Sinä unohdat nämä kärsimykset, muistat ne vain kuin tulvaveden, joka virtasi pois.
Job 11:16
Haaveilla voi monenlaisesta harmoniasta ja eheydestä, mutta terveys menee lopulta jokaiselta ja eheitä meistä tulee todellisesti vasta taivaassa. Täysin eheää ihmistä ei ole vielä vastaan tullut, ainoastaan jokunen sellaiseksi itsensä kuvitteleva. Miltähän täysin ehyt ihminen näyttää? Jeesus oli sellainen, mutta häntäkään me emme omin silmin nähneet. Anteeksiantamuksesta eläviä syntisiä meistä voi kuitenkin tulla, ja se on suurin lahja, joka ihmistä voi kohdata. Anteeksianto ei lajittele vastaanottajaansa. Kun se uskossa omistetaan, sanat pätevät vielä taivaassakin. Armo kohdistuu aina sellaiseen, joka ei sitä ansaitse. Siksi ei tarvitse jäädä odottelemaan oikeita tunteita tai hartaita mielialoja tai edes tarpeeksi suurta synnintuntoa, ennen kuin Herraa Jeesusta uskaltaa lähestyä. Ei, vaan Jeesus pyytää kaikkia tulemaan luokseen heti, koska juhlat on jo valmistettu ja juhlapöytä odottaa. Niissä juhlissa menneet vaivat unohtuvat kuin tulvavesi, joka virtasi pois.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.