Nykyajan suuret koettelemukset

Selkeyttä

Kirkon presidentti Ezra Taft Benson on sanonut:
”Jokaisella sukupolvella on omat koetuksensa ja mahdollisuutensa osoittaa kykynsä. Haluaisitteko tietää yhden vaikeimmista koetuksistamme? Kuulkaa Brigham Youngin varoittavat sanat: ’Pahin pelkoni tähän kansaan nähden on, että se rikastuu tässä maassa, unohtaa Jumalan ja Hänen kansansa, käy laiskaksi ja potkii itsensä ulos kirkosta ja menee helvettiin. Tämä kansa kestää ahdistelun, ryöstämisen, köyhyyden ja kaikenlaista vainoa ja pysyy uskollisena. Mutta pelkään suuresti sitä, ettei se kestä rikkautta.’”

Presidentti Benson jatkaa: ”Meidän koetuksemme tuntuu siis olevan kaikkein vaikein, sillä paheet ovat hienovaraisempia, ovelampia. Se kaikki tuntuu vähemmän uhkaavalta, ja sitä on vaikeampi havaita. Vaikka jokainen vanhurskauden koetus merkitsee kamppailua, niin tämä nimenomainen koetus ei tunnu laisinkaan koetukselta, ei miltään kamppailulta, ja se voi siten olla koetuksista kaikkein petollisin.

Tiedättekö, mitä rauha ja hyvinvointi voivat tehdä kansalle – ne voivat tuudittaa sen uneen. Mormonin kirja varoittaa meitä siitä, kuinka Saatana viimeisinä päivinä johdattaa meidät varovasti alas helvettiin. Herralla on maan päällä mahdollisia hengellisiä jättiläisiä, joita Hän on säästänyt noin kuusituhatta vuotta auttaakseen valtakunnan voittoon, ja Perkele yrittää tuudittaa heidät uneen. Vastustaja tietää, ettei hän luultavasti juurikaan onnistu saamaan heitä lankeamaan moniin suuriin ja pahoihin tekemisen synteihin. Niinpä hän tuudittaa heidät syvään uneen niin kuin Gulliverin ja sitten sitoo heidät pienillä tekemättä jättämisen synneillä. Ja mitä hyötyä on johtajasta, joka on unelias, vaarattomaksi tehty, innoton jättiläinen?"

Toinen suuri nykyajan koettelemus on oppineisuuden vaara. Se voi saada aikaan harhan, että ihminen tietää kaiken eikä tarvitse Jumalan ohjeita. Siitä mainitaan ko. kirjoituksessa:

Oppineisuuden koetus on vaurauden ja helppouden koetuksen kumppani. Kuinka tärkeää meidän jokaisen onkaan tarkkailla johtavia veljiä, oppia heiltä ja seurata heitä.
”Kuka on Herran puolella?” Nyt on aika näyttää se kuulemalla ja noudattamalla elävien apostolien ja profeettojen neuvoja – heidän, jotka Jumala on kutsunut näinä myöhempinä aikoina valvomaan ja ohjaamaan työtään maan päällä. Nyt on aika näyttää oma uskomme siihen, että Jumalan sana ”ei katoa vaan toteutuu täysin; olipa se puhuttu [Hänen omalla äänellään tai Hänen palvelijoidensa] äänellä, se on sama” (OL 1:38). Nyt on aika näyttää. Sen aika on nyt!

Koko arttikkelin voi lukea tästä:
https://www.lds.org/liahona/2017/07/on-the-lords-side-lessons-from-zions-camp?lang=fin

Se on Vanhin David A. Bednarin puhe. Hän kuuluu kahdentoista apostolin koorumiin.

Kuinka usein nykyää vedotaankaan tieteeseen kun halutaan syrjäyttää uskonnolliset totuudet!

6

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin, rahathan kuuluvat kirkolle, koska jumalat ovat kyvyttömiä rahoittamaan suoraan papistoaan eivätkä edes pysty palvaamiskirkkojaan rakentamaan.

      Huvittavinta tietysti on lds:n alkuperä ja se, että seuraajaien älyllinen kapasiteetti ei riitä huijausta tunnistamaan.

    • samar1n

      "Herralla on maan päällä mahdollisia hengellisiä jättiläisiä, joita Hän on säästänyt noin kuusituhatta vuotta auttaakseen valtakunnan voittoon,"

      Profeettanne Benson opetti että Aadam lankesi kirjaimellisesti noin 6 000 vuotta sitten.

      Siitä alkoi ns. maan ajallinen olemassaolo, joka kestää Smithin ilmoituksen mukaan 7 000 vuotta (mukaanlukien Tuhatvuotinen valtakunta).
      Joitain lapsiaan Jumala on tarkoituksella säästänyt henkimaailmassa (aikaisemmassa olemassaolossa) nuo 6000 vuotta jotta voi lähettää heidät nyt lopunaikoina (ennen Tuhatvuotista valtakuntaa) maailmaan.

    • kaksipisteto

      Eikö totuuksia olekaan joka asiasta vain yksi?
      Mikä muuten on se jumalan sana joka ei katoa -ilmeisesti uusien ilmoitustenne jumalan ilmoitukset? Raamatussahan ei ollut sellaisia ilmoituksia jotka voi ottaa kirjaimellisesti, kirjain siellä kuoletti joten ihmisten olisi pitänyt itse keksiä mihin uskoa ja mitä käskyjä noudattaa. Kaiken kukkuraksi Jeesuksen opetukset katosivat luopumuksessa joka tapahtui ennen kuin kristinusko oli kunnolla edes päässyt alkuun.

      Yleensäkin raamattu on viallinen ja vaillinainen, väärin kopioitu ja kirjoitettu. Kerro mitkä ovat ne opit ja opetukset jotka sinun uskontosi mukaan ovat tosia ja joita pitää noudattaa ja kerro perusteet, mistä tietää mitä pitää varoa ja mitä noudattaa ? Milloin on liikaa opinut? Se ei pelkona teille mormoneille, mutta miten muun uskoiset voiva sitä varoa?

    • Ygrad

      Minä profetoin että ihmisillä tulee olemaan suuria koettelemuksia jotkut heistä jopa kärsivät kovasti ja kuolevat. Profetoin myös että maailmassa tulee olemaan rikkautta mutta se ei tuo onnea kaikille. Köyhiäkin riittää maailmassa ja kaikki heistäkään eivät ole onnellisia. Suuria sotia ja koettelemuksia tulee olemaan ympäri maailmaa. Nyt olen suuri profeetta. Nuo ennustuksethan voivat mennä väärin vain jos Trump ja Kim aloittavat ydinsodan jossa kaikki tuhoutuu ja silloinhan kukaan ei ole enää valittamassa vaikka profetiat menivätkin väärin. Pitäisiköhän aloittaa oma kirkko, voisin vaikka kopioida pyhiksi kirjoituksiksi Harry Potterista jotain. Voisin antaa alennuksen kymmenyksistäkin, viisikin prosenttia riittäisi.

    • Olli.S

      Selkeyttä laittoi tosi hienon avauksen ja varoituksen meille uskoville kiusauksista viimeisinä aikoina. Heti melkein kaikki nämä ammattimaiset arkki- vastustajat hyökkäsivät kimppuun kuin hyeenat.

      Kannattaa varmaan laittaa varoitus heistä jokaisen avauksen alkuun niinkuin laitoin jo omaan avaukseeni. Se voi olla yksi retorinen konsti tässä väittelyssä heidän kanssaan, etteivät kiinnostuneet heitä uskoisi. Väärässähän he yleensä meidän mielestämme ovat. Ja vielä selvästi ja todistetusti, mutta sitä eivät myönnä, mahtavatko koskaan. Mahtavat taustavoimat heillä on, koko filosofinen ateismi, vallitsevan kristinuskon ammattimaiset sananselittäjät, osa näistä siis, anti-mormonien joukot internetissäkin, saatanan joukot.

      Turhaan kokoontuvat, Jumalan sana etenee.

      • Höpölöpsis

        Mormonismi ei juurikaan etene kehittyneissä maissa. Nykyisin on tietoa niin hyvin saatavilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1837
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1534
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1223
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe