Olin ensimmäistä kertaa raskaana ja noin raskausviikolla 9 loppui raskausoireet. Samoihin aikoihin tapasin kaksi katollisen kirkon jäsentä Skotlannista. En tiedä mikä käännytys tai tiedonlisäyskamppanja oli menossa.
Sain heiltä Neitsyt Maria riipuksen. Noin viikon päästä tuosta kohtaamisesta sain keskenmenon. Hautasin riipuksen sikiön kanssa samaan hautaan.
Äidin sydänvaivat olivat jo pidempään olleet vaikeat ja äidin Olo heikkeni. Noin pari viikkoa sitten oli yksi läheltä piti tilanne, mutta äitini selvisi siitä. Muutama päivä sen jälkeen kohtasin taas katollisen pariskunnan. Toinen oli Irlannista ja toinen Skotlannista. He kertoivat uskostaan ja taas sain samanlaisen Neitsyt Maria riipuksen. Äitini menehtyi seuraavana torstaina tuosta kohtaamisesta.
Olen miettinyt ettei nämä voi olla satunnaisia kohtaamisia, koska lapseni ja äitini menetykset ovat ne suurimmat menetykset elämässäni ja kumpaakin menetystä on edeltänyt kohtaaminen ei ainoastaan uskovaisen kohtaaminen, mutta vieläpä saman kirkon jäsenen. Ei katollisia kuitenkaan ole joka nurkalla saarnaamassa kuten muiden ryhmittymien.
Itse olen agnostikko ja eikä uskonasiat ole kamalasti edes kiinnostaneet. Kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon ja en oikeastaan käy kirkossa kuin häissä ja hautajaisissa.
Tässä suuren surun ja hämmennyksen keskellä mietin kutsutaanko minua Jumalan luo, katolilaisuuteen (ja sitä kautta Jumalan luo) vai tarjosiko Jumala lohtua suureen suruun joka oli tulossa, uskon suuntauksesta viis? Vai oliko kyseessä Jumala vai jokin suurempi olomuoto? Vai onko kyseessä silkka sattuma?
Tarkoitettiinko Neitsyt Maria riipus minulle vai laitanko sen äitini mukaan arkkuun niin kuin laitoin sen edellisenkin esikoiseni mukaan?
Sain heiltä Neitsyt Maria riipuksen. Noin viikon päästä tuosta kohtaamisesta sain keskenmenon. Hautasin riipuksen sikiön kanssa samaan hautaan.
Äidin sydänvaivat olivat jo pidempään olleet vaikeat ja äidin Olo heikkeni. Noin pari viikkoa sitten oli yksi läheltä piti tilanne, mutta äitini selvisi siitä. Muutama päivä sen jälkeen kohtasin taas katollisen pariskunnan. Toinen oli Irlannista ja toinen Skotlannista. He kertoivat uskostaan ja taas sain samanlaisen Neitsyt Maria riipuksen. Äitini menehtyi seuraavana torstaina tuosta kohtaamisesta.
Olen miettinyt ettei nämä voi olla satunnaisia kohtaamisia, koska lapseni ja äitini menetykset ovat ne suurimmat menetykset elämässäni ja kumpaakin menetystä on edeltänyt kohtaaminen ei ainoastaan uskovaisen kohtaaminen, mutta vieläpä saman kirkon jäsenen. Ei katollisia kuitenkaan ole joka nurkalla saarnaamassa kuten muiden ryhmittymien.
Itse olen agnostikko ja eikä uskonasiat ole kamalasti edes kiinnostaneet. Kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon ja en oikeastaan käy kirkossa kuin häissä ja hautajaisissa.
Tässä suuren surun ja hämmennyksen keskellä mietin kutsutaanko minua Jumalan luo, katolilaisuuteen (ja sitä kautta Jumalan luo) vai tarjosiko Jumala lohtua suureen suruun joka oli tulossa, uskon suuntauksesta viis? Vai oliko kyseessä Jumala vai jokin suurempi olomuoto? Vai onko kyseessä silkka sattuma?
Tarkoitettiinko Neitsyt Maria riipus minulle vai laitanko sen äitini mukaan arkkuun niin kuin laitoin sen edellisenkin esikoiseni mukaan?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen pahoillani kokemista suurista menetyksistä.
Kyllähän sinua selvästi kutsutaan katolilaisuuden kautta Jumalan luo, mutta taidat tarkoittaa kysyä, että onko katolilaisten kohtaamisessa ollut missä määrin ylimaallista elementtiä mukana. Siihen ei ulkopuolinen valitettavasti voi vastata, kaikkein vähiten tuntemattomalle henkilölle joka on kärsinyt kovin. Mutta toivottavasti kohtaamiset olivat miellyttäviä. Arvaan että olivatkin koska jätit ensimmäisen riipuksen vauvaliesi ja harkitset jättäväsi toisen äidillesi.
Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan lopussa näin: ...Ja (uskon) Pyhään Henkeen, pyhän (yhteisen seurakunnan) katolisen kirkon, pyhäin yhteyden, syntien anteeksi antamisen, ruumiin ylös nouseminen ja iankaikkisen elämän.
Eli siinä listataan pääkohtia, miten Pyhä Henki toimii. Siis uskovien ihmisten on tarkoitus välittää Pyhää Henkeä elämässään, jotta ihmiset pelastuisivat.
PS. Tuolla toisessa ketjussa esitetään mielipiteitä, minne kastamattomana menehtyneiden lasten sielut menevät. Puhutaan mm limbosta. Se ei ole virallinen katolilainen käsitys. Asiaa on varmaan aina ihmetelty, ja ainakin nykyisin papit kehottavat surevia luottamaan siihen, että ottaa lapset taivaaseen tai vähintään muulla rakastavalla ja onnellisella tavalla pitää heistä hyvää huolta.
"tai vähintään muulla rakastavalla ja onnellisella tavalla pitää heistä hyvää huolta."
Jaa-a. Mikäs se sellainen paikka on? Tuleeko paavilta jossain vaiheessa tarkentava tiedote? Mikä katolilaisilla on ongelmana tässä vauvojen pelastumisessa? Mikä siinä tökkii? Mistä johtuu uskon puute?
Aloittajalle sanoisin että ei kannata sellaisiin seuroihin hakeutua, missä lietsotaan epäuskoa ja pelkoa.
Tuota pitäisi kysyä joltain teologian asiantuntijalta. Minä en ole sellainen.
Katolinen kirkko on kuitenkin hyvin suuri ja kuitenkin järjestelmällinen kirkko. Virallisesti ei sanota sellaista, josta ei ole tarpeeksi tietoa. Nykykeskustelussa yleisimmät teoriat kastamattomana menehtyneiden lasten kohtalosta näyttäisivät olevan taivaaseen pääseminen tai vaihtoehtoisesti tiukemman linjan mukaan jonkinlainen paratiisimainen elämä, jossa he ovat täydellisessä luonnollisessa onnellisuudessa. Siis sen tyyppisessä onnellisuudessa mikä maan päälläkin on saavutettavissa.
En tiedä kannattaako noita jäädä hirveästi jahkaamaan. Ei siitä tällä palstalla valmista tule kuitenkaan. Mutta kirkko antaa joka tapauksessa luvan toivoa parasta ja myös luottaa siihen.
Entä jos lapsi on kuollut esim. kolmen kuukauden ikäisenä? Minne hän sitten joutuu katollisen kirkon mukaan?
Eikö Jeesus sanonut, että "antakaa lasten tulla minun luo". Anteeksi, olen sen verran maallinen, etten ymmärrä miten pään kastelu vedellä pelastaa yhtään ketään?Pappikin, joka sen veden siunaa on vain ihminen.
Kiitos kuitenkin vastauksesta ja vastasit juuri siihen kysymykseen mikä mietitytti. Mietin pitäisikö minun ottaa yhteyttä paikalliseen katolliseen seurakuntaan, mutta en tiedä mitä minä kysyisin ja miten. Menenkö vain tämän tarinani kanssa ja katson mitä tapahtuu vai menenkö luterilaisen papin pakeille?
Hautasit? Muutaman viikon ikäisen sikiön?
Raskausviikkoja ei edes lasketa hedelmöityksestä vaan viimeisistä kuukautisista, joten ei sinulla mitään haudattavaa ole tuossa vaiheessa ollut. Yhdet kuukautiset olivat jääneet välistä ja seuraavat tulivat runsaampina. Itselleni kävi näin nuorena useaankin otteeseen.
Iso osa raskauksista päättyy spontaaniin keskenmenoon. On ongelmallista, että nykypäivänä voidaan raskauden alku selvittää niin varhaisessa vaiheessa. Abortti on murha, mutta spontaani keskenmeno ei ole lapsen kuolema. Abortissa ihminen puuttuu Jumalan luomistyöhön, kun taas spontaani keskenmeno on Jumalan tahto. Syytä emme tiedä.
Aloittaja tarvitsee mielenterveyspalveluita, vasta sen jälkeen kannattaa miettiä uskonnollisia asioita ja mahdollista kirkon vaihtamista.
Sikiö "syntyi" käteeni. Vessassa pyyhin ja sikiö oli paperin mutkassa. Pesin sen ja siinä se oli.
Sikiö oli noin peukalon mittainen, sillä oli iso pää(ruumiiseen nähden) ja pienet pilkut silmien alkuina. Pienen pienet käsien ja jalkojen alut ja häntäkin vielä tallella, vaikka niin vanhalla sikiöllä sitä ei enää pitäisi olla.
Ei ollut sydäntä heittää sitä pönttöönkään, niin haudattiin se koivun alle silloisen kotimme lähistölle.
Sinä et ehkä pidä keskenmenoani lapsen kuolemana, mutta minulle se oli sitä. Ja sinun tai kenenkään mielipide siitä oliko sikiö ihminen vielä vai ei on minulle yhdentekevä. Minä uskon, että elämä alkaa hedelmöityksestä. Meni raskaus kesken abortin tai keskenmenon seurauksena on ihmiselämän kuolema.
Ja saan apua masennukseeni. Kiitos kuitenkin.
Olet oikeassa, nimim. Vastaustavailla. Ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä.
Ei ole edes järkeen käyvää vetää rajaa mihinkään muuhun kohtaan – kaikki muut kohdat olisivat mielivaltaisia ja niissä olisi kyse ihmisten keskinäisistä sopimuksista.
Ihan vaan sivuhuomautus, se on katolinen, ei katollinen (katolla varustettu)...
On se kuulemma katollinen oikeasti.
Rukoile johdatusta, älä mene merkkien mukaan, niitä voi saatanakin järjestää. Kristillisyyteen ei kuulu neitsyt Marian rukoilu eikä palvonta, et löydä siihen yhtään kehotusta Raamatusta.
Ei ollut yhteensattuma eikä kutsu.
Katolinen kirkko on Raamatussa mainittu porttokirkko.
Hedelmistään puu tunnetaan. Tiedät kai katolisen kirkon hedelmistä? Ainakin lasten hyväksikäytöstä. Paljon pahempaakin on, mutta tämä sensuroidaan pois jos sen kerron.
Sait ne ristit Luciferin kirkolta. Ne olivat kirotut tuon Luciferin nimeen salaisissa rituaalissa ja siksi tuloksena oli kuolemaa.
Pysy vastaisuudessa visisti erossa kaikista porttokirkon menoista. Myös nykyinen valtionkirkkomme johto on ollut jo kauan porttokirkkoa.
Eroa kirkosta! Voit palvella Jumalaa ja uskoa Häneen paremmin ilman porttokirkon vaikutusta. Niinhän tehtiin jo apostolien aikana.
Rukoile kuolleittesi puolesta auttoi se heitä tai ei. Et tiennyt, minkä kanssa olit tekemisissä!