Naton perustamissyyt?

Naton omassa virallisessa historiikissa kerrotaan järjestön perustamisen syistä seuraavaa:
”Usein sanotaan, että Nato perustettiin vastauksena Neuvostoliiton uhalle. Tämä on totta vain osaksi. Todellisuudessa Naton luominen oli osa paljon laajempaa hanketta, jolla oli kolme tavoitetta:
1. Neuvostoliiton leviämisen estäminen
2. Kansallismielisen militarismin uudelleenheräämisen estäminen tuomalla suuri määrä amerikkalaissotilaita Eurooppaan
3. Tukea Euroopan poliittista yhdistymistä [siis liittovaltiohanketta. Suom. huom.]
Sotilasliiton alkuperäisiä tavoitteita ei välttämättä lausuttu ääneen, mutta kaksi niistä pitävät edelleen, Neuvostoliiton kaaduttuakin. Naton tehtävä on estää militantin nationalismin nousu, levittää demokratiaa ja ajaa Eurooppaa kohti poliittista yhdistymistä.”

Pitävätkö paikkansa? Alkuperäistä sivua ei ollut enää, joten ei voi varmistaa. Tämä löytyi vastarinnan sivuilta.
11209
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kansojen hallintaan on Nato perustettu . Uskonnot ovat samaan pyrkiviä järjestöjä .

Äänestä
  • NATO on puolustusjärjestö, johon valtaisa enemmistö eurooppalaisia demokraattisia sivistysvaltioita on vapaaehtoisesti hakenut jäseneksi.

    Äänestä

Kyseessä on alemman sarjan tiltun yritys Naton mustamaalaamiseksi.

NATO perustettiin demokraattisten maiden puolustusjärjestöksi. Mitään muuta tehtävä sillä ei ole ollut, Eikä ole nytkään.

USA:n sotilaiden määrä Euroopassa on vai vähentynyt Naton toiminta-aikana.

EU on oma taloudellinen ja poliittinen prosessinsa ilman yhteyttä Natoon muuten kuin puolustusjärjestönä.

1Äänestä

Hirveä myrsky menossa. Puita kaatunut ja sähköt poikki mutta NATO ei auta taaskaan!

Äänestä
  • Venäjä sentään auttaa Ukrainaa katkomalla siellä ihmisten kauloja.

    Ehkä se on trollin mielestä rauhantyötä se?

    Äänestä

Suomenkin turva olisi natossa mutta yya.mieliset politikot eivät kykene suomalaisia sinne johtamaan .

Äänestä

Eli jenkkeinmaan klopaalisen tominanssin jeesmieheksi ilman oleellista vaikutusmahdollisuutta?
Kaikkea se russofoopisuus teettää...

Äänestä
  • Russot ne vaan naapurimaan väkeä tappaa ja maita niiltä varastelee.

    Äänestä

'pitää Anerikka sisällä, Neuvostoliitto ulkona ja Saksa matalana"

Naton tehtävät ensimmäisen pääsihteerin mukaan.

Äänestä
  • Ameriikka

    Äänestä

  • Venäjä/NL:a ei kukaan halunnut eikä halua maataan raiskaamaan ja ryöstämään.

    Kaikki joutuvat irrottamaan rahaa hyvinvoinnistaan aseisiin ja puolustukseen, koska Venäjä on aloittanut jälleen ikiaikaiset tappamis- ja varkausretkeilynsä lähialueillaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rfi kirjoitti:

Naton omassa virallisessa historiikissa kerrotaan järjestön perustamisen syistä seuraavaa:
”Usein sanotaan, että Nato perustettiin vastauksena Neuvostoliiton uhalle. Tämä on totta vain osaksi. Todellisuudessa Naton luominen oli osa paljon laajempaa hanketta, jolla oli kolme tavoitetta:
1. Neuvostoliiton leviämisen estäminen
2. Kansallismielisen militarismin uudelleenheräämisen estäminen tuomalla suuri määrä amerikkalaissotilaita Eurooppaan
3. Tukea Euroopan poliittista yhdistymistä [siis liittovaltiohanketta. Suom. huom.]
Sotilasliiton alkuperäisiä tavoitteita ei välttämättä lausuttu ääneen, mutta kaksi niistä pitävät edelleen, Neuvostoliiton kaaduttuakin. Naton tehtävä on estää militantin nationalismin nousu, levittää demokratiaa ja ajaa Eurooppaa kohti poliittista yhdistymistä.”

Pitävätkö paikkansa? Alkuperäistä sivua ei ollut enää, joten ei voi varmistaa. Tämä löytyi vastarinnan sivuilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu