Huhtasaaren lausunto ja Niinistö

No mitäs asioita Sauli Niinistö kannattaa? Sitä ei tiedä kukaan. Hän on mysteeriehdokas. Pitää kantansa visusti piilossa, koska ne kuuluvat hänen yksityisasioihinsa. Hän oli myös syypäänä leikkauksiin köyhiltä ja muilta Lipposen hallituksessa ja siitäkö hänet pitäisi palkita? Eiköhän yksi kausi riitä. Niinistö on pohjimmiltaan pelkuri ja kiusaajaluonne, piikittelemässä Venäjääkin heiltä lainatuilla sananlaskuilla.
Pitääkö valtion puolustuksen pohjautua sitten epärealistisiin koohotuksiin, jos ei totuutta saa sanoa?
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ööö. Niin. Toki. Tai. Ei.
Ööö. Tällälailla. Katsotaan. Asiaa.
En. Minä. Ole. Noin. Sanonut.
Ööö. Tai. En. Väitä. Sanoneeni.
Varsinainen Ööö mies koko Sale.
Ei ota mitään selvää.

Äänestä

Älkäähän nyt! Onhan Sale sentään tuhonnut Suomen laillisen valuutan MARKAN, sekä tukenut Valtteria rumaa bussikuskia vastaan, sekä vaatinut tuomion kärsineeltä tehokasta katumusta, tuomio sinänsä oli oikeusmurha ja rasistinen kosto! Taisi olla mukana Suomen lamassa missä velalliset pantiin kärsimään kovimman kautta!
Eli kyllä Salella ansioita riittää!

Äänestä

Salella ei ole oikeista yhteiskunnallisita asioista mitään järkevää sanottavaa sale siirtyy lausumaan teinivaimonsa runoja sekä lahjoittelee valtsulle uusia fillareita muuhun tuo käpy ei pysty.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Xyxy kirjoitti:

No mitäs asioita Sauli Niinistö kannattaa? Sitä ei tiedä kukaan. Hän on mysteeriehdokas. Pitää kantansa visusti piilossa, koska ne kuuluvat hänen yksityisasioihinsa. Hän oli myös syypäänä leikkauksiin köyhiltä ja muilta Lipposen hallituksessa ja siitäkö hänet pitäisi palkita? Eiköhän yksi kausi riitä. Niinistö on pohjimmiltaan pelkuri ja kiusaajaluonne, piikittelemässä Venäjääkin heiltä lainatuilla sananlaskuilla.
Pitääkö valtion puolustuksen pohjautua sitten epärealistisiin koohotuksiin, jos ei totuutta saa sanoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu