Miksi katuevankelistat häiritsevät minua?

Vaikka_olen

Kristitty. En pidä sanasta uskovainen, sillä jokainenhan uskoo johonkin. Olen saanut lapsuudessa kokea uskonnollista painostamista vanhempieni taholta. Äärimmäistä henkistä tuskaa aiheuttavaa toimintaa, josta en halua kertoa sen enempää. Miksi siis saan raivokohtauksia, kun katuevankelista lähestyy minua? Siksi, koska tuo ihminen käyttäytyy ikäänkuin hän olisi se, joka päättää minun taivasosuuteni. Hänellä ei ole siihen mitään osaa. Lisäksi nuo eivät hyväksy mitään vastaväitteitä. En oikeasti ymmärrä, miksi he ovat kadulla. Oletko uskossa? Olen. En vain jaksa kokoajan hymyillä ja kulkea kuin olisin voittanut lotossa. Elämä on kovaa, eikä usko tee sitä helpommaksi, päinvastoin.

15

475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten_jeesusta

      Tarjotaan ikäänkuin tuotteena. Se häiritsee kanssa. Ei jeesus ole tuote, eikä usko ole sitä. Lappu käteen ja asia on selvä, ei se näin mene. Kuka tahansa, minä mukaan lukien, voi olla uskossa, mutta ei se tarkoita sitä, että elämä olisi ongelmatonta. Olen kertonut uskostani ja ollut sen suhteen avoin kaikille. Siksi en pidä siitä, miten katuevankelistat lähestyvät minua em tavoin. Jos heillä olisi oikeasti kiinnostusta keskustella, mutta hehän juoksevat heti karkuun, kun alan keskustella asioista. Pitäisi olla naiivi kaikki ongelmat ratkeavat uskolla asenne koko ajan, mutta ei elämä ole sellaista. Ei kenenkään meidän.

      • kauanuskossa

        Selittyneekö ongelma ihmisen raadollisuudella. Voi olla niin, että porukoissa liikkuu väkeä, joilla ei ole kutsumusta tehtävään ja ovat lähteneet omassa voimassaan. Viisas voittaa sieluja ja ilman taitoa ei ole intokaan hyväksi.
        Olen ollut joskus tiimissä, jossa iäkkäämpi tätihenkilö ei osaa kuin tulkuttaa, että kun annat elämäsi Jeesukselle, niin "velatkin ovat sen jälkeen saatavia"ja sitten elämä hymyilee, mutta ei se niin tietenkään ole.
        Ei uskoasioita voida tyrkyttää ja tulisi olla taito ja armoitus kohdata ihminen.


    • voimatonta

      Sama täällä,ovat niin rakkaudettomia.Ei voi todellakaan keskustella normaalisti.Yksikin alkoi raivoissaan ajaa ulos demoneita,kun kysyin jotain,joka ei häntä miellyttänyt.Ei loista heissä Kristuksen valo.

    • kauanuskossa

      Miten selität sitten Jeesuksen antaman lähetyskäskyn, että evankeliumi on saarnattava kaikille kansoille ja mentävä kaduille ja aitovierille. Jumala on antanut meille tämän tehtävän. Nykyään ei opeteta Sanaa kodeissa, kouluissa ja ihmisillä ei ole tietoa kristinuskosta.
      Se että uskoon johonkin vaikka kengänpohjaan ei pelasta vaan henkilökohtainen suhde Kristukseen.
      Varmasti vaikuttaa asenteisiin vanhempiesi käytös ja ankara uskonnollisuus, mutta kaikilla ei ole tällaista ja on jopa ateismia ja tai välinpitämättömyyttä uskonasioita kohtaan.
      Sinun kannattaa vain sanoa, että kiitos tiedän ne jutut ja ei kiitos tämän enempää.

      • EiVaikutaNormaalilta

        Se häiritsee ettei noiden kanssa voi keskustella. Lähtevät heti karkuun kun sanoo jotain. Onko tuo tervettä? Ei ole vaan ahdistavaa. Miten tuollaisella käytöksellä voi ketään puolelleen saada? Ei mitenkään.


    • olisikonäin

      Hyviä vastauksia aloitukseen. Sitä omaa uskoaan haluaisi jakaa. Raamatussa on kehoitus lähetystyöhön ja varoitus toisaalta olla hpeämättä Jeesusta Kristusta ja Hänen sanojaan. Varmaan on taitamattomuutta, kömpelyyttä eikä Pyhä Henki ole aina sen takana, mitä tehdään, vaikka hyvää tarkoitetaan. Usein painotetaan, miten tärkeää on varoittaa ihmisiä mahdollisesta kadotuksesta, jos eivät ota Jeesusta elämänsä Herraksi ja pyydä syntejään anteeksi. Suomalainen keskustelu- ja katukulttuuri on jähmeää ja vieraille ihmisille ei henkilökohtaisista asioista bussipysäkeillä ja kaduilla helpsti puhuta. Jos keskustelu on ujoa ja kömpelöä, se tuntuu keinotekoiselta ja oudolta. Luulen, että esim. Yhdysvalloissa tällaisia ongelmia ei ole niin paljoa ja luontevia molempia osapuolia kiinnostavia keskusteluja syntyy helposti ja luontevasti. Ehkä herkemmin huomataan, milloin keskustelut toimivat ja milloin ei pidä ihmisiä "häiritä".

      • Anonyymi

        '...ota Jeesusta elämänsä Herraksi ja pyydä syntejään anteeksi...'

        Mistä kohtaa Raamattua olet lukenut, että pelastuminen tapahtuisi noin? Nykyään on niin monenlaista väärää, veretöntä evankeliumia liikkeellä, että monet eivät edes tiedä, että kirkon ajan, armon ajan evankeliumi löytyy 1 kor 15:1-4. Uudestisynnymme sillä hetkellä, kun kuulemme, ymmärrämme, uskomme ja omalle kohdallemme vastaanotamme sen tiedon, että Jeesus tuli ihmiseksi ja sovitti kaikkien kaikki synnit, kuoli ja nousi elämään, ja on nyt taivaassa. Sillä hetkellä saamme Jumalan elävän pyhän hengen kuolleen henkemme tilalle. Tämä on yhtä peruuttamaton tapahtuma kuin fyysinen syntyminen äidin lapsivedestä. Meistä tulee Jumalan lapsia.

        Uskossa ollessamme voimme jämähtää uskossamme lapselliselle tasolle, tai voimme kasvaa uskovana aikuisemmaksi, jos kuuntelemme (oikean Raamatun mukaista, hyvää) opetusta, luemme Raamattua, rukoilemme itsemme ja toisten puolesta.

        Vaikka joka päivä pyytäisimme anteeksi syntejämme, emme pelastuisi, jos emme ymmärrä ja usko sitä, että Jeesus JO sovitti meidänkin kaikki syntimme. Meidän syntiemme takia hän kärsi enemmän kuin jos emme olisi syntiä tehneet. Kukaan ei kuitenkaan ole synnitön. Siksi tarvitsemme Jeesusta. Hän on ainoa tie ikuiseen elämään. Kaikkien sielu on ikuinen, mutta ilman Jeesusta ikuisuutemme on helvetissä ja sitten tulisessa järvessä.


    • pitkäänuskosssa

      Jos nämä katuevankelistat ovat nuoria ja vielä harvoin "kuduilla ja aitovierillä" niin ei se ihme ole jos perääntyvät jos vastaanotto on tyrmäävää ja jopa töyhkeää. Jumala sana kuitenkin kehottaa julistamaan evankeliumia.
      Eräs mies kertoi, miten julistus oli häntä koskettanut. Oli mennyt tyypilliseen hellareiden herätyskokoukseen, jonne erityisesti uskomattomia odotetaan. Oli ollut vanhoja mahtipontisia saarnoja, näitä nyt Jeesus vastaan sydämeen tai helvettiin, jne. Sitten oli todistamaan noussut nuori jännityksestä vapiseva teinityttö, joka oli kertonut takerrellen siitä mitä Jumala oli tehnyt hänen elämässä ja lopussa tuhrannut jopa itkua. Tämä aito nuoren ihmisen todistus mursi karskin miehen sydämen, ja hän tuli uskoon. Itse todisti siitä vuosia myöhemmin.

      • Anonyymi

        Meidän todistuksemme uskoontulostamme taitaa olla paras työkalumme Jumalan valtakunnan työssä. Kuinka usein kuinka moni uskaltaa sitä käyttää?


    • KveekariSimo

      Näissä katujulistajissa ärsyttävintä on heidän itseriittoisuutensa. Hieman sama, kuin joku valittaisi päänsärkyään ja siihen vastattaisiin :" joo mul oli sama, sulla on niskat jumissa, käytä Voltarenia - se auttoi mullakin." Henkilökohtainen jumalsuhde on mielestäni niin yksilöllinen tie, että sitä ei voi kukaan edeltäkäsin viitoittaa.

    • näinseonjumalantahto

      Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Room. 10: 14. - 15. Monelle suomalaiselle ei ole tänä päivänä tietoa miten pelastua. Siksi pitää mennä julistamaan pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa.

    • Anonyymi

      Usko Herraan Jeesukseen niin pelastut. Tämä olisi jokaisen suomalaisen hyvä muistaa. Emme voi tietää koska kuolemme, ja jos kuolemme huomenna ja emme ole ottaneet Jeesusta vastaan niin emme voi tietää missä vietämme iänkaikkisuuden.

      • Anonyymi

        Kyllä me VOIMME tietää, missä vietämme ikuisuutemme ilman Jeesusta; helvetissä. Uskokaa Jeesukseen tänään. Jokaisen kannattaisi muistaa, että kaikille ei anneta sitä armoa, että saisi viettää viimeiset päivänsä kuolinvuoteella, ja että olisi aikaa sitten pohtia uskonasioita. Meidän ei tarvitse muuta kuin uskoa ja ottaa vastaan se, että Jeesus on jo sovittanut kaikkien kaikki synnit. Meidän tarvitsee vain uskoa se. Hän kantoi itse rangaistuksen sinun ja minun rikoksista ja tarjoaa meille kullekin armahduskirjaa, jotta voimme olla vapaat. Otammeko tuon rakkaudenlahjan vastaan vai emme, se on meidän päätettävä. Jos ei päätä, se on jo päätös, ja johtaa kärsimykseen.


    • Anonyymi

      Minua ärsytti ennen nuo kadulla kiljuvat käännyttäjät. Se oli silloin, kun itse olin jonkinlainen new age- panteisti. Kun nyt kuljen katuevankelistan ohi ja hän tarjoaa traktaattia, saatan ottaa sen jollekin toiselle edelleen annettavaksi, tai en ota, mutta hymyilen, ja kiitän ja kerron, että olen uskossa.

      Jos kyseessä on jehovalainen, sanon 'kiitos ei, olen kristitty'.

      En itse uskalla edes jakaa trakuja kadulla, saati julistaa Jeesuksesta. Arvostan sitä, että jotkut uskaltavat. Toivon, että heillä on siihen Jumalan siunaus eikä vain oma ego heitä pönkittämässä. On monenlaisia ihmisiä syntisissä ja saarnaajissa. Jonkun sana voi kolahtaa yhteen ihmiseen, toisen toiseen. Ei ehkä kannata olla liian kriittinen puhujan teknisen laadun suhteen, kunhan hän opettaa raamatullisesti. Enkä tarkoita mitään 1800-luvun jälkeistä väännöstä, vaan oikeaa Raamattua. Sehän on se King James Bible. Suomalaisellakin tulisi se olla suomalaisen Raamatun vieressä, jotta voi korjata suomennetun väännöksen virheitä ja lisätä poistettuja jakeita. Paras on lukea KJB:a. Se on loppujen lopuksi helppoa lukea kauniin kielensä takia. Netistä löytyy lista sanoista, jotka ovat siinä eri tavalla kuin nykykielessä. Ne kun oppii, se avautuu helposti.

    • Anonyymi

      Jos nimi Jeesus ärsyttää, ihminen tuskin on uskossa. Hän voi olla tekopyhä uskonnollinen, mutta ei pelastunut. Suosittelen lukemaan läpi Chick Tractsin trakun 'Flight 144'. Se löytyy netistä Chick Tractsin sivuilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      238
      2709
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      817
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      815
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      127
      793
    Aihe