Parinvaihtoa, kolmen kimppaa ja aisuri fantasiaa

Fantacy_dreams

Rakastan puolisoani yli kaiken, mutta silti minulla fantasiana kolmen kimppa tai parinvaihto. Aikaisemmassa elämässä minulla on kokemuksia noista. Uutena fantasiana on tullut aisurina toimiminen, kuitenkin rajoituksin. En siis fantasioi siitä, että puolisoni pettäisi aina kun tilaisuus tulee, vaan sovitusti joinain ajankohtina. Eli se olisi sellaista meidän leikkiä, jossa voisin valmistella puolisoni vierasta varten, hän menisi jonnekin baariin ja iskusi sieltä miehen, jonka kanssa harrastaisi seksiä. Sitten tulisi kotiin kiimaisena ja täytettynä spermasta, jotka joutuisin nuolemaan hänestä. Toistaiseksi ainakin haluan pitää tämän fantasiana, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka joskus toteuttaisikin, Ainahan siihen myös omat riskit liittyy.

Alkuun kuitenkin haluaisin kokea vaimoni kanssa kimppaa tai parinvaihtoa, jotta näkisi miltä se puolisostani tuntuu. Esim. joku mies mukaan kimppaan tai toinen pari, jonka kanssa saunoa ja harrastaa seksiä. Pidän itse sitä erittäin kiihottavana, kun näkisin puolisoni toisen miehen tai naisen käsittelyssä. Puolisoni taas ei haluaisi nähdä minua käsittelevän ketään muita, jolloin parinvaihto voisi olla ainoa keino ns. ryhmäseksistä.

Viimeisimpänä fantasiana parinvaihtoon tai kimppaan liittyen on tullut se, että puolisoni tulisikin raskaaksi vieraan parin toiselle miehelle. Jostain syystä tämä fantasia kiihottaa erittäin paljon. Mutta toteutus on asia erikseen. Tietenkin jos tuollaisiin touhuihin ikinä päätyisi, niin siihen liittyisi myös tämä riski, joka olisi kannettava.

Miten te muut olette aloittaneet kokeilut tällaisissa asioissa? Onko se ollut molempien fantasiaa? Mitä pelkoja teillä on ollut? Ainahan kaikki ei mene niin kuin on kuvitellut, mutta onko sellaisista tapauksista tullut kammoa asialle?

83

10851

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisi kyllä kiihoittavaa naida vaimoa vieraiden kanssa ja miettiä kenen siittiö saa sen raskaaksi.
      Olen aina pitänyt työntymisestä spermaa täynnä olevaan pilluun.

      • SSSNA1

        Etkö yhtään ajattele lasta joka saa alkunsa sairaasta "väntäsiästä". Oksettava sananakin jo tuo teidän kipeiden ihmisten "fantasia" 😠


      • SSSNA1 kirjoitti:

        Etkö yhtään ajattele lasta joka saa alkunsa sairaasta "väntäsiästä". Oksettava sananakin jo tuo teidän kipeiden ihmisten "fantasia" 😠

        Kun pääsin ryhmään olin innoissani. Nainen halusi raskaaksi ilman parisuhdetta. Aika nopeasti ymmärsin olevani mahdollinen isä. Tosin en ainoa ehdokas. Haaveilin raskaudesta ja tulevasta vauvasta oli biologinen isä kuka tahansa meistä. Raskaus oli hienoa aikaa. Olimmehan jokainen tuleva isä. Terve ja terhakka lapsi syntyi aikanaan. Opiskelimme silloin ja asuimme kirjanpidollisesti eri osoitteissa. Tosiasiassa olin pysyvä yövieras. Aikanaan tapasin sitten tämän ihanan yksinhuoltaja äidin ja hänen valloittavan lapsen. Sen jälkeen aloitimme sukulaisvierailut. Jos olisimme olleet avioliitossa olisinko suostunut joukko siemennykseen, en tiedä.


      • Anonyymi

        anna vieras nussii paksuksi ihanaa


      • Anonyymi
        SSSNA1 kirjoitti:

        Etkö yhtään ajattele lasta joka saa alkunsa sairaasta "väntäsiästä". Oksettava sananakin jo tuo teidän kipeiden ihmisten "fantasia" 😠

        vieraan sikiö kohdus,,ihanaa


      • Anonyymi

        laita viesti soita vaimo raskaana en tiedä kelle


      • Anonyymi kirjoitti:

        laita viesti soita vaimo raskaana en tiedä kelle

        Kirjoita, kiihoittava tilanne.
        Tuttu meillä. Eka lapsen isän sai kohtalo päättää...
        [email protected]


      • Anonyymi
        virtasenposti kirjoitti:

        Kun pääsin ryhmään olin innoissani. Nainen halusi raskaaksi ilman parisuhdetta. Aika nopeasti ymmärsin olevani mahdollinen isä. Tosin en ainoa ehdokas. Haaveilin raskaudesta ja tulevasta vauvasta oli biologinen isä kuka tahansa meistä. Raskaus oli hienoa aikaa. Olimmehan jokainen tuleva isä. Terve ja terhakka lapsi syntyi aikanaan. Opiskelimme silloin ja asuimme kirjanpidollisesti eri osoitteissa. Tosiasiassa olin pysyvä yövieras. Aikanaan tapasin sitten tämän ihanan yksinhuoltaja äidin ja hänen valloittavan lapsen. Sen jälkeen aloitimme sukulaisvierailut. Jos olisimme olleet avioliitossa olisinko suostunut joukko siemennykseen, en tiedä.

        Mietimme keinohedelmöitystä mutta se on tunteeton tapa saada nainen raskaaksi joten päädyimme kolmeen kaveriimme jotka sai panna minut paksuksi.
        Miehet ovat saaneet panna kanssani koko raskausajan synnytystaukoa lukjun ottamatta koska haluamme vielä ainakin yhden lapsen ja samojen miesten kanssa.
        Kun miehelläni ei ole elinkelpoisia siittiöitä.
        Kolmesta vieraasta miehestä joku on poikamme isä.
        Poika syntyi 6.4.2021


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mietimme keinohedelmöitystä mutta se on tunteeton tapa saada nainen raskaaksi joten päädyimme kolmeen kaveriimme jotka sai panna minut paksuksi.
        Miehet ovat saaneet panna kanssani koko raskausajan synnytystaukoa lukjun ottamatta koska haluamme vielä ainakin yhden lapsen ja samojen miesten kanssa.
        Kun miehelläni ei ole elinkelpoisia siittiöitä.
        Kolmesta vieraasta miehestä joku on poikamme isä.
        Poika syntyi 6.4.2021

        Tosi kiva kuulla. Onnea syntymän johdosta.
        Terkkuja vekaralle. Sulla on hienot vanhemmat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietimme keinohedelmöitystä mutta se on tunteeton tapa saada nainen raskaaksi joten päädyimme kolmeen kaveriimme jotka sai panna minut paksuksi.
        Miehet ovat saaneet panna kanssani koko raskausajan synnytystaukoa lukjun ottamatta koska haluamme vielä ainakin yhden lapsen ja samojen miesten kanssa.
        Kun miehelläni ei ole elinkelpoisia siittiöitä.
        Kolmesta vieraasta miehestä joku on poikamme isä.
        Poika syntyi 6.4.2021

        Sama täällä tyttö aikuinen nyt..ratkaisime asian yhdessä mieheni kanssa aikoinaan, vaihto ehdot keino hedelmöitys tai aito yhdyntä. Etsin sillä silmällä miestä jonkun aikaa kunnes kesällä rannalla tapasin hyvä kroppaisen miehen joka iski silmänsä minuun. Sehän sopi meidän kuvioon hyvin, tapailin miestä seksin merkeissä yhden kesän, milloin autossa ja luonnossa myös kerran vnhempieni mökillä. Tulin raskaaksi sain ihkun tytön, myöhemmin kerroin miehelle totuuden. Mies tänäki päivänä perhetuttu käy kylässä myös harrastan yhdyntää hänen kanssaan, viimeksi viikko sitten vietin yön kahdestaan. N.51v


    • Fantasiatoteen

      Se, että näki vaimon naivan vieraan kanssa oli aluksi minun fantasia. Vaimo lähti siihen innolla mukaan ja sai vierasta munaa monelta mieheltä. Raskautta en toivonut.

      • SSSNA1

        Onneksi sentään et


      • Mitä jos vaimosi olisi tullut raskaaksi jollekin teistä. Olisiko se haitannut sinun ja tulevan lapsen suhdetta?


      • KimpassaNaineet
        virtasenposti kirjoitti:

        Mitä jos vaimosi olisi tullut raskaaksi jollekin teistä. Olisiko se haitannut sinun ja tulevan lapsen suhdetta?

        Eihän se olisi ollut lapsen vika.
        Lapsi olisi ollut yhtä tervetullut kuin muutkin lapsemme.


      • Anonyymi
        SSSNA1 kirjoitti:

        Onneksi sentään et

        ihanaa tiineeksi


      • Anonyymi
        virtasenposti kirjoitti:

        Mitä jos vaimosi olisi tullut raskaaksi jollekin teistä. Olisiko se haitannut sinun ja tulevan lapsen suhdetta?

        haluan et vieras nussii vaimon paksuksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        haluan et vieras nussii vaimon paksuksi

        Kiihkon ollessa kuumimmillaan tuollaisia ajatuksia tulee mutta vaimo onneksi ei ota tuota riskiä.


    • Olisi kiihoittavaa naida toisen vaimoa kun mies olisi vieressä.....suudella ympäri kehoa ottaa kielellä klitorista ja sormettaa samalla ym ym

      • N35v

        Kuulostaa hienolta voisin harkita sitä.
        Mies mukaan myös ja vuorotellen naintia ja paljon pillun nuolemista.


      • Anonyymi

        nussia raskaaksi


      • Anonyymi
        N35v kirjoitti:

        Kuulostaa hienolta voisin harkita sitä.
        Mies mukaan myös ja vuorotellen naintia ja paljon pillun nuolemista.

        Moi
        Joo kiinnostaisi. Ootteko pks seudulta?


    • Mahtavaaon

      Minulla mies oli aloitteellinen, mutta kyllä se pian alkoi minuakin kiinnostaa. Ja vierasta spermaa olen saanut paljon pilluuni. Raskaaksi en vieraille ole halunnut koskaan tulla, eikä mieheni nuolla spermaa pillustani. Liukkaille hän kyllä aina haluaa ja hyvää se tekee minullekin.

      • Meillä on aivan sama kimpassa mies kaveriensa kanssa nai minua. Olen ollut 16 vuotta kimpan naisena vähintään kerran kuussa.


      • Hups-lipsahti
        N28v kirjoitti:

        Meillä on aivan sama kimpassa mies kaveriensa kanssa nai minua. Olen ollut 16 vuotta kimpan naisena vähintään kerran kuussa.

        Olet siis ollut naisena. Olet siis transu?
        Mistä toi Kutsuni nuo asiat tietää niin hyvin. Vasta nyt silmiini osui totuutesi.


    • KimppaNainen

      Mieheni haluaa naida minua toisten miesten kanssa.
      Olen onnellisesti aviossa ja nain toisten miesten kanssa viikoittain ja mies mukana.
      Mielestäni 1N 2-3 M on sopiva jotka nainen saa tyydytettyä sopivasti yksin.

      • Anonyymi

        Meillä viimeksi vaimon aloitteesta panin muodokasta naapurin rouvaa ja paljaalla. Yllättäin vaimo kiihoittui ja kävi kuumana pitkään. Paras oli kun vaimo sanoi että naimisissa olevat saat panna paljaalla.


    • naivisti

      Hei

      Kirjoituksesi oli epäilyineen kaikkineen hyvin samankaltainen kuin omatkin ajatukseni olivat takavuosina - vaan eivät ole enää.

      Kun vaimoni kanssa päätimme aloittaa täysin vapaan ja pidäkkeettömän seksielämän sekä molempien läsnäollen tai vieraissa, elämämme muuttui ratkaisevasti paremmaksi: naimme sekä kahdestaan, erikseen että erilaisissa kimppamuodostelmissa - ja paitsi naimme, myös nautimme .

      Elämämme on nyt jo yli kymmenen vuoden ajan ollut täydellisen vapaata molemmin puolin. Tiedän, että vaimoni nai kenties kahden - kolmen ns. "vieraan" miehen kanssa säännöllisesti, koska hän kertoo kaikki retkenstä kotiin palattuaan - ja takuuna näistä retkistä on hänen litimärkä, taatusti nussittu vittunsa, jonka hän auliisti (ja kiihottuneena!) tarjoaa nussittavakseni.

      Liittomme voi hyvin - ja luulenpa, että se olisi aika tavalla - moninkin tavoin - kuivempaa kuin nyt. Suosittelen tällaista elämäntapaa kaikille.

      Molempien puolesta
      nauttiva "aisankannattaja"

    • KimpassaVaimoa

      Minua kiinnostaa eniten kun naidaan vaimoa kimpassa hyvien ystävien kanssa.

    • Jepsjeos

      Feeld appi toimii myös Suomessa. On siis Tinder mutta kolmen kimppaa etsiville.

    • Kimpassakivempaa2

      Sama kuin edellä. Kimpassa voidaan panna vieraiden kanssa. Muuten ei hypitä vieraissa

      • Itselläni on 38v vaimo aviossa15 vuotta ja yhdessä 17 vuotta. Kaveri on ollut 16 vuotta naimassa vaimoani kanssani kimpassa. Alussa olimme jopa pari kertaa viikossa kimpassa sängyssä. Kaverin seurustellessa harveni kerrat 1-2 kertaan kuussa. Kaverin erotessa hän muutti meille ja asuimme 5 kuukautta yhdessä ja nukuimme samassa sängyssä naiden kimpassa melkein päivittäin. Välillä vaihtelun vuoksi olemme tuoneet vuorotellen omia kavereita mukaan vaimoani naimaan kolmantena miehenä. Meillä on ainoastaan positiivisiä kokemuksia kimpasta emmekä haluaaisi luopua yhdestäkään kimppapanon muistosta kuukaan meistä. Naimme kimpassa näillä näkymillä koko elämämme ajan.


    • KiimainenRouva

      Haluan olla usean miehen pantavana.
      Mies ehkä mukana.

      • laita meiliä!


      • Minne-
        Jukkanyy kirjoitti:

        laita meiliä!

        Minne?
        Pelkkä nikki ei riitä osoitteeksi!


      • Anonyymi

        ex vaimoni nussi nuoret pojat tineeksi 16 kaveria laski sisään tuli tiineeksi, ihanaa


    • NautitaanKimpassa

      Ķatselen mielelläni ja osallistuen vaimoni naintiin.
      On hienoa katsella kun kaveri nuolee vaimon pillua ja nai häntä.

      • M37Vuotta

        Olisin mielelläni mukana.


    • Kyllähön kimppa kiinostaa ja tuo vaateiden valinta ja dominoivana jopa määräily ja aistillisena baariin tapaamiseen vieraan ksnnsa, kiihottaa.

    • PekkaJiinen

      Kuopion rouvat, jotka kiinnostuneita parin miehen seurasta ois kiva löytää. Muutakin hyvää tarjolla.

    • ukm53Pks

      Tässä 53v aisuri pääkaupunkiseudulta. Vaimolla on rakastajana isokaluinen myös varattu mies, harrastavat seksiä säännöllisesti. Näkemään en ole päässyt, mutta pääsen usein "liukkaille" josta nautin. Upeinta on kun tiedän vaimoni nauttivan tän miehen suuresta kyrvästä, on kertonut miten hyvältä tuntuu kun mies ulottuu todella syvälle ja antaa upeita orgasmeja. Minun kanssa vaimo ei saa orgasmia paitsi jo otamme ison dildon mukaan leikkeihin. Itselläni on vain 14cm, ja olen myös bi-henkinen. Kiihottavaa tuntea itsensä runkkariaisuriksi. Olisi mukavaa jakaa kokemuksia toisten samanhenkisten kanssa, ja livenä helpottaa paineita.

      • gggghyuu

        Löylykauha. Ei se mitään vaikka sinä oletkin löylynlyömä löylykauhalla persettä runkkaava reppana. Ei se ole synti eikä rikos, mutta häpeä sitäkin suurempi. Sinun pelastus on, että sinä et ymmärrä häpeää älyn vähyytesi vuoksi.

        Siis runkkaile persettäs löylykauhalla edelleen niin saat ehkä lähes saman nautinnon, jonka me terveen pään omaavat saamme parittelusta toisen ihmisen kanssa - useimmat meistä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa.


      • Täällä samanlainen aisuri,minä pääsen onneksi vierestä seuraamaan ,kuinka vaimoni tyydytetään kunnon meisselillä, olen aina niissä kuvioissa pukeutun naisten alusvaatteisiin ja samalla hiekkaan pientä Aisurin piliä...


    • Paljonspermaa

      Meilläkin vaimo on antanut kolmen kimpassa vieraan naida paljaaltaan. Spermaa on pursunnut, kun olen sinne vuelä onatkin laskenut ja yön aikana molemmat useasti.
      Syö pillereitä, joten ei ole raskaaksi tullut. Eikä ole kyllä tautejakaan saatu, vaikka hullulta tuntuu näissä hommissa olla käyttämättä kumia.

    • Panopano67

      Kyllä hullu saa olla mutt ei typerä,,ja ehdottomasti luotettava kaveri pitää olla ,ettei tuu mitää ikäviä pöpöjä.Jos haluaa kumitta.

    • Kumillamyösnautinto

      Tuos puhuttiin kumista,,itselläni on 18cm kyrpä..
      Ja olen käyttänyt dureksin nystyrä mallia se antaa hyvän nautinnon.Mutt olen kaivannut ohuempaa mallia,mutt eipä ole sattunut kohdalle.Ain tehdään niin pirun pieniä,,,
      Eli kysymys kuuluu mikä vois olla paras koko tään luokan kyrvälle, joka ei kiristä liikaa ja helppo "pukea"

    • Paljonspermaa

      Panopanolle. Kyllä luotettavuus on selvitetty ennen paljaalta panoa, mutta eihän siitä ilman testejä voi tietenkään varma olla. Vakikavereita meillä ollut yksi kerrallaan aina pidemmän aikaa. Nyt jo neljäs menossa. Noin kerran kuukaudessa tavataan.
      Ja kyllä se paljaaltaan pano vähän kuuluu näihin hommiin. Eikä vaimokaan tykkää, että häntä kumilla naidaan. Haluaa spermat sisäänsä.

