Itärintamakeskeisyys on neuvostomyytti

Neukuilla (ja nykyisellä Venäjällä) on muutama lähes uskonnollinen vakaumus toisesta maailmansodasta ja niitä he hellivät viimeiseen saakka:

- Neuvostoliitto ei tehnyt sotarikoksia

- Neuvostoliitto löi Saksan yksinään

- länsiapu oli merkityksetöntä

- Neuvostoliiton sotapanos pelasti lännen

- Neuvostoliitto 'vapautti' kaikki Itä-Euroopan maat

Juuri tästä syystä venäläiset vierastivat viimeiseen saakka seppeleiden vientiä entisen vastustajien sankarihaudoille! KUN he olivat sodassa oikeassa JOTEN vastustaja oli silloin väärässä ja suorastaan rikollinen, jolle ei voinut edes rauhan aikana viedä seppeleitä!

Samaan perustuu se suunnaton viha, joka nousee kun lännessä poistetaan Puna-armeijalaisen patsas. Venäläisille se on pyhäinhäväistys, koska heidän mielestään he saapuivat Itä-Euroopan maihin pelastajina ja vapauttajina eikä suinkaan ryöstäjinä, raiskaajina ja miehittäjinä!

Minusta itärintamakeskeisyys ei ole aivan kokonaan myytti seuravista syistä:
1) Hitlerin pätös hyökätä Venäjälle liityi Englannin voittamiseen. Führer nimenomaan laski, että lyömällä Venäjän Britannialta riistetään toivo liittolaisen saamisesta, joka olisi pakotanut saarivaltion antutumaan.
2) Länsi alkoi avustaa Neuvostoliitoa sen jälkeen kun havaitsi puna-armeijan kykenevän vastarintaan.
3) Saksan maajoukkojen suurin katastrofi tapahtui Stalingradissa ja kärsityt tappiot olivat eniten idässä.
4) Maasotaa käytiin suurimman osan (1041-45) ajasta itärintamalla. Pohjois-Afrikka oli vain sivurintama siihen nähden.

Tarvitaanko vielä muuta? Toki Saksan ilmapommituksilla oli oma osuus Kolmannen Valtakunnan häviämisessä, mutta silti on selvä tosiasia että itärintama muodosti maasodan suurimman rintaman.

Vuoden 1942 ensimmäisen neljännekset tiedot Saksan varustelujen jakautumisesta ovat hätkähdyttävät. Taistelupanssarien ja ajoneuvojen osuus yhteensä vain 8%, aseiden 9%, ammusten ja ruudin 25%, sukellusveneiden ja laivojen 13%, lentokoneiden 45%. Noista aseista armeijan osuus 48% ja ammuksista vain 27%. Yhteensä armeijavarustelu sai vain noin 20%:n osuuden. Koko vuodenkin osalta vain niukasti yli 25%.

On kuvaavaa että aseista ja ammuksista ilmatorjunta vei peräti 24% ja 31%. Siis tilanteessa jossa Neuvostoliiton ilma-ase oli surkastunut ja Britannian tukema saattoi jatkaa toimintaansa. Aseiden osalta ilmatorjunta otti jatkossakin 24-29% osuuden ja siinä itärintaman ilmatorjunta oli hyvin vähäpätöinen: 1/8 tykeistä idässä.

Saksan koko varustelusta lentokoneet ja niiden ase- ja ammukset ym lisukkeet veivät peräti 50% sotavarustelusta ja ilmatorjunta 8%. Yhteensä ilmasota 58%. Laivaston alukset, asejärjestelmät- ja ammukset 12%. Armeija sai lopulta vain 30% sillä osa ajoneuvoistakin oli ilma- ja merisodan tarpeisiin varattuja, siis länttä vastaan.

Nykytutkimus on vahvistanut että armeijan ajoneuvotappiosta yli 35% on tullut länsivaltoja vastaan. Mitä teknisemmästä sodasta oli kyse sitä mitättömämpää roolia itärintama näytteli. Saksan valmistamista 95 000 vain 13 000 menetettiin itärintamalla taistelutappiona. 100% Luftwaffen kevään 1944 romahtamisesta oli RAF:n ja eteenkin USAAF:n tehokkaan aggressiivisen strategisen ilmasodan tulosta.

Itärintama oli sotatuotantoponnistelujen kannalta selvästi sivunäyttämö. En epäile sitä ettekö taisteluarvoltaan mitättömimmistä kiväärimieskuolemista olisi tullut jopa 80% idässä. Siellä kun sotavankeja muutenkin kuoli tolkuttomasti (paljon suurempi osa kuin mitä viralliset neuvostotilastot väittävät, matkalla vankileirille kuolleita ei edes kirjattu osoitti myös suomalaistutkimus)

15 USA:n itärannikolla ja Karibialla riehuneet Kriegsmarinen sukellusvenemiehistöä (noin 600 merisotilasta) parhaimmillaan ((1942) olivat liittoutuneille suurempi vaara kuin itärintaman 2.5- 3 miljoonaa Heerin jääkäriä.

USA:n sodanjohto leikkasi heti 1942 omaa armeijaohjelmaansa: 210 divisioonan sijasta vain 91. Panssarivaunuohjelmaa myös puolitettiin. Suuri osa panssareista annettiin liittolaisille. Panssarivaunut eivät näytelleet ollenkaan keskeistä roolia II maailmansodassa. Suuri osa valtavirtasotahistorioitsijoista tosin vieläkin luulee niiden olleen ratkaisevan tärkeitä. Huvittaa lukea että voimasuhteita esittävissä vertailuissa panssareita esitellään ensimmöisinä. Neuvostoliittolaiselle propagandalle tämä tietysti sopii vaikka T-34:kin oli itseasiassa hyvin epäluotettava ja paljon vikoja ollut tankki.

Saksan asetuotannosta armeija vei vuosina 1942-44 keskimäärin 54% ja ammustuotannosta 62%. Aseiden osuus oli 9% ja ammusten ruudin kanssa noin 26%. Tuosta 35%:n potista armeija sai siten 21% ja ilmavoimat, ilmatorjunta ja laivasto 14%.

Armeijan osuuteen kuului lisäksi panssarit 6.5%, armeijan ajoneuvot ja kuljetuspanssarit yht 3.5% jolloin kokonaisosuus on 31%.

Kysymysmerkkinä on vielä miten todellisuudessa on V-2 kustannusjaettu sillä virallisesti kyse oli "armeijahankkeesta" vaikka se oli mitä suurimmassa määrin strategisen ilmasodan hanke. Lisäksi innovaatiokuluja laivaston ja ilmavoimien tuotantovaiheesta ei ole läheskään kaikkia laskettu. Betonisesta suojarakentamisesta joka oli 12-15% varsinaisesta sotatuotannosta yli 80% liittyi suoraan strategiseen ilmasotaan ja lopuistakin vain puolet (10%) oli armeijahankkeita.

Kyllä Lend Lease lisäsi itärintam,an painoa, muutenhan saksalaiset olisi jyränneet täysin

Eihän ne venäläiset oikein pärjänneet suomalaisillekaan. Kyllä itävale sodasta on kehnoa juttua

Sotahistoriaan sen taloudellisessa mielessä perhtynyt Phillips Payson O'Brienin mukaan Saksan sotatuotannon tunnusluvuissa loistavat poissaolollaan tuotekehittely-
ja suunnittelukustannukset. Niiden osuus oli armeijan perusaseistuksessa lähes olemattomat, panssareissakin kohtuullisen vähäiset mutta erityisen korkeat lentokone- ja sukellusvenetuotannossa. Samoin V-aseiden tuotannossa. Koska pommitustukset pakottivat Saksan käyttämään vuosittain useita miljardeja betonisiin suojarakenteisiin pitäisi lisätä lentokone ja sukellusvenekustannuksiin. Nämä järjestelmät vastivat sarjavalmistusvaiheeseen pääsemiseksi useiden, yleensä 4 vuoden prosessin jotka usein eivät johtaneet mihinkään merkittävään tuotantoon mutta aiheuttivat kuluja. 20%: n lisäys meri- ja ilmasodan valmistuskuluihin on konservatiivinen arvio. Se laskisi armeijavarustelun osuuden noin 4%-yksilöllä.

"Alunperin Saksan sodankäynnin pääviholliset olivat lännessä - ja siellä ne myös olivat koko ajan."

Ei kovin uskottavaa. Juuri ideologinen ja rodullinen viha bolsevismia vastaan oli natsien pääteema alusta asti. Karl Marx oli taustaltaan juutalainen josta syystä Hitler kehitti propagandaa kommunismia vastaan.

Itärintama oli ja on yhä historian suurin sota mitattuna armeijoiden ja rintamien suuruuden, ajallisen pituuden ja ihmishenkien menetysten suhteen.

Tuotantoluvuilla mitattuna voi olla toisin kuten eräät ovat ansiokkaasti täällä esittäneet mutta ei liene relevanttia asettaa näitä vastakkain.

Mikäli joku on imenyt itseensä neuvostopropagandaa ja nyttemmin kokenut jonkin valaistuksen ei se edm. faktoja miksikään muuta.

Itärintaman lentokonetappiot olivat vuonna 1942 (2299) muodostivat Saksan saman vuoden lentokonetuotannosta (15 556) vain 14.8% joka oli 6.5% koko sotatuotannon arvosta. Taistelupanssaritappiot oli (3 505) olivat suuremmat kuten olettaa sopiikin panssarituotannosts (6 180) 56.7% mutta sen osuus itse sotatuotannosta jäi vain 2.3%:iin sillä taistelupanssareiden osuus jäi sotatuotannosta vuonna 1942 oli yhä vain 4% vaikka alkoi nousta aivan vuoden lopussa.

Kaikkiaan Saksan armeijan materiaalitappiot (kaikkiajoneuvot ja aseet) olivat idässä noin 5.5% sotatuotannosta ja Luftwaffe-osuus lisättynä aseilla noin 7%. Yhteensä 12.5%. Siis 12 kuukautta sotaa idässä kulutti vain puolentoistakuukauden sotatuotannon verran jos ammuskulutusta ei huomioita. Koska itärintaman armeija vei tuono vuonna ammuskulutuksesta noin 40% ja ammusten osuus oli 25% tulee itärintaman koko vuoden osuus sotatuotannosta olemaan noin 22-23% eli vajaa neljännes. Luftwaffen ammuskulutuksen osuus nostanee itärintaman osuuden neljännekseen.

Syy miksei itärintama edes vuonna 1942 vienyt sotatuotannosta kuin noin 25% johtuu siitä ettei taisteluissa yleensäkään menetetty sotatuotannosta läheskään niin paljon kuin luullaan. Materiaali kului vaikkei mitään taisteluja edes olisi ollut. Taisteluissa menetetyt kaluston osuus sotatuotannosta oli yllättävän vähäistä.

Stalingradin aikoihin ja aina syksyyn 1943 Saksa nosti niin paljon tuotantoa että pelkän Stalingradin taistelun materiaalimenetys surkastuu olemattoman pieneksi. Menetykset korvattiin käytännössä yhdessä kuukaudessa. Kaikille muille yksiköille ja toisena kuukautena niille jotka menetettiin Srslingradissa. Maaliskuusta lähtien alettiin kasvattamaan materiaalivarantoja tulevia joukkoja varten.

Vuoden 1943 osalta itärintama näytti panssarimenetysten kannalta isonpaa osuutta 68% (8 207 /12 063) eli 4.8% sotatuotannosta. Lentokonetappiot puolestaan olivat pienentyneet 12.2% (3 128/25 556) joka oli noin 5% sotatuotannosta. Armeijakaluston (kaikkiajoneuvot ja aseet) kokonaistappiot ovat olleet 10%, joten Saksan materiaalitappiot idässä ovat olleet sotatuotannosta 15% ilman ammuskulutusta. Vain hieman suurempi osuus tuotannosta kuin edellisenä vuonna. Ammuskulutus nostaa idän koko materiaalikulutuksen noin 27-28%:iin vuoden 1943 sotatuotannosta.

Vuonna 1944 itärintaman osuus Saksan sotatuotannon kalustomenetyksistä suhteessa sotatuotantoon laskee. Panssareissa 49%:iin (9 575/ 19 665) ja lentokoneissa huomattavan paljon 7.3% (2 913/40 200). Sotatuotannosta nuo tappiot muodostivat 3.9% ja 3.5%. Yhdessä armeijan muun kalustotappioiden kanssa putosivat itärintaman kalustomenetykset noin 11.5-12%:iin. Siis alle vuoden 1942 menetysten. Ammuskulutuksen osuus idässä laski myös jolloin koko materiaalitappiot sotatuotannosta olivat vain n. 21%.

Neuvostoliitto käytti sotatuotannostaan 67.4% maasotaan ja loput ilma- ja merisotaan.

Neuvostoliiton menettämät taistelupanssarit ja niiden osuus panssarituotannosta:

vuosi.......tappiot..........tuotanto... tappio
1942: ........15,100........24,094 .......63%
1943:.........23,500........23,858 ........98%
1944:.........23,800........27,759 .........86%

Mikäli muu armeijakalustotappio on tapahtunut samassa suhteessa on NL menettänyt vuosina 1942-44 82.4% armeijakalustoaan tuotannostaan. Tässä ei ole lend-leasea mitä ilmeisemmin huomioitu.

Lentokonetappioista virallinen arvio (Krivosheev) antaa lukemat joiden perusteella taistelutappiot ovat muodostaneet 34% koko sotatuotannosta.

Saksa puolestaan tuotti koko sodan aikana 95 000 lentokonetta ja menetti niistä itärintamalla (taistelutappioina) noin 13 000 eli alle 14%. Luftwaffen suurin lentokoneiden itätappioiden osuus oli 1941 jolloin tappiot 2800 lentokonetta olivat 23.8% lentokonetuotannosta (11 776). Sen jälkeen itärintaman osuus laski voimakkaasti kun taas nousi rajusti taisteluissa länsiliittoutuneita vastaan. Ennen Operaatio Barbarossaan Luftwaffe oli kärsinyt niin suuret tappiot että ne olivat lähes yhtä suuret mitä itärintamalla yhteensä vuosina 1941-43.

Mielenkiintoisia tuotanto- ja kalustomenetyslukuja. Tämä alleviivaa milestäni sitä, kuinka isoja strategisia virheitä Hitler teki. Luvuista voi päätellä, että itärintama ei ollut ratkaiseva taistelukenttä Saksalle.

Itärintaman olisi pitänyt kuitenkin olla se ratkaisutaistelun suorituspaikka Saksan strategiassa. Mikäli Saksa olisi keskittänyt voimiaan Neuvostoliiton lyömiseen, se olisi siinä onnistunut. Tämä voitto olisi ollut psykologisesti merkittävä ja lisäksi Saksan resursseja olisi vapautunut merkittävästi muille rintamille sen jälkeen. Mutta koska Hitler ei ymmärtänyt, että ratkaisutaistelussa ei voi olla koskaan liian vahva, hän menetti mahdollisuuden voittoon idässä.

Maailmansota ei toki olisi ollut ohi Saksan kukistettua Neuvostoliiton. Saksa olisi edelleenkin ollut sodassa pahimpien vihollisten USA:n ja Iso-Britannian kanssa. Mutta mahdollisuus rauhaan niiden välillä olisi voinut olla mahdollinen uudessa tilanteessa.

Tärkeä osa materiaalitappioista näyttää tapahtuneen täysin taistelualueen ulkopuolella. Esimerkiksi lentokoneita menetettiin useimmilla ilmavoimilla yli puolet silkoissa onnettomuuksissa ja harjoittelussa sekä normaalikulutuksessa. Tuskin yhdenkään yksimoottorisen elinkaari oli edes 2 vuotta muutenkaan. Sitäpaitsi lentokonetuotannosta suuri osa oli varaosien kulumista jolloin tuliterän lentokoneen menetys muodostui pienemmäksi kuin se jota paikkailtiin useita kertoja ja sitten kuitenkin menetettiin. Saksalla oli käytäntö jossa 60% vaurioituminen johti koneen poiskirjaamiseen (poistoon). Sodan loppupuolelle hieman lievemminkään vaurioituneita ei enää korjattu.

Usan konepoistuma oli 95 000 mutta niistä vain taisteluissa menetettyjä oli 23 000 (tuhottiin kentälle tai ei palannut lennolta). Saksan taistelutappiot menetettyinä olivat 42 000 -44 000. Taistelukentän ulkopuolella menetti Saksa 55% koneistaan joka oli siis noin 23-25% koko sotatuotannon arvosta. Se on ollut yhtä suuri tuotantotappio Saksalle kuin armeijakaluston taistelumenetykset sillä ei suinkaan kaikkia panssareita, aseita ja ajoneuvoja menetetty taisteluissa.

Pitäneeköhän tieto paikkaansa että Saksan ammustuotanto vuosina 1943-44 olisi ollut tuntuvasti suurempi kuin sekä USA:n ja Neuvostoliiton? Eräässä amerikkalaisessa kirjoituksessa näet väitettiin Saksan tuottaneen vuonna 1943 217.7 miljoonaa ammusta ja vuonna 1944 peräti 281.3 miljoonaa.

1943:
Saksa- 217.7 milj ammusta
USA- 156.9 milj
Neuvostoliitto - 85.8 milj

1944:
Saksa - 281.1 milj
US A- 227.3 milj
Neuvostoliitto - 94.8 milj

Samassa kirjoituksessa esitetään myös maavoimille Saksan tuottaneen 1944 raskaita ammuksia 108 miljoonaa (missä kulkee raja raskaiden ja keveiden ammusten välillä?). USA:n esitetään tuottaneen "vain" 85 miljoonaa raskasta ammusta maavoimille. Tämän suhdeluvun ymmärtää paremmin.

USSBS:n tilastojen mukaan neljännesvuosittain Saksan ammustuotannon armeijalle menevä osuus...
1943: 67%, 67%, 64%,63%
1944: 66%, 68%, 68%, 69%

Ilmatorjunnan osuus...
1943: 14%, 14%, 20%, 19%
1944: 17%,16%, 18%,20%

Ammustuotannon paino 1943:

Saksa: 2.8 miljoonaa tonnia
USA: 0.8 miljoonaa tonnia (vain maavoimat)

1944:

Saksa: 3.35 miljoonaa tonnia ( maavoimille noin 2 miljoonaa)
USA: 1.45 milj tonnia (vain maavoimille)

USSB:n mukaan kuitenkin vuonna 1944 lähes 68% ammustuotannosta olisi mennyt armeijakäyttöön mutta se tilasto on tehty tuotannon arvon mukaan jaoteltuna. Luftwaffen osuuden lasku viittaa siihen että yhä pienempi osa ammuksista oli tuossa vaiheessa pommeja.

Jos ammukset näyttelivät 70% osuutta tappioissa niin puna-armeijan 7.6 miljoonan miehen tappioista yli 5 miljoonaa tuli Saksan ampumista (?) ehkä 100 miljoonasta ammuksesta. Siis jotain 20 ammusta oli ammuttava yhtä kaatunutta/haavoittunutt kohden.

Aika yllättävältä tuntuu jos NL on valmistanut vähemmän ammuksia kuin Saksa, jopa maavoimien osalta. Luulisi suhteen olevan pikemminkin 1:2 hyväksi. Esim.Saksan ilmatorjunnan kulutuksen osuus (alle 20%) ei voi selittää tuota kummallisuutta.

Vuonna 1944 USA:n sotatuotannon arvosta 6.7 miljardia dollaria eli 12.7% oli ammustuotantoa. Saksalla tuo osuus heinäkuun tilastoissa oli 26.1% ruuti mukaanluettuna. Onko selitysmallina se että ammustuotannossa Saksa käytti tavallistakin enemmän orjatyövoimaa jolloin se pystyi valmistamaan pienemmällä osakustannuksella suuria volyymejä ammuksia? Lentokonetuotannossa asetelmat olivat aivan päinvastoin. USA:lla oli hieman yli 2 miljoonaa työntekijää valmistamassa lentokoneita. Saksalla saman verran (huipussaan jopa 2.33 miljoonaa). Mutta USA:n tuotannon volyymi paino ja moottorien lukunmäärät huomioiden, siis arvo, oli nelinkertainen.

RAF:n ja USAAF:n täytyi pudottaa Saksaan vain 100 000 tonnia pommeja ja sen jälkeen Saksa veti hävittäjäsuojastaan (mitä itärintamalla oli vielä 1941) yli puolet pois. Loppusyksystä 1943 enää vain 20% Luftwaffen hävittäjistä oli enää itärintamalla. Ottaen huomioon että Saksaan vuonna 1943 kaikenkaikkiaan pudotettiin vain 120 000 tonnia pommeja oli Saksan tuotannolle aiheutettu oikeastaan yllättävän paljon tappioita. Tiedettiinhän se että 90% pommeista ei koskaan osunut lähellekään kohdetta. Mutta jos 10 000 pommista vaikkapa 50 osui tehdasalueelle riitti se usein aikaansaamaan merkittävän tuotantokatkon. Messerschmittin erään tehtaan pysäytti käytännössä kolmen pommin aikaansaama mittava tuho.

Länsiliittoutuneet ottivat vuosina 1939-45 kaikkiaan 7 614 790 Saksan asevoimien sotilasta sotavangeiksi. Heistä lisäksi ennen Saksan antautumista oli saatu vangeiksi 4 209 840 sillä antautumisen jälkeen vangittiin vielä 3 404 950 .

Yksinkertaisten ei kannata koskaan spekuloida asioista, joista eivät ymmärrä yhtään mitään; johtopäätökset tulevat aina olemaan virheellisiä. Usein yksinkertaiset eivät kuitenkaan edes ymmärrä olevansa yksinkertaisia ja siksi tekevät tällaisia avauksia. Tässähän olennaista on ymmärtää, että kaikki maailmansodat ovat pankkiirien sotia. Lännen globalistit nostivat Hiterin valtaan rahoittamalla Saksan natsipuoluetta. Samalla he pumppasivat jättisumman rahaa (n. 63 miljardia kultamarkkaa) Saksan teollisuuteen ja aseteollisuuteen ja sitten pakottivat Hitlerin hyökkäämään Neuvostoliittoon. Vaikka Globalistit tukivat molempia osapuolia, he kuitenikn ymmärsivät, että NL tulee Saksan todennäköisesti murskaamaan ja siksi liittyivät voittajan puolelle jo hyvissä ajoin. Länsirintamalla käydyt huijaussodat ja vähäiset taistelut eivät siis vaikuttaneet sodan lopputulokseen millään tavalla.

"Jos näemme että Saksa on voitolla, meidän pitäisi auttaa Venäjää, ja jos Venäjä on voitolla, meidän pitäisi auttaa Saksaa, ja näin annamme heidän tappaa mahdollisimman monia."
-tuleva presidentti Harry Truman, New York Times, 24. kesäkuuta 1941