Historia: Adventtikirkon historialliset juuret ulottuvat 1800-luvun Yhdysvaltoihin, jossa elettiin voimakasta Jeesuksen palaamisen odotusta. Baptistimaanviljelijä William Miller (1782-1849) oli omalla toiminnallaan mukana voimistamassa näitä toiveita. Miller tuli uskoon baptistipiireissä ollessaan 34-vuotias. Systemaattisen Raamatun tutkistelun ja omien laskelmiensa jälkeen Miller vakuuttui, että toinen adventti, eli Jeesuksen paluu tapahtuisi joko vuonna 1843 tai 1844. Miller opetti ensimmäisen kerran näkemyksistään baptistiseurakunnassa Dresdenin kylässä New Yorkin osavaltiossa vuonna 1831. (Ketola 1952, 14-17.)
Tämä tilaisuus poiki kutsuja pitämään uusia kokouksia ja näin Millerin aloittama liike alkoi vähitellen levitä. Useita saarnamiehiä alkoi kannattaa Millerin oppeja. Huomattavin näistä oli Joshua V. Himes (1805-1895). Himes järjesti Millerille puhujamatkoja suuriin kaupunkeihin ja alkoi kustantamaan tämän kanssa The Signs of the Time-nimistä lehteä, josta muodostui liikkeen pää-äänen kannattaja. (Ketola 1952, 18-19.)
Kun Millerin ennustukset eivät toteutuneetkaan, oli siitä seurauksena pettymys ja liikkeen jakautuminen. Millerin liikkeen pohjalta syntyi kolme maailmalle levinnyttä uskontokuntaa: Seitsemännen päivän adventistit, Jehovan todistajat ja Maailmanlaajuinen Jumalan kirkko (Worldwide Church of God). Kaksi jälkimäistä erkanivat omiksi uskontokunnikseen ja Seitsemännen päivän adventistit muodostuivat merkittävimmäksi jäljelle jääneistä adventismin haaroista. (Melton 2005, 4-5.)
Seitsemännen päivän adventistit uskoivat, että Millerin ilmoittama ajankohta on oikea, mutta se ei tarkoittanut Jeesuksen paluuta maan päälle, vaan alkusysäystä sille. Liike ei halunnut antaa tarkkaa päivämäärää toiselle adventille, vaan julisti sen tapahtuvan lähitulevaisuudessa. Kuten ryhmän nimi kertoo, se pitää lauantaita pyhäpäivänä sunnuntain sijaan. Liike organisoitui omaksi kirkkokunnakseen James (1821-1881) ja Ellen G. Whiten (1827-1915) johdolla 1860-luvulla. Etenkin Ellen G. White oli liikkeen leviämisessä keskeinen hahmo. (Melton 2005, 490.) White kirjoitti 25 kirjaa ja noin 200 lyhyempää teosta. Hän sai myös useita profetioita, joita edelleen pidetään liikkeen keskuudessa suuressa arvossa (Melton 2005, 570). Vuonna 2002 liikkeellä laskettiin olleen 12 miljoonaa kannattajaa ympäri maailmaa. Liike omistaa sairaaloita ja hoitoloita ympäri maailmaa. Liikkeen päämaja (pääkonferenssi) sijaitsee Silver Springissä Marylandissa. (Melton 2005, 491.)
Lue lisää..
http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=27

Vastaukset 9
Vanhimmat
19. Jumalan laki
20. Sapatti
21. Kristillinen taloudenhoito
22. Kristityn elämäntavat
23. Avioliitto ja perhe
19. Jumalan laki
Jumalan lain suuret periaatteet on ilmaistu kymmenessä käskyssä, ja niiden noudattamisesta Kristus antoi elämässään esimerkin. Niissä ilmenee Jumalan rakkaus sekä se, mikä ihmisen käyttäytymisessä ja ihmissuhteissa on Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaista, ja ne velvoittavat kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. Nämä käskyt muodostavat perustan liitolle, jonka Jumala on tehnyt kansansa kanssa, ja mittapuun Jumalan tuomiolla. Pyhän Hengen vaikutuksen kautta ne osoittavat synnin ja herättävät ihmisen tajuamaan Vapahtajan tarpeensa.
Pelastus on kokonaan armosta eikä teoista, mutta sen hedelmänä on kuuliaisuus Jumalan käskyille. Tämä kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja edistää hyvinvointiamme. Se on osoituksena rakkaudestamme Herraan ja huolenpidostamme lähimmäisiämme kohtaan. Uskon kuuliaisuus osoittaa Kristuksen voiman muuttaa ihmiselämää, ja siten se vahvistaa kristillistä todistusta. (2.Moos. 20:1-17; Ps. 40:8,9; Matt. 22: 36-40; 5.Moos. 28:1-14; Matt. 5:17-20; Hepr. 8:8-10; Joh. 15:7-10; Ef. 2:8-10; 1.Joh. 5:3; Room. 8:3,4; Ps. 19:8-15.)
20. Sapatti
Hyvää tekevä Luoja lepäsi seitsemäntenä päivänä kuuden luomispäivän jälkeen ja asetti sapatin kaikille ihmisille luomisen muistomerkiksi. Jumalan muuttumattoman lain neljäs käsky velvoittaa viettämään tätä seitsemännen päivän sapattia lepo- ja jumalanpalveluspäivänä sekä kristillisen palvelun päivänä Jeesuksen, sapatin Herran, opetuksen ja esimerkin mukaisesti. Sapatti on päivä, jolloin iloitsemme yhteydestämme Jumalaan ja toisiimme.
Se on vertauskuva lunastuksestamme Kristuksessa, merkki pyhittämisestämme, tunnus uskollisuudestamme ja esimakua ikuisesta tulevaisuudestamme Jumalan valtakunnassa. Sapatti on Jumalan iäti pysyvä merkki hänen ikuisesta liitostaan itsensä ja kansansa välillä. Kun tätä pyhää aikaa vietetään iloiten illasta iltaan, auringonlaskusta auringonlaskuun, juhlitaan Jumalan luomis- ja lunastustekoja. (1. Moos. 2:1-3; 2.Moos. 20:8-11; Luuk. 4:16; Jes. 56:5-7; 58:13,14; Matt. 12:1-12; 2.Moos. 31:13-17; Hes. 20:12,20; 5.Moos. 5:12-15; Hepr. 4:1-11; 3.Moos. 23:32; Mark. 1:32.)
21. Kristillinen taloudenhoito
Me olemme Jumalan taloudenhoitajia, joille hän on uskonut aikaa ja tilaisuuksia, kykyjä ja omaisuutta, maan antimia ja siunauksia. Olemme vastuussa Jumalalle niiden oikeasta käytöstä. Me tunnustamme Jumalan omistusoikeuden palvelemalla häntä ja lähimmäisiämme uskollisesti, palauttamalla kymmenykset ja antamalla uhrilahjoja hänen evankeliuminsa julistustyöhön ja hänen seurakuntansa tukemiseen. Taloudenhoitovastuu on Jumalan meille antama etuoikeus kasvaaksemme rakkaudessa ja voittaaksemme itsekkyyden ja ahneuden. Kristillinen taloudenhoitaja iloitsee niistä siunauksista, jotka hänen uskollisuutensa seurauksena tulevat muiden osaksi. (1.Moos. 1:26-28; 2:15; 1.Aikak. 29:14; Hagg. 1:3-11; Mal. 3:8-12; 1.Kor. 9:9-14; Matt. 23:23; 2.Kor. 8:1-15; Room. 15:26,27.)
22. Kristityn elämäntavat
Meidät on kutsuttu elämään jumalisesti, ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan sopusoinnussa taivaan periaatteiden kanssa. Jotta Henki voisi luoda meihin uudesti Herramme luonnetta, me osallistumme vain sellaiseen, mikä edistää elämässämme Kristuksen kaltaista puhtautta, terveyttä ja iloa. Tämä merkitsee sitä, että huvimme ja ajanviettomme tulee vastata kristillisyyden korkeimpia normeja.
Vaatetuksemme tulee olla - eri maiden kulttuurierot huomioon ottaen - yksinkertainen, vaatimaton ja siisti, sopivaa sellaisille, joiden todellinen kauneus ei perustu ulkonaiseen vaan salassa olevan sydämen ihmisen, lempeän ja sävyisän hengen katoamattomaan kaunistukseen. Se merkitsee myös sitä, että meidän tulee järkevästi hoitaa ruumistamme, koska se on Pyhän Hengen temppeli.
Meidän on pidettävä huolta siitä, että saamme riittävästi liikuntaa ja lepoa sekä että noudatamme mahdollisimman terveellistä ruokavaliota emmekä käytä ravinnoksemme sellaista, mikä Raamatun mukaan on saastaista. Koska alkoholijuomien, tupakan ja muiden päihteiden käyttö sekä lääkkeiden väärinkäyttö on elimistöllemme vahingollista, meidän tulee pidättyä niistäkin. Sen sijaan meidän tulee harrastaa sellaista, mikä saattaa ajatusmaailmamme ja ruumiimme kuuliaiseksi Kristukselle, joka ajattelee meidän parastamme, terveyttämme ja onneamme. (Room. 12:1,2; 1.Joh. 2:6; Ef. 5:1-21; Fil. 4:8; 2.Kor. 10:5; 6:14 - 7:1; 1.Piet. 3:1-4; 1.Kor. 6:19; 10:31; 3.Moos. 11:1-47; 3.Joh. 2.)
23. Avioliitto ja perhe
Jumala asetti avioliiton Eedenissä, ja Jeesus vahvisti sen toisiaan rakastavan miehen ja naisen elinikäiseksi liitoksi ja toveruudeksi. Kristitty antaa aviolupauksen paitsi puolisolleen myös Jumalalle, ja avioliitto tulisi solmia vain sellaisen miehen ja naisen kesken, joilla on sama usko.
https://www.adventist.fi/oppi-elama
Lukekaapa siitä.
Room.2:13. Room.3:28. Niin päätimme siis......Ketkä näin päätti? En ole saanut vastausta!
Paljon asiaa.
Ai William Miller olikin Baptisti.
Ok.ok
Jormahan jatkaa vain Adventistien kunniakasta ennusteiden pieleen menemisen perinnettä ! :D
Pieleen menee tämä näky. Omistan lehtisen: Mitä pian tapahtuu ? Ilmestys tulevista tapahtumista. Lehtisen kustantaja K.O.Syväntö. Tämä Syväntöhän on helluntailainen.
Tässä kerrotaan salaisesta tempauksesta. Tempauksen jälkeen kuuluu hirveä huhu, että kolmas maailmansota saattaa puhjeta milloin tahansa jne...
Kaikki sodat ja vaivanajat ovat, ennen Jeesuksen toista tulemista. Jeesuksen toisessa tulemisessa tapahtuu pyhien tempaus 1000-vuodeksi taivaaseen.
Ketkäs ne ennusti, että Venäjä valloittaa Suomen ?