uskovat, että universumi ja esim maapallo luotiin yhdessä yössä muutama tuhat vuosi sitten? Kaikki vaan oli yhtäkkiä täydellistä eikä ole tapahtunut kehitystä minkään lajin suhteen koskaan ja dinosaurukset ovat feikkiä?
Vastaukset 17
- kääk.kääk
Yksi sellainen on maassamme presidenttiehdokkaana. Kertoo paljon puolueesta.
- pelkkäähömppää
Mä en ole kuullut. Olisiko tuo niitä valeuutisia joita on paljon nykyään liikkeellä?
- sarkastinen.nimimerkki
Jep ja ne uskoo, että setä nimeltänsä Nooa keräsi muutama tuhat vuotta sitten kaikki maapallon eläimet itse tekemäänsä puuveneeseen, maapallo peittyi veteen, setä ruokki niitä elukoita vuoden ja päästi ne sitten vapaaksi.
Tuo se vaatii uskoa jos mikä. Ei niinkään järkeä.- Full_Of_Shit
Ei ole fyysisesti mahdollista rakentaa niin isoa venettä puusta. Materiaali ei vain ole niin lujaa että se kestäisi noissa mittasuhteissa kasassa. Se luhistuisi jo oman painonsa alla, puhumattakaan merenkäynnistä.
Myöskää eläimille ei olisi riittävästi ravintoa noin pitkäksi aikaa. Lisäksi pedot söisivät heti pienemmän otukset pois.
Ja tuollainen elukkamäärä tuottaisi joka päivä sellaisen määrän sontaa että sitä lapioimaan pitäisi palkata armeijallinen henkilökuntaan. Arkissa oli vain yksi pieni luukku josta kaikki pitäisi mättää ulos. Voi sitä loputonta portaissa juoksemista.
Kreationistit ovat siis täynnä sontaa!
Kuten oli myös Nooan arkkikin! - uskomatontajosnäinon
Huhhuh. Googletin, että melkein puolet Usa:n kansalaisista uskoo kreatonismiin. Mun pää ei kestä tätä älyttömyyttä!!!
Full_Of_Shit kirjoitti:
Ei ole fyysisesti mahdollista rakentaa niin isoa venettä puusta. Materiaali ei vain ole niin lujaa että se kestäisi noissa mittasuhteissa kasassa. Se luhistuisi jo oman painonsa alla, puhumattakaan merenkäynnistä.
Myöskää eläimille ei olisi riittävästi ravintoa noin pitkäksi aikaa. Lisäksi pedot söisivät heti pienemmän otukset pois.
Ja tuollainen elukkamäärä tuottaisi joka päivä sellaisen määrän sontaa että sitä lapioimaan pitäisi palkata armeijallinen henkilökuntaan. Arkissa oli vain yksi pieni luukku josta kaikki pitäisi mättää ulos. Voi sitä loputonta portaissa juoksemista.
Kreationistit ovat siis täynnä sontaa!
Kuten oli myös Nooan arkkikin!"Ei ole fyysisesti mahdollista rakentaa niin isoa venettä puusta. Materiaali ei vain ole niin lujaa että se kestäisi noissa mittasuhteissa kasassa. Se luhistuisi jo oman painonsa alla, puhumattakaan merenkäynnistä.
Myöskää eläimille ei olisi riittävästi ravintoa noin pitkäksi aikaa. Lisäksi pedot söisivät heti pienemmän otukset pois.
Ja tuollainen elukkamäärä tuottaisi joka päivä sellaisen määrän sontaa että sitä lapioimaan pitäisi palkata armeijallinen henkilökuntaan. Arkissa oli vain yksi pieni luukku josta kaikki pitäisi mättää ulos. Voi sitä loputonta portaissa juoksemista"
Kaikki edellä mainitut "ongelmat" on kumottu tieteellisesti. Kimmo Pälikkö ja Markku Särelä ovat kirjoittaneet kirjan: "Tekijänoikeudesta maailmaan" Taustaa 1. Siinä on suvuilla 136-139 yksityiskohtainen selostus kuinka mainitut "ongelmat" on ollut mahdollista hoitaa.- Footage_
Mark5 kirjoitti:
"Ei ole fyysisesti mahdollista rakentaa niin isoa venettä puusta. Materiaali ei vain ole niin lujaa että se kestäisi noissa mittasuhteissa kasassa. Se luhistuisi jo oman painonsa alla, puhumattakaan merenkäynnistä.
Myöskää eläimille ei olisi riittävästi ravintoa noin pitkäksi aikaa. Lisäksi pedot söisivät heti pienemmän otukset pois.
Ja tuollainen elukkamäärä tuottaisi joka päivä sellaisen määrän sontaa että sitä lapioimaan pitäisi palkata armeijallinen henkilökuntaan. Arkissa oli vain yksi pieni luukku josta kaikki pitäisi mättää ulos. Voi sitä loputonta portaissa juoksemista"
Kaikki edellä mainitut "ongelmat" on kumottu tieteellisesti. Kimmo Pälikkö ja Markku Särelä ovat kirjoittaneet kirjan: "Tekijänoikeudesta maailmaan" Taustaa 1. Siinä on suvuilla 136-139 yksityiskohtainen selostus kuinka mainitut "ongelmat" on ollut mahdollista hoitaa.Ja höpö höpö!
Painovoima ja puun lujuus eivät tue tuollaista. Paperilla todistelu on eri asia kuin todellisuus. Oikean kokoista "arkkia" on yritetty rakentaa Williamstownissa Kentuckyssa nimellä "Ark Encounter".
Tämän kokoista venettä ei voi rakentaa niin että se olisi merikelpoinen. https://i.ytimg.com/vi/HB3aZvPvy9c/maxresdefault.jpg
Ark Encounter on rakennettu nykyaikaisten koneiden avulla ja liitoksissa käytetty teräksisiä nauloja, pultteja ja kiinnityslevyjä ja silti se ei olisi merikelpoinen. Eikä muuten riittäisi tilavuudeltaan kaikille maailman eläinlajeille. Ravinnon määrä ja ulosteiden poistokin on ratkaisematta.
Myös toisilla mantereilla sijaitseville eläimille (kuten pussieläimet) joita ei ollut arkin rakennuspaikan lähelläkään. (Mitenkähän tuokin tapahtui?) Footage_ kirjoitti:
Ja höpö höpö!
Painovoima ja puun lujuus eivät tue tuollaista. Paperilla todistelu on eri asia kuin todellisuus. Oikean kokoista "arkkia" on yritetty rakentaa Williamstownissa Kentuckyssa nimellä "Ark Encounter".
Tämän kokoista venettä ei voi rakentaa niin että se olisi merikelpoinen. https://i.ytimg.com/vi/HB3aZvPvy9c/maxresdefault.jpg
Ark Encounter on rakennettu nykyaikaisten koneiden avulla ja liitoksissa käytetty teräksisiä nauloja, pultteja ja kiinnityslevyjä ja silti se ei olisi merikelpoinen. Eikä muuten riittäisi tilavuudeltaan kaikille maailman eläinlajeille. Ravinnon määrä ja ulosteiden poistokin on ratkaisematta.
Myös toisilla mantereilla sijaitseville eläimille (kuten pussieläimet) joita ei ollut arkin rakennuspaikan lähelläkään. (Mitenkähän tuokin tapahtui?)Tossa ark encounterissa vielä hauskana lisänä oli että se vaati viisinkertaisen määrän henkilötyövuosia modernin teknologian lisäksi verrattuna raamatun selvitykseen siitä kauanko arkin rakentaminen kesti.
- Content_from_genius
Kaikille "kretuille" voin suositella Youtube kanavaa "CoolHardLogic" eli CHL.
https://www.youtube.com/channel/UCx3s3t5kpD4VMfJjDi5keXw
Ja siellä erityisesti videosarjoja.
- Testing Flattards
- World of Batshit
- Testing Geocentrism
Ja tiedän että tämä vaatiin englannin kielen osaamista, joten osa kretuista putoaa heti kärryiltä. Mutta yrittäkää nyt edes. ;)- crystal_skul
Valheita suoraan saatanan tulisesta kuopasta!
- Antaas_Kuulua
crystal_skul kirjoitti:
Valheita suoraan saatanan tulisesta kuopasta!
Ja sinun vaihtoehtoiset faktasi olivat mitä..?
"uskovat, että universumi ja esim maapallo luotiin yhdessä yössä muutama tuhat vuosi sitten? Kaikki vaan oli yhtäkkiä täydellistä eikä ole tapahtunut kehitystä minkään lajin suhteen koskaan ja dinosaurukset ovat feikkiä?"
Uskomme, että koko luomakunta luotiin yhden luomisviikon aikana noin 6.000 vuotta sitten ja siten kuin Raamatun luomiskertomuksessa on kuvattu. Dinosaurukset olivat osa tätä luomakuntaa.
Tietysti lajeissa on tapahtunut lajinsisäistä muuntelua, mutta mikään laji ei ole kehittynyt mistään toisesta, aivan eri lajista. Esim. linnut eivät ole kehittyneet matelijoista, vaan ne luotiin erikseen.- mistätämätulee
Mihin tämä uskomus perustuu sinulla eli onko sinut kasvatettu uskomaan näin vai oletko itse päätynyt tähän uskomukseen?
- KasvotonVäite
"Esim. linnut eivät ole kehittyneet matelijoista, vaan ne luotiin erikseen."
Ja sitten ne todisteet...? - uskomatontajosnäinon
Kiitos, että korjasit, mutta silti tuo on niin pöljää kuin olla ja voi. Noh, kyllähän moni tutkimus on vielä tiedemaailmassakin lapsenkengissä; ei kaikkea tiedetä vieläkään, mutta sen verran tiedämme, että maailma on vanhempi kuin 6000 vuotta. Tämä on uskomatonta, että tiedemaailman saavutukset on sivuutettu näin pitkälti. Mennettekö kreatonistit ikinä sairaalaan, jos teille tulee sairaus, joita nykyajan lääkärit pystyvät vain hoitamaan esim. syöpä? Lääketiede on tiedettä ja tehän ette tieteeseen usko, joten ilmeisesti annatte itsenne vain kuolla syöpään.
- KaikkeenSitäIhminenUskoo
Onko totta että kreatonistit uskovat Maapallon olevan litteä kuin pannukakkua tai että taivaankansi on kiinteä ja sijaitsee 500 metrin korkeudessa?
- Flattards
Maailmalta löytyy jopa korkeampia rakennuksia kuin tuo 500 metriä! ;D
Matkustajalentokoneetkin lentävät noin 8-12 kilometrin välillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2052029
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481176Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1731075- 81966
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 100772
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77727Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.338677- 26661