Jumalan voima

Jeesuksen kanssa sen kestää. :)

Jeesus ei rakasta minua. Syytä en tiedä. Nyt on mustia, todella mustia ajatuksia mielessä. En jaksa kohta enään minuuttiakaan. Ja en edes pääse seurakuntaan, kun pelkotiloja likkua julkisilla. Miksi minun piti syntyä tänne... en olisi halunnut, äitivainaani kertoi aikoinaan, että synnytykseni kesti kome vrk ja oli todella vaikea. Ja kyllä minä rukoilen, aina olen rukoillut. Minulla niin hankala olla ja ei tänne kaikkea voi kirjoittaa, eikä halua, mutta itkien menen tänäänkin nukkumaan. Olen nähnyt poisnukkuneista viime aikoina unta. Vanhemmistani, lapsestani ja stävästäni. Vanhemmat olivat unessa terveitä ja onnellisia, se oli hyvä uni. Sitten näin liikuttavan unen tyttärestäni. Siinä unessa hän sanoi minulle: Äiti, kun pääsen täältä pois, saanko tulla sinun luoksesi asumaan? Siinä unessa vastasn,että tottakai ja sanottiin rakastavamme toisia. Siinä unessa sanoin vielä lapseni hoitajalle,että hukkaan heitettyjä vuosia. Tyttöni oli kasvanut ja oli iloinen ja kaunis. Tämä uni vaivaa minua...onko minun aika mennä hänen luokseen.. oliko tämä pyyntö...Kerroin unestani siskolleni ja sanoin, että pitääkö tehdä itsemurha, että jos tämä on tarkoitus. Sisko ei ymmrtänyt minua ollenkaan.Tulee mieleen Kari Tapion laulun sanat..ei taistoa, ei huolta, ei kipua..hyvää levollista yötä kaikille. Vielä.. varasin lääkärille ajan..jos pystyisi menemään ja saisi auki lukkoja ja solmuja..nähtäväksi jää.

Juu, menin kerran, vuosia sitten, kun ystäväni oli kuollut, erääseen seurakuntaan, kun minua ehdointahdoin sinne pyydettiin. Se piti ola raamattutunti ja oli kyllä kaikkea muta ja loppujen lopuksi olin järkyttynyt koko touhusta. Ihan ensiksi joku ns pappi, joka ei siis varmaankaan ollut oikea pappi vaan kytti sitä nimeä, puhui pitkään. Ilmekään ei värähtänyt puhuessa, uskonasioista puhui. Ei hymyä edes kertaakaan näkynyt kasvoilla. Katsoin vaivihkaa seurakuntalaisia ja hätkähdin ihan sitä masentunenn oloista ja surullista ilmapiiriä, jota näin siellä. Kukaan ei hymyillyt, ei kukaan. Ei mitään iloa kenenkään kasvoilla. Eikö usko ole iloinen asia...Sitten ns pappi aloitti rukoilimisen, ja samalla säikähdin, kun kuulin kovaa mölinää salissa. Katsoin vaivihkaa ympärilleni ,että mitä tapahtuu ja taas säikähdin ja anteeksi vaan meinasin purskahtaa nauruun. Ihmiset huitoivat käsillään silmät kiinni ja puhuivat sekavia. Olin kauhuisani ja mietin vaan miten pääsen sieltä pois ja äkkiä. Jonkin ajan päästä minulta kysyttiin, aluaisinko kasteen. Olin siis ensimmäistä kertaa kyseisessä seurakunnassa...vastasin hätäpäissäni myöntävästi, sillä en edes tajunnut mitä se tarkoittaa. No pian istuin ammeessa tyttöjen uimapuku päällä ja valkoinen kaapu sen päällä ja ns pappi painoi pääni veden alle ja luulin loppuni tulleen. Sitten kun pääni nostettiin ylös, sama mölinä kuului papin suusta ja hän kehoitti minuakin puhumaan kielillä. Olin järkyttynyt ja märkä kuin uitettu koira ja ajattelin vaan, että haluaan hyvinpian kotiin. Jälkeenpäin huvittaa koko käynti, mutta silloin olin aivan järkyttynyt ja helpottunut kotiin päästyäni. En tullut sen enempää uskoon tai muutakaan ihmeellistä en kokenut, paitsi sain kamalan päänsäryn. Ilmeisesti seurakunta halusi minut jäsenekseen ensimmäisellä käynnilläni, mutta se käynti oli ensimmäinen ja viimeiseni. Rukoilla voi kotonakin ja jos joskus haluan vaikka kirkkoon mennä, menen asuinalueeni normaaliin kirkkoon vaikka sunnuntaina Jumalanpalvelukseen. Siellä normaaleja pappeja ja varmaankin muutenkin näkyy edes vähän hymyä jonkun kasvoilla.

surunmurtama kirjoitti:

Juu, menin kerran, vuosia sitten, kun ystäväni oli kuollut, erääseen seurakuntaan, kun minua ehdointahdoin sinne pyydettiin. Se piti ola raamattutunti ja oli kyllä kaikkea muta ja loppujen lopuksi olin järkyttynyt koko touhusta. Ihan ensiksi joku ns pappi, joka ei siis varmaankaan ollut oikea pappi vaan kytti sitä nimeä, puhui pitkään. Ilmekään ei värähtänyt puhuessa, uskonasioista puhui. Ei hymyä edes kertaakaan näkynyt kasvoilla. Katsoin vaivihkaa seurakuntalaisia ja hätkähdin ihan sitä masentunenn oloista ja surullista ilmapiiriä, jota näin siellä. Kukaan ei hymyillyt, ei kukaan. Ei mitään iloa kenenkään kasvoilla. Eikö usko ole iloinen asia...Sitten ns pappi aloitti rukoilimisen, ja samalla säikähdin, kun kuulin kovaa mölinää salissa. Katsoin vaivihkaa ympärilleni ,että mitä tapahtuu ja taas säikähdin ja anteeksi vaan meinasin purskahtaa nauruun. Ihmiset huitoivat käsillään silmät kiinni ja puhuivat sekavia. Olin kauhuisani ja mietin vaan miten pääsen sieltä pois ja äkkiä. Jonkin ajan päästä minulta kysyttiin, aluaisinko kasteen. Olin siis ensimmäistä kertaa kyseisessä seurakunnassa...vastasin hätäpäissäni myöntävästi, sillä en edes tajunnut mitä se tarkoittaa. No pian istuin ammeessa tyttöjen uimapuku päällä ja valkoinen kaapu sen päällä ja ns pappi painoi pääni veden alle ja luulin loppuni tulleen. Sitten kun pääni nostettiin ylös, sama mölinä kuului papin suusta ja hän kehoitti minuakin puhumaan kielillä. Olin järkyttynyt ja märkä kuin uitettu koira ja ajattelin vaan, että haluaan hyvinpian kotiin. Jälkeenpäin huvittaa koko käynti, mutta silloin olin aivan järkyttynyt ja helpottunut kotiin päästyäni. En tullut sen enempää uskoon tai muutakaan ihmeellistä en kokenut, paitsi sain kamalan päänsäryn. Ilmeisesti seurakunta halusi minut jäsenekseen ensimmäisellä käynnilläni, mutta se käynti oli ensimmäinen ja viimeiseni. Rukoilla voi kotonakin ja jos joskus haluan vaikka kirkkoon mennä, menen asuinalueeni normaaliin kirkkoon vaikka sunnuntaina Jumalanpalvelukseen. Siellä normaaleja pappeja ja varmaankin muutenkin näkyy edes vähän hymyä jonkun kasvoilla.

Lue lisää

Olit ilmeisesti jokun herätys liikkeen seurakunnan kokouksessa: helluntailaisten, Baptistien, Vapaakirkon.
Siellä on tapana rukoushetkissä ylistää Jumalaa huitomalla käsiä, ja se sekavia puhuminen on kielillä puhumista, ei siis ihmisten ymmärtämää ulkomaan kieltä, vaan sellaista, mitä ihminen ei ymmärrä, vaan Jumala.
Se kaste, johon jouduit on upotus kaste, joka on herätys liikkeiden seurakunnissa käytäntö.
Vähän ihmetyttää, että sinulta kysyttiin haluatko kasteelle, vaikka olit vasta ensimmäisen kerran tuossa seurakunnan tilaisuudessa.
Käsittääkseni ensin täytyy tunnustaa olevansa uskossa Jeesukseen ja vasta sen jälkeen herätys liikkeiden seurakunnissa suoritetaan upotus kaste.
Vaikuttaa enemmän toiminnalta, että kadulta otetaan satunnainen kulkija ja kastetaan upotuskasteella.

Olen muutaman kerran käynyt helluntailasten seurakunnan tilaisuudessa ja ainakin siellä on ollut iloisia ja hymyileviä ihmisiä.
On sielläkin ollut käsien heilutusta ja epämääräistä muminaa.
Isäni kuoli reilu 2 vuotta sitten ja olen käynyt evankelis luterilaisen seurakunnan tilaisuuksissa ja saanut lohtua suruun.
Iloisia ja hymyieviä ihmisä, ei mitään muminaa ja selväsanaisia puheita.

Sururyhmiä puolisonsa, lapsensa ja itsemurhan kautta menettäneille on järjestetty, mutta ei yhtään omien vanhempiensa menettäneille.
Tuntuu, ettei tässä yhteiskunnassa omien vanhempien menettämistä pidetä ollenkaan surullisena asiana, vaan vähätellään, vaikka se on monelle lapselle hyvinkin suuri ja raskas asia.