo jo hiljaa? Ja lapsi oli hiljaa loppumatkan, teki mieli sanoa pari valittua sanaa, niin kiehui sisällä.
Hyvä, että teilläpäin vanhemmat ovat edes fyysisesti läsnä! Meillä vanhemmat istuvat nenä kiinni kännyköissään omalla pihallaan ja soitattavat stereoitaan ulkosalla. Lapset hakkaavat ja pomppivat rullalaudoillaan toisten ikkunoiden alla. Vanhemmat eivät välitä lapsistaan ja heidän aiheuttamista häiriöistä laisinkaan. Kyllä minä ainakin olen kasvattanut lapsena huomioimaan muut ihmiset ja olemaan häiritsemättä muita naapurustossa.
Lapsparat.