Tulin vähän jakamaan mun yhtä hevoskokemusta. Tosi monella ratsastusta harrastavalla suurin haave on oma hevonen tai poni. Mulla oli mahdollisuus saada oma poni vähän aikaa sitten. Mutta mä en halunnut. Eli koko tarina alko siitä kun menin ratsastaan sellasta risteytysponia. Se oli jos vanhempi tamma joka oli tosi helppo ratsastaa. Se oli ainakin helppo A tasoinen. Sillä ei voinut enää hypätä paljon ja max 50cm esteitä joka vähän harmitti näin esteratsastajana. En ollut itse erityisen hyvä kouluratsastuksessa mutta ne vähät kerrat mitkä sillä sain ratsastaa opetti mulle äärettömän paljon. Menin ratsastamaan sillä uudestaan jo seuraavana päivänä. En voinut käydä siellä niin usein kuin olisin halunnut koska se oli aika kaukana. Toisella ratsastuskerralla menin sen kanssa jo laukanvaihtoja ja avoja mitä en ollut enemmin mennyt. Olin tosi onnellinen sen kanssa. Olin jo enemmin suunnitellut ottavani yhden ponin ylläpitoon mutta halusinkin sen risteytysponin. Yhdellä ratsastuskerralla kysyin sitten saisinko sitä ponia ylläpitoon ainakin kesäksi. Ja kyllähän se onnistui. Sitten kun olimme ajamassa äitini kanssa kotiin risteytysponin omistaja soitti äidilleni. Hän kertoi että jos vain haluaisin saisin sen ponin omakseni. Äitini sitten vain kysymättä minulta mitään sanoi että varmasti haluaa ja yms. Luulin keskustelua kuunnellesani että saisin sen pidemmäksi aikaa ylläpitoon. Kun sitten kuulin tästä tiesin heti että ei. Moni saattaa ihmetellä valintaani mutta siltä minusta tuntui sillä hetkellä. Halusin sen ylläpitoon mutten omaksi. Vaikka oma olisi aina oma tuntui se ylläpito paremmalta ratkaisulta. Itkin tämän asian takia muutamia kertoja koska tiesin että tämän risteytysponin omistan kummityttö tykkäsi siitä risteytysponista enkä halunnut viedä sitä siltä kokonaan. No ei siinä mennyt kuin muutama viikko niin sai tietää että se poni on lopetettu jalkavaivojen vuoksi. Tuntui kuin matto olis vedetty jalkojen alta. Pahimmalta tuntui se että sen poni olisi tullut minulle reilu viikon päästä. Toki oli hyväkin asia että se ei tapahtunut silloin kun se olisi ollut minulla. Lohduttauduin ajatuksella että sen ei tarvinnut enää kärsiä. Olin jo vähän alkanut miettiä olisiko siitä sittenkin minulle ensimmäiseksi poniksi. Se oli kuitenkin yksi mun elämäni hevosista.
Ps. En halua leuhkia mahdollisuudellani vaan kertoa tämän asian.
Ps. En halua leuhkia mahdollisuudellani vaan kertoa tämän asian.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.