Terrori isku Turussa

pasifisti

No niin nyt se sitten tapahtui Suomessakin. Sitä oli osattu jo odottaa ja pelätä vaikka virkamiehet ja poliitikot ym kilvan ovat väittäneet ettei Suomessa ole välitöntä terrori uhkaa.
Se mitä on nyt tapahtunut turussa viittaa varsin voimakkaasti terrorismiin.
Nyt mielenkiintoista odotella viranomaisten tiedotustilaisuutta ja sitä kuinka voimakkaasti he pyrkivät kieltämään ettei kyse ole terrorismista.

180

11535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leijonasydän75

      Koskahan yhteiskunta ja maailma herää? Pikkuhiljaa jotain tarvis tehdä asialle. Kummallista hyssyttelyä, eikä mihinkään saa kommentoida mitään...käsittämätöntä.

      • Paulli

        No niin lisää näitä mamuja sitähän poliitikot haluaa???


      • Konffa

        Tää kuuluu siihen uskontoon..


      • JokuKukkaHattuTäti

        Kuten me monet tiedämme, niin valtamedia on muuttunut paljon siitä mitä se on joskus ollut. Ennen vielä pidettiin esillä isänmaata, suomalaisuutta ja meille läheisiä arvoja. Mutta ajat ovat muuttuneet. Vaikka näitä julmia tekoja tapahtuu ja niistä on jo pitkään varoiteltu, niin media on meitä vastaan. Me olemme rikollisia jos puhumme tunteemme ääneen, se on vihapuhetta. Ei saisi kokea vihan tunteita, suuttumusta, surua. Sensijaan terrorismin ihannointi on hyvä juttu. On todella hurjaa että valtamediakin tukee terrorismia tällätavoin.

        Emme saa siis puhua tunteitamme, tai ottaa oikeutta omiin käsiimme vaan on luotettava viranomaisiin jotka sanovat että asiat ovat hallinnassa, vaikka ei ole. He eivät tiedä ketkä ovat mahdollisia iskujen tekijöitä jne.

        MUTTA! Me voimmekin olla ovelampia kuin he, pidetään suut supussa, ei puhuta tunteistamme somessa. Mutta jaataan kaikin mahdollisin tavoin profeetta muhamedia esittäviä pilakuvia. Normaalit turvapaikanhakijat eivät siitä niin välitä, mutta se on omiaan nostattamaan islamilaisen ääriaineksen nopeasti esille. Ja tällätavoin viranomaisten on sitten helpompi ja nopeampi saada nämä väkivallantekijät ja terroristit kiinni.

        Eli muhamedin kuvia vaan jakamaan, ja väkivallantekijät jäävät ennenpitkään poliisin haaviin!


      • älkjhn

        Jes, pitää herätä talvisodasta nykypäivään.


      • Anonyymi
        JokuKukkaHattuTäti kirjoitti:

        Kuten me monet tiedämme, niin valtamedia on muuttunut paljon siitä mitä se on joskus ollut. Ennen vielä pidettiin esillä isänmaata, suomalaisuutta ja meille läheisiä arvoja. Mutta ajat ovat muuttuneet. Vaikka näitä julmia tekoja tapahtuu ja niistä on jo pitkään varoiteltu, niin media on meitä vastaan. Me olemme rikollisia jos puhumme tunteemme ääneen, se on vihapuhetta. Ei saisi kokea vihan tunteita, suuttumusta, surua. Sensijaan terrorismin ihannointi on hyvä juttu. On todella hurjaa että valtamediakin tukee terrorismia tällätavoin.

        Emme saa siis puhua tunteitamme, tai ottaa oikeutta omiin käsiimme vaan on luotettava viranomaisiin jotka sanovat että asiat ovat hallinnassa, vaikka ei ole. He eivät tiedä ketkä ovat mahdollisia iskujen tekijöitä jne.

        MUTTA! Me voimmekin olla ovelampia kuin he, pidetään suut supussa, ei puhuta tunteistamme somessa. Mutta jaataan kaikin mahdollisin tavoin profeetta muhamedia esittäviä pilakuvia. Normaalit turvapaikanhakijat eivät siitä niin välitä, mutta se on omiaan nostattamaan islamilaisen ääriaineksen nopeasti esille. Ja tällätavoin viranomaisten on sitten helpompi ja nopeampi saada nämä väkivallantekijät ja terroristit kiinni.

        Eli muhamedin kuvia vaan jakamaan, ja väkivallantekijät jäävät ennenpitkään poliisin haaviin!

        Mistä saadaan mohamedin kuvia niin islampaskat lähtee liikkeelle


    • Vastuutonta

      Suomalainen vaan kuvaa älypuhelimella, eikä mene auttamaan!

      • Allseeingeyes

        Se on turhaa, jos paskat on jo housussa. Tästä varoitettiin, näillä mennään, voi voi.


      • huonostimenee

        Onko suomalaiset tosiaan noin nynnyjä vai onko Ylen tietoista politiikkaa nostaa sankareiksi ulkomaalaisia.


      • lllllööäää
        huonostimenee kirjoitti:

        Onko suomalaiset tosiaan noin nynnyjä vai onko Ylen tietoista politiikkaa nostaa sankareiksi ulkomaalaisia.

        kova isku lähinnä vihervasemmistolle.....monikulttuurisuutta ja media heillä...TALVISODAN HENKEÄ SUOMALAISET


      • Anonyymi

        Jos menee auttamaan niin pääsee hengestään sen verran hulluja nämä islampaskat


    • Voinäitätossuja

      Gokkoomuksen kultamuna se vaan on ei sen kummempaa,kaikki hyvin

    • kannattaaodottaa

      Onhan Suomessa ollut ennenkin terrori-iskuja.
      Aikaisemmin tekijöänä on aina ollut suomalainen eikä Turun jutussa vielä varmaa tietoa.
      Arvailla aina voi, mutta se voi mennä pahasti pieleen.

      • Eitartteenäänodottaa

        katso video ja kuuntele puukottajan sotahuutoa,ei tarvitse sitten enään arvailla.


      • Paskasakkiulosmaasta

        Kovin oli päivettyneen näkösiä poikia silminnäkijän videossa?


      • MontaUlos