      • Kumillamyönautinto

        Näin on,,kun paljaalla saa nussia,,niin se on sitt villi yö.....kyllä siin pussit tyhjenee pilluun kuin suohinki....Kumiversio on sitt hiukan laimiempaa


    • aisureille

      Hyvin tutunkuuloisia ajatuksia ja meillä niitä toteutettiinkin. Siitä on tosin aikaa jo yli 10v ja me oltiin silloin n. 24-25v.

      Minulla oli samanalaiset fantasiat ja konkretiaan ne päätyivätkin yhdessä kahden eri miehen kanssa ja kummankin kanssa useamman kerran. Haastavaa oli se, että vaimo ei halunnut tuntematonta, vaan tehtävään "päätyi" yhteisiä tuttuja. Riski jonka otin ja se ei ole paljastanut siis vieläkään.

      Mulla oli se fantasia, että näen vaimon vieraan kanssa.. vaimollani taas fantasia mahdollisuus tulla raskaaksi. Tästä ei oltu puhuttu, mutta aina vaimo otti välissä vieraalta kortsun pois ja vaikka sanoin niin hän vain kiihdytti tahtia. No kerran hän tuli ilmeisesti vieraalle raskaaksi, mutta me tiedettiin tästä vasta kun hän sai alkuvaiheessa keskenmenon.

      Piristi ja kaipaan niitä aikoja.

      Huonoja puolia: Mä annoin luvan nussia muita -yhdessä. Hän koki, että hän sai vähän nussia ketä halusi ja ei kertonut siitä. Kylällä oli muutamia miehiä, jotka hymyilivät aina iloisesti vaimolle. Sen lisäksi hymyilijöitä oli taksissa ja poliisissa. Lopulta kriisi tästä tuli.

      Yhdessä edelleen.. haluaisin jatkaa, mutta vaimo arastelee. Pelkää kai että lähtee mopo käsistä.

      • SSSNA1

        Käsitättekö kuin sairaalta kuulostaa (eikä pelkästään kuulosta vaan on) etenkin nuo "raskaaksi tulo väntäsiät" ??? Ettekö ymmärrä että siinä on kyse alkavasta ihmiselämästä?? Te sairaat leikitte asialla..


    • Meitä on kaksi pariskuntaa. Ollaan harrastettua seksiä eri muodoissa jo kauan. Nyt päätettiin järjestää vaimoille ylläri. Tilattiin mökille kolme mustaa miespuolista filmitähteä. Sitten vaan arvottiin kumman naisen kimppuun ne ekana käy.

      • Olet-mentalisti

        Vai että oikein filmitähteä!

        Joillain sitä riittää mielikuvitus. Me muu olemme käytännön kannalla.


      • Olet-mentalisti kirjoitti:

        Vai että oikein filmitähteä!

        Joillain sitä riittää mielikuvitus. Me muu olemme käytännön kannalla.

        Netistä löytää kaikenlaista palveluntarjoajaa sekä varamiespalvelua. Filmeistä oikeasti tiedä mutta niitä sai kuvata työnsä touhussa.


      • Ja syvälle.


    • dfbhd

      Mielenkiintoinen fantasia. Miten pitkälle fantasian perässä olisi valmis menemään?

    • SSSNA1

      Kaikkea sairasta se tämä "nykyaika" tuo tullessaan. Mitä jos keskittyisit perheesi huolehtimiseen ja vaimosi ja lopettaisit tuommoset aivopierut???

      • rjngrj

        Eiköhän sitä ennenkin ole osattu, vaikka silloin tieto ei levinnyt samalla tavalla. Ennen petettiin aina kun tilaisuus tuli ja aivan varmasti harrastettiin myös kimppoja, jos vaan sattui tilaisuus. NYkyisin netin aikakaudella näistä asioista tieto vaan leviää helpommin.

        Johan raamatussakin viitataan aisuritoimintaan, kun Abramin vaimo halusi miehensä makaavan orjattaren kanssa ja siittävän hänet (1.Moos. 16.1-15) :)


    • aisuriksiko

      Vaimon kanssa fantasioimme vanhemmasta määräävästä miehestä joka
      kouluttaisi meistä tottelevaisen parin itselleen.

    • OlenOnnellisestiAviossa

      Olen 46v nainen ja mieheni ystävä on nainut mieheni kanssa minua jo yli 23vuotta vähintään 1viikonloppu kuukaudessa, jooskus jopa kaksi kertaa kuussa.
      Olemme olleet myös muiden miesten kanssa kimpassa

    • OnnellisetPuolisot

      Ehkä vaimo toi keskustelun esille kkun ystäväni oli meillä talkoissa ja aloimme tehdä vaimon kanssa petiä hänelle.
      Vaimo sanoi mitä jos hän tulisi meidän sänkyyn ja naitaisiin kimpassa.
      Kun suostuin asiaan kävin hakemassa kaverin huoneeseemme vaimon odottaessa sängyssä alastomana.
      Naimme vaimoa illat ja
      yöt ja päivisin tehtiin työt
      Saimme homman kahdessa viikossa valmiiksi vaimoa naidessa.
      Seuraavana viikonloppuna kun tulin töistä kotona oli yllätys vaimo oli houkutellut tyttöystävänsä meille ja saunaan mentyäni naiset tulivat mukaan ja jälkeenpäin sain kahta naista.
      Sen jälkeen ollaan oltu kimpassa useiden kumppaneiden kanssa

    • RakastanVaimoani

      Nuorena kimppasaunat kavereiden kanssa naku uinnit.
      Sitten erotuttiin kolme paria jotka alkoi vaihtelemaan pareja ja kaikki yhden naisen kanssa vuorotellen naiset avusti.
      Itse aloin kallistua 1N 2-3M juttuun oman vaimon kanssa.
      RakastanVaimoani

    • KimpassaKavereidenKanssa

      Avovaimo alkoi puhua oli harrastanut edellisessä suhteessaan vapaata suhdetta.
      Itse olin ollut parinvaihdossa mukana ja kolmen kimpassa.
      Halusin eniten
      1N 2-3M kerrallaan.
      Nyt kimpassa 2-3 kertaa kuussa.

      • N37v

        Olen 37v nainen olen ollut kimpassa 13 vuotta.
        Olemme sopineet että mies järjestää miehet naimaan kanssani.
        Saan toki itsekin ehdottaa kun tulee haluttava mies kohdalle.
        Olen ollut melkein kaikkien ystäviemme kanssa kimppa suhteessa.
        Mutta yksi nai kanssamme säännöllisesti vähintään 1 kerta kuussa.


      • Anonyymi
        N37v kirjoitti:

        Olen 37v nainen olen ollut kimpassa 13 vuotta.
        Olemme sopineet että mies järjestää miehet naimaan kanssani.
        Saan toki itsekin ehdottaa kun tulee haluttava mies kohdalle.
        Olen ollut melkein kaikkien ystäviemme kanssa kimppa suhteessa.
        Mutta yksi nai kanssamme säännöllisesti vähintään 1 kerta kuussa.

        soita 0503312909


    • BB-btmbea

      Olin sopinut reippaan Top miehen kanssa treffit porvoo-hanko tielle levikkeelle. Olimme sopineet, että menen edellä metsään, jossa lasken housuni ja käyn sopivalle paikalle odottamaan, että hän tulisi ja työntyisi liukuvoiteella voideltuun reikääni, naisi sperman sisään ja poistuisi paikalta.

      Lähdin kävelemään ja näin hänen nousevan autostaan. Tunsin kihelmöintiä ja kiiman todella alkavan nousta, kohta saisin kookasta kullia.

      Olin laittanut jocksit farkkujen alle, joten saisin itseni nopeasti pano valmiiksi. Näin sopivan kiven, jonka luokse menin, riisuin ripeästi farkkuni, laitoin reiälle liukuvoidetta ja asetuin kiveä vasten valmiiksi.

      Hetken päästä tunsin jo kosketuksen ja hänen kovan kalunsa pakaroitani vasten, hän asettautui reiälle ja työntyi hitaasti kokeneesti sisään ja alkoi naimaan rauhallisesti jokaisella työnnöllä hieman syvemmälle, kunnes tunsin hänen työntyvän koko mitalla sisään. Tunne oli uskomattoman kiihottava ja voimakas. Kalu todella tuntui kunnolla. Kukaan ei koskaan ole käynyt yhtä syvällä sisälläni. Hän alkoi naimaan todella voimaakkaasti pitkin työnnöin, kunnes tunsin hänen jännittyvän ja laukeavan voimalla sisääni

      Hän makasi päälläni hetken, kunnes hitaasti vetäytyi ja poistui. Olin todella rentona. Hetken kuluttua nousin ja olin alkamassa laittamaan housuja jalkaan, kun huomasin vähän matkan päässä miehen runkkaamassa. Hän oli nähnyt kaiken. Rohkaisin mieleni ja nostin käteni merkiksi, että olin hänet nähnyt.

      Laskin housuni uudelleen ja asetuin takaisin kivelle antaakseni myös hänelle mahdollisuuden tulla naimaan käteen vedon sijasta. Hän saapuikin rivakasti ja survaisi kalunsa kerralla sisään jo avattuun reikään. Hänen kalunsa oli huomattavasti pienempi, mutta tuntui myös mahtavalta pumpatessani reikääni hänen kalunsa ympärillä.

      Hänen lauetessaan koin jälleen jorain uutta. En koskaan ole saanut samanlaista spermamäärä sisääni. Tuntui ettei se lopu koskaan. Kun hän otti kalunsa ulos tunsin sperman ryöpsähtävän.

      Keskustelimme pitkään ja naureskelimme tapahtunutta. Hän oli ohiajaessaan nähnyt meidän kävelevän metsään ja aavistellut mitä tapahtuu. Pienen harkinnan jälkeen hän oli tehnyt u-käännöksen ja tullut seuraamaan tapahtumaa. Hän ei ollut kertomansa mukaan ikinä ennen nainut miestä, mutta vaihdoimme numeroita ja nykyisin hän käy kerran viikossa nussimassa ja imettämässä itseään luonani.

    • Aisuri

      Käsitän hyvin kun me harrastetaan sitä. Kiihottaa kahtoo vierestä kun koulukaveri nai ilman ehkäisyä pussit tyhjiks. Ei oo vielä tärpännyt.

      • Aisuri

        Kiihottavaa kahtoo kun vaimon suojattomasta pillusta valuu toisen siemen nesteet ite sit liukkaille


    • paksuksi

      tuo on juuri se riski minkä aviomies ottaa kun vieras panee vaimoa ja se on vain otettava.kokemusta on,vaimo on kerran tullut raskaaksi parinvaihdossa.

      • Tyhmäon

        Sillälailla idiootit sitä saa mitä tilaa siitetään äpäriä.


    • Itse olen alkanut fantasioimaan Alfana olosta. Tiedä sitten toimisiko se, mutta ajatus kiihoittaa kyllä.

    • Me harrastetaan aisankannatusta myös. Ite katon vierestä tai puristelen koulukaverin pussit tyhjäksi vaimon sisään. Sanoinkin. Että oispa kiihottavaa jos jyvät rupeis itämään. Juhannuksena oli parinvaihto orgiat ite katoin kun toisen parin mies pumppasi siemmenet sisään ja koulukaveri puraantui vaimon suuhun. Ei oo vielä tärpänny

      • Jotenkin mopo lähti keulimaan meilläkin opiskeluaikana. Päädyn nykyisen mieheni kämpille illanvieton jälkeen. Sen luokkakaverit nussi minua ja mies kannusti. Aamulla herättiin miehen kanssa sylikkäin. Sitä on nyt sitten jatkunut kymmenisen vuotta.


      • Anonyymi
        jormalaiset kirjoitti:

        Jotenkin mopo lähti keulimaan meilläkin opiskeluaikana. Päädyn nykyisen mieheni kämpille illanvieton jälkeen. Sen luokkakaverit nussi minua ja mies kannusti. Aamulla herättiin miehen kanssa sylikkäin. Sitä on nyt sitten jatkunut kymmenisen vuotta.

        Olit turmeltunut jo nuorena. Häpeän tunne on sinulle tuntematon kun toteutat saastaisia perverssejä himojasi Mikä voi aiheuttaa tuollaisen moraalikadon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olit turmeltunut jo nuorena. Häpeän tunne on sinulle tuntematon kun toteutat saastaisia perverssejä himojasi Mikä voi aiheuttaa tuollaisen moraalikadon.

        Mielipide, en itse pidä itseäni turmeltuneena. Enkä pidä edes miestäni vaikka hän seuraa ja sallii kaiken.


      • Anonyymi
        jormalaiset kirjoitti:

        Mielipide, en itse pidä itseäni turmeltuneena. Enkä pidä edes miestäni vaikka hän seuraa ja sallii kaiken.

        Koska kukaan on kuullut hullusta, joka pitää itseään hulluna?


      • Anonyymi
        jormalaiset kirjoitti:

        Mielipide, en itse pidä itseäni turmeltuneena. Enkä pidä edes miestäni vaikka hän seuraa ja sallii kaiken.

        Olet tai olette amoraalisia ja luultavasti jonkin asteisia sosipaatteja ja ilmiselviä narsisteja. Totta on että et koe olevasi turmeltunut koska et edes ymmärrä mikä on seksuaalimoraali. Käytätte äärikokemuksia hakevina varmasti myös runsaasti päihteitä.


    • aaöö

      Minä taas haaveilen vieraan laskevan siemenensä raskaana olevaan vaimoni. Itse haluan liukkaille. Vieraan lasta emme halua kumpikaan.

      • hrhrth

        Vieras voi tartuttaa huomaamattaankin vaimoosi sukupuolitaudin koska monien tautien itämisaika on pitkä. Sukupuolitauti voi olla vaarallinen raskaana olevalle ja lapselle. Miten jollekin voi tulla mieleen edes ottaa tuollainen riski.


      • Kalakaveri74ATwippies.fi

        Oispa kiinnostavaa olla tuo mies... Raskaana oleva nainen on kaunis. Mitä riskiä jos terve mies?


      • Anonyymi
        Kalakaveri74ATwippies.fi kirjoitti:

        Oispa kiinnostavaa olla tuo mies... Raskaana oleva nainen on kaunis. Mitä riskiä jos terve mies?

        soita 0503312909


    • Anonyymi

      siitä sillaps

    • Anonyymi

      Olemme jo vähän yli 5-kymppinen pariskunta ja miehenä minua alkoi kiihottamaan ajatus aisurina olemisesta. Vaimoni on pitkä ja hoikka, mutta naisellinen nainen, joka nauttii rakastelustamme ja osoittaa aitoa himoa kaluuni. Otin aisurifantasiani puheeksi kesken rakastelumme ja huomasin vaimoni kiihottuvan selvästi. Orgasmi tulii nopeasti, mutta hän suhtautui toteutukseen vieraan miehen kanssa epäilevästi. Sanoi kuitenkin lopulta että siihen voisi jäädä koukkuun...
      Tulkitsin asian niin, että sopivan tilaisuuden tullen vaimonikin olisi valmis. Asia jäi silleensä, mutta vaivihkaa etsin alfan hommista kiinnostuneen miehen, jonka kanssa tutustuin vaimoni tietämättä. Lopulta kutsuin tämän alfan kaverinani meille saunomaan. Kerroin vaimolleni tämän olevan kaveri aikaisemmasta työpaikastani. Tämä alfa katsoi vaimoani röyhkeästi ja jo hänen irstas katseensa kiihotti minua, Menimme saunomaan ja huomasin alfan kookkaan ja raskaana roikkuvan kalun. Huusin vaimolleni, että toisi pari kaljaa saunaan. Vaimoni tuodessa oluet huomasin hänen katseensa hetkeksi nauliintuvan alfan kookkaaseen elimeen. Alfa huomasi tämän ja hymyili ilkikuriseasti.
      Ilta sujui letkeästi vaimoni valmistaman iltapalan ääressä. Muutaman oluen jälkeen ehdotin että alfa voisi jäädä yöksi - tarjou kelpasi ja vaimoni laittoi pedin vierashuoneeseen. Alfa katseli vaimoni muotoja siinä ja hymyili minulle.
      Kävimme lopulta yöpuulle ja huomasin vaimonikin olevan jotenkin kiihottuneempi. Alfa oli minua kookkaampi ja olihan vaimoni nähnyt sen saunassa...
      Vaimoni pillu oli märkä, kun kokeilin sitä sormillani. Hieroin hänen pilluaan hitaasti ja pian vaimoni alkoi äännellä vaimeasti. Orgasmi tuli aika nopeasti, enkä kerinnyt tulla vaimoni sisään lainkaan. Vaimoni kuitenkin hyväili kädellään kaluani, joka laukesi nopeasti vaimoni käsille. Kävimme nukkumaan tyytyväisinä.
      Ehdin jo nukahtaa, kunnes havahduin sängyn vavahteluun. Alfa oli tullut vaimoni viereen ja tämä mies oli vaimoni takana (vaimoni kyljellään minuun päin). Alfan kädet hyväilivät vaimoni rintoja ja kalu lienee ollut vaimoni jalkovälissä, kun näin vaimoni vartalon liikkuvan ja hengityksen kiihtyvän. Katsoin vaimoani silmiin ja tajusin, että hän oli tulossa orgasmin huipulle. Enää ei kumpikaan pidätellyt, vaan alfa nosti vaimoni jalkaa ylös ja alkoi nussia voimakkaammin vaimoani takaa kylkiasennossa. Pian vaimoni huusi orgasmin voimasta. Alfa kiihdytti tahtiaa ja tuli vaimoni sisään voimalla. Sydämeni pamppaili ja katsoin vaimoani ja alfaa jähmettyneenä paikoilleni. Vaimoni ja alfa makasivat orgasmien jälkeen raukeina vastakkain. Alfa suuteli vaimoani. Samana yönä alfa tuli vaimooni kaksi kertaa uudestaan. Aina vaan irstaammin, minusta vähääkään välittämättä. Vaimoni tuntui olevan alfan vallassa ja teki mitä tämä pyysi. Hyväili, imi, otti sisään, ilman rajoja.
      Aamulla vielä ennen lähtöä, alfa nussi vaimoni keittiössä.
      Tämän jälkeen mikään ei ollut enää entisellään minun ja vaimoni välillä. Alfa tuli yökylään milloin tahtoi ja vei joskus vaimoni mukaansa viikonlopuksi. Nyt kaduttaa. En olisi halunnut näin käyvän. Voin vain odottaa, että alfa tai vaimoni kyllästyvät ja juttu hiipuu.

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe