Riku Aalto kovana nyt, kova halu lakkoilla

Itsaeasiassa tekisikin hyvää Helsingin lakot olla pitkään.
Ihmiset näkee senkinpuolen ettei kaikki kuitenkaan ole aina valmista, ja valmiina.
Nyt joutuvat itse ajatteleen, kun etelän kallioille kasaannuttu, että miten tässä kuljetaan.
Köyhiä ja uusavuttomia se kirpasee. Normaali autoilijalla ei ole mitään hätiä. Se on todellisuudessa säästöä mitä peidempään lakot jatkuu.
Nyt ei kuitenkaan kuin 1918, kun sama SDP asein hyökkäsi oman kansan kimppuun aseellisella kapinallaan.
Punikki aate on edelleen, ettei anneta arvoa demokraattisille vaaleille.


Kuljetusalan liitot uhkaavat hallitusta veturimiesten lakon tukitoimilla.
Kuljetusalan liitot vaativat hallitusta luopumaan suunnitelmistaan avata raideliikenne kilpailulle. Liitot ovat ryydittäneet vaatimustaan uhkauksella veturimiesten lakon tukitoimista.

– Liitot ovat jatkossa valmiita päättämään toimenpiteistä, joilla liikenne- ja viestintäministeriö sekä maan hallitus saadaan luopumaan suunnitelmistaan, kuljetusalan tiedotteessa sanotaan.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n, Posti- ja Logistiikka-alan Unionin PAU:n, Suomen Merimies-Unionin SMU:n, Ilmailualan Unionin, Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen SLSY:n, Raideammattilaisten yhteistyöjärjestön JHL:n ja Rautatievirkamiesliiton RVL:n puheenjohtajat.

Posti myös saisi olla lakossa vaikka loppuvuoden, jos niin halu heilläkin kova.
Kauan nyt lakkoilematta olleetkin, odotettavissa ollutkin, ettei nyt yllätyksenä tulleet.
696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pitäisikö eduskunta ja hallitus ja vaalit lopettaa ja ammattiyhdistyksille valta. On tämä kummaa, demariaikana kaikki edut on annettu ammattiyhdistyksille, verovapaudet ja kansanvallan vastustaminen.
Sotaikana nuo vietäisiin saunan taakse.

Äänestä

Olet sinä pankkomajuri kyllä tavallisen hullu mies.

Äänestä

Huvittaa tuo Riku Aalto.
Enään ei saa tervata...

Äänestä
  • Joo..ennen tallaiset ukot tervattiin ja höyhenissä pyöriteltiin.

    Äänestä

Hesalaiset ostamaan polkupyöriä ja suksia.
Talvikin tulee, jos punikit lopettaa teidenkin auraamisen.

Lakko tekee hyvää vain avaa silmiä olemaan omatoiminenkin.

Äänestä

Verurimiehet veti Sipilää vastapalloon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Punikit.piehtaroi kirjoitti:

Itsaeasiassa tekisikin hyvää Helsingin lakot olla pitkään.
Ihmiset näkee senkinpuolen ettei kaikki kuitenkaan ole aina valmista, ja valmiina.
Nyt joutuvat itse ajatteleen, kun etelän kallioille kasaannuttu, että miten tässä kuljetaan.
Köyhiä ja uusavuttomia se kirpasee. Normaali autoilijalla ei ole mitään hätiä. Se on todellisuudessa säästöä mitä peidempään lakot jatkuu.
Nyt ei kuitenkaan kuin 1918, kun sama SDP asein hyökkäsi oman kansan kimppuun aseellisella kapinallaan.
Punikki aate on edelleen, ettei anneta arvoa demokraattisille vaaleille.


Kuljetusalan liitot uhkaavat hallitusta veturimiesten lakon tukitoimilla.
Kuljetusalan liitot vaativat hallitusta luopumaan suunnitelmistaan avata raideliikenne kilpailulle. Liitot ovat ryydittäneet vaatimustaan uhkauksella veturimiesten lakon tukitoimista.

– Liitot ovat jatkossa valmiita päättämään toimenpiteistä, joilla liikenne- ja viestintäministeriö sekä maan hallitus saadaan luopumaan suunnitelmistaan, kuljetusalan tiedotteessa sanotaan.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n, Posti- ja Logistiikka-alan Unionin PAU:n, Suomen Merimies-Unionin SMU:n, Ilmailualan Unionin, Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen SLSY:n, Raideammattilaisten yhteistyöjärjestön JHL:n ja Rautatievirkamiesliiton RVL:n puheenjohtajat.

Posti myös saisi olla lakossa vaikka loppuvuoden, jos niin halu heilläkin kova.
Kauan nyt lakkoilematta olleetkin, odotettavissa ollutkin, ettei nyt yllätyksenä tulleet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu