Jos Krimi halusi Ukrainasta eroon jo aiemmin,

miten ihmeessä se Venäjän valtaan päätyi?

Jokainen maa haluaa itsenäistyä joten ei ole uskottavaa, että Krimi olisi äänestänyt Venäjään liittymisestä.

Krimillä olikin klausuuli halusta itsenäistyä siinä tapauksessa, että "äänestyksen" tulos olisi "odottamaton" eli juuri sellainen kuin se oli.

Venäjä ei tästä klausuulista eikä Krimin hallituksen päätöksestä piitannut.
29410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Krimin Khanaatti julistettiin itsenäiseksi Küçük Kaynarcan rauhassa 1774. Venäjä valtasi Krimin vastentahtoisesti vasta tämän jälkeen 1783.

Krimin sodan päätteeksi Pariisin rauhassa 1856 vain Sevastopol palautui Venäjälle ja Venäjän keisarikunta nimenomaan luopui vaatimuksista että "Osmanien valtakunnan tulisi tunnustaa Venäjän keisari kaikkien kristittyjen suojelijaksi Osmanien valtakunnassa".

Krimi itsenäistyi lopulta 1917 ihan samalla tavalla kuin Suomikin teki, mutta ei onnistunut repimään itseään vapaaksi bolshevikeista ja punaiset ajoivat valkoiset maanpakoon 1920 ja luovuttivat maan Ukrainan hallintaan.

Krimi siis ei kuulu Venäjälle yhtään sen enempää kuin sen muutkaan naapurit.

Länsi hyväksyisi yksimielisesti sen, että Krimi itsenäistyisi, mutta ei sitä, että Venäjä on mennyt alueelle harjoittamaan oman käden oikeutta.

Äänestä
  • Länsihän ei päätä mitä Krimille tapahtuu. Myös USA:n valloittamat Havaiji ja Puerto Rico voisivat haluta itsenäistyä, mutta niin ei tule tapahtumaan. Venäjä ei sentään valloitellut tuolloinkaan mitään merentakaisia alueita, ja sen vaatimukset Krimiin ovat paljon vahvemmalla pohjalla kuin USA:n kaukaa omiltan rajoiltaan valloittamat alueet.

    Äänestä

  • pebjep kirjoitti:

    Länsihän ei päätä mitä Krimille tapahtuu. Myös USA:n valloittamat Havaiji ja Puerto Rico voisivat haluta itsenäistyä, mutta niin ei tule tapahtumaan. Venäjä ei sentään valloitellut tuolloinkaan mitään merentakaisia alueita, ja sen vaatimukset Krimiin ovat paljon vahvemmalla pohjalla kuin USA:n kaukaa omiltan rajoiltaan valloittamat alueet.

    Eikun nimenomaan Venäjä ei päätä mitä Krimille tapahtuu. Ukraina päättää. Länsi on moraalisena tukena Ukrainalle pelkästään Ukrainan ja pyynnöstä. Lännellä tunnetusti ei ole omia intressejä Krimille toisin kuin Venäjällä.

    Venäjän "vaatimukset Krimiin" ovat täysin vailla pohjaa. Kyseessä ei ole vanha venäläinen maa yhtään sen enempää kuin Baltia tai Suomi ovat vanhaa venäläistä maata.

    Kaikki mainitut alueet Venäjä on eri aikoina valloittanut laittomasti.

    Venäjän kannattaa suosiolla lähteä Krimiltä. Vain näin rauha säilyy ja Venäjä itse säästyy tuholta.

    Äänestä

  • Krimin.tilanne kirjoitti:

    Venäjä nimenomaan päättää mitä Krimille tapahtuu, nyt kun länsimaiden masinoiman vallankaappauksen tuloksena Ukrainassa on käyty sisällissotaa ja Krim irtautui Ukrainasta. Krim on ollut vuosisatoja osa Venäjää, ja se ei tule muuttumaan sen enempää kuin Havaijin tai Puerto Ricon tilanteet. Ukrainaan Krim kuului vain joitakin vuosikymmeniä, ja vain koska hullu kommunistidiktaattori ei kyennyt hillitsemään impulssejaan.

    "Lännellä tunnetusti ei ole omia intressejä Krimille"

    Tämä kyllä kirvoitti lyhyen kyynisen naurahduksen.

    Äänestä

  • poreb kirjoitti:

    Nimenomaan Venäjä ei päätä mitä Krimille tapahtuu. Ukraina päättää.

    Länsi on Ukrainan tukena vain ja ainoastaan Ukrainan pyynnöstä. Lännellä tunnetusti ei ole omia intressejä Krimille toisin kuin Venäjällä.

    Venäjän "vaatimukset Krimiin" ovat vailla pohjaa. Kyseessä ei ole vanha venäläinen maa yhtään sen enempää kuin Baltia tai Suomi ovat vanhaa venäläistä maata.

    Krimin sodan päätteeksi Pariisin rauhassa 1856 vain Sevastopol palautui Venäjälle ja Venäjän keisarikunta nimenomaan luopui vaatimuksista että "Osmanien valtakunnan tulisi tunnustaa Venäjän keisari kaikkien kristittyjen suojelijaksi Osmanien valtakunnassa".

    Krimi itsenäistyi lopulta 1917 ihan samalla tavalla kuin Suomikin teki, mutta ei onnistunut repimään itseään vapaaksi bolshevikeista ja punaiset ajoivat valkoiset maanpakoon 1920 ja luovuttivat maan Ukrainan hallintaan.

    Venäjän kannattaa suosiolla lähteä Krimiltä. Vain näin rauha säilyy ja Venäjä itse säästyy tuholta.

    Äänestä

Jos Usa ei olisi tullut alueelle säätämään Kiovan vallankaapauksen ja naton laajentamisen merkeissä olisi tilanne ennallaan, nyt Krimi ei saanut jäädä ei kenenkään maaksi eikä varsinkaan naton tukikohdaksi Venäjää vastaan vaan kansalaiset saivat jenkkien takia äänestää ns. nopeutetussa aikataulussa, saivatpa tahtonsa läpi näinkin. Eli jälleen jenkit munasivat ja hävisivät isoilla panoksilla pelaamisen. Ei se sen monimutkaisempi kuvio ole.

Äänestä

Krimiläiset+itse+halusivat+joutua+Venäjän+osaksi.+Äänestyksen+tulos+oli+murskaava.Samoin+Viro+anoi+vuonna+1940+pääsyä+Neuvostoliiton+jäseneksi.+Kansanvaaleissa+kansa+oli+yli+90+%+:sti+kannattanut+jäsenhakua,+kuten+nyt+Krimilläkin.Neuvostoliiton+Korkein+neuvosto+tutki+asiaa+ja+myöntyi+ottamaan+Viron,+kuten+Latvian+ja+Liettuankin,+jäseksi+neuvostoperheeseen.Suomi+tyri+mahdollisuutensa+jäsenhakemuksen+jättämiseen+ampumalla+Mainilan+kylän+siviilejä+tykillä.

Äänestä
  • Krimiläiset eivät halunneet Krimiä osaksi Venäjää vaan Krimillä oleskelevat venäläisturistit halusivat sen osaksi Venäjää.

    Krimin hallituksella oli klausuuli itsenäistymisestä siinä tapauksessa, että "äänestyksen" tulos olisi "odottamaton" eli juuri sellainen kuin se oli.

    Venäjän "vaatimukset Krimiin" ovat vailla pohjaa. Kyseessä ei ole vanha venäläinen maa yhtään sen enempää kuin Baltia tai Suomi ovat vanhaa venäläistä maata.

    Yksikään näistä maista ei ole koskaan halunnut olla osa Venäjää vaan kaikki ne Venäjä on eri aikoina valloittanut laittomasti.

    Nyky-Venäjä on naapureilta maata varastamalla kokoonpantu sirpalevaltio.

    Edessä on vaikeat ajat kun muinoin vallatut maat ja alueet toinen toisensa jälkeen erkaantuvat ryöstäjän rikollisesta otteesta.

    Äänestä

Krimin äänestyksestä löytyy mm. seikkaperäinen Forbesin selostus josta totuus valkenee hitaammallekin.

Äänestä
  • Varmaan löytyy, mutta vielä varmemmin se löytyy sen jälkeisistä duuman vaaleista jossa ylivoimainen ykkönen oli Putinin Yhtenäinen Venäjä. joten pulinat pois krimiläiset ovat selkeästi tahtonsa ilmaisseet.

    Äänestä

  • Krimiläiset nimenomaan eivät halunneet osaksi Venäjää.

    Mitä merkitystä on vallankaappajien "vaaleilla" kun ei länsi ole tunnustanut Krimiä osaksi Venäjää?

    Äänestä

  • Forbes.com kirjoitti:

    Krimiläiset nimenomaan eivät halunneet osaksi Venäjää.

    Mitä merkitystä on vallankaappajien "vaaleilla" kun ei länsi ole tunnustanut Krimiä osaksi Venäjää?

    Kyllä halusivat osaksi Venäjää ja huom! haluavat edelleen olla, kertoo duuman paikallisvaalien tulos.
    Lännen tunnustamatta jättämiset ovat Krimille, krimin asukkaille ja Venäjälle yhdentekeviä.

    Äänestä

  • Kenelle Ukraina kuului ennen Neuvostoliittoon kuulumista? Oliko se itsenäinen maa aikaisemmin? Epäilen kyllä, sillä Ukraina on aivan avuton itsenäisyydessään. Kun on tottunut siihen, että kaikki ohjeet tulee korkeammalta taholta, niin ei osaa itse tehdä mitään! Länsimaatkaan ei enää välitä, vaikka niin Ukraina uneksi!
    Krim, antaa sen elää parempaa elämää nyt. Sekasortoisessa Ukrainassa Krim olisi tosi kurjassa tilanteessa. Ukraina ei osaa edes omia viljely- ja hedelmäalueitaan hoitaa, saati sitten jonkun Krimin!

    Äänestä

  • "Oliko se itsenäinen maa aikaisemmin? "

    Oli. Etkö sinä osaa lukea?

    "Krimin Khanaatti julistettiin itsenäiseksi Küçük Kaynarcan rauhassa 1774. Venäjä valtasi Krimin vastentahtoisesti vasta tämän jälkeen 1783."

    Äänestä

Krimi Häkkinen, eikö se ole joku suomalainen formulaohjaaja? Jos se Ukrainan formularata on niin huonokuntoinen että se halusi siksi lähteä.

Äänestä
  • No kun Krimi ei halunnut, mutta Venäjä otti silti.

    Kukapa Venäjälle ylipäätään haluaisi? Tenniskentätkin ovat siinä kunnossa, että ainoastaan Meldoniumin avulla menestyy.

    Äänestä

  • Silloin vanhaan hyvään aikaan, kun Krim kuuluin Neuvostoliittoon, niin Suomen politiikot matkusti sinne lepuuttamaan hermojaan hienoon kylpylään! Suomen rahvaskin lomaili halvoissa hotelleissa ja polskutteli meressä. Krim oli hieno lomakohde suomalaisillekin. Halvat kylpylät veti puoleensa ja luonto oli kaunis kukka- ja hedelmätarhoineen.
    Se oli sitä ihanaa taistolaista ja vihertävää aikaa se!

    Äänestä

  • lenin-setä kirjoitti:

    Silloin vanhaan hyvään aikaan, kun Krim kuuluin Neuvostoliittoon, niin Suomen politiikot matkusti sinne lepuuttamaan hermojaan hienoon kylpylään! Suomen rahvaskin lomaili halvoissa hotelleissa ja polskutteli meressä. Krim oli hieno lomakohde suomalaisillekin. Halvat kylpylät veti puoleensa ja luonto oli kaunis kukka- ja hedelmätarhoineen.
    Se oli sitä ihanaa taistolaista ja vihertävää aikaa se!

    Juurikin silloin "vanhaan hyvään aikaan", 1920-luvulta lähtien, Krimi ei kuulunut Neuvostoliittoon vaan se kuului Ukrainaan.

    Äänestä

  • DopingSharapova kirjoitti:

    No kun Krimi ei halunnut, mutta Venäjä otti silti.

    Kukapa Venäjälle ylipäätään haluaisi? Tenniskentätkin ovat siinä kunnossa, että ainoastaan Meldoniumin avulla menestyy.

    Krimi todellakin halusi irtaantua Ukrainasta kun natsit kaappasivat vallan Kiovassa.

    Venäjälle haluaa monikin, esimerkiksi koska siellä on oiva formularata, toisin kuin kehitysmaa Suomessa. Suomalaiset formulakuljettajatkin asuvat mieluummin jossain muualla kuin takapajuisessa kehitysmaa Suomessa. Ja ajavat mieluusti kilpaa Venäjän F1-kisassa, kättelevät Putinin ja vaihtavat ystävällisiä sanoja hänen kanssaan.

    Jenkkilässä kaikki huippu-urheilu toimii säännönmukaisesti dopingilla, nuo Suomesta lähtevät kiekkomiehetkin kasvavat aivan silmissä kun pääsevät täältä sinne.

    Äänestä

  • historia.tutuksi kirjoitti:

    Juurikin silloin "vanhaan hyvään aikaan", 1920-luvulta lähtien, Krimi ei kuulunut Neuvostoliittoon vaan se kuului Ukrainaan.

    No kas kummaa kun juurikin -20 luvun alkupuolella Ukraina oli YKS NEUVOSTOLIITON PERUSTAJAMAISTA, sanooko mitään?

    Äänestä

  • perustettu kirjoitti:

    No kas kummaa kun juurikin -20 luvun alkupuolella Ukraina oli YKS NEUVOSTOLIITON PERUSTAJAMAISTA, sanooko mitään?

    Lyötiin hynttyyt kerran yhteen mukavalta tuntui niin. Vaan on vuodet nuo menneet...

    Äänestä

  • DopingJustinGatlin kirjoitti:

    Krimi todellakin halusi irtaantua Ukrainasta kun natsit kaappasivat vallan Kiovassa.

    Venäjälle haluaa monikin, esimerkiksi koska siellä on oiva formularata, toisin kuin kehitysmaa Suomessa. Suomalaiset formulakuljettajatkin asuvat mieluummin jossain muualla kuin takapajuisessa kehitysmaa Suomessa. Ja ajavat mieluusti kilpaa Venäjän F1-kisassa, kättelevät Putinin ja vaihtavat ystävällisiä sanoja hänen kanssaan.

    Jenkkilässä kaikki huippu-urheilu toimii säännönmukaisesti dopingilla, nuo Suomesta lähtevät kiekkomiehetkin kasvavat aivan silmissä kun pääsevät täältä sinne.

    "Krimi todellakin halusi irtaantua Ukrainasta"

    Krimin hallituksen prioriteetit oli:

    1. Yhteys Ukrainaan säilyy
    2. Jos äänestyksen tulos on pro-Venäjä, Krimi haluaa itsenäistyä.

    Äänestä

  • historia.tutuksi kirjoitti:

    Juurikin silloin "vanhaan hyvään aikaan", 1920-luvulta lähtien, Krimi ei kuulunut Neuvostoliittoon vaan se kuului Ukrainaan.

    Krim oli Neuvostoliiton autonominen tasavalta v.1921-1945, jonka jälkeen liitettiin Ukrainaan.
    Itsenäisyyspyrkimyksiä 1992 alkaen.
    Jatkot tiedämmekin, tai ainakin luulemme tietävämme kaiken.

    Äänestä

  • jahajoo kirjoitti:

    Krim oli Neuvostoliiton autonominen tasavalta v.1921-1945, jonka jälkeen liitettiin Ukrainaan.
    Itsenäisyyspyrkimyksiä 1992 alkaen.
    Jatkot tiedämmekin, tai ainakin luulemme tietävämme kaiken.

    Krimin Khanaatti julistettiin itsenäiseksi Küçük Kaynarcan rauhassa 1774. Venäjä valtasi Krimin vastentahtoisesti vasta tämän jälkeen 1783.

    Äänestä

> Suomesta lähtevät kiekkomiehetkin kasvavat aivan silmissä kun pääsevät täältä sinne.
Hamburgerit sen saavat aikaan. Mutta muuten tosi kiinnostava ketju on tämä.

Äänestä
  • Kukaan ei tiedä, kenelle Ukraina kuului ennen Neuvostoliittoa.
    Onko siinä jotakin salaista ja vaiettavaa, kun edes Ukrainan hallinnosta ei kukaan kerro. Kaikki alkaa vasta Neuvostoliiton synnystä.
    Pohjoismaiden viikingit perustivat Kiovan, se oli heidän kauppapaikkansa turkismyynnissä/vaihdossa. Ilmankos Ukraina on niin huolestuttanut meitä. Johtuu kaiketi geeneistämme!

    Äänestä

  • öäöåå kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä, kenelle Ukraina kuului ennen Neuvostoliittoa.
    Onko siinä jotakin salaista ja vaiettavaa, kun edes Ukrainan hallinnosta ei kukaan kerro. Kaikki alkaa vasta Neuvostoliiton synnystä.
    Pohjoismaiden viikingit perustivat Kiovan, se oli heidän kauppapaikkansa turkismyynnissä/vaihdossa. Ilmankos Ukraina on niin huolestuttanut meitä. Johtuu kaiketi geeneistämme!

    Kiovan perustivat Rusjit, eivät viikingit.

    Nestorin kronikka kertoo, että Rusjit eivät olleet svealaisia, normanneja, tanskalaisia...

    http://www.imwerden.de/pdf/povest_vremennyx_let.pdf

    "Sitten he menivät varjaakien, rusien luo. Niitä nimitettiin ruseiksi. Kuten muita nimitettiin, normanneiksi, angleiksi, svealaisiksi, gotlantilaisiksi".

    Äänestä

Laitetaas vähän nostoa...

Äänestä
  • Tehdään niin ! :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

näin.se.meni kirjoitti:

miten ihmeessä se Venäjän valtaan päätyi?

Jokainen maa haluaa itsenäistyä joten ei ole uskottavaa, että Krimi olisi äänestänyt Venäjään liittymisestä.

Krimillä olikin klausuuli halusta itsenäistyä siinä tapauksessa, että "äänestyksen" tulos olisi "odottamaton" eli juuri sellainen kuin se oli.

Venäjä ei tästä klausuulista eikä Krimin hallituksen päätöksestä piitannut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu