Vittu että osaa olla kansanedustaja showpelle! Ahnehtii ja kusettaa äänestäjiä!
Juho Eerola on itse show populisti !
Jart-su
2120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Soinilta kova hyökkäys: ”Netissä meuhkaavat räkätoteemit pullistelevat kuin sammakko härän edessä”
Antaa kuolleiden haudata kuolleensa
Perussuomalaisten oli viime perjantain määrä käsitellä puoluehallituksen kokouksessaan Vistbackan ja kahden muun puolueen keskeisen henkilön erottamisia, mutta päätös päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen.
Halla-aho on kertonut lähettäneensä haastemiehen Vistbackan perään, jotta selvityspyyntö lausunnoista tavoittaa epäillyn. Vistbacka lomailee tämän viikon Pohjois-Norjassa.
Toivottavasti kotkalaiset ja kymenlaaksolaiset silmät avautuvat seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Tyäväestön puolue hallituksessa näytti kuinka palkansaajia kohdellaan. Nyt ollaan nuivien mukana niin oikeistolaista kun oikealla voi olla.
Persu ajaa pemarilla, ei aja mersu mies, eikä persettä anna. Se kääntää palkansaajalle perseensä.