Kevään 2014 profetiat kuumenee!

Kevään 2014 profetiat kuumenee!

Malaysian kone MH370 jonka löytyminen on merkkinä siitä että kaikki alkaa:

Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

www.is.fi/ulkomaat/art-2000005327896.html

Samaan aikaan Michael Schumacherin tilanteesta ennustetaan juuri samalla tavalla kuin ensimmäisestä unesta "...ei koskaan enää herää..." ja nyt sanottiin "ettei koskaan enää tule julkisuuteen".
Ensimmäinen uni tämän heräämisestäkin on jo toteutunut, odottaa toisen unen toteutumista tämän nopeasta haastattelusta, jossa Michael vastaa "minua on ihmetyttänyt eräs asia joka siellä syvässä unessa minulle näytettiin...".

Samoin Stockmannin lopettaminen tms. A4 kokoisia lappuja, jossa tekstiä, oli kiinnitetty Mannerheimintien päätavaratalon laseihin ja liike oli suljettu. Silloin vuonna 2014 ei kukaan uskoisi Stockmannin tavaratalojen liiketoiminnan lopettamiseen. Mutta juuri vasta nämä jo luopuivat Stockmannin Herkku osastosta ja tuotemerkistä S-ryhmälle, jotta saavat rahoitettua jollain tavalla tappiolliset lukunsa ja lisää on taas tulossa.

Uutinen: Stockmannin tulos heikkeni, jäi ennusteesta ja huhti-kesäkuun liiketulos laski lähes 17 prosenttia vertailukaudesta 14,6 miljoonaan euroon.
17791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Huomioidaan vielä etten ole vielä ymmärtänyt mitä kirjaimet MH voisi tarkoittaa mutta sen ymmärrän että Hanok eli 365 vuotta ja sitten hänet otettiin pois Lootin päivät 5 vuotta (Lootin päivät tarkoittaa sitä kun Abraham rukoili viidesti Sodomalle armoa ja sai sen viidesti. Numero viisi on Gematriassa armon luku) MH370 on siis 365 maailman alusta maailman loppuun armon luku = 370

Äänestä
  • Taitaa taas olla maaninen vaihe päällä?

    Läheiset voisivat olla tarkempia ja saattaa Jarmon lepositeissä rauhalliseen ympäristöön keräämään mielenrauhaa.

    Äänestä

  • Fiksut ihmiset hiljenee asioista joista ei ymmärrä. Sen sijaan tyhmät huutelee typeryyksiä ja nolaa itsensä lopulta.

    Äänestä

  • Jarmo__EiKirj kirjoitti:

    Fiksut ihmiset hiljenee asioista joista ei ymmärrä. Sen sijaan tyhmät huutelee typeryyksiä ja nolaa itsensä lopulta.

    Täysin yleisellä tasolla sanottuna: hullua voi olla mahdotonta ymmärtää, mutta ei se hänen hulluuttaan vähennä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Täysin yleisellä tasolla sanottuna: hullua voi olla mahdotonta ymmärtää, mutta ei se hänen hulluuttaan vähennä.

    Samoin typeryyttä olla hiljaa edelleen jos ei asiasta tiedä. Tutkittu ja todettu hulluus on eri asia kuin hulluna pitäminen.

    Äänestä

  • jee jee lento mh370 on toistepäin OLEHW jos katsot mooseksen kirjan kun m kysyy jumalan nimeä niin jumala vasta ettt olen se joka OLEN siis minä OLEN. JOS ENKUNKS KIRJOITTAA JUMALAN NIIN SE ON GOD JA TAKAPERIN SE on DOG, MITEN NÄÄ SANALEIKIT VOI OLLLA NÄIN IHMEELLISIÄ TERV. 777

    Äänestä

  • lue mys MOOSEKSEN 6 ja 7 kirjaa, ja äääääälllllllisty

    Äänestä

  • Jarmo__EiKirj kirjoitti:

    Fiksut ihmiset hiljenee asioista joista ei ymmärrä. Sen sijaan tyhmät huutelee typeryyksiä ja nolaa itsensä lopulta.

    Jarmoooo !

    OLEMME LUKENEET ALOITUKSEN :)

    KUMPI olet MIELESTÄSI - fiksu vai TYHMÄ OLET ?

    Äänestä

Jobinpostia
8.8.2017 21:40

Ilm.16:11. Biblia (1776). Ja pilkkasivat taivaan Jumalaa kipuinsa ja haavainsa tähden, ja ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi?

--------------------------------------------------------------------------------------

"...ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi? "

........

Herran rauhaa ja armoa !
...................................................

Johanneksen ilmestys 16

10. Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
11. ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.

........

JUMALA VAATII PARANNUSTA - SILLÄ - JOS EI PARANNUSTA TAPAHDU - NIIN...

ONNETTOMUUS KOHTAA - NIITÄ PENSEITÄ - JOTKA ITSE ITSENSÄ KOROTTANEET...

SAMAT - Raamatun - SÄÄNNÖT KAIKILLE...

........

JEREMIA 23

30. Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa.
31. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'.
32. Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra.

Äänestä

Kunhan 1.tammikuuta 2018 aamu valkenee,niin jokainen vo todeta sen,ettei yksikään vuotta 2017 koskenut profetia ollut toteutunut.Ei edes 21.8.2017 koskenut profetia joka koskee USA:n joissain osissa silloin tapahtuvaa täydellistä auringonpimennystä.Näin se vaan on,sanokaa minun sanoneen.

Äänestä
  • No sä et edes lue muuta kuin nuo päivämäärät koska luulet että 1.1.2018 on joku päivämäärä tässä kaikessa. Juttus perustuu vaan sun omaan tuntemuksees ja se on synkkä.

    Äänestä

Kerron lyhyesti mistä kirjoitin pelastussanomissa juuri eilettäin:

Nyt 21.8. alkaa kuukauden mittainen ajanjakso joka päättyy Ros Hashanaan. Tuosta aiheesta on jenkeissä valtavasti erilaisia näkemyksiä koska se alkaa 21.8. juuri sillä suurella merkillä taivaassa, josta ilmestyskirja puhuu. Minäkin puhuin tuosta merkistä jo vuosia sitten ku ystäväni löysi tuon tähtikartalla tapahtuvan asian. Se on juuri se sama merkki mikä on ilmoitettu Johanneksen ilmestyksessä, joten kannattaa pitää silmänsä auki.

No sitten yhdistelin vanhaa Maya kalenteria tähän merkkiin ja mietin että niin, onhan Jumala ennenkin SIIRTÄNYT tuomiota, ei perunut. Niinpä aloin etsiä kahdesta lauseesta vastausta. Nooan päivät ja Lootin päivät. Näistä kummastakin Jeesus itse puhui.

Lootin päivät ovat sen verran merkilliset että nehän perustuu siihen että Sodoma oli tuomionsa jo ansainnut ja Jumala ilmoitti Abrahamille hävittävänsä sen. Tässä kohtaa jos laitamme Maya kalenterin syksyn 2012 aloituspisteeksi Lootinpäivien tapahtumille suhteessa hävitystuomiota odottavaan Sodomaan.
No mitä Abraham sitten teki? Hän alkoi rukoilla Sodoman ja Lootille aikaa.

Gematriassa numero viisi on armonluku ja Abraham siis rukoili armoa Jumalalta jotta tämä siirtäisi tuoimioitaa ja Jumala siirsi viidesti tuomioitaan eikä tuhonnut ennen kuin viidennen armonsa ajan jälkeen vasta Sodoman mutta enkelit pelasti Lootin ja tämän perheen.

Lopuanajan korjuun suorittavat myös enkelit, näin kertoo myös Raamattu ja niin korjasivat myös Sodomassa enkelit Lootin turvaan viidennen armontön jälkeen.

Me laskemme vuosittain näitä aikoja, vuoden sykleissä, alkaen Mayakalenterin päättymisestä syksyllä 2012 ja kiinnekohta on nimenomaan Ros Hashana juutalaisten uusi vuosi.

Nyt kun katsomme Mayakalenterin 2012 syksyä 5 armonvuotta, niin huomaamme että tässä Lootin päivät saa merkityksensä. Nyt Jumala ei enää siirrä Sodoman tuomiota.

Abraham on siis nytkin Taivaassa. Siitä on uudessa testamentissa kerrottu.

Vuoteen 2017 tultua Abraham sanoi Jumalalle viimeisen kerran:

1. Mooses 18:32-33 Ja hän sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?” Hän vastasi: ”Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.

Näin tullaan vuoteen 2018

Äänestä

Huh miten kuumia profetioita!Tässähän tulee ihan hiki.Mutta eihä tämä ensimmäinen kerta ole kun Amerikkaan ennustellaan hirveän kauhean kamalia asiota.Mikäli oikein muistan,niin aikoinaan profetoitiin sellaista,että 4.heinäkuuta 2011 Amerikassa syttyy sisällissota,jonka seuruauksena USA jakautuu neljään osaan.Eli ei uutta auringon alla.Mutta nou hätä siitä syystä,että Suomen presidentti Sauli Niinistö matkustaa 29.elokuuta Amerikkaan,ja tapaa presidentti Trumpin Valkoisessa talossa.Ennen sitä,ja se jälkeen,kaikki sujuu aivan kuin ennenkin.

Äänestä
  • Sanoo mies joka juuri ehti sanoa ettei meillä koskaan satu sellaista sitten heti perään sattui. Näinhän tänään juuri Turussa kävi.

    Äänestä

Näissäkin profetioissa on eräs perusvika eli se,etteivät ne koskaan ole toteutuneet.

Äänestä

Amen!
Huomiselle on luvattuna paljon toivoa Jeesuksen omien poispääsyn päiväksi.

Tule Herra Jeesus ja ota meidät jo pois!

Äänestä

Se on jännä juttu että kaikki profetaalinen ja kaikki spekulaatio muuttuu yhdessä hetkessä pelkäksi lupausten täyttymykseksi. Ei ole väliä kuka sanoi, mitä sanoi tai kuka tiesi ja mitä tiesi tai oli tietämättä. Siinä kohtaa kaikki sellainen tulee merkityksettömäksi.

Jää vain yksi merkittävä asia jäljelle: OLETKO MUKANA vai ETKÖ OLE!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jarmo__EiKirj kirjoitti:

Kevään 2014 profetiat kuumenee!

Malaysian kone MH370 jonka löytyminen on merkkinä siitä että kaikki alkaa:

Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

www.is.fi/ulkomaat/art-2000005327896.html

Samaan aikaan Michael Schumacherin tilanteesta ennustetaan juuri samalla tavalla kuin ensimmäisestä unesta "...ei koskaan enää herää..." ja nyt sanottiin "ettei koskaan enää tule julkisuuteen".
Ensimmäinen uni tämän heräämisestäkin on jo toteutunut, odottaa toisen unen toteutumista tämän nopeasta haastattelusta, jossa Michael vastaa "minua on ihmetyttänyt eräs asia joka siellä syvässä unessa minulle näytettiin...".

Samoin Stockmannin lopettaminen tms. A4 kokoisia lappuja, jossa tekstiä, oli kiinnitetty Mannerheimintien päätavaratalon laseihin ja liike oli suljettu. Silloin vuonna 2014 ei kukaan uskoisi Stockmannin tavaratalojen liiketoiminnan lopettamiseen. Mutta juuri vasta nämä jo luopuivat Stockmannin Herkku osastosta ja tuotemerkistä S-ryhmälle, jotta saavat rahoitettua jollain tavalla tappiolliset lukunsa ja lisää on taas tulossa.

Uutinen: Stockmannin tulos heikkeni, jäi ennusteesta ja huhti-kesäkuun liiketulos laski lähes 17 prosenttia vertailukaudesta 14,6 miljoonaan euroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu