Only Peace

Auringon vaikutustako, että maailmaa taas jyrisee: Himalaya, USA, Afrikassa?

Väkivaltaiset järjestöt usuttavat väkivaltaan. Niin tekee moni poliitikko, mielestäni, mutta joukossa on toki pasifisteja.

On armon lahjaa ymmärtää Rauhan arvon, eikä turhan tähden asettaa toisia ihmisiä vaaraan. On tyhmyyttä usuttaa väkivaltaa. Sellainen ei ajattelee seurauksia.

Kun maailmaa kuumenee, niin itsen pitää rauhoittua. Älyllisesti pitää ymmärtää hillittää.

Perussääntö on, että väkivallasta seuraa lisää väkivaltaa.

Onneksi maailmaa on sekoittunut, vaikka ajatellaan puolueita puhtaina, niin ainakin pidetään ideologioita puhtaina, mikä on vanhankantaista, sillä moni ideologia vanheni, eikä ole mistä tapella.

Erilaisuus tasapainottaa ja vastustaa ylivallan syntymistä, mutta jotta erilaisuus säilyisi elossa, pitää olla perustuloa - hyvinvointia: ruokaa, vaatetusta, huoltoa, perhettä ym.

Rasismi ei kanna itseään, omaa ideologiaa. Tappelevat vihaiset tyypit. Oletko sinä vihainen tyyppi? Mkä sinua teki vihaiseksi?

HS: uutisen mukaan äärioikeiston johtohahmo Matthew Heimbach, mielestäni, näyttää ja kuulostaa juutalaiselta.

Mikä Jenkkeissä on valkoista, se Suomessa on mustaa.
Suomi on kalpeaa. Suomi kaipaa apua kyllä, ettei Suomi lakkautuisi.
Suomea lakkauttaisi ei maahanmuutto vaan sen puute.

Minkä puolesta taistelet?
Selitä. Älä ole hiljaa. Mutta kunnioita toista asiallisilla perusteluilla.

Yhden teorian mukaan, jossakin tähän aikaan olisi eräs vaihe lopussa, jolloin isompi pamaus (YK, ym) ja sitten hiljaisempi elo.

Viestin poistaja ei ole demokraatti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


GandorfEnvar kirjoitti:

Auringon vaikutustako, että maailmaa taas jyrisee: Himalaya, USA, Afrikassa?

Väkivaltaiset järjestöt usuttavat väkivaltaan. Niin tekee moni poliitikko, mielestäni, mutta joukossa on toki pasifisteja.

On armon lahjaa ymmärtää Rauhan arvon, eikä turhan tähden asettaa toisia ihmisiä vaaraan. On tyhmyyttä usuttaa väkivaltaa. Sellainen ei ajattelee seurauksia.

Kun maailmaa kuumenee, niin itsen pitää rauhoittua. Älyllisesti pitää ymmärtää hillittää.

Perussääntö on, että väkivallasta seuraa lisää väkivaltaa.

Onneksi maailmaa on sekoittunut, vaikka ajatellaan puolueita puhtaina, niin ainakin pidetään ideologioita puhtaina, mikä on vanhankantaista, sillä moni ideologia vanheni, eikä ole mistä tapella.

Erilaisuus tasapainottaa ja vastustaa ylivallan syntymistä, mutta jotta erilaisuus säilyisi elossa, pitää olla perustuloa - hyvinvointia: ruokaa, vaatetusta, huoltoa, perhettä ym.

Rasismi ei kanna itseään, omaa ideologiaa. Tappelevat vihaiset tyypit. Oletko sinä vihainen tyyppi? Mkä sinua teki vihaiseksi?

HS: uutisen mukaan äärioikeiston johtohahmo Matthew Heimbach, mielestäni, näyttää ja kuulostaa juutalaiselta.

Mikä Jenkkeissä on valkoista, se Suomessa on mustaa.
Suomi on kalpeaa. Suomi kaipaa apua kyllä, ettei Suomi lakkautuisi.
Suomea lakkauttaisi ei maahanmuutto vaan sen puute.

Minkä puolesta taistelet?
Selitä. Älä ole hiljaa. Mutta kunnioita toista asiallisilla perusteluilla.

Yhden teorian mukaan, jossakin tähän aikaan olisi eräs vaihe lopussa, jolloin isompi pamaus (YK, ym) ja sitten hiljaisempi elo.

Viestin poistaja ei ole demokraatti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu