Kaikki kunnia VR:n henkilöstölle

Lakkonne on täysin oikeutettu. Maahan tulisi kyllä laittaa samantien yleislakko päälle. Nykyinen hallitus on kusipäisyydessään vertaansa vailla. Sipilä, Berner ja Orpo pahimpia syyllisiä kaikkeen. Yleislakko ja hallituksen erottava heti.
31330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Ei edes koko VR:n henkilöstö mene lakkoon, vaan ainoastaan veturimiehet järjestävät poliittisen mielenilmaisun. Esimerkiksi aina niin kivat konnarit eivät osoita tälläkään kertaa mieltään millään lailla.

Äänestä
  • Konnareille junien ajo-oikeus, saisi veturimiehet keittää SAK ruostuneella soppatykillä hernerokkaa ihan vapaasti.

    Äänestä

  • Onko sellaisia enää edes kuin kolme ?
    Jonkun olisi aika alkaa niitä poliittisia mielenilmauksia esittämään, niin kauan kuin edes on missä niitä esittää. Sipilä Berner ja Orpo ovat tappavia kotimaisille yrityksille ja ennen kaikkea valtionyrityksille joita valmistelevat kavreille yksityistettäviksi. Kilpailutus, haistakoot paska "liikemiehet", se vaan ei suomessa noilla aloilla joilla valtionyhtiöt pääosin toimivat, mahdollista markkinoiden pienuuden vuoksi. Ne monopolisoituvat yksityisillä välittömästi.

    Äänestä

  • Lakko on työntekijäpuolen viimeinen neuvottelukeino työehtosopimuksiin liittyvissä asioissa. Ei poliittinen ase jollaisena sitä nykyään usein käytetään. Kieltäisin poliittiset ja tukilakot.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Lakko on työntekijäpuolen viimeinen neuvottelukeino työehtosopimuksiin liittyvissä asioissa. Ei poliittinen ase jollaisena sitä nykyään usein käytetään. Kieltäisin poliittiset ja tukilakot.

    Yhdyn näkemykseesi siitä että poliittisia lakkoja ei tule olla mutta ei niitä ole ollutkaan. Tukilakot taas ovat välttämättömiä koska tietyillä aloilla heidän lakoillaan yksinään ei oe riittävää vaikutusta.

    Äänestä

  • SakissaVoimaa kirjoitti:

    Poliittiseksi mielenilmaukseksi veturinkuljettajat ja -lämmittäjät maanantaisen lakkonsa itsekin nimeävät.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Poliittiseksi mielenilmaukseksi veturinkuljettajat ja -lämmittäjät maanantaisen lakkonsa itsekin nimeävät.

    Mistä vielä tuon lämmittäjät tuohon tekstiisi vetäsit, kun Suomessa jo 50 vuotta sitten lämmittäjät vetureista hävisivät.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Lakko on työntekijäpuolen viimeinen neuvottelukeino työehtosopimuksiin liittyvissä asioissa. Ei poliittinen ase jollaisena sitä nykyään usein käytetään. Kieltäisin poliittiset ja tukilakot.

    Kiellettäisiin, rajoitettaisiin sehän se onkin demokratian tie.

    Äänestä

  • HiukanOmituinenViesti kirjoitti:

    Kiellettäisiin, rajoitettaisiin sehän se onkin demokratian tie.

    Anarkiaa hipova poliittinen lakkoilu on nimenomaan demokratian uhka.

    Äänestä

  • SakissaVoimaa kirjoitti:

    Yhdyn näkemykseesi siitä että poliittisia lakkoja ei tule olla mutta ei niitä ole ollutkaan. Tukilakot taas ovat välttämättömiä koska tietyillä aloilla heidän lakoillaan yksinään ei oe riittävää vaikutusta.

    Poliittisilla lakoilla on puolustettu demokratiaa, esim. Puolassa ja niitä on monta, monta, monta muuta.
    Lakot voidaan kieltää, tehdä laittomiksi ja aina niitä on ja tulee olemaan ja nimenomaan potliitisia.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Lakko on työntekijäpuolen viimeinen neuvottelukeino työehtosopimuksiin liittyvissä asioissa. Ei poliittinen ase jollaisena sitä nykyään usein käytetään. Kieltäisin poliittiset ja tukilakot.

    "Soinilaiset ovat omituisia. Loikkasivat tällaiseen hallitukseen"
    No mihin siten? Jäisi muuten ministerin palkka ja edut saamatta. Mutta se, että onko tuollainen tynkäpuolue edes perustuslainmukainen ?
    Kaiken viisain olisi järjestää UUDET VAALIT,että tämä kepun ja kokoomuksen hölmöily loppuisi.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Anarkiaa hipova poliittinen lakkoilu on nimenomaan demokratian uhka.

    Demokratia jossa mielenilmaukset on kielletty. Ihan mielettömän omintakeinen juttu kyllä niiltä, jotka eivät demokratiaa kannata. Puhuvat siitä paljon ja vetoavat siihen kun se heitä hyödyttää, eivät kuitenkaan halua sitä muille suoda. Hmmmmmm. olisiko tuollaiselle nimikin, juuh, sehän olikin se vanha tuttu diktatuuri jota nykyään kutsutaan yleisesti demokratiaksi.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Kyllähän mieltään saa osoittaa vapaasti kunhan sen tekee omalla ajallaan.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Kyllähän mieltään saa osoittaa vapaasti kunhan sen tekee omalla ajallaan.

    Huomattavasti tehokkaampaa ja huomioon tulevaa, on lakon muodossa pysäyttää kyseinen lakkoon liittyvä toiminta. Omalla kustannuksellaanhan lakkoilu kai suoritetaankin.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Huomattavasti tehokkaampaa ja huomioon tulevaa, on lakon muodossa pysäyttää kyseinen lakkoon liittyvä toiminta. Omalla kustannuksellaanhan lakkoilu kai suoritetaankin.

    Töissä ollaan työnantajan ajallla tekemässä töitä ja tästä myydystä ajasta maksetaan palkka. Kuten olen sanonut oikeat työtaistelutoimenpiteet ovat asia erikseen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Töissä ollaan työnantajan ajallla tekemässä töitä ja tästä myydystä ajasta maksetaan palkka. Kuten olen sanonut oikeat työtaistelutoimenpiteet ovat asia erikseen.

    Hyvin tiedossahan on, yleensä kun ammattiyhdistys reagoi asioihin lakon muodossa, että se työnanatajataho on jotain "metkuja" kehittelemässä. Tässähän kohteena on periaatteessa työnanatajataho - omistajat, edustavat VR;n tapauksessa sen tuhoamista ajavat politikot. Siis lakko kohdistuu aika oikein, ja sillä kiinnitetään huomiota koko kansan omistamaan VR;än. ja sen tuhoamisajatuksiin.

    Äänestä

Soinilaiset ovat omituisia. Loikkasivat tällaiseen hallitukseen. Tämä hallitushan ajaa ihmisten eriarvoistamista jatkuvilla valtion toimintojen yhtiöittämisillä. Kilpailun eduista puhutaan, mutta se on vain alun huumaa. Kyynärpäätekniikalla ja riittämättömän kilpailuvalvonnan puuttuessa
lyödään heikot alas. Jäljelle jää avoimuudelta suojassa oleva monopoliyhtiö, jossa johtoporras vetää itselleen huimat ansionkorotukset ja sijoittajille hyvät osingot työväestön jäädessä nuolemaan näppejään.

Äänestä
  • Soini on nimensä mukaan Sipilän hallituksen aseenkantaja! Aivan käsittämätöntä, että uuvateilla on viisi ministerinpaikkaa, vaikka kansan kannatus puuttuu! Soini tulee jäämään historiaan yhtenä suurimmista petturipoliitikoista, mitä Suomen historia tuntee.

    Nyt hallitus voi tehdä ihan mitä mielii, soinilaiset orjailevat täysillä pitääkseen hillotolppansa. Viimeistään parin vuoden päästä näiden surkea taru on loppu. Kansa ei halua sitten enää kuullakaan uuvateista.

    Äänestä

  • Soini_aseenkantaja kirjoitti:

    Soini on nimensä mukaan Sipilän hallituksen aseenkantaja! Aivan käsittämätöntä, että uuvateilla on viisi ministerinpaikkaa, vaikka kansan kannatus puuttuu! Soini tulee jäämään historiaan yhtenä suurimmista petturipoliitikoista, mitä Suomen historia tuntee.

    Nyt hallitus voi tehdä ihan mitä mielii, soinilaiset orjailevat täysillä pitääkseen hillotolppansa. Viimeistään parin vuoden päästä näiden surkea taru on loppu. Kansa ei halua sitten enää kuullakaan uuvateista.

    Eihän tämä tilanne vastaa mitään parlamentarismia alkuunkaan mutta lestapuuhastelua kylläkin jossa menee iloisesti sekaisin sukulaisten omat ja valtion omat

    Äänestä

Jytiläkö se yleilakkoa viritelemässä? Ei sovi hälle demokratia. Pitäisikö asein kuin 1918?

Äänestä
  • Vedä vittu korvillesi solkottaja.

    Äänestä

Veturimiehet heiluttaa!!!

Äänestä

Kyllä veturimiesten ylisuuret palkat menee tavan duunarin työmatkan edelle. Maksaako teidän liitto mun palkan, kun en pääse töihin?

Äänestä
  • Eihän ne veturimiehet palkkojaan moitikaan, vaan väärää pääministeripuoluetta.

    Äänestä

Nostan hattua veturimiehille. Lähes ainoa porukka, joka pistää nykyiselle kokoomus-maalaisliitto-hallitukselle edes hiukan peliä selväksi. Maa myydään kohta kokonaan ilmaiseksi mikä ja kuka millekin. Maksaako Berner niiden rataosien liikenteen, joka ei kapitalistille kelpaa?? Vai veronmaksaja??

Äänestä
  • Samoin, pitäisi saada suurlakko ja joatibn "kunnon rähinää".

    Äänestä

  • Siihen teistä onkin eli rähinään ja paikkojen rikkomiseen ei mihinkään muuhun ja tuollaisille pitäisi vielä jotain veronmaksajien maksaa katsokaa peiliin niin syy on siinä.

    Äänestä

Lufthansan lentäjätkin olivat lakossa. Useinkin. Ja keskusteluyhteys syntyi heti. On se kummallista tuo vapaa kilpailu esim. bussiliikenteessä, jonka nimeen nyt VR:n silppuritkin vannovat. Mutta kun juuri nyt tuo hieno vapaa kilpailu (joukkoliikennelaki) on johtanut siihen, että esim. Kotka-Kouvola-bussivuoroja vähennetään rajusti - kannattamattomina. Myös Kouvola-Kotka henkilöjunaliikenne on ollut kannattamatonta ns. valtion ostoliikennettä jo vuosia, koska VR:n käsissä liikenne oli liipasimella vuosittain. On se mielenkiintoinen otus tuo kapitalisti, kun sen kannattaa tapella nyt saadakseen kannattamattomia reittejä. Tämä on minulle täysin uusi ilmiö!
Ihan niinkuin Sotessakin, jonka haihattelussa sairas ja köyhä ihminen on yhtäkkiä muuttunut kylmäverisen busineksen kohteeksi ja välikappaleeksi, jolla väitetään olevan ihana vapaus valita kaiken maailman Mehiläisten ja kunnanlääkärien välillä. Vaan onko?

Äänestä

Kyse on liittopomojen vallanhimosta ja omien etujen kaventumisen pelosta. Heitä ei haittaa ihmisten kärsimykset, kun omat eurot ovat kyseessä.

Äänestä

Kysymys on kapitalistien rahan ahneudesta, osingoista ja omien etujen kasvattamisesta. Kapitalistia ei haittaa työntekijöiden menetykset, kun oma miljoonamassi on kyseessä. Nyt mentäisiin tavallista härskimmille vesille, jos alettaisiin jakaa valtion omaisuutta kaikenkarvaisille keplottelijoille.

Äänestä
  • EU:sta tullut määräys että pittää saada taas fyffee veronkiertosaarille - samalla tietysti pois Suomen verovaroista ikuisesti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lakkoon.vain kirjoitti:

Lakkonne on täysin oikeutettu. Maahan tulisi kyllä laittaa samantien yleislakko päälle. Nykyinen hallitus on kusipäisyydessään vertaansa vailla. Sipilä, Berner ja Orpo pahimpia syyllisiä kaikkeen. Yleislakko ja hallituksen erottava heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu