"Skodat on jo ihan hyviä": myyjän suusta

Näin sanoi minulle eräs skodamyyjä uusien autojen liikkeessä. Skodat on kuulema jo ihan hyviä. Vähän aikaan siinä katselin uutta superbia ja kövin sisällä istumassakin. Kyllä siinä kuitenkin skodat unohtu kun istui uuteen C-sarjan mersuun:) en kuitenkaan ostanut mersua vaan onni oli että kövin vielä istumassa uudessa A4 audissa. Päätös oli oikein selkeä lopulta ja suurin syy audin valintaan oli täysin lyömätön sisusta luokassaan. Mersu tuntui aika pilipalilta audiin verrattuna.
42659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Muhahahahahahahahaaa. Ja sitten heräsin unilta.

Äänestä

"Kyllä nämä alkaa jo pikkuhiljaa lähestyä länsimaisia kilpailijoita"

Äänestä

alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan oikeita autoja.

Äänestä

Skodat on hyviä jo vuodesta 2005 lähtien. Silloinhan tuli myyntiin Octavian uusi malli joka aiheutti kohua voittamalla Tekniikan maailman vertailun.

Äänestä
  • Kyllä ne on olleet laadukkaita jo silloin 1998 lähtien kun kokonaan uusi mallisto lanseerattiin

    Äänestä

Skodat alkaa tosiaan pian pikkuhiljaa hyvinkin lähestyä melkein ehkä jopa länsimaisia kilpailijoita.

Äänestä

Mulle sattui kesällä huvittava tapaus kun olin Pohjanmaalla häissä. Oma auto oli pienessä peltikorjauksessa ja tilalla vuokra Octavia. No häissä sitten jossakin vaiheessa mentiin takakonteille ja äijät kyräili vähän tota skodaa ja kyseli sitten onko kauankin ollut jne. Kun selvisi että se on vuokra-auto niin alko aikamoinen vitsin vääntö siitä. Joku sano että näyttää tuo tavaratila tuossa edessä kasvaneen reilusti ja toinen sitten epäili että siellä moottori nykyään. Jostakin olkatappien rasvauksesta puhuttiin myös. Taitaa olla monella liittyä muistot skodasta vielä vanhaan itäpirssiin.

Äänestä
  • Onhan noissa vielä kattoantennitkin, ovipahvit ja käynnistysveivi. Vanhentunutta vokkarin tekniikkaa, kuten Daciassa samaa Renaultin....

    Äänestä

  • Parempi jättää se parkkiin vähän kauemmaksi, niin ei tarvitse kuunnella suun soittoa.

    Äänestä

Mikähän helvetin selitys tuo oli

Äänestä
  • Vanhassa skodasta oli moottori takana ja olkatappit alustassa vaati rasvaprässillä rasvausta säännöllisesti. Ihan kiva kun ei ollut oma auto, kun alkoivat pitää sitä aatteellisen kulkuvälineet.

    Äänestä

Skoda on ihmisten silmissä halpa ja mitäänsanomaton auto. Moni miettii että se on vähän kuin lada.

Äänestä
  • Ja sehän on pitkälti ladan ja volgan sukua. Volgankin etumaski sopii suoraan taaviin ja superbaskaan ainakin.

    Äänestä

  • IHMISTEN SILMISSÄ????????
    Katson kuuluvani ihmiskuntaan, enpä ole vielä tarvinnut sanoa mitään autoa halvaksi ja mitäänsanomattomaksi!
    1. mikään auto ei ole suomessa halpa kyll ne kaik o hito kalliita!
    2.Mikään auto ei ole minulle sanonut yhtään mitään, kas kun ne ovat koneita jotka eivät osaa puhua! (olen kyllä kuullut, että nuo navigaattorit höpöttävät ja neuvovat ihmisiä väärille teille, paperikartta ei sitä tee.).
    Seuraava juttu: Lada, siis VAZ 2101 jonka Neuvostoliitto osti lisenssikaupalla Italiasta (Fiat 124) oli aikoinaan erinomainen auto hinta-laatusuhteeltaan, joskus Suomessa eniten myyty auto, siis ei niinkään huono. Oman kokemukseni mukaan vei aina määränpäähän ja takaisin, toisin kuin jotkut "länsiautot".

    Äänestä

  • Samojaosia kirjoitti:

    Ja sehän on pitkälti ladan ja volgan sukua. Volgankin etumaski sopii suoraan taaviin ja superbaskaan ainakin.

    Etkö sinä idiootti vieläkään ymmärrä, etteivät VW.n Skoda, NissanRenaultin Lada, ja jo ammoin kuollut merkki Volga voi ketakaikkiaan olla mitään sukua?
    Trollihan on trolli vaikka voissa paistais, eikä sellaisille otuksille kannattaisi vastata yhtään mitään, ehkä tätä palstaa erehtyy lukemaan joku täyspäinenkin, saakoon tästä oikeaa tietoa.

    Äänestä

  • samatpalikat kirjoitti:

    Skeida on itäauto, johon sopii Volgan ja Ladankin samoin Moskwitchin osatkin pienellä modauksella kuin nenä päähän.

    Äänestä

Juu ne piti olla "ihan hyviä" jo 2011 jolloin oman okuni ostin. Ihan vitusti vikoja ja puutteita.... ja kamala ajaa.

Äänestä
  • Siis uutena ostin

    Äänestä

  • Kyykman, auton ostamiseen tarvitaan rahaa ja tuloja, eikä Sossun avustuksilla onnistu.

    Äänestä

  • VagNeverAgain?

    Äänestä

  • KyykmanSairastaAherrusta kirjoitti:

    Kyykman, auton ostamiseen tarvitaan rahaa ja tuloja, eikä Sossun avustuksilla onnistu.

    Juu, suoralla rahalla maksoin 20 donaa reilut, ja n.5000 lainalla. Oliko muuta? Ja mistä vitun kyykmanista sä oikein auot päätäsi???

    Äänestä

  • Muualle.vittuileen kirjoitti:

    Juu, suoralla rahalla maksoin 20 donaa reilut, ja n.5000 lainalla. Oliko muuta? Ja mistä vitun kyykmanista sä oikein auot päätäsi???

    Kyykman on skodistien kokema kollektiivinen mörkö jonka nimeä toistamalla saadaan (muka) ohitettua kaikki vioista keskusteleminen ja kritiikki.

    Äänestä

  • FactChecking kirjoitti:

    Kyykman on skodistien kokema kollektiivinen mörkö jonka nimeä toistamalla saadaan (muka) ohitettua kaikki vioista keskusteleminen ja kritiikki.

    Näköjään, tosi outo heebo toi edellinen vattuilija. Taitaa sitä risoa kun jotkut ostaa auton uutena.

    Äänestä

  • Ihmehiihtäjiä kirjoitti:

    Näköjään, tosi outo heebo toi edellinen vattuilija. Taitaa sitä risoa kun jotkut ostaa auton uutena.

    Ei, vaan se risoo, että kaikenlaiset jantterit kirjoittavat täyttä legendaa. Puliveivarit pukkaa pelkkää soopaa.

    Äänestä

  • sinävalehtelija kirjoitti:

    Ei, vaan se risoo, että kaikenlaiset jantterit kirjoittavat täyttä legendaa. Puliveivarit pukkaa pelkkää soopaa.

    Ok sovitaan näin sitten jos se sua helpottaa.

    Äänestä

  • viisaampi_lopettaa kirjoitti:

    Ok sovitaan näin sitten jos se sua helpottaa.

    No hyvä että olit niinkin viisas, että myönnät valehtelun.

    Äänestä

Jullien kannattaa varoa olla

iskemästä käsiään käytettyyn Dsg-tai Multitronic-laatikolla varustettuun Vw-konsernin tekeleeseen. Vaihteiston vaihto uuteen on niin kallis temppu ettei se ole useinkaan taloudellisesti kannattava kymppitonnin arvoiseen autoon. Jos ihmiset eivät tätä tiedä, riski iskeä kätensä paskaan on todella suuri. Varsinkin kun muitakin hankalia ja kalliita vikoja konsernin autoissa ilmenee. Valmistaja on avuton korjaamaan rikkoontuvien vaihteistojen rakennetta kestävämmäksi ja lisäksi maahantuojan asenne näyttää olevan erittäin negatiivinen vikojen ilmetessä. Ei ihme että kuluttajansuojaviranomaiset ovat työllistettyjä.
Vw-konserniauto = RISKIOSTOS

Äänestä

Ostin Octavian käteisellä. Hyvin toimii kuudetta vuotta. Kelpaako kriitikot? Jos ei fakta kelpaa, on minulla muitakin faktoja.

Pitäisikö kirjiittaa, että " kaikki särkyi mikä särkyä voi ja lattiä mätäni, vaikka esitin LUJUUSLASKELMAT"? Onko parempi näin?

Äänestä
  • Olet numale cuckie

    Äänestä

Skoda on huono ajaa tietysti jos vertaa länsiautoihin. Pahinta on se kauhea huojuminen. Vesisateella myös sataa sisään.

Äänestä
  • Mites kun et ole yhtäkään kertaa Skodalla ajanut?
    Tuon väitteesi todistat Sinä ihan ite: ITÄ-LÄNSIAUTOjako on ollut historiaa kauan ennen Sinun syntymääsi, etkä tietenkään ole kertaakaan ajanut Skodalla, kas kun lapset eivät vielä saa ajaa autoa.

    Äänestä

  • Kyllä on tullut skodalla yli 3 vuotta rullattua., uutea ostettu, myyjän kehuma "tehoja riittää kyllä"........Vieläkin muistaa kauhulla niitä jatkuvia harmeja. Miten joku auto voi olla jatkuvasti rikki jostain. Öljyä sai lisätä lähes litran / 1000 km, vaikka koneella ajettu vasta 40 000 km . Melu tuli läpi sekä ohuesta korista ja huonosti äänieristetystä alustasta, renkaista, radion kuuntelustakaan ei tullut mitään. Vieläkin harmittaa kun piti olla niin tyhmä, että teki vaan pienen koeajo lenkin.

    Enää ei kiitos Skodaa enää ikinä.....

    Äänestä

  • Ei öljyä enempää kulunut?

    Äänestä

  • exSkodisti kirjoitti:

    Kyllä on tullut skodalla yli 3 vuotta rullattua., uutea ostettu, myyjän kehuma "tehoja riittää kyllä"........Vieläkin muistaa kauhulla niitä jatkuvia harmeja. Miten joku auto voi olla jatkuvasti rikki jostain. Öljyä sai lisätä lähes litran / 1000 km, vaikka koneella ajettu vasta 40 000 km . Melu tuli läpi sekä ohuesta korista ja huonosti äänieristetystä alustasta, renkaista, radion kuuntelustakaan ei tullut mitään. Vieläkin harmittaa kun piti olla niin tyhmä, että teki vaan pienen koeajo lenkin.

    Enää ei kiitos Skodaa enää ikinä.....

    Litra+per+tuhat+kilometriä+melkein+tulenuuteen+autoon???+Monta+kattia+menee+vuodessa+päreiksi+tuolla+öljynpoltolla?+Oma+2003+S60+vie+nykyään+noin+2-3+desiä+ja+sekin+jo+ottaa+vietävästä+päähän,+vaikka+on+ymmärrettävää+315000+km+jälkeen.+Venttiilinvarsien+kumit+pitäisi+vaihtaa,+mutta+remontti+maksaa+yhtä+paljon+kuin+auton+arvo+(ehkä+10%+40+tkm+ajetun+Ocun+arvosta).++Kun+kulutus+on+noussut+tuohon+mainitsemaasi+litraan,+menee+auto+paaliin+tai+jopparille...

    Äänestä

  • Repasi78 kirjoitti:

    Kai sinäkin tajuat, etteivät tuollaiset puheet pidä paikkaansa. Mä en usko tuollaisia kirjoitteluita öljynkulutuksesta enkä melusta.

    Äänestä

  • Repasi78 kirjoitti:

    Litra+per+tuhat+kilometriä+melkein+tulenuuteen+autoon???+Monta+kattia+menee+vuodessa+päreiksi+tuolla+öljynpoltolla?+Oma+2003+S60+vie+nykyään+noin+2-3+desiä+ja+sekin+jo+ottaa+vietävästä+päähän,+vaikka+on+ymmärrettävää+315000+km+jälkeen.+Venttiilinvarsien+kumit+pitäisi+vaihtaa,+mutta+remontti+maksaa+yhtä+paljon+kuin+auton+arvo+(ehkä+10%+40+tkm+ajetun+Ocun+arvosta).++Kun+kulutus+on+noussut+tuohon+mainitsemaasi+litraan,+menee+auto+paaliin+tai+jopparille...

    Älä hyvä mies ala täällä mistään Volvosi öljynkulutuksesta kertomaan.

    Skoda-palstalla "todelliset omistajat" kertovat faktat, myös sinun Volvostasi. Aivan varmasti monikin "todellinen omistaja" on valmis tämän keskustelun huomatessaan kertomaan faktaa Volvosta. Valistunut arvaukseni on, ettei edes 400 tkm ajettu Volvo kuluta öljyä, koska se on laadukas länsiauto. Tämän "todelliset omistajat" varmasti vahvistavat.

    Sen sijaan Skoda on aina hajalla ja pajalla, öljynkulutus on murheista pienimpiä, kertovat "todelliset omistajat" faktaa.

    Äänestä

  • exSkodisti kirjoitti:

    Kyllä on tullut skodalla yli 3 vuotta rullattua., uutea ostettu, myyjän kehuma "tehoja riittää kyllä"........Vieläkin muistaa kauhulla niitä jatkuvia harmeja. Miten joku auto voi olla jatkuvasti rikki jostain. Öljyä sai lisätä lähes litran / 1000 km, vaikka koneella ajettu vasta 40 000 km . Melu tuli läpi sekä ohuesta korista ja huonosti äänieristetystä alustasta, renkaista, radion kuuntelustakaan ei tullut mitään. Vieläkin harmittaa kun piti olla niin tyhmä, että teki vaan pienen koeajo lenkin.

    Enää ei kiitos Skodaa enää ikinä.....

    Kui ostit ? Taidat olla hiuka tyhymä......

    Äänestä

Skeidaa tyrkkää...

Äänestä
  • No eipä olisi tarvinnut tänne käydä raportoimassa oman suolesi toiminnasta! Teetkö muuten tuotoksistasi jenkemiä?

    Äänestä

Suberbin olisit saanut palaaaljon halvemmalla sulla paloi lähes puolet eli 30 000€ ylimäärästä rahaa kun valitsit audin, mutta mikäs siinä jos oot raha miehiä vai oistko rahoituksella leasing audin ahhahahha? siinähän makselet.

Äänestä
  • Tai no jaa ositko jonkun pikkumoottori 1.4 a4 audin???

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Autojenerot kirjoitti:

Näin sanoi minulle eräs skodamyyjä uusien autojen liikkeessä. Skodat on kuulema jo ihan hyviä. Vähän aikaan siinä katselin uutta superbia ja kövin sisällä istumassakin. Kyllä siinä kuitenkin skodat unohtu kun istui uuteen C-sarjan mersuun:) en kuitenkaan ostanut mersua vaan onni oli että kövin vielä istumassa uudessa A4 audissa. Päätös oli oikein selkeä lopulta ja suurin syy audin valintaan oli täysin lyömätön sisusta luokassaan. Mersu tuntui aika pilipalilta audiin verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu