Oriveden "kylähullut" & legendat - Onko ollut?

Kekri89

Tarkoitus ei ole tällä palstan aloittamisella mitenkään haukkua tai väheksyä massasta erottuvia kaduntallaajia. Mutta onko Orivedellä ollut niinkutsuttuja kylähulluja tai muita erikoisuuksia?

18

5425

    Vastaukset 18

    • Plörö

      Ehkä heitä on ollut, mikset tutustunut?
      Jokaisella ehkä ristinään joku tragedia tai lapsuuden taakka. Heitä sitten tänne riepottelemaan, nälvimään.
      Ehkä heidän menneisyydessään on yksi sinä tai sinunlaisesi.
      Häpeä, jos sinulla on edes tunteet. Hae apua.

    • hullut.kunniaan

      Niin, entisaikaan oli kunnia-asia, että jokaisella paikkakunnalla oli oma kylähullunsa.

    • Kuhtolerppainen

      Onhan noita ollut ( jo 1950 luvun alusta, mistä minun tajuntani on, on myös aiemmalta ajalta ,mutta perustuu kuulopuheisiin)) mutta tämä pasta on väärä heidän esittelemisiin, silloin aidoilla oli harakat, jotka hoitivat räkättämisen, silloin persoonoihin suhtauduttiin asiallisesti, huumorilla ja hyviä käytöstapoja noudattaen. Täällä pitää ääntä oudot linnut, joista ei slloin tiedetty kuin käkikellon käki.

    • vaillajärkee

      tälle palstalle kirjoittavat ovat juuri niitä mitä aloituksessa kysellään

      • KaljupääJalasit

        se koira älähtää johon kalikka kalahtaa


    • itiootti

      Voisko olla, että vainajista ei saa puhua pahaa? Omaisten tunteen tai jotain. Toisaalta entä niiden omaisten tunteet joiden kakarat näiden huumehörhöjen takia koukuttuu? Mää tästä mitään tiedä, aattelin vaan.

      • Anonyymi

        No kestä täss olis kysymys?


    • Vanhanaikainen

      yleensäkin on meno menny siihen suuntaan että konnien nassut pyritään pitään piilossa mutta uhrit julkistetaan ja ne saa kärsiä iän kaiken. kyllä pitäis olla entisajan meno ja konnille pitäs saada kärsimystä aikaan tekosistaan ja paljon ja ettei sukulaisetkaan pääsisi vähällä

    • Kirjoja.löytyy

      Oriveden historiasta ja asukkaista on olemassa kirjoja. Niissä voi tutustua mielenkiintoisiin persoonoihin.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe