En oikeen saanut siitä koskaan mitään

Eikä ollut ketään täysin samalla aaltopituudella. Tunsin itseni alusta saakka torjutuksi. En pääse koskaan yli siitä, jos joku alussa on torjuva. Ei sillä tavalla, että kantaisin kaunaa, vaan ajattelen automaattisesti, ettei henkilö pidä minusta oikeasti. Tavallaan jää ei koskaan oikeasti sula, enkä luota täysin missään vaiheessa tällaiseen henkilöön. Yhteistyö voi toimia hyvinkin pitkälle ja voidaan saavuttaa sitä samalla aaltopituudella olemista, mutta se viimeinen epäluulo ei poistu. En koskaan unohda, jos joku ilmaisee vastenmielisyydentunnetta itseäni kohtaan. Enkä tee mitään oikeita aloitteita, yms. tällaisen henkilön suhteen. Enkä vastaa aloitteeseen.

Jos joku tällainen ihminen vihaa minua, tai kiusaa, tai raivoaa, niin en ihmettele sinänsä kyseistä asiaa, koska niinhän oli alusta saakka. Ihmettelen vaan sitä energian määrää, minkä hän vihaansa käyttää. Aika paljon on tullut vastaan ihmisiä, vastakkaisen sukupuolen edustajia, jotka eivät tiedä, että en koskaan unohda mitään.

Tämä on jotenkin niin itsestään selvää itselleni, että en edes ajattele asiaa mitenkään. Havahduin vaan siihen, että jos "merkkaan" mielessäni jonkun tietyllä leimalla, eli havaitsen ettei hän pidä itsestäni, niin käytökseni voi muuttua aika paljon. Olen kai aika kylmä monesti.
6341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin. Ensivaikutelma ratkaisee? On myös asioita, jotka eivät liity sinuun. Sillä toisella on voinut kuolla juuri läheinen, voinut menettää suuren summan oikeudenkäynnissä, ollut paska päivä töissä... ym. Ei kaikki aina liity sinuun. Ja kaikki käytös ei liity sinuun. Herkkä ja juuri mielenjärkytyksen kokenut ihminen ei vain osaa suhtautua sillä hetkellä, kun satut ilmestymään jostain, sinuun oikealla tavalla ja niin kuin ansaitsisit. Ja onko tämä ihminen sitten ollut vaatimassa sinulta jotain?

Äänestä
  • Ja tää ei ollut puolustuspuhe kenellekään, pidä ihmeessä omat ehdottomat käsityksesi, älä vaan avarra sitä katsomalla toisen kantilta asioita. Viallinen olen, sen myönnän. Tunteita en aina pysty säätelemään. Silloin kun sen teen, en tunne mitään, ehkä jälkeenpäin.

    Äänestä

  • Asiat on aika yksinkertaisia, jos ne vaan uskaltaa nähdä.

    Äänestä

En osaa kirjoittaa mitään mikä kuulostaisi järkevältä.

Äänestä

Minäpä sain sinunlaiselta oikean aloitteen

Äänestä

Narsisti kykenee säätelemään tunteitaan noin...Hän ei myöskään koskaan unohda kokemaansa vääryyttä, toivottavasti et ole sellainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


09876512456 kirjoitti:

Eikä ollut ketään täysin samalla aaltopituudella. Tunsin itseni alusta saakka torjutuksi. En pääse koskaan yli siitä, jos joku alussa on torjuva. Ei sillä tavalla, että kantaisin kaunaa, vaan ajattelen automaattisesti, ettei henkilö pidä minusta oikeasti. Tavallaan jää ei koskaan oikeasti sula, enkä luota täysin missään vaiheessa tällaiseen henkilöön. Yhteistyö voi toimia hyvinkin pitkälle ja voidaan saavuttaa sitä samalla aaltopituudella olemista, mutta se viimeinen epäluulo ei poistu. En koskaan unohda, jos joku ilmaisee vastenmielisyydentunnetta itseäni kohtaan. Enkä tee mitään oikeita aloitteita, yms. tällaisen henkilön suhteen. Enkä vastaa aloitteeseen.

Jos joku tällainen ihminen vihaa minua, tai kiusaa, tai raivoaa, niin en ihmettele sinänsä kyseistä asiaa, koska niinhän oli alusta saakka. Ihmettelen vaan sitä energian määrää, minkä hän vihaansa käyttää. Aika paljon on tullut vastaan ihmisiä, vastakkaisen sukupuolen edustajia, jotka eivät tiedä, että en koskaan unohda mitään.

Tämä on jotenkin niin itsestään selvää itselleni, että en edes ajattele asiaa mitenkään. Havahduin vaan siihen, että jos "merkkaan" mielessäni jonkun tietyllä leimalla, eli havaitsen ettei hän pidä itsestäni, niin käytökseni voi muuttua aika paljon. Olen kai aika kylmä monesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu