Siksi, jotta ei tarvitse totella / toimia Jeesuksen tavoin.
Ateistin pää täynnä tekosyitä, miksi?
41
356
Vastaukset
- hrtttte
Älä nyt ole noin negatiivinen.
- Tekosyytturhia
Faktaa, jonka jokainen voi todeta tällä palstalla.
Positiivista on se että tuon sen esille.
Eikö olisi jo aika käyttää älyä oikein!
- gdlfj
Uskot Jeesukseen vain, jotta voisit halveksua meitä. Jeesus ei kuitenkaan välitä näistä asioista.
- Tekosyytturhia
Mistä asioista Jeesus ei välitä?
- sanatjateot
Toisten tuomisemisesta.
Ethän sinäkään toimi Jeesuksen tavoin.
Jeesus nimenomaan sanoi, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi samoin.
Etkä sinä tee mitään muuta kuin tuomitset koko ajan.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7
1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. - sejap
sanatjateot kirjoitti:
Toisten tuomisemisesta.
Ethän sinäkään toimi Jeesuksen tavoin.
Jeesus nimenomaan sanoi, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi samoin.
Etkä sinä tee mitään muuta kuin tuomitset koko ajan.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7
1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.Mutta jos sinä sanot totuuden asioista, silloin sinua ei todennäköisesti tuomita.Totuuden saa sanoa,tuomihtiminen on täysin eri asia.
- Tekosyytturhia
sanatjateot kirjoitti:
Toisten tuomisemisesta.
Ethän sinäkään toimi Jeesuksen tavoin.
Jeesus nimenomaan sanoi, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi samoin.
Etkä sinä tee mitään muuta kuin tuomitset koko ajan.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7
1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.Ateistisuus ja kaikki Raamatunvastaisuus on tuomittavaa!
- Sanatjateot
Tekosyytturhia kirjoitti:
Ateistisuus ja kaikki Raamatunvastaisuus on tuomittavaa!
Ja taas ollaan heti tuomitsemassa.
Vaikka te olisitte oikeassa, niin silti teitä itseännekin odottaa yhtä ikävä loppu,
koska te ette tee mitään muuta kuin koko ajan tuomitsette toisia ihmisiä,
ihmisiä joita te ette edes tunne ja joiden elämästä ette oikeasti tiedä mitään.
Kumoatte omilla teoillanne uskonne keskeisimmän sanoman, eli kaiken
anteeksiannaon, armeliaisuuden, lähimmäisenrakkauden ja sen ettei pidä tuomita.
Avoin viha ja selkeä tuomitseminen mikä näkyy jokaisessa viestissänne on täysin
vastakkaista kaikelle sille mitä Jeesus oikeasti opetti.
Teidän ei kannattaisi tyrkyttää uskoanne muille ihmisille, kun selvästikään ette
ole itse oppineet uskonne keskeisimmästä sisällöstä yhtään mitään. - entinenevlutti
Tekosyytturhia kirjoitti:
Ateistisuus ja kaikki Raamatunvastaisuus on tuomittavaa!
Ainoastaan sellaiselle, joka ei usko Jeesukseen. Olet valeuskova, miksi me kuuntelisimme sinua Jeesuksesta, kun et itse häntä seuraa? Sinä ja kaltaisesi sormenheiluttelijat ovat syy, miksi kristinusko on nyt tässä alennustilassa.
- Tekosyytturhia
entinenevlutti kirjoitti:
Ainoastaan sellaiselle, joka ei usko Jeesukseen. Olet valeuskova, miksi me kuuntelisimme sinua Jeesuksesta, kun et itse häntä seuraa? Sinä ja kaltaisesi sormenheiluttelijat ovat syy, miksi kristinusko on nyt tässä alennustilassa.
Kristinusko on hieman alennustilassa mm. jumalattomuuden ja homoseksuaallisuuden suosimisen tähden.
- Tekosyytturhia
Sanatjateot kirjoitti:
Ja taas ollaan heti tuomitsemassa.
Vaikka te olisitte oikeassa, niin silti teitä itseännekin odottaa yhtä ikävä loppu,
koska te ette tee mitään muuta kuin koko ajan tuomitsette toisia ihmisiä,
ihmisiä joita te ette edes tunne ja joiden elämästä ette oikeasti tiedä mitään.
Kumoatte omilla teoillanne uskonne keskeisimmän sanoman, eli kaiken
anteeksiannaon, armeliaisuuden, lähimmäisenrakkauden ja sen ettei pidä tuomita.
Avoin viha ja selkeä tuomitseminen mikä näkyy jokaisessa viestissänne on täysin
vastakkaista kaikelle sille mitä Jeesus oikeasti opetti.
Teidän ei kannattaisi tyrkyttää uskoanne muille ihmisille, kun selvästikään ette
ole itse oppineet uskonne keskeisimmästä sisällöstä yhtään mitään.Lähetyskäsky.
Mitä se sinulle sanoo? - Sanatjateot
Tekosyytturhia kirjoitti:
Lähetyskäsky.
Mitä se sinulle sanoo?Lähetyskäsky ei muuta piiruakaan siitä mitä edellä sanoin tuomitsemisesta.
Lähetyskäsky ei ole käsky tuomita muita ihmisiä vihan ja raivon vallassa.
Jos te ette edes itse piittaa oman uskonne opetuksista ettekä noudata niitä,
niin miksi muutkaan piittaisivat. - Tekosyytturhia
Sanatjateot kirjoitti:
Lähetyskäsky ei muuta piiruakaan siitä mitä edellä sanoin tuomitsemisesta.
Lähetyskäsky ei ole käsky tuomita muita ihmisiä vihan ja raivon vallassa.
Jos te ette edes itse piittaa oman uskonne opetuksista ettekä noudata niitä,
niin miksi muutkaan piittaisivat.Kun seisot synnissä, olet joutunut pahan lumoihin.
- sanatjateot
Tekosyytturhia kirjoitti:
Kun seisot synnissä, olet joutunut pahan lumoihin.
Ainoa joka tässä ketjussa edustaa ilmiselvästi pahuutta olet kylläkin sinä.
Kun te ette edes itse piittaa oman uskonne opetuksista ettekä noudata niitä,
niin miksi muutkaan piittaisivat. Ei voi opettaa muille sellaista mitä ei itse
ollenkaan osaa. Eikä voi vaatia muita käyttäytymään sellaisten sääntöjen
mukaan, joita ei itsekään noudata.
Todistatte itse jokaisella viestillänne, että ette itsekään usko oman uskonne
opetuksiin ettekä piittaa niistä ettekä noudata niitä. Miksi haluatte todistaa
meille juuri sen? Mitä luulet moisen esimerkin hyödyttävän? Todistatte itse
uskoanne vastaan, joten muiden ei edes tarvitse. - Tekosyytturhia
sanatjateot kirjoitti:
Ainoa joka tässä ketjussa edustaa ilmiselvästi pahuutta olet kylläkin sinä.
Kun te ette edes itse piittaa oman uskonne opetuksista ettekä noudata niitä,
niin miksi muutkaan piittaisivat. Ei voi opettaa muille sellaista mitä ei itse
ollenkaan osaa. Eikä voi vaatia muita käyttäytymään sellaisten sääntöjen
mukaan, joita ei itsekään noudata.
Todistatte itse jokaisella viestillänne, että ette itsekään usko oman uskonne
opetuksiin ettekä piittaa niistä ettekä noudata niitä. Miksi haluatte todistaa
meille juuri sen? Mitä luulet moisen esimerkin hyödyttävän? Todistatte itse
uskoanne vastaan, joten muiden ei edes tarvitse.Terveesti ajattelevan arvostelu on paljon luotettavampaa kuin sinun mielipiteesi.
Maallisessa tekosyy ajattelussa ei ole mitään hyvää. - sanatjateot
Tekosyytturhia kirjoitti:
Terveesti ajattelevan arvostelu on paljon luotettavampaa kuin sinun mielipiteesi.
Maallisessa tekosyy ajattelussa ei ole mitään hyvää.Uskovan mielestä Jeesuksen sanat raamatussa ovat maallisia tekosyitä?
Jeesus ei sitten ilmeisesti ajatellut ollenkaan terveesti:
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7
1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. " - Tekosyytturhia
sanatjateot kirjoitti:
Uskovan mielestä Jeesuksen sanat raamatussa ovat maallisia tekosyitä?
Jeesus ei sitten ilmeisesti ajatellut ollenkaan terveesti:
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7
1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. "Kun Jumala on meidän asuinpaikkamme täällä maan päällä, saamme elää turvallisina Kaikkivaltiaan suojassa.
Hurskaan elämän salaisuus on siinä, että pysytään Kaikkivaltiaassa.
Ympärillämme voi olla raivoavaa myrskyä, ruttoa, yön kauhuja, pimeyttä ja tuhoa, mutta kun sielu istuu Korkeimman varjossa, se on turvassa.
Koska sinä alat ajattelemaan ja toimimaan samoin, siis ylistämään Jumalan hyvyyttä????
- JeesuksenJengi
Jeesus ei välitä näistä asioista, mutta läheinen kaverinsa Lucifer, joka on esteettisesti kehittynyt, on ihmisoikeusaktivisti. Lucifer pitää erityisesti omintakeisesta yksilöllisestä oivaltavasta ajattelusta ja tasa-arvosta. Hän tietää, että kristinuskossa mentiin pieleen monilta osin ja on korjaamassa tilannetta. Tilanne on kuitenkin ryöstäytynyt käsistä, joten paljon ei ole tehtävissä.
Uusia uskomusjärjestelmiä lanseerataan pilkuhiljaa ja ne ovat eräänlaisia synteesejä aiemmista uskoista. Paranneltuja versioita missä vähemmistöseksuaalien asia on otettu positiivisesti huomioon.
Lucifer pitää myös siitä, että ihmiskunnan historiaa tutkitaan ja Luciferin asemaa Jeesuksen läheisenä kaverina tuodaan esiin.- JaHeti
Hommaa toimiva lääkitys!
- ArkkiatriAlakurttu
Hmm.. Näkökulmanne modernista uskonnollisuudesta otetaan huomioon.
- Tekosyytturhia
Raamatun sana on sama kuin 2000 vuotta sitten........muuttumaton!
- ihmettelenvaan
Te uakovat palvotte 2000 votta sitten syntynyttä paimentolaistarinaa , joka on vuosisatojen kuluessa muuttunut tai muutettu useita kertoja, ja jonka tulkinnasta ei uskovat itsekään ole yhtä mieltä. Meidän Kalevalammekin on paljon parempi ja johdonmukaisempi opus.
- Tekosyytturhia
ihmettelenvaan kirjoitti:

Raamattu on muuttumaton.
Se miten ihmiset sitä muuttavat on eri asia.
Se joka uskoo Raamatun sanaan, pelastuu - ihmettelenvaan
Todista se äläkä jankuta kuin gramofonin neula.
- Tekosyytturhia
ihmettelenvaan kirjoitti:
Todista se äläkä jankuta kuin gramofonin neula.
Se joka uskoo Raamatun sanaan, pelastuu
Muuta ei tarvita! - ikäviätotuuksia
Kyllä muutakin tarvitaan. Pitäisi myös uskoa raamatun opetuksiin ja noudattaa
niitä omassa elämässään. Usko ilman oikeita tekoja on kuollut, eikä kuolleella
uskolla mitään pelastusta ole odotettavissa.
Jeesus ei käskenyt vihaamaan, halveksimaan ja tuomitsemaan, kuten sinä teet
jokaisessa viestissäsi, vaan varoitti tuomitsemasta jottei itse joutuisi samoin
tuomituksi. Sinä et noudata mitään Jeesuksen opetuksia etkä ohjeita, joten
sinullakin on sama tuomio edessäsi, eikä mitään pelastusta. - Tekosyytturhia
ikäviätotuuksia kirjoitti:
Kyllä muutakin tarvitaan. Pitäisi myös uskoa raamatun opetuksiin ja noudattaa
niitä omassa elämässään. Usko ilman oikeita tekoja on kuollut, eikä kuolleella
uskolla mitään pelastusta ole odotettavissa.
Jeesus ei käskenyt vihaamaan, halveksimaan ja tuomitsemaan, kuten sinä teet
jokaisessa viestissäsi, vaan varoitti tuomitsemasta jottei itse joutuisi samoin
tuomituksi. Sinä et noudata mitään Jeesuksen opetuksia etkä ohjeita, joten
sinullakin on sama tuomio edessäsi, eikä mitään pelastusta.Raamatun sana on kalliimpaa kultaa, (puhtaan kullan paljoutta), makeampi hunajaa ja mehiläisen mettä.
Koska kykenet samalle aaltopituudelle? - hihhulidetektor
Tekosyytturhia kirjoitti:
Raamatun sana on sama kuin 2000 vuotta sitten........muuttumaton!
Älä valehtele. Raamattua ei ollut 2000 vuotta sitten.
- Molo-Molo
Jokainen hihhuli luulee saaneensa uskomaltansa jumalalta ajatustenlukukyvyn. Ei ole saanut.
- Tekosyytturhia
Itsehillintä oppia sinulle:
Vartioitu suu tekee sielun kirkkaaksi - Molo-Molo
Tekosyytturhia kirjoitti:
Itsehillintä oppia sinulle:
Vartioitu suu tekee sielun kirkkaaksiSinä olet varmasti ponteva suunvartija.
- Tekosyytturhia
Molo-Molo kirjoitti:
Sinä olet varmasti ponteva suunvartija.
Pontevuutta lisää:
Viini houkuttelee, mutta sen nauttiminen on kohtalokasta. - Molo-Molo
Tekosyytturhia kirjoitti:
Pontevuutta lisää:
Viini houkuttelee, mutta sen nauttiminen on kohtalokasta.Ok, olet siis näitä viinan kanssa kamppailevia, jotka yrittävät panna litkun sijasta jeesusta sisäänsä... ei uskoontulo sinua miksikään muuta, pysyt kuivana juoppona, joka vain yht'äkkiä kuvittelee itsestänsä suuria ja toivottelee muita helvettiin.
- Ierika
Jeesus oli harhainen ja itsetuhoinen työnvieroksuja jollaiseksi helposti tulee AU-lapsi tiukkakipaisten joukossa. Luultavimmin oli myös homo.
Ei tahdo sellaiseksi ei.- Tekosyytturhia
Usko Raamatun sanaan, niin pysyt pystyssä, ota vastaan väärää oppia, niin kaadut.
- Flattards
"Siksi, jotta ei tarvitse totella / toimia Jeesuksen tavoin."
Veden muuttaminen viiniksi olisi kiva kyky. Muuta ei nyt tule mieleen.- Tekosyytturhia
Luterilainen tulee mieleen myös. Imuriin
- Epäjumalienkieltäjä
Kristityn pää on täynnä tekosyitä, ettei hänen tarvitse elää hurskaan hindun tavoin.
- Tekosyytturhia
aivan, Jumala loi meidät omaksi kuvakseen. Jeesuksenkin piti keksiä Marian anopille syitä, miksi pani sen ah, paksuksi. Siksi Jumala kirjoitti 10 käskyä, kun anoppi pakotti. Moraalivalvontaa ja välilyönnit KAULIMELLA. Jumalan pää oli kipeä ja terskakin muistutti kampelaa. Anoppi motaisi 11.käskyn siihen. "älä kiihotu"
Eikä tarvihe miettii mitä Visnu, Shiva, Brahma, Allah, Buddha (Buddha ei ny olt jumal, mut olkoo kuiteki täs listas), Thor, Odin, Freija, Apollo, Juppiter, Minerva, Baal, Aserah, El, YHWH, Horus, Amon, Aton, Ukko, Hittavainen, Pellonpekko, Tapio, Ahti, Illuvatar, Paavo Väyrynen, Jeesus, Manitou, Zeus, Hera, Haades, Raha tai mitä niitä sitten onkaan ......... niin ja tietyst Ägräs kans ........ yrittää laittaa meijät tottelemmaa.
- DRHouse
Siis kulkea kaavussa ilman kalsareita ja parta ajamatta pitkin poikin Palestiinaa? Miksi sen välttämiseen tarvitaan tekosyitä? Järjetöntä touhua...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674312Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D903870- 503406
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul202646Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!242498Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562353- 432187
- 471848
- 361810
- 301616