NATOn arvomerkit

https://en.wikipedia.org/wiki/Ranks_and_insignia_of_NATO

Saakohan suomi pitää omansa jos liittyy? Jos tulee muutoksia merkkeihin, niin minkälaisia?
101505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Sotilasarvot sorvataan Nato-yhteensopiviksi (mtv3)
    Julkaistu 11.07.2007

    Yliluutnantin ja erikoisupseerien arvot poistuvat. Sen sijaan alikersantin arvo säilyy, toisin kuin Savon Sanomat aamulla uutisoi.

    Puolustusvoimat uusii sotilasarvojärjestelmäänsä. Syksyllä tehdään esitys järjestelmän uudistamisesta, joka poistaa yliluutnantin ja erikoisupseerien arvot. Sotilasarvot poistuvat, koska niitä ei ole muissakaan länsimaissa ja kansainvälinen toiminta lisääntyy.

    Toisin kuin Savon Sanomat aiemmin kertoi, alikersantin arvo säilyy. Nykyisten yliluutnanttien tuleva arvo on Pääesikunnan mukaan vielä suunnitteilla. Erikoisupseerien arvot muuttuvat tavallisiksi upseerin arvoiksi. Muita katoavia virkanimekkeitä ovat teknikkokapteenit, insinöörieverstit ja sotilaspastorit.

    - Uudistus muuttaa arvoja länsimaiseen suuntaan, esimerkiksi paremmin Nato-yhteensopiviksi. Tätä varten on aiemmin otettu käyttöön prikaatikenraalin arvo, kertoo tiedottaja Henrik Gahmberg Pääesikunnasta.

    Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää nykyistä kirjavaa henkilöstörakennetta. Uudistus ei vaikuta henkilöstön asemaan.

    Sotilasarvojärjestelmän muutosesitys on Pääesikunnassa vasta valmisteluvaiheessa. Toteutus menee pitkälle ensi vuosikymmenelle.

    1Äänestä

Taloussanomat:
Älä ikinä laita sotilasarvoasi ulkomaiseen ansioluetteloon, vientiasiantuntijat varoittavat. Kansainvälisissä tehtävissä työskentelevien suomalaisten kannattaa useimmiten olla hiljaa armeijan käymisestä. Armeijasta on jopa haittaa liikesuhteille niissä maissa, joissa sotilaiden arvostus on pohjalukemissa.

Eteläamerikkalaisessa maassa toimivan suomalaisyrityksen paikallisjohtaja ihmetteli, miksi emoyhtiön johtajisto piti näkyvästi esillä cv-tiedoissaan sotilasarvojaan ja kehuskeli maanpuolustuskursseillaan.
"Armeijaan menevät töihin vain lahjattomat tai väkivaltaiset ihmiset. Meidän liikekumppanimme eivät halua asioida sellaisten kanssa", hän selitti ja suorastaan aneli johtajistoa poistamaan armeijaviittaukset yhtiön nettisivuilta.

Selitykset suomalaisesta yleisestä asevelvollisuudesta ja yritysjohtajien ylennysten arvostamisesta eivät menneet perille.
Vienninedistämisyhdistys Finprolle tilanne on tuttu: monissa maissa sotilaat edustavat sellaista kulttuuria tai yhteiskuntaluokkaa, jonka kanssa bisneksentekijät eivät mielellään seurustele.
– En koskaan laittaisi kansainväliseen cv:hen mainintaa sotilasarvosta. Riski siihen, että se ymmärretään väärin, on liian iso maasta riippumatta, sanoo Finpron globaalista verkostosta vastaava johtaja Jukka Salo.

Armeijajutut eivät avaudu maailmalla

Lontoossa asuva Salo muistuttaa, että isoissakaan EU-maissa useimmilla liike-elämän vaikuttajilla ei ole enää mitään kokemusta asevelvollisuusarmeijasta.
– Jos yhtiösi liiketoiminta ei liity puolustusalan tilauksiin tai asiointiin alan kanssa, ole hyvin varovainen ennen kuin puhut asiasta. Armeija-ajan korostaminen johtaa turhiin väärinkäsityksiin, ja voi antaa sinusta väärän kuvan, hän sanoo.

Ei aina auta, vaikka suomalainen kuinka korostaisi olevansa reserviläinen, eikä ammattisotilas.
Useimmissa Itä- ja Etelä-Euroopan maassa reserviläisellä tarkoitetaan evp-kapiaista, entistä armeijan henkilökuntalaista, joka on siirtynyt siviilityöhön.
– Edes Nato-maissa ihmiset eivät aina ymmärrä, että meillä reserviläisten suhde puolustusvoimiin on armeija-ajan jälkeen hyvin löyhä, eikä se ole minkäänlainen työ- tai palkkasuhde, Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen sanoo.

Amerikkalaisille eksoottista, muualla outoutta

Vähiten asevelvollisuuden käsitettä joutuu Janne Kososen mukaan selittämään Pohjoismaiden ulkopuolella Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa.
Joissakin hurraa-henkisimmissä Yhdysvaltain osavaltioissa "armeijataustasta" voi olla suomalaiselle liikematkailijalle etua, samoin yllättäen Venäjän-kaupassa.

Latinalaisessa Amerikassa ja Kaakkois-Aasian maissa sen sijaan on syytä olla erityisen varovainen ennen kuin alkaa retostella inttimuistoillaan. Sama pätee maissa, joissa armeija on taloudellis-poliittinen vallankäyttäjä.
– Niissä maissa, jossa armeijasta on tullut yhteiskunnasta erillään oleva epädemokraattinen saareke, väärinymmärrysten vaara on olemassa. Kulttuuri pitää ensin tuntea, ennen kuin näin henkilökohtaisista asioista alkaa puhua, Reserviupseeriliiton Kosonen neuvoo.

Merkitystä vain suomalaisille

Keskuskauppakamarin tutkimusosastoa johtava Jukka Kero jättäisi suosiolla asevelvollisuusmaininnat pois myös kansainvälisistä työhakemuksista.
– Sillä on merkitystä lähinnä suomalaisille työnantajille. Heitä voi kiinnostaa, onko nuoren hakijan asevelvollisuus tai siviilipalvelus jo takana vai tuleeko se katkaisemaan hetkeksi työssäolon. Ymmärrän kyllä, jos nuori työnhakija on ylpeä vaikka juuri käymästään reserviupseerikoulusta, mutta on muistettava, että kyse on hyvin suomalaisesta kulttuurisidonnaisesta asiasta, Kero sanoo.

Euroopan työmarkkinoilla käytettävässä yleisessä ansioluettelomallissa ei ole enää aikoihin ollut kohtaa, johon pitäisi merkitä asevelvollisuuden tai siviilipalvelun käyminen.
– Ei sitä erikseen edellytetä, joten miksipä sitä siihen pitäisi laittaa. Ei sen poisjättö tarkoita, että armeijan tai siviilipalveluksen suorittamista pitäisi mitenkään häpeillä, mutta kannattaa noudattaa kansainvälistä tapaa, hän sanoo.

Äänestä

Vain aatteen voima voi selittää vimmaa liittää Suomi kansainvälistä oikeutta halveksivan valtion johtamaan "arvoyhteisöön"...

http://www.lausti.com/articles/gulf/irak.html

Nato-kirjoittelu on jatkunut samassa sävyssä huolimatta siitä, että amerikkalaiset strategit puhuvat avoimesti Yhdysvaltain aikeista käydä sotaa hengessä, jota he luonnehtivat ilmaisulla "Shock and Awe", ts. heikkojen vihollisvaltioiden kimppuun käydään sellaisella vimmalla ja voimalla, että — erään Pentagonin virkailijan sanoin — "sellaista ei ole koskaan aiemmin nähty, eikä edes harkittu"...

Äänestä
  • Nato Yhdysvaltain maailmanvallan takaajana
    Tapani Lausti

    Suomalaiset Naton kannattajat uskovat jäsenyyden edistävän maamme turvallisuutta. He eivät tunnusta Yhdysvaltain roolia maailman olojen horjuttajana. Suopea asenne Yhdysvaltain politiikkaan tekee vaikeaksi nähdä maailman todellisuutta. Ajettuaan osan Aasiaa ja Afrikkaa ja ennen kaikkea Lähi-idän väkivaltaiseen kaaokseen Yhdysvallat on nyt horjuttamassa oloja Baltian ja Itämeren alueella. Mielipidetiedustelut eri puolilla maailmaa osoittavatkin kansalaisten enemmistön monissa maissa pitävän Yhdysvaltoja maailman sekasorron pääasiallisena aiheuttajana.

    Naton kannattajat leimaavat Venäjän aggressiiviseksi, laajenemishaluiseksi valtioksi. Varteenotettavat amerikkalaisetkin analyytikot näkevät kuitenkin Venäjän ennen kaikkea haluavan varmistaa kansallisen turvallisuutensa.
    Naton työnnyttyä yhä lähemmäksi Venäjän rajoja Washingtonissa alettiin kuitenkin puhua Venäjän aggressiivisuudesta. (Tekosyynä käytettiin Ukrainan ja Krimin tapahtumia.) Amerikkalainen veteraanijournalisti Patrick L. Smith toteaa, että Yhdysvallat onkin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen etsinyt syitä tai tekosyitä Naton olemassaololle. Jos vihollisia ei löydy, niitä on aikaansaatava provokaatioilla.
    Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja John Kirby kömmähti taannoin sanomaan, että Venäjä on rajoillaan sietämättömän lähellä Natoa. (We can’t have more of the same: The very real dangers of Hillary Clinton’s foreign policy, Salon, 4.6.2016)

    Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa Hillary Clinton on johtava sotakiihkoilija. Amerikkalainen kommentaattori Diana Johnstone toteaa: “Todellisuudessa ‘kansallista turvallisuutta’ toitottavat johtajat kuten Dick Cheney ja Clinton ovat vieneet Yhdysvallat sotiin, jotka aiheuttavat kaaosta, innostavat vihollisia ja vaarantavat kaikkien kansallista turvallisuutta. Huolimatta Yhdysvaltain maantieteellisesti turvallisesta asemasta molempien puoleiden sotapuolue on luonut todellisia uhkia maan kansalliselle turvallisuudelle provosoimalla uskonnollista fanaattisuutta Lähi-idässä ja provosoimalla ydinaseilla varustettua Venäjää organisoimalla aggressiivisia sotaharjoituksia aivan sen rajoilla.”

    Hillary Clintonin maailmankuva perustuu kyseenalaiselle ajatukselle “amerikkalaisesta poikkeuksellisuudesta”. Clinton sanoo, että jos Yhdysvallat ei hallitse maailmaa, muut kiiruhtavat täyttämään tyhjiön. Johnstone toteaa, että Clinton ei osaa edes kuvitella asiallista käyttäytymistä muiden maiden kanssa. Yhdysvallat on hänen silmissään “maapallon lopullinen paras toivo”.

    Jos kaikki eivät alistu tällaiseen maailmanjärjestykseen, heidät on siihen pakotettava. Tämä edellyttää kansainvälisen oikeuden rikkomista. Maailmaa hallitaan sotilaallisella pakottamisella. Johnstone toteaa, että Hillary Clintonin puheet uskollisuudesta “liittolaisillemme” tarkoittavat sotimista Lähi-idässä Israelin ja Saudi-Arabian tukemiseksi. Näiden maiden aseostot ovat korvaamattomia Yhdysvaltain sotatarviketeollisuudelle. Washingtonin eduissa on pommittaa muita maita ja kaataa hallituksia Hondurasissa, Syyriassa ja muualla. Näin niitä pakotetaan mukaan “amerikkalaiseen arvomaailmaan”. (Hillary Comes Out as the War Party Candidate, CounterPunch, 3.6.2016)

    Tätä taustaa vasten on tarkasteltava Naton toimintaa. Monet suomalaiset vakuuttavat, että Nato ei ole enää Washingtonin talutusnuorassa. Patrick Smith muistuttaa, että Nato on Pentagonin ja Yhdysvaltain sotateollisuuden luomus. Yhdysvallat vastaa suurimmasta osasta Naton kuluista. Eurooppalaiset jäsenmaat ovat Washingtonin tiukassa komennossa. Smithin mukaan muut jäsenmaat eivät halua maksaa euroakaan enempää tälle vainoharhojen tehtaalle kuin mitä hyvät välit Yhdysvaltojen kanssa edellyttävät.

    Amerikkalainen kommentaattori Stephen Lendman toteaa: “Nato on aina ollut enemmän hyökkäävä kuin puolustava. Yhdysvallat on halunnut hallita liittoutuman jäsenten politiikkaa, lisätä jäsenten lukumäärää ja painostaa niitä militarismiin suuremmassa määrin kuin mitä ne omin päin olisivat halunneet. Ja viime kädessä Yhdysvallat halusi myydä niille suuria määriä amerikkalaisia aseita.”

    Lendman kirjoittaa: “Sen sijaan, että Eurooppa pyrkisi rauhanomaiseen yhteistyöhön tärkeän venäläisen naapurinsa kanssa, se antaa Washingtonin pakottaa eurooppalaiset jäsenvaltiot maailmanvallan kätyreiksi vahingoittaem näin niiden hyvinvointia ja turvallisuutta.” (Provoking Moscow: NATO Needs Enemies to Justify Its Existence, (Global Research, 2.6.2016)

    Suomenkin turvallisuutta lisättäisiin Itämeren alueen vakautta rohkaisevalla politiikalla, ei lähtemällä mukaan aggressiivisen maailmanvallan vaaralliseen geopoliittiseen peliin.

    Äänestä

itä vinkujat paniikissa tästäkin.

Äänestä
  • Ei taaskaan mitään muuta sanottavaa? Itävinkujat? Eli arvostetut amerikkalaiset virkamiehet onkin itävinkujia? Mutta ethän sinä ikinä ole mitään muuta ymmärtänytkään paitsi omaa maailmaasi, narsisti.

    Äänestä

  • Ei itävinkujat vaan sinä itse, koska kaikki negatiivinen totuus ihannoimastai asiasta ryvettää arvomaailmasi ja maailmankuvasi, joka on muutenkin täysin vääristynyt.

    1Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/t/10297825/on-aarimmaisen-tarkeaa-kuulua-natoon-hyva-nato

Nato on rauhanjärjestö? Ei amerikkalaisten mielestä ainakaan. Sielläkin on jo jakauduttu kahteen leiriin. Kuka se sanoikaan, että "venäjä on ärsyttävän lähellä natoa", ikäänkuin se olisi venäjän vika. Nato itse laajeni venäjän rajoille, ja nytkö venäjän pitäisi alkaa ottaa takapakkia? Mikä pistää usa:n supervallan uhittelemaan toiselle samankaltaiselle, ja tunkemaan yhä lähemmäs, vaikka se tietää, että konfliktista voi seurata maailmansota? Sitäkö amerikka haluaa, sotaa kauas omalta maaperältä? Amerikka on olevinaan niin kristitty maa, arvot kohdillaan yms. mutta miljardien ihmisten henki ei paina, eikä tuomiopäivää pelätä.
Kun tuomiopäivän kello näyttää 3 vailla 12, luulisi jo kansainvälisten yhteisöjenkin hyökkäävän väliin. Vai pitääkö odottaa, vielä minuutti tai pari? Tai ehkä muutama 10 sekuntia ennen nolla hetkeä? Tuolla on ihmisiä jotka sotaa hekumoivat, koska toiset saavat unelmoida vihollistensa kuolemasta, toiset taloudellisesta rahasateesta.

Äänestä

säilyttää omat sotilasarvonsa ja arvomerkkinsä. Näin myös Suomi, mikäli joskus liittyy jäseneksi.

Arvot on yhtäläistetty vain sen verran, että tiedetään, mitkä vastaavat toisiaan.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisäänatosta kirjoitti:

https://en.wikipedia.org/wiki/Ranks_and_insignia_of_NATO

Saakohan suomi pitää omansa jos liittyy? Jos tulee muutoksia merkkeihin, niin minkälaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu