"vapaatoimittaja
3.10.2013 19:00
Kysytäämpä? Ramboll mikä mikä- levitteli käsistään vaikuttavaa tutkimusta, Laguuna,selvää se oli ennestäänkin, joo olishan se, ja vielä kun sen saisi?
Pyhäjärvisten aika,-paikka-ja tehtävä- uskolliset tiernapojat tekivät matkan pääkaupunkiin alkuviikosta, ja ajattelin kysästä, miltä se nyt oikein tuntuu??
Julkaisuteknisitä syistä, vastaan myös itse.
Kävitte äskettäin reissun päällä?
-Kyllä, oltiin ja tultiin, sanon heti, olimme hyvin tiekartalla, lähes koko ajan.
Olitte siis ihan monissa miehin toimessa, useammat korvat ja silmät tallentavat enemmän muistikuvaa, sehän on selvää.
Mitä jäi siis kerrottavaksi paikallisille virallisen uutisoinnin lisäksi?
-Kysymyksessähän oli vaikuttavuustutkimuksen info-tilaisuus ja lukujen kuuleminen. Kyllä, me vaikutuimme, monissa miehin,ennen ja jälkeen kuullusta. Mutta oli sitä vaikuttuneen näköistä sakkia kyllä myöhemminkin. Vieläkin vähän heikottaa..
Mistä siis oli kysymys? Onko pyhäjärven suuntaan suurikin mielenkiinto suursijoittajilla ja valtion rahoittajilla?
-Neuvottelut ovat vielä pahasti vaiheessa, sehän on täysin ymmärrettävää. Eihän tässä ole jutusteltu kuin reilu 20 vuotta,mitä nyt että pojastakin on tullut mies tänä aikana..Ministerit vaihtuu niin tiuhaan, ja eduskuntavaalit painaa päälle, eihän tässä ole mitään merkkipaalua tahi saavutusta ehditty neuvotella loppuun..Alkua vähän, kuten esim. se että näytimme oikein Suomen kartalta, missä päin Pyhäjärvi eli Pyhäsalmi on. Olisittepa nähneet muutamien ilmeen, ihan kuin eivät olisi uskoneet tätä ennen paikkaa olleen olemasskaan...
Rahoitusta, sitä on siis tiedossa, rakenneuudistukseen ei kun rakennusvaiheeseen?
-Hmm kunnan talousarvion laadinta on nyt niin pahimmoillaan,,katsotaan marraskuussa, minkämoisia ja suuruisia hankkeita haemme, ja paljonko kaupunki satsaa keskeneräisiin tutkimuksiin. eihän niitä voi keskenkään jättää..vai mitä?
Nihakin kanssa on jo keskusteltu ja sieltä ovat tulossa 5000 th euron potilla per vuosi mukaan..Eli on näitä rahoja tulossa, on.
Selväähän tämä, kysyn vielä, että koska jos kun kunnes ehkä ja toisinaan, laguunan suuruus on suurta, ettei se mahdu kuin yhden maximissaan kymmenen ihmisen älykkyyden rajoihin, niin kuinka ihmeessä on turvattu jatko-ja loppuneuvottelut, kun tekin tietäjämiehet, alatte olla ikä-miéhiä..seuraavien 30 vuoden päästähän , anteeksi nyt, kukin kasvattaa jo todennäköisesti siunatun maan petuniaa..Miten on jatkoneuvottelujen taso mahdollista säilyttää?
- Hmm hmm, miten tuohon..kysymyksessähän on sellainen, NIIN valtava asia pyhäjärvisille, että ei tätä voi ajatellakaan tumpelokäsiin..että..eihän kukaan osaa jos minä en tätä tee, ja jos joku muuta väittää, se ei ole ymmärtänyt koskaan, mistä on kysymys.
Haastattelu oli fiktiivinen, vai oliko sittenkään? "----

Vastaukset 17
Vanhimmat
Maailmanlopun ja Jeesuksen toisen tulemuksen kanssa kilpaileva globaali ennustus- kyllä se Laguna tulee Pyhäjärvelle.
Itsensä kehuja iski jälleen! Oon mää hyvä!
Nyt on pyhäjärvisten SYYTÄ lukea Suomen Kuvalehden 11.8.2017/n:o 32
artikikeli. Kansilöehdessä teksti:
KITTILÄ, HÄMÄRÄ HISSIHANKINTA, POTKUT, TOISET POTKUT, 28 KUNTAPÄÄTTÄJÄÄ SYYTEHARKINNASSA. KOLME VUOTTA EIKÄ LOPPUA NÄY
10-sivuisessa jutussa voidaan löytää KAIKKI se MITÄ PYHÄJÄRVELLÄKIN ON
TAPAHTUNUT.
EIKÖ LÖYDY TUTKINTAPYYNNÖN KIRJOITTAJAA.
Kaiken tämän lisäksi
Tilintarkastajana sama Simo Paakkola, joka on jättänyt Kittilän hallinnon tarkastamatta/ottamatta kantaa hallinnon hoitoon.
Tilintarkastuskertomuksessa Kittilässä sama sanamuoto kuin Pyhäjärven kertomuksesssa vuodelta 2016. Pyhäjärvellä on hoidettu hallintoa "pääsääntöisesti lain ja valtuuston päätösten mukaisesti" .
Tähän on nyt puuttunut Patentti- ja Rekisterihallituksen tarkastuslautakunta.
Meilläkin,kuten Kittilässä, on syytä tarkastaa konserniyhtiöiden kytkökset päätöksenteossa.
On asioita, joita on salattu kaupunginhallituksen pöytäkirjoista ja vyörytetty
konserni/tytäryhtiöiden hoidettavaksi, hyväksyttäväksi ja kustannettavaksi.
Tilintarkastaja Paakkola ei ole puuttunut.
niin ja yllätys , yllätys Paakkola on jättäytynyt eläkkeelle..
Ihan alkaa itseäkin itkettää! Itketään nyt sitten oikein kunnolla! Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh Nyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh hyhyyyhyyyhyyyhhyhyyyyhhyyyyh ......
Pelottaako Sinnuu, että mitä joutuu maksamaan?, vai mistä tällainen paniikki johtuu?
Nyt valitetaan
romaani luettavaksi. nyh,nyyh nyyh.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittila-kriisi-tarina-valtataistelu-raskaisiin-rikosepailyihin-suomen-ennatys/?shared=980953-8b71f858-4
Tässä ei valitukset enää auta. Allekirjoitukset paperille ja poliisille tutkintapyyntö.
On tämä sen luokan juttu. Kittilä/Pyhäjärvi tai Pyhäjärvi/Kittilä. Ihan sama, miten sen esittää. Teot ja toimet ovat ihan samaa laatua ja luokkaa.
Tilintarkastukset Keskustajohtoisen BDO:n tilintarkasta Simo Paakkolan käsialaa kummassakin kunnassa.
Ei mitään kannanottoa asioiden hoidosta, kaupunginjohtajan (Veikko Tikkanen)
ilman valtuuston päätöstä toimiessa kaupunginjohtajana.
Proo Pyhäjärvi valtuustoryhmä esitti valtuuston kokouksissa, että
valtuusto päättäisi kaupunginjohtajan viranhoidosta, mutta ei.
Hallinto-oikeus totesi, että Tikkasen virkamiehenä tehdyillä päätöksillä ei ollut lainvoimaa. Kyseessä oli mm. latukoneen hankinta (Tikkasen hyväksyminen teknisen johtajan hankintaan) ja että Tikkaselle ei ollut kaupunginjohtajastatusta antaessaan
Pirttikoskelle valtuudet neuvotella Rinnevaaran ulostamissopimuksista Rinnevaaran asianajajan kanssa. Hallinto-oikeus antoi kannanottonsa, että Kuntalakia ja hallintosääntöä oli rikottu. Kaupunginjohtajalla ei ollut virkaa Pyhäjärvellä, mutta palkkaa maksettiin ja nimiä kirjoiteltiin kaupunginjohtajastatuksella.
Kyllä täällä on irvailtu ihan tuvan täydeltä Pro Pyhäjärvi valtuustoryhmän toimintaa. Lukekaapa Suomen Kuvalehden artikkeli. Siinä valtuuston II varapuheenjohtaja Inkeri Yritys ryhmänsä puolesta
tekee aloituksen uuden valtuustokauden ensimmäisessä kokouksessa, että valtuutettujen on jätettävä luottamusmiespaikkansa tutkimusten ajaksi. Niinhän pro Pyhäjärvi esitti Pyhäjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kimmo Sarkkiselle, pyytäen samaa. Sarkkinen ei toiminut, kuten rikos- ja kuntalaki edellytti. Vaalit tulivat ja rötöstelijät jäivät ja osa poistui agendalta.
Missä on Pro- henki. Onko sitä ja Toimiiko se . Sitä kysellään kujilla ja toreilla.
Lukekaa kaikki Suomen Kuvalehden artikkeli(11.8.2017) ja haukuskelkaa sitten Pro Pyhäjärvi valtuustoryhmää, sen tekoja ja pyrkimyksiä.
Vieläkin suuresti ihmettelen, mistä syystä vasemmisto ja demarit lähtivät mukaan??? Mikä oli sopimus?? Mikä oli hyvä-veli- järjestö? Vieläkin näyttää toimivan, kun seurasi noita vaalien jälkeistä paikkajakoa.
Joo Vekohan hääräs ja teki päätöksiä ilman valtuuston mandaattia meleko pitkään. Saa nähä mihin se johtaa. Onneksi asiasta on otettu kiinni. Nimittäin virattomasta kaupunginjohtajasta. Selvennyksenä mainittakoon, että Titalla oli virka.
Rinnevaara toimi Heinolassa kaupunginjohtajana ilman lainmukaista nimitystä! Voi hyvää päivää!
Sehän on ollut Heinolan päättäjien moka,EI Titan! Tajusitko? Et!
- Lainaus Suomen Kuvalehden jutusta-
Kittilä ei ole ainoa kunta, jossa odotellaan oikeudenkäyntejä.
Jo ennen Kittilän oikeudenkäyntejä ehtii alkaa virkarikosoikeudenkäynti Pyhäjärven kaupungin päättäjiä vastaan: virka-aseman väärinkäyttämisestä sielläkin. Syyte seitsemää luottamushenkilöä ja yhtä virkamiestä vastaan nostettiin jo tammikuussa.
”Pyhäjärvellä syytteitä on vähätelty väittämällä, että kyse olisi vain ’väärinkäytöksistä’”, Pekka Viljanen kertoo. ”Tuollainen puhe osoittaa tietämättömyyttä tai tarkoituksellista yritystä johtaa harhaan.”
Viljanen korostaa, että virka-aseman väärinkäyttäminen on laissa säädetty rikosnimike.
”Se on selvästi vakavampi rikos kuin virkavelvollisuuden rikkominen, sillä virka-aseman väärinkäyttämisessä rikotaan tahallisesti virkavelvollisuutta nimenomaisin tarkoituksin hankkia itselle tai toiselle hyötyä tai aiheuttaa toiselle haittaa tai vahinkoa.”
Viljanen muistuttaa, että rangaistus virka-aseman väärinkäyttämisestä on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, törkeissä tapauksissa vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.
Kittilän kuntapäättäjiä koskeva rikostutkinta käynnistyi Kittilän laki -jutun (SK 24/2014) perusteella heinäkuussa 2014. Lapin poliisilaitos vahvisti tuolloin ottaneensa kuntapäättäjien toimet tutkintaan.
Suomen Kuvalehti kertoi Kittilän valtataistelusta muun muassa kesäkuussa 2014 (SK 24/2014).
- lainaus päättyy-
Ja tämä on sitten ilmeisesti "pääsääntöistä kuntalain noudattamista".
Valitamme kun meillä on siihen oikeus.
Mahtaa mahtavat miehet mykistyä marraskuussa.
Kui niin?
Kuningasmehiläisen pesä hajoaa.