joskus vähän tölväseekin Suomea tai kun Putin ei onnitellut Suomea. Onhan asenne Suomessakin äärimmäisen venäläisvihamielinen ja valloitushaluinen (=Karjala takaisin !). Sen näkee myös siitä kun historiakirjoja myöten valehdellaan Talvisodankin syyksi se, että neukkuliitto vain halusi vallata Suomen ja liittää sen itseensä. Venäläisiä tottakai loukkaa se kun selviä, monimutkaisia ja oikeita taustasyitä ei kerrota laisinkaan vaan heistä tehdään likaisia konnia.
Kaikki nykyinen venäläisvastaisuus ja Naton kanssa vehtaaminen muistuttavat heille siitä ettei Suomen taholta ja suunnalta tuleva uhka ole kauniista puheistamme huolimatta poistunut minnekään.
Kaikki nykyinen venäläisvastaisuus ja Naton kanssa vehtaaminen muistuttavat heille siitä ettei Suomen taholta ja suunnalta tuleva uhka ole kauniista puheistamme huolimatta poistunut minnekään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onneksi totuus vihdoinkin esille tulee. Talvisodan aloittajan suhteen myöskin. Suomi on aina valloitushaluinen ollut. Konna Suomi.
Älä sinä nolla länkytä. En minä niin sano, että aloittaja oli Suomi. Sanon vaan, että ei se juttu niin yksioikoinen ollut kuin vieläkin kuvataan ja naapuria vihamielisesti mollataan.
Turhaa myös kaunistella etteikö Venäjällä olisi oikeus kokea Naton kanssa vehtaamistamme uhkana. Niin kokisi jokainen valtio vastaavan tilanteen.
"Turhaa myös kaunistella etteikö Venäjällä olisi oikeus kokea Naton kanssa vehtaamistamme uhkana. Niin kokisi jokainen valtio vastaavan tilanteen."
-- Kokeeko Suomi rajanaapurinsa NATO- jäsenmaan Norjan uhaksi ? Entäpä Ruotsi , kun pelottava NATO on kaapannut peräti kaksi naapurimaataan omiin lonkeroihinsa ja hyökkäysalustaksi ?
Kummallisia kysymyksiä mutta onneksi ne eivät liity tämän ketjun teemaan. Teemana on se että neukku tuntee uhkaa Suomesta eikä se tunteeko Naton kanssa veljeilevä Suomi toisten Natomaiden uhkaavan sitä.
Miksi yrität trollata vaikkakin huonolla menestyksellä.
Neuvostoliiton aikoihin valtiovieras idästä olisi pitänyt puolitoistatuntisen esitelmäpuheen, jossa olisi onnitellut itsenäistä Suomea ja Meidän Suurta Leniniämme sen mahdollistajana.
Tavallaan hyvä että siitä liturgiasta on pasty eroon.