Laura Huhtasaari on tyhmälistön suursuosikki!

Suomen tyhmälistön suursuosikki on Laura Huhtasaari, joka vastustaa sekä EU-jäsenyyttä, että Nato-jäsenyyttä. Siinäpä siis todella "isänmaallinen" ihminen, joka haluaa suistaa Suomen taloudelliseen kaaokseen, kun EU-eron myötä Suomi joutuisi tullimuurin taakse ja katsoisi vierestä, kun Ruotsi ja muut EU-maat kävisivät keskenään kukoistavaa vapaakauppaa. Ihan niin kuin se ei olisi riittävän vaikeaa jo nyt Suomelle, että me olemme maantieteellisesti ikään kuin eristetty saari muusta Euroopasta. Ei. Laura-blondi haluaa vielä ehdoin tahdoin rakentaa uuden tulliesteen vaikeuttamaan Suomen ulkomaankauppaa entisestään!

Nato-jäsenyyttä tämä tyhmälistön idoli vastustaa sen takia, kun hänen blondi-logiikkansa mukaan "amerikkalaiset eivät ehdi puolustamaan Suomea", jos Venäjä hyökkäisi. Voi yhren kerran, sanoisi pohojaalaanen tähän.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, ettei naisia pidä päästää maan johtaville paikoille sotkemaan asioita. Sen ymmärsivät ranskalaiset omissa presidentinvaaleissaan, ja sen ymmärtävät myöskin suomalaiset omissa vaaleissaan. Ainakin me kaikki muut, kuin tyhmälistön edustajat.
62800
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Parsi+että,+Marconin+suosio+on+jo+pudonnut+36%.Sinähän+se+varmaan+älymystöön+ja+viisaisiin+kuulut,+eikös+niin.Toit+oikein+esille+,+että+olet+viisaampi+kuin+muut.Älä+pelkää,+kyllä+Niinistöstähän+presidentti+tulee,+sehän+on+jo+kirkossa+kuulutettu.Mulle+ihan+sama.+Ei+tuolla+meidän+presidentillä+valtaa+ole.Niinistä+on+vaan+mannekiini.

Äänestä
  • Eikun+suosio+on+pudonnut+YHDEN+mittauksen+mukaan+7+%+eli+36+%:een.Opettele+englantia+ennenkuin+monistat+tietoja+tänne.Suomessa+ei+ole+sanaa+"parsi",+ellet+puhu+sukan+parsimisesta+imperfektissä.Niin+ja+radion+keksinyt+Marconi+(1874+–+1937)+ei+ole+ollut+elossa+enää+80:aan+vuoteen.

    Äänestä

  • Eipä kovin hyvä kannatus ole presidentillä, 36 prosenttia.
    Sen kyllä ymmärtää , kun Ranska menee alaspäin kuin ketun häntä.
    http://beta.oikeamedia.com/

    Äänestä

  • Norja ja Sveitsi ovat täysjärkisten maita - pitävät kiinni itsenäisyydestään, kuten patrioottisten kuuluukin tehdä - nämä isänmaataan kaupittelevat kokoomussutenöörit parittavat Suomi-neitoa Brysselin EUnukki-sutenööreille sen minkä kerkiävät.
    Suomi maksaa valtavat nettomaksut tuohon byrokratian pohjattomaan suohon, sen sijaan että käyttäisi ne itse.

    Äänestä

  • Ja samalla Suomi ottaa loisijoita, joilta ei tule mitään puuttumaan.

    Äänestä

  • lääh.puuh kirjoitti:

    Eikun+suosio+on+pudonnut+YHDEN+mittauksen+mukaan+7+%+eli+36+%:een.Opettele+englantia+ennenkuin+monistat+tietoja+tänne.Suomessa+ei+ole+sanaa+"parsi",+ellet+puhu+sukan+parsimisesta+imperfektissä.Niin+ja+radion+keksinyt+Marconi+(1874+–+1937)+ei+ole+ollut+elossa+enää+80:aan+vuoteen.

    Suomessa sana parsi tarkoittaa myös tilaa, eli lehmän parsi, parsinavetoissa. Voi ne hevosetkin olla parressa, jos ravitallilla on useita hevosia sisätiloissa.

    Äänestä

Todellakin. Aloittaja puhuu sanasta sanaan asiaa.

Äänestä

EU natisee jo muutenkin, ja pieleen on menty kovaa siinä kohtaa kun se on puuttunut ihan muihin asioihin kuin kaupankäyntiin.
Joku omituinen agenda taustalla haiskahtaa vahvasti - jokin joka toimii yhtä hyvin käytännössä kuin kommunismi konsanaan.. :P

Huhtasaari on nyt mitä on, mutta mikäli haluaa mokutukseen jotain tolkkua, viisaampi äänestää persuja hallitukseen - muuta keinoa ei nyt yksinkertaisesti ole kun meillä istuu hallituksessa mm. kokoomuksen ja keskustan federalistit, jotka ottavat suomeen vaikka miljoona matua mielluttääkseen EU:ta - ja vihervahemmisto-tärähtäneiden maailmanparantajien(paskantajien) äänestäminen taas olisi yhtä kuin mokutus-apokalypsi suomelle.

Äänestä

  • HÄVITTÄÄÄ kirjoitti:

    Juuuh.. ei voi mitään, että kaikenmaailman asiattomuuksia suoltavat öyhöttäjät ovat myös kovassa äänessä.
    Sitä nyt ei voi estää; mokutus osuu kuitenkin syvimpiin ikivanhoihin heimo- ja yhteisötuntoihin ja siitä selkäydinreaktiot, mikä on sinällään ihan ymmärrettävää - ne ovat sentään aitoja ja perusteltuja, toisin kuin Unelmahöttö, joka pelkästään kusee kansakunnan omiin kinttuihin joka aspektissa..

    Omakin oikeudentaju on ollut koetuksella kun maahan lappaa täysiä kusettajia(identiteetti, ikä yms) täyspitolomalle ja lähes järjestään pelkkiä nuoria miehiä (seksilomalle).
    Integraatio ei kiinnosta - ilmainen raha, groomaus ja ******* sitäkin enemmän.

    Äänestä

  • 345345344 kirjoitti:

    Niin, maahan lappasi aikoinaan sinunlaisia paskahousujakin ja ajoi Saamelaiset mailtansa pois.

    Äänestä

  • seffsf kirjoitti:

    Niin, maahan lappasi aikoinaan sinunlaisia paskahousujakin ja ajoi Saamelaiset mailtansa pois.

    Kuten sinunkinlaisiasi paskahousuja :D

    Ja niin taisivat tuolloin tehdä, oliko se sinusta oikein?

    Äänestä

Onhan Laura miljoona kertaa näyttävämpi kuin jotkut jo edesmenneet persutörkyturvat. Korvien välissä Lauralla on enin osa höttöä.
Muuten melko tavallista Arkkkadianmäen joukossa.

Äänestä

Laura on ainoa ehdokas joka ei halua maatamme islamin vallan alle. Sitäkö aloittaja haluaa? Tällä menolla olemme islamin vallan alla, koska kaikki valtiolliset tahot tehnevät kaikkensa että islam leviäisi tännekin. Eivät ainakaan tee mitään sen leviämisen estämiseksi, päinvastoin edesauttavat sitä. Ja todentotta, islam kiittää.

Äänestä
  • Ihan validi näkökulma tuokin - valitettavasti.

    Äänestä

  • Tyypillistä persukeskustelua.
    Aloittajan aiheena ei ollut haluaako hän islamia.

    Äänestä

  • joko provo tai peppu haavistoa jumaloiva hippulaheikki.

    Äänestä

  • Islamin valta kasvaa Ranskassa kertoo Oikea media. Tämä on tulevaisuuden suurin ja merkittävin kysymys Euroopassa ja maailmassa. Sitä ei pidä sivuuttaa ettei käy kuin sille vertauksen sammakolle vedessä jota keitetään. Se ehtii kuolla ennen kuin tajuaa vaaran. Siksikin Laura on paras vaihtoehto presidentiksi. Hän ei päätöksiä tee, mutta olisi arvojohtaja.

    Äänestä

  • Tasavallan presidentillä on edelleenkin merkitystä päivän politiikassa, joskus vähemmän, joskus enemmän. Ei ole kumminkaan aivan sama kuka siinä virassa milloinkin istuu! Näinä viime aikoina olemme saaneet taasen nähdä, että yllättävänkin paljon pressalla voi olla valtaa, niin mielipiteellisesti kuin ihan käytönnönkin arkitasolla sisäpolitiikassa. Presidentti johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tasavallan presidentti on rauhan aikana myös puolustusvoimien ylipäällikkö. Hän nimittää myös korkeimman oikeuden tuomarit ja valtakunnan muut korkeimmat virkamiehet, esim. mm. Ylimmän laillisuusvalvojan, eli oikeuskanslerin.

    Presidentin virka on siis yksi tärkeimmistä valttipaikoista puhuttaessa EU-integraatiosta, sotilallisen voiman lähettämisestä ulkomaille ja puolustusliittoihin mentäessä tai niihin liittoutumattomuudessa, esimerkiksi mahdollinen natojäsenyyden hakeminen tai hakemuksen poisjättäminen.

    Että kyllä sillä presidentillä vain on paljonkin väliä vielä tänäkin päivänä ja kuka sitä virkaa milloinkin hoitaa! Tätäkin seikkaa tosin koetetaan vähätellä ja ikään kuin häivyttää huomio muualle, kun Niinistö touhuaa omiaan ja ei kansan edun mukaisesti. Hänet täytyy saada vaihdettua!

    Äänestä

  • Salepihallelinnasta kirjoitti:

    Tasavallan presidentillä on edelleenkin merkitystä päivän politiikassa, joskus vähemmän, joskus enemmän. Ei ole kumminkaan aivan sama kuka siinä virassa milloinkin istuu! Näinä viime aikoina olemme saaneet taasen nähdä, että yllättävänkin paljon pressalla voi olla valtaa, niin mielipiteellisesti kuin ihan käytönnönkin arkitasolla sisäpolitiikassa. Presidentti johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tasavallan presidentti on rauhan aikana myös puolustusvoimien ylipäällikkö. Hän nimittää myös korkeimman oikeuden tuomarit ja valtakunnan muut korkeimmat virkamiehet, esim. mm. Ylimmän laillisuusvalvojan, eli oikeuskanslerin.

    Lisäys tasavallan presidentin sivulta:

    "Presidentti päättää kuitenkin ilman valtioneuvoston ratkaisuehdotusta:
    valtioneuvoston ja sen jäsenen nimittämisestä sekä eron myöntämisestä valtioneuvostolle tai sen jäsenelle;
    ennenaikaisten eduskuntavaalien määräämisestä;
    armahduksesta sekä sellaisista muista laissa erikseen säädetyistä asioista, jotka koskevat yksityistä henkilöä tai jotka sisältönsä vuoksi eivät edellytä valtioneuvoston yleisistunnon käsittelyä;
    Ahvenanmaan itsehallintolaissa tarkoitetuista muista kuin maakunnan taloutta koskevista asioista; sekä
    valtioneuvostossa ratkaistavissa sotilaskäskyasioissa ja presidentin kansliaa koskevissa asioissa."

    Ja TP ylentää myös upseeriston, kenraaleja myöten!

    Eli kyllä se Laura pitäisi tuohon virkaan nyt vain saada!

    Äänestä

  • Salepihallelinnasta kirjoitti:

    Tasavallan presidentillä on edelleenkin merkitystä päivän politiikassa, joskus vähemmän, joskus enemmän. Ei ole kumminkaan aivan sama kuka siinä virassa milloinkin istuu! Näinä viime aikoina olemme saaneet taasen nähdä, että yllättävänkin paljon pressalla voi olla valtaa, niin mielipiteellisesti kuin ihan käytönnönkin arkitasolla sisäpolitiikassa. Presidentti johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tasavallan presidentti on rauhan aikana myös puolustusvoimien ylipäällikkö. Hän nimittää myös korkeimman oikeuden tuomarit ja valtakunnan muut korkeimmat virkamiehet, esim. mm. Ylimmän laillisuusvalvojan, eli oikeuskanslerin.

    Presidentin virka on siis yksi tärkeimmistä valttipaikoista puhuttaessa EU-integraatiosta, sotilallisen voiman lähettämisestä ulkomaille ja puolustusliittoihin mentäessä tai niihin liittoutumattomuudessa, esimerkiksi mahdollinen natojäsenyyden hakeminen tai hakemuksen poisjättäminen.

    Että kyllä sillä presidentillä vain on paljonkin väliä vielä tänäkin päivänä ja kuka sitä virkaa milloinkin hoitaa! Tätäkin seikkaa tosin koetetaan vähätellä ja ikään kuin häivyttää huomio muualle, kun Niinistö touhuaa omiaan ja ei kansan edun mukaisesti. Hänet täytyy saada vaihdettua!

    Sauli ja loikkari Niinistö ilman puoluetta touhuaa Suomen seläntakana menivät sopimaan yhteissopimuksen Ruotsalaisten kansa Suomen kannattas aukaista raja että Venäläiset pääsisivär Ruotsiin Suomi oli Ruotsin alla 600 vuotta aika maksaa takaisin se

    Äänestä

  • Kylläpä te kreationistisiat kirjoitatte paljon paskaa, haluat siis jonkun imbesillin johtajaksi koska vastustaa "islamisaatiota" ja sitten vingut kun suomessa alkaa noitavainot.

    Äänestä

  • fjfjjtj kirjoitti:

    Kylläpä te kreationistisiat kirjoitatte paljon paskaa, haluat siis jonkun imbesillin johtajaksi koska vastustaa "islamisaatiota" ja sitten vingut kun suomessa alkaa noitavainot.

    Nautitko sinäkään olostasi islamin ollessa vallassa täällä, siis jos näin käy? Vielä on maallemme toivoa, mutta ei kovin kauaa. Siksi sanon jos. Jos täällä tulee isänmaallinen hallitus, maamme voi selvitä tuosta invaasiosta, muuten ei. En vähättelisi tuota islamisaatioita, kuten sinä teet. Parempi torjua se nyt, kuin laskea sonnat housuun jolloin se on myöhäistä. Torjuminen onnistuu ainoastaan äänestämällä muita kuin maanpetturipuolueita.

    Äänestä

Kuinka aloittaja voi haukkua Huhtasaaren noin voimakkaasti vaikka pressakisa ei ole edes vielä alkanut?
Tässä taas nähdään mitä ns. suvaitsevaisten pään sisällä on.

Äänestä
  • Uuvatit täällä huutelee tuskissaan, kun joutuvat tässäkin asiassa menemään Sipilän syliin, kannattamaan Vanhasta.

    Äänestä

  • vihervassarisuvakkikokkare tekee sitä mitä luulee osaavansa , trollata ja mollata.
    ei ole maailmanhalaajista politiikan taitajiksi , ehkä torilla vain rumpua paukuttamaan.
    ja vaatimaan oikeuksia pois suomalaisilta.

    Äänestä

  • Pitää olla aika pahasti jälkeenjäänyt jos tukee jotain kreationistisikaa.

    Äänestä

  • segsgesgsg kirjoitti:

    Pitää olla aika pahasti jälkeenjäänyt jos tukee jotain kreationistisikaa.

    Sana " kreationistisika " on pakkomielle sinulle.Kirjoitusvirheitä myös kymmenissä ulinoissasi.
    Apukoulupohjaltako trollailet ?

    Äänestä

Avaaja kuuluu ilmeisesti typerälistien joukkoon, joka on klopalistien tarvitsemien hyödyllisten hölmöjen osajoukko.

Äänestä

Laura on oikeastaan liiankin hyvä suomalaisille .
Laura ei jää tuppisuuksi, osaa vastata tetävästi mutta ei loukkaa ketään kuten suomi24;n räyhääjät jotka eivät tiedä oikeesta elämäsät mitään.

Laura on KAUNIS, VIISAS, NEUVOTTELIJA, SEKSIKÄS,MIELLYTTäVÄ PERSOONA JA INHIMILLINEN SUOMALAINEN NAINEN JOITA EI IHAN JOKA TORPASSA KASVAKKAAN.

Äänestä
  • Ja typerä imbesilli kreationistisika.

    Äänestä

  • sfsfsefg kirjoitti:

    Ja typerä imbesilli kreationistisika.

    Hokee hokee , jotain outoa suvakkinisti kokee?

    Äänestä

  • Laura on kaunis nainen viisas ja hyvä puhumaan se pistää Saulin Presidenti panelissa ulos kun lumiukkon Sauli köhisee vaan ja samaa vikaa on Vanhasella Sipilässä samaa vesipää oireita .
    Suomalaiset saavat nytten Presidentin jota ulkomaalla tullaan ihanoimaan Laura Huhtasaari

    Äänestä

Avaaja vasta viisas onkin: "Jos et ole kanssani samaa mieltä olet idiootti".
Eihän tuollaisten kanssa voi käydä mitään järkevää keskustelua kun oman mielipiteen perustelut ovat ekaluokkalaisen tasoa.

Äänestä

Tosiasiassa Laura on sen oikean älymystön suosikki. Tyhmät kun eivät tätä ymmärrä sillä he elävät siinä älyvapaassa punavihreässä kuplassa jota höystävät vähä-älyiset valtamedian edustajat sekä kierot liberaalit kokkari-vati-päät ja muutamat kepulipässit :)

Äänestä

eihän tuota naista voi todesta ottaa, eikä vakavasti mitenkään.
Pressa ehdokkuus on iso vitsi, ei mitään jakoa

Täytyy olla todella yksinkertainen että äänen tuolle antaa

Äänestä
  • Kuntoa löytyy ja kansan suosio takana, tulee takuu varmasti olemaan kärki ehdokas.

    Äänestä

  • Laura on Suomen tuleva Presidenti
    Nostan hattuani Lauralle hieno ja viisas Nainen

    Äänestä

  • mhjmhj kirjoitti:

    Laura on Suomen tuleva Presidenti
    Nostan hattuani Lauralle hieno ja viisas Nainen

    Juu. maailma on littana ja kreationistisiat ovat oikeassa. eiks niin nasse?

    Äänestä

  • segsggfykgkyu kirjoitti:

    Juu. maailma on littana ja kreationistisiat ovat oikeassa. eiks niin nasse?

    Minkä pituinen loma tällä kertaa nuppilasta? Kreationistisika on mielisanasi.

    Äänestä

Laura Huhtasaari on sillinhajusta pitävän tyhmälistön suursuosikki!

Äänestä
  • Olipa sinulla älykäs kirjoitus.
    Quiii.
    Noilla taidoilla, sinun pitää pyrkiä eduskuntaan ja tietenkin vihreiden listalta.

    Äänestä

Jos tyhmälistön suosikki on realisti Huhtasaari, niin älymystön suosikki on henkilö, joka palvoo valtiota, jonka johtaja uhkailee pientä valtiota ydinsodalla, tulella ja tuppuralla, jos hänen loistavia ideoita ei ymmärretä. Jos tyhmälistö ymmärtää selvästi, että Suomella ei ole mahdollista uhitella ydinasevaltiolle, mutta älymystö sen sijaan uskoo, että kahjon arvaamattoman ydinasevaltion johtajan siivellä he voivat pullistella toiselle ydinvaltiolle, niin kumpihan mahta olla se tyhmälisto ja kumpi älymistö? Suomi tarvitsee tyhmemmän älymystön.

Äänestä
  • Ei tässä kuule kohta tarvita mitään.
    Ns. parempi väki ajaa tähän.
    Ihmiset ovat kauhuissaan, koska moni ajattelee , että tämä on edessä.
    Onko tämä sinusta tyhmyyttä?
    Kristillisyys on merkinnyt sivistystä. Vaikka tässä niin kristillisiä rivoilla oltukaan, mitta siitä huolimatta.
    http://beta.oikeamedia.com/o1-33050
    Ranskassa tuhotaan kirkkoja.
    Moni niistä arvokkaita ja vanhoja.
    Toiselle uskolle tehdään tilaa.
    Syytä olla huolissaan.

    Äänestä

  • Realismi ja kreationismi ei kuulu samaan lauseeseen.

    Äänestä

  • Onsyytähuolehtia kirjoitti:

    Ei tässä kuule kohta tarvita mitään.
    Ns. parempi väki ajaa tähän.
    Ihmiset ovat kauhuissaan, koska moni ajattelee , että tämä on edessä.
    Onko tämä sinusta tyhmyyttä?
    Kristillisyys on merkinnyt sivistystä. Vaikka tässä niin kristillisiä rivoilla oltukaan, mitta siitä huolimatta.
    http://beta.oikeamedia.com/o1-33050
    Ranskassa tuhotaan kirkkoja.
    Moni niistä arvokkaita ja vanhoja.
    Toiselle uskolle tehdään tilaa.
    Syytä olla huolissaan.

    Kristillisyys on merkinnyt vaan kaksi maailmansotaa ja noitavainoja, Euroopassa kirkot muutetaan koska ne seisoo tyhjilläään, "toiselle uskonolle tehdään tilaa" lause tekee sinusta idiootin.

    Äänestä

  • segsgsg kirjoitti:

    Realismi ja kreationismi ei kuulu samaan lauseeseen.

    Paha maaninen ote kirjoituksissasi.Normaali rasmus xD

    Äänestä

Suomessa on ainakin miljoona tyhmää ja lisää tulee joka päivä, joten Lauran suosiohan on taattu.

Äänestä
  • Höpö höpö ei tänne päästetä ryssiä.

    Äänestä

Pitäisiköhän nyt käyttää tunnuksia muuten vaan, alkaa tuntua kokkareiden täyslahtausmeno muita kohtaa siltä?

Laitetaanpas tunnarit päälle, lähdetään metsästämään sopivia kohtia.

Äänestä

Paskaa. Laura on rautaa.

Äänestä
  • Paljon on petrattavaa ennenkuin katastrofi nimeltä Huhtasaari aletaan ottamaan vakavasti.

    Halla-Ahonkin kannatus romahtaa blondin myötä.

    Äänestä

  • Aatu.oli.äijä kirjoitti:

    Paljon on petrattavaa ennenkuin katastrofi nimeltä Huhtasaari aletaan ottamaan vakavasti.

    Halla-Ahonkin kannatus romahtaa blondin myötä.

    kaikki käy kun parempaakaan vaihtoehtoa ei ole olemassa on vain huonompia?

    Äänestä

Laura on viisaiston suosikki. On viisasta laittaa rajatarkastukset takaisin, niin että tänne pääsee vain oikeat pakolaiset. Nythän tänne tulleet lähes kaikki ovat muita henkilöitä. On viisasta erota eu:sta, joka maksattaa meillä yhä vain lisää, esimerkiksi työläisten selkänahasta, sekä määrää kuinka monta sataa tuhatta tai miljoonaa ukkoa tänne pitää tulevaisuudessa ottaa. Sekin on viisautta että erottaisikin eurosta, ja näin voidaan säädellä itse rahan arvoa. Sillä on talouslamat yleensä voitettu, vaikka jotkut kitisevät aikansa kun palkkoja joudutaan hieman joustamaan. Tämä on kuitenkin ohimenevää, ja myöhemmin palkoilla on taipumus nousta samoille tasoille. Viisautta on siis pyrkiä mahdollisimman eroon tuosta verenimijästä, eu:sta. Kauppa käy muutenkin, ja suurempi todellisuus, sekä mahdollisuudet ovat muualla kuin eu:ssa. Mutta kaikki riippuu meistä itsestämme. Ei meitä kukaan muu tule auttamaan yhtään missään asiassa.

Äänestä
  • Siis erottaisiin eurosta. Tabu käänsi väärin.

    Äänestä

  • Ensinnäkin, pienen suomen mitättömän markan arvo määräytyisi täysin kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Sen arvoa pystyisivät heiluttelemaan jopa yksittäiset multimiljardööri suursijoittajahaukat halutessaan. Toiseksi, miten erota kokonaan ylivoimaisesti suurimmasta ja tärkeimmästä kauppa ja vientialueestaan? Miten paljon se tulisi lopulta maksamaan pienelle syrjäiselle maalle ja sen työpaikoille? Kukaan ei pysty vastaamaan. Varmaa on vain, että menetettäisiin kaikki vaikutusvalta siellä, ja saataisiin tilalle iso tukku erilaisia rajoituksia ja maksuja viennille sekä tuonnille. Mahdollisesti saataisiin erilaisia verhottuja kostotoimia erostamme. Varmaa on että kovin hyviä ystäviä siellä päin ei sen jälkeen enää olisi. Vientiteollisuus ottaisi todennäköisesti hatkat Suomesta. Se olisi niille kovin helppoa.

    Äänestä

  • laura-laura kirjoitti:

    Ensinnäkin, pienen suomen mitättömän markan arvo määräytyisi täysin kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Sen arvoa pystyisivät heiluttelemaan jopa yksittäiset multimiljardööri suursijoittajahaukat halutessaan. Toiseksi, miten erota kokonaan ylivoimaisesti suurimmasta ja tärkeimmästä kauppa ja vientialueestaan? Miten paljon se tulisi lopulta maksamaan pienelle syrjäiselle maalle ja sen työpaikoille? Kukaan ei pysty vastaamaan. Varmaa on vain, että menetettäisiin kaikki vaikutusvalta siellä, ja saataisiin tilalle iso tukku erilaisia rajoituksia ja maksuja viennille sekä tuonnille. Mahdollisesti saataisiin erilaisia verhottuja kostotoimia erostamme. Varmaa on että kovin hyviä ystäviä siellä päin ei sen jälkeen enää olisi. Vientiteollisuus ottaisi todennäköisesti hatkat Suomesta. Se olisi niille kovin helppoa.

    Komsii komsaa, viimeistään eu:n sanelupolitiikka tuhoaa Suomen. Tarkoitan matutuspolitiikkaa.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Komsii komsaa, viimeistään eu:n sanelupolitiikka tuhoaa Suomen. Tarkoitan matutuspolitiikkaa.

    Eli suo siellä, vetelä täällä. Samat ihmiset jotka kehuvat eu:n muka taloutta vahvistavaa vaikutusta, samat ihmiset ovat ottamassa tänne maanosaan rajattomastikin ihmisiä. Heille ei ole työtä, suurella osalla ei kotoutumishaluja eikä yhteiskuntaan sopeutumishaluja johtuen oppikirjansa opeista. Näitä ihmisiä nämä eu-vouhkat ottaisivat laittamaan eu:n katastrofin kouriin. Kaksimielinen on heidän ajattelunsa.

    Äänestä

Ap., viisainta avauksessasi on että osoitat vain tyhmyytesi täydellisesti. Suomi voi käydä ilman EU:ta vapaasti kauppaa esim. Venäjän kanssa, Eu ei olisi määräämässä mistään pakotteista koskaan! Ei muillakaan tavoilla rajoittamassa Suomen vapaata valintaa tehdä maansa eteen hyviä päätöksiä! Eu:ssa ei tunneta Suomen oloja ja mahdollisuuksia tarpeeksi. Nato ei ole Suomelle koskaan mikään turvallisuustae! Suomi olisi vain taistelutanner kahden suurvallan välissä. Nykyajan sota on aivan muuta mitä mielessäsi ehkä käsität.
Huhtasaari on viisaampi nainen kuin tiedät, olisiko aikasi herätä?!

Äänestä

On se paremman näköinen kuin niinistö.

Äänestä

Olen huomattavasti älykkäämpi kuin ap... ja äänestän Lauraa, ainoaa varteenotettavaa kansallismielistä ehdokasta. Kansallismielisyys on viisautta, se takaa kansakunnan säilymisen.

Äänestä

Ilmanmuuta äänestän lauraa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

werwerwerwrwrwrwe kirjoitti:

Suomen tyhmälistön suursuosikki on Laura Huhtasaari, joka vastustaa sekä EU-jäsenyyttä, että Nato-jäsenyyttä. Siinäpä siis todella "isänmaallinen" ihminen, joka haluaa suistaa Suomen taloudelliseen kaaokseen, kun EU-eron myötä Suomi joutuisi tullimuurin taakse ja katsoisi vierestä, kun Ruotsi ja muut EU-maat kävisivät keskenään kukoistavaa vapaakauppaa. Ihan niin kuin se ei olisi riittävän vaikeaa jo nyt Suomelle, että me olemme maantieteellisesti ikään kuin eristetty saari muusta Euroopasta. Ei. Laura-blondi haluaa vielä ehdoin tahdoin rakentaa uuden tulliesteen vaikeuttamaan Suomen ulkomaankauppaa entisestään!

Nato-jäsenyyttä tämä tyhmälistön idoli vastustaa sen takia, kun hänen blondi-logiikkansa mukaan "amerikkalaiset eivät ehdi puolustamaan Suomea", jos Venäjä hyökkäisi. Voi yhren kerran, sanoisi pohojaalaanen tähän.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, ettei naisia pidä päästää maan johtaville paikoille sotkemaan asioita. Sen ymmärsivät ranskalaiset omissa presidentinvaaleissaan, ja sen ymmärtävät myöskin suomalaiset omissa vaaleissaan. Ainakin me kaikki muut, kuin tyhmälistön edustajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu