Nebukadnessarin uni

Nebukadnessarin_uniLuvussa 2 alkaen jakeessa 31 Daniel alkaa paljastaa Nebukadnessarille sekä hänen untaan että sen selitystä. Hän kertoo kuninkaalle, että tämä näki unessaan mahtavan ja peljättävän patsaan, jonka pää oli kultaa, rinta hopeaa, lanteet vaskea ja jalat rautaa. Patsaan jalkaterät olivat rautaa ja savea. Hän muistutti kuningasta, että tämän ihaillessa patsasta ilmestyi äkkiä suuri kivi – kivi, jota ihmiskädet eivät olleet leikanneet. Tämä yliluonnollinen kivi iski äkkiä patsaan jalkoihin ja koko patsas tuhoutui. Sitten kivi kasvoi nopeasti suureksi vuoreksi, joka ”täytti koko maan”.

Jakeessa 36 Daniel alkaa selittää tämän salaperäisen unen merkitystä ja se, mitä seuraa, on henkeäsalpaava pakanavaltojen yleiskatsaus Nebukadnessarin ajasta aina siihen asti, jota me nyt sanomme Messiaan toiseksi tulemukseksi. Daniel paljastaa, että patsaan osat edustavat peräkkäisten valtakuntien jaksoja (sukkessiota):

Kultainen pää – Nebukadnessar ja hänen babylonialainen
Hopeainen rinta –Valtakunta, joka korvaa Babylonin ja jonka Daniel myöhemmin luvussa 8 tunnistaa Meedo-Persiaksi.
Vaskinen lantio – Sarjan seuraava valtio, jonka Daniel jälleen luvussa 8 tunnistaa
Rautaiset jalat – Sarjan neljäs valtio, jonka historiasta tiedämme olevan Rooma ja joka lopulta jakautui kahteen
Jalkaterät rautaa ja savea – Historian viimeinen pakanavaltakunta. Saven ja raudan epävakaa yhdistelmä viittaa valtioiden löysään liittoon, joka tulee olemaan vanhan Rooman valtakunnan alueella.
Yliluonnollinen kivi – Messiaan paluun symboli, joka tuhoaa viimeisen pakanavaltakunnan ja lopettaa pakanahallituksen perustamalla Jumalan valtakunnan maan päälle.
Pakanoiden hallinnan aika

Kuten näemme, tämä profetia on hämmästyttävä laajuudessaan ulottuen tuhansia vuosia Babylonin valtakunnan ajasta Jeesuksen tuhatvuotisen hallituksen perustamiseen tämän maan päälle.

Se on ajanjakso, johon Raamattu viittaa ”pakanain aikana” (Luuk. 21:24). Se alkaa Juudan viimeisen kuninkaan Sidkian kaatumisella (586 eKr.) ja jatkuu kunnes Jeesus palaa ja uudelleen pystyttää Daavidin valtaistuimen Jerusalemiin.

Minusta on hyvin mielenkiintoista panna merkille, että tätä pakanoiden hallinnan kautta korostetaan Danielin kirjan kielessä. Luvun 2 jakeessa 4 kieli vaihtuu hepreasta arameaksi, joka oli tuohon aikaan pakanakansojen kieli ja teksti jatkuu arameaksi aina luvun 7 loppuun. Luvussa 8 se vaihtuu takaisin hepreaksi, koska painopiste vaihtuu tuossa vaiheessa pakanoiden ajoista juutalaisten lopulliseen kohtaloon.
https://ajankohtainen.wordpress.com/category/hengelliset/nayt-profetiat-ennustukset/
6160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Dan.2:4. Biblia (1776). Niin sanoivat Kaldealaiset kuninkalle Syrian kielellä: kuningas eläköön kauvan! sano palvelioilles uni, niin me tahdomme selittää sen.

Äänestä

Todennäköisesti laiminlyödyin raamatuntutkimuksen aihe on profetia. Koko Raamattu on Jumalan innoittama, ei tarkoitettu aiheuttamaan hämmennystä, vaan valistamaan ja opastamaan. Aina joulun tullessa me tiedämme muutamia profeetallisia kohtia Vanhasta testamentista koskien Jeesuksen syntymää, kuten Miika 5:2, joka sanoo, että Hän syntyy Betlehemissä, tai Jesaja 7:14, joka sanoo, että neitsyt synnyttää Messiaan.

Sen syvemmälle siihen, mitä Jumala haluaisi meidän tietävän, useimmat kristityt eivät kaivaudu. Tämän päivän maailman uutisotsikot osoittavat, että Raamatun profetia on täyttymässä, mutta ellet ole valistettu, et voi nähdä, että Jumalan profeetallinen Sana on käymässä toteen juuri niin kuin Hän sanoi. Tarkkailetko esimerkiksi, mitä tapahtuu Syyriassa ja vielä nimenomaisemmin Damaskossa?

”Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi” (Jes. 17:1).

Tänä päivänä tämän profetian toteutuminen on lähellä, mutta jatka tuon luvun lukemista, niin tiedät lisää. Maailman tapahtumien tarkasteleminen Raamatun kautta avaa silmäsi sille, kuinka kiire on päästä sinne ulos kertomaan evankeliumia. Ajan loppu tulee nopeasti ja Jumala on antanut meille oppaan näitä lopunaikoja varten.

Se on meistä kiinni, tutkimmeko ja tulemmeko valistetuiksi. Daniel ennusti 70 vuosiviikkoa [70 x 7 vuotta = 490 vuotta], jotka johtavat lopunaikaan ja viimeinen viikko [7 vuotta] on nopeasti lähestymässä. Vain todelliset kristityt temmataan pois ja varjellaan tuon viikon tapahtumista. Varmista oma pelastuksesi ja ole rohkea todistaja toisille.

Monet eivät ymmärrä, että suurin osa Raamattua keskittyy Israelin ympärille. Vanha testamentti kertoo luomisesta, vedenpaisumuksesta ja sitten jatkaa kuvaillen, kuinka Jumala kutsui Aabrahamin pakanallisesta kulttuurista, jossa hän eli, tulemaan Israelin kansan isäksi. Jumalan valittu kansa ei ollut kuuliainen ja oli Jumalan suosiossa vain silloin tällöin.

Jumala puhui profeettojen kautta ja antoi paljon varoituksia, ennen kuin tuomio tuli. Kun eteläinen valtakunta oli voitettu, Daniel oli nuori mies ja vietiin vankina Babyloniin. Koska oli tutkinut profeetta Jeremian sanoja, hän pystyi tietämään, milloin vankeus loppuisi.

”…hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksista huomasin vuosien luvun, josta Herran sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta” (Dan. 9:2).

Vaikka oli ollut nuori, kun hänet vangittiin ja elänyt tuossa hyvin pakanallisessa kaupungissa 70 vuotta, Daniel kunnioitti Jumalaa ja arvosti profetiaa. Jeremian profetia sanoi: ”Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta” (Jer. 25:11).

Daniel kiinnitti huomiota. Hän vaelsi lähellä Herraa ja erotti oikean profeetan väärästä. Jeremia oli oikea Jumalan profeetta. Jumala haluaa kansansa tietävän, mitä on tulossa. Kristittyjen täytyy ottaa päänsä pois pensaasta ja kiinnittää huomionsa profetiaan voidakseen ymmärtää aikaa, jossa elämme. Jumala antoi meille profetian koskien aikaa, jossa elämme, jotta Danielin lailla voisimme tuntea ajanmerkit.

”Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.” (Jes. 46:9-10)

Jumala on ikuinen. Hän on aina ollut ja tulee aina olemaan. Hän ei ole rajoitettu aikaan, jossa elämme ja näkee, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Hän puhui muinaisten profeettojen kautta ja meidän asiamme on kiinnittää siihen huomiota. Kuulen monista kristityistä, joita maailmantapahtumat hämmentävät, kun he näkevät vain yksittäisiä uutisotsikoita, eivätkä osaa yhdistää tapahtumia profetian valossa.

Maailmantilanne on räjähtämäisillään ja kohta on ahdistus, jollaista ei ole ennen nähty.

Äänestä

Putin meidät pelastakoon. Hän yritti pelastaa ukrainaa, mutta ei välitetty hänen varoituksistaan. Jos tuossa pohjoiskorean meiningissä mennään siihen suuntaan... Kuka ennustikaan että se sota alkaa P.Korean toimista, ja äityy maailmansodaksi?

Äänestä

24.4.2017
"Amerikan tuho
Sain eräältä ennestään minulle tuntemattomalta amerikkalaiselta tänään sähköpostia, jossa hän kertoi näkemistään unista, joiden mukaan Amerikkaa tulee kohtaamaan täydellinen tuho.
Ohessa tämän henkilön unisanoma lyhennettynä ja tiivistettynä.
Nykyinen USAn ja Pohjois-Korean konflikti tulee johtamaan ydinsotaan. Molemmat Koreat tuhoutuvat ja häviävät kartalta.
USA aloittaa sodan hyökkäämällä Pohjois-Korean kimppuun. Kiina ja Venäjä teeskentelevät aluksi olevansa Amerikan liittolaisia, mutta ne iskevätkin pian takaa Amerikan kimppuun.
Kiina tunkeutuu maahan länsirannikolta ja tulee valloittamaan koko Amerikan."

Siinäpä se.

Äänestä
  • 2Tim. 3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,

    Äänestä

  • Sana pätee tänäänkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wordpresss kirjoitti:

Nebukadnessarin_uniLuvussa 2 alkaen jakeessa 31 Daniel alkaa paljastaa Nebukadnessarille sekä hänen untaan että sen selitystä. Hän kertoo kuninkaalle, että tämä näki unessaan mahtavan ja peljättävän patsaan, jonka pää oli kultaa, rinta hopeaa, lanteet vaskea ja jalat rautaa. Patsaan jalkaterät olivat rautaa ja savea. Hän muistutti kuningasta, että tämän ihaillessa patsasta ilmestyi äkkiä suuri kivi – kivi, jota ihmiskädet eivät olleet leikanneet. Tämä yliluonnollinen kivi iski äkkiä patsaan jalkoihin ja koko patsas tuhoutui. Sitten kivi kasvoi nopeasti suureksi vuoreksi, joka ”täytti koko maan”.

Jakeessa 36 Daniel alkaa selittää tämän salaperäisen unen merkitystä ja se, mitä seuraa, on henkeäsalpaava pakanavaltojen yleiskatsaus Nebukadnessarin ajasta aina siihen asti, jota me nyt sanomme Messiaan toiseksi tulemukseksi. Daniel paljastaa, että patsaan osat edustavat peräkkäisten valtakuntien jaksoja (sukkessiota):

Kultainen pää – Nebukadnessar ja hänen babylonialainen
Hopeainen rinta –Valtakunta, joka korvaa Babylonin ja jonka Daniel myöhemmin luvussa 8 tunnistaa Meedo-Persiaksi.
Vaskinen lantio – Sarjan seuraava valtio, jonka Daniel jälleen luvussa 8 tunnistaa
Rautaiset jalat – Sarjan neljäs valtio, jonka historiasta tiedämme olevan Rooma ja joka lopulta jakautui kahteen
Jalkaterät rautaa ja savea – Historian viimeinen pakanavaltakunta. Saven ja raudan epävakaa yhdistelmä viittaa valtioiden löysään liittoon, joka tulee olemaan vanhan Rooman valtakunnan alueella.
Yliluonnollinen kivi – Messiaan paluun symboli, joka tuhoaa viimeisen pakanavaltakunnan ja lopettaa pakanahallituksen perustamalla Jumalan valtakunnan maan päälle.
Pakanoiden hallinnan aika

Kuten näemme, tämä profetia on hämmästyttävä laajuudessaan ulottuen tuhansia vuosia Babylonin valtakunnan ajasta Jeesuksen tuhatvuotisen hallituksen perustamiseen tämän maan päälle.

Se on ajanjakso, johon Raamattu viittaa ”pakanain aikana” (Luuk. 21:24). Se alkaa Juudan viimeisen kuninkaan Sidkian kaatumisella (586 eKr.) ja jatkuu kunnes Jeesus palaa ja uudelleen pystyttää Daavidin valtaistuimen Jerusalemiin.

Minusta on hyvin mielenkiintoista panna merkille, että tätä pakanoiden hallinnan kautta korostetaan Danielin kirjan kielessä. Luvun 2 jakeessa 4 kieli vaihtuu hepreasta arameaksi, joka oli tuohon aikaan pakanakansojen kieli ja teksti jatkuu arameaksi aina luvun 7 loppuun. Luvussa 8 se vaihtuu takaisin hepreaksi, koska painopiste vaihtuu tuossa vaiheessa pakanoiden ajoista juutalaisten lopulliseen kohtaloon.
https://ajankohtainen.wordpress.com/category/hengelliset/nayt-profetiat-ennustukset/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu