Jumalan "rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta"

Totean lyhyesti, että Pyhän Raamatun Jumala on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen. Hän luo sieluja, jotka on jo ennalta tuomittu kadotukseen. Ei voi olla hirveämpää tilannetta, että tajuaa ja uskoo Pyhään Raamattuun ja sen sanomaan, mutta ei kuitenkaan ole pelastettujen joukossa, koska Luoja ei ole antanut pelastavaa uskoa (uudesti syntyminen) , ainoastaan ns. pään uskon.

Tällä hetkellä maailmassa on yli 7,5 miljardia sielua, kaikkien sielujen lukumäärän lienee joku laskenut, mitä (viimeisimmän) luomistyön jälkeen eli n. 6000 vuotta sitten on Luojamme luonut, en sitä tähän hätään löytänyt, mutta hirvittävä määrä kaikista sieluista on tuomittu jo ennalta kadotukseen. Paholainen on sodan voittaja, ei Jumala, ellei Hän lopulta armahda kaikkia sieluja.

Itse en edes halua mennä taivaaseen murehtimaan kaikkia kadotukseen joutuneita. Lisäksi uskon, että Jumala (ikuinen kun on) on tehnyt luomistyönsä äärettömiä kertoja, ja aina epäonnistunut koska pahuus on aina vallitsevana voimana luomakunnassa.

Eli te taivaaseen menijät; kun Luoja kyllästyy teidän "Jumalan palvelukseenne" ja Hänen ylistämiseensä taivaassa/paratiisissa Hän aloittaa kaiken alusta. Ehkä on Jumalaamme vielä korkeampi voima olemassa, joka pistää "Jahvenkin" lopulta ruotuun.

Joka tapauksessa en näe mitään rakkautta Luojassa, joka sallii äärimmäisiä henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä, suurempia mitä Jeesus elämässään koki. Tai jos jeesus sovitti kaikki synnit,, silloin on jokaisen sielun pelastuttava.

Mielenkiinnolla odotan kommentteja....
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jo_ennalta_tuomittu kirjoitti:

Totean lyhyesti, että Pyhän Raamatun Jumala on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen. Hän luo sieluja, jotka on jo ennalta tuomittu kadotukseen. Ei voi olla hirveämpää tilannetta, että tajuaa ja uskoo Pyhään Raamattuun ja sen sanomaan, mutta ei kuitenkaan ole pelastettujen joukossa, koska Luoja ei ole antanut pelastavaa uskoa (uudesti syntyminen) , ainoastaan ns. pään uskon.

Tällä hetkellä maailmassa on yli 7,5 miljardia sielua, kaikkien sielujen lukumäärän lienee joku laskenut, mitä (viimeisimmän) luomistyön jälkeen eli n. 6000 vuotta sitten on Luojamme luonut, en sitä tähän hätään löytänyt, mutta hirvittävä määrä kaikista sieluista on tuomittu jo ennalta kadotukseen. Paholainen on sodan voittaja, ei Jumala, ellei Hän lopulta armahda kaikkia sieluja.

Itse en edes halua mennä taivaaseen murehtimaan kaikkia kadotukseen joutuneita. Lisäksi uskon, että Jumala (ikuinen kun on) on tehnyt luomistyönsä äärettömiä kertoja, ja aina epäonnistunut koska pahuus on aina vallitsevana voimana luomakunnassa.

Eli te taivaaseen menijät; kun Luoja kyllästyy teidän "Jumalan palvelukseenne" ja Hänen ylistämiseensä taivaassa/paratiisissa Hän aloittaa kaiken alusta. Ehkä on Jumalaamme vielä korkeampi voima olemassa, joka pistää "Jahvenkin" lopulta ruotuun.

Joka tapauksessa en näe mitään rakkautta Luojassa, joka sallii äärimmäisiä henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä, suurempia mitä Jeesus elämässään koki. Tai jos jeesus sovitti kaikki synnit,, silloin on jokaisen sielun pelastuttava.

Mielenkiinnolla odotan kommentteja....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu