Teidän satu-jumala on pelkkää mielikuvitusta

TotuusPaistaaLäpi

1. Vielä 2000 vuotta sitten juutalaiset olivat kirjoitus ja lukutaidottomia kiertäviä paimentolaosia. Eivöt asuneet edes kunnon taloissa eivätkä osanneet viljellä maata, vaan kulkivat tuhkan peittäminä pitkin hiekka-aavikoita.
2. Aivopestyt uskovaiset uhrasivat äärimmäisen väkivaltaielle ja sotaisalle Jahwe -verijumalalleen vanhimman poikansa veriuhrina tavan mukaan.
3. Ensimmäisen kaupungin nykyisen Jerusalemin paikalle perustivat roomalaiset vuonna 70 Aelia Capitolina nimellä ja nykyisen nimen kaupungille antoivat islamilaiset vasta 600-luvulla. Niin sanotulla "temppelivuorella ei edes koskaan ole ollut mitään temppeliä.
4. Roomalainen keisari Konstantinus suuri kirjoitti koko Raamatun ensimmäisestä luvusta viimeiseen lukuun asti pönkittääkseen omaa keisarin valtaansa, eikä sen typerämpää lasten satukirjaa ole olemassa.
5. Yhtään jumalaa ei ole todistettu olevan olemassa, ei ole valokuvaa eikä äänitettä. Sellainen voi vain syntyä pikku lapsen tasolle jääneen ihmisen jälkeenjääneestä mielikuvituksesta. Ateismi voittaa lopulta aina.

13

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mietin tässä yksi päivä, että kyllä Luoja on ihmeellinen, antaa kasvun ja ruokkii kaikki metsän eläimet. Toinen syö toisenlaista toinen toisenlaista, kaikille hän järjesti jotakin, eikä peri maksua.

      Kun ihmisten maailmassa kaikella on hintansa, eikö ihminen ole silloin vastakkainen Luojaan nähden. Kuin kuvajainen tyynen veden pinnassa, nurinpäin. Kun puunlatva kurottaa korkeuksiin, menee se kuvajaisessa vastaavasti vain alaspäin, aina vain syvemmälle.

      Joku sen on oivaltanutkin sanoesaan ; Syvyyksistä minä huudan sinua

      • oletNiinSyvällä

        mustassa mielesi syvyydessä,
        ei sinua kukaan kuule...


      • oletNiinSyvällä kirjoitti:

        mustassa mielesi syvyydessä,
        ei sinua kukaan kuule...

        No voi perhana, Sinä ainakin kuulit, kun vielä vastasitkin.


      • saivariNäkyyVielä

        tihkuessaan murhanhimoa...


      • KTS--

        Kyllä luonto perii eläimiltä maksun ravinnosta. Ei rahalla vaan verellä, hiellä ja kyyneleillä.


    • älä.kuule

      Kyllä jo 500 e.Kr juutalaisilla oli A4 paperia ja IBM pallopääkoneita.

    • Harvoin törmää noin täydelliseen asiantuntemattomuuteen kuin aloituksessa.
      1. Miten me voimme lukea juutalaisten kirjoituksia paljon pitemmältäkin ajanjaksolta kuin 2000 vuotta.
      3. Suosittelen ainakin Simon Sebag Montfioren kirjaa Jerusalem. Kaupungin elämäkerta. Hän aloittaa kirjansa Daavidin ajasta, jolloin Jerusalem oli jo ikivanha. Aelia Capitolina oli lyhyt välivaihe.
      4. Raamatun syntyvaiheista sinun kannattaa etsiä tietoa uskontotiedon kirjoista.

      Koet uskonnot ja jumalat vastenmielisinä. Se on jokaien oma asia. Sillä et kuitenkaan voi kiistää historiaan liittyviä tosiasioita.

      • zionistit

        ovat vastenmielisä fasisteja,
        murhaavia terroristeja...


      • zionistitTerroristit

        tappoivat toisiaankin,
        kiistellessään aseista...


      • Derondalle.... kirja Jerusalem

        Tuo kirja onkin niin eloisasti ja kiehtovasti kirjoitettu, että sitä on vaikea jättää käsistään, kun aloittaa. Jos on aiheesta kiinnostunut.

        Mitä tämän ketjun aloittajaan tulee, jokainen tietysti näkee, että sitä ei ole vakavasti otettavaksi tarkoitettukaan.


    • MopotonSkootteri

      Viestissäsi ei ole voittaja-ainesta.

      Helposti tarkastettava fakta: islamilaisten antama nykyinen nimi Jerusalemille on Al-Quds. Edes sinä et käyttänyt tuota Jerusalemin "nykyistä nimeä" Jerusalemista.

    • Miksi ei käytä Quds nimeä?

      Koska se ei ole ikiaikainen.

      Ja Quds Forseen en ole tarkemmin perehtynyt. Liittyy jotenkin islamilaisen vallankumouksen suojelijoihin.
      Miten päin vallankumous ajatellaan, islamin sisällä olevaksi, vai maailman valtaa vastaan. Se tuntuu kuitenkin olevan Iranin näpeissä.

    • Poimintoja Wikistä.... googlen käännöksenä


      Quds Day on todellakin tullut päivä Iranin ja muiden yhteiskuntien mielenosoittajille "hyökätäkseen Israelin valtion legitiimiyttä ja uhkailemaan Yhdysvaltoja".

      "Mukaan BBC , kun ajatuksena Quds Päivä alunperin oli koota kaikki muslimit vastustamaan Israelin olemassaoloa, tapahtuma ei ole kehittynyt pidemmälle Iranin kokemus. Niiden rallien lisäksi, joita Iran itse rahoitti ja järjestivät useissa pääkaupungeissa, rituaali ei koskaan juurtunut muslimien keskuudessa. "

      Quds Day -tapahtumia

      "Shamshad Haider muslimi-kongressista, joka puhui vuoden 2015 Qud-rallissa Chicagossa.
      Iranissa hallitus rahoittaa päivän paraatteja. [17] [18] Tapahtumat sisältävät massamarsetteja ja rallia. Iranin johtavat johtajat antavat tulisia puheita, jotka tuomitsevat Israelin sekä Yhdysvaltain hallituksen. Väkijoukot reagoivat "Israelin kuoleman" ja " Kuoleman Amerikalle ". [16] Roger Howardin mukaan monet alle 30-vuotiaat iranilaiset jatkavat osallistumistaan ​​Quds Day -tapahtumiin, joskin suhteellisesti vähemmän kuin kaduilla. Hän lisää, että monet iranilaiset opiskelijat kampuksella kertovat yksityisesti, että arabien ja israelilaisten konfliktien "ei ole mitään tekemistä kanssamme".


      Näyttää näinollen, että Quds-idea on haihtumassa olemattomiin. Voittiko se, vai hävisikö se. Ainakaan se ei toiminut.
      Viimeisen temppelivuorella olevan kiistan yhteydessä, Iranin johtaja yritti villitä kaikkia maailman muslimeja osoittamaan mieltään palestiinalaisten puolesta, erityisesti hän mainitsi ' Haagin pyhiinvaeltajat. "
      Mutta oliko niitä muualla kuin Turkissa, ei ainakaan huomattavia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      363
      37504
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      89
      6336
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5300
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      3798
    5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      65
      2960
    6. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      52
      2529
    7. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2114
    8. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      58
      2039
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2021
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      489
      1949
    Aihe