Ruotsin "Kok.": Vankilaa luvattaa maassa oleville"

Moderaterna, Ruotsissa Suomen Kokoomusta vastaava puolue, Kokoomuksen "sisarpuolue", vaatii puolueen pakolaispolitiikasta vastaavan Johan Forssellin ja puolueen ns. reformiryhmän suulla, että maassa luvatta oleskeleville on annettava siitä vankeusrangaistus, ja otettava kovat otteet käyttöön laittomasti maassa olevien muodostaman "varjoyhteiskunnan" vastustamisessa.

Lähde: Svenska Dagbladet

Lisäksi he vaativat että kielteisen tp-päätöksen vanhenemisikä nostetaan 4 vuodesta 10 vuoteen. Jotta poliisilla on pidempi aika etsiä maan alle menneitä, eli piilottelevia, luvatta maassa oleskelevia, ja poistaa heidät maasta.

En tiedä ymmärränkö oikein, että jos siis kielteisen tp-päätöksen saanut pystyy piilottelemaan Ruotisissa 4 vuotta, niin hän saa jäädä Ruotsiin? Rikos, laiton maassa oleskelu, vanhenee ja poliisi jättää rauhaan, ja saako vielä ihan (pysyvän?) oleskeluluvan, jos 4 v. pakoiltuaan ilmoittautuu viranomaisille? Sehän olisi aivan järjetöntä. Ei sinänsä niinkään mahdotonta /yllättävää kun Ruotsista on kyse.

Nyt alkaa siis jo suvakeista suvakeimmankin maan, Ruotsin, ääni pakolaiskellossa muuttua. Hallitus on päättänyt että Ruotsin on mitoitettava pakolaispolitiikkansa EU:n minimivaatimusten mukaisesti, ilman houkutustekijöitä, yliampuvaa vieraanvaraisuutta.

Suomella olisi taas mahdollisuus ottaa oppia edelläkävijä Ruotsin virheistä, ja jättää ne väliin. Onnistuuko suomisuvakit? Ei olla perässähiihtäjiä ainakaan tässä asiassa.

(On sieltä länsinaapurista joskus positiivistakin opittavaa, joskus kannatta heitä ja heidän esimerkkiään seurata, mutta ei läheskään aina.)
3102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mielenkiintoista, milloin luvaton oleskelu muuttuu luvalliseksi oleskeluksi ? Nythän pakolaiset saavat oleskeluluvan ja ryhtyvät sen jälkeen oleskelemaan.

Äänestä

Suomi on selvästi ruotsia 10 v jälessä....täällä oikein vaaditaan suurianpakolaiskiintiöitä ja paperittomille oleskelulupia...viime hallituskaudella vasemmistossa pääsivvahiko kuin tärkein kärkihanke terveyspalvelut paerittomille kaatui rajamäen ansiosta

Äänestä

Kyllä niitä ei täältä enää pois saa kun ovat rajan yli päässeet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fyuh kirjoitti:

Moderaterna, Ruotsissa Suomen Kokoomusta vastaava puolue, Kokoomuksen "sisarpuolue", vaatii puolueen pakolaispolitiikasta vastaavan Johan Forssellin ja puolueen ns. reformiryhmän suulla, että maassa luvatta oleskeleville on annettava siitä vankeusrangaistus, ja otettava kovat otteet käyttöön laittomasti maassa olevien muodostaman "varjoyhteiskunnan" vastustamisessa.

Lähde: Svenska Dagbladet

Lisäksi he vaativat että kielteisen tp-päätöksen vanhenemisikä nostetaan 4 vuodesta 10 vuoteen. Jotta poliisilla on pidempi aika etsiä maan alle menneitä, eli piilottelevia, luvatta maassa oleskelevia, ja poistaa heidät maasta.

En tiedä ymmärränkö oikein, että jos siis kielteisen tp-päätöksen saanut pystyy piilottelemaan Ruotisissa 4 vuotta, niin hän saa jäädä Ruotsiin? Rikos, laiton maassa oleskelu, vanhenee ja poliisi jättää rauhaan, ja saako vielä ihan (pysyvän?) oleskeluluvan, jos 4 v. pakoiltuaan ilmoittautuu viranomaisille? Sehän olisi aivan järjetöntä. Ei sinänsä niinkään mahdotonta /yllättävää kun Ruotsista on kyse.

Nyt alkaa siis jo suvakeista suvakeimmankin maan, Ruotsin, ääni pakolaiskellossa muuttua. Hallitus on päättänyt että Ruotsin on mitoitettava pakolaispolitiikkansa EU:n minimivaatimusten mukaisesti, ilman houkutustekijöitä, yliampuvaa vieraanvaraisuutta.

Suomella olisi taas mahdollisuus ottaa oppia edelläkävijä Ruotsin virheistä, ja jättää ne väliin. Onnistuuko suomisuvakit? Ei olla perässähiihtäjiä ainakaan tässä asiassa.

(On sieltä länsinaapurista joskus positiivistakin opittavaa, joskus kannatta heitä ja heidän esimerkkiään seurata, mutta ei läheskään aina.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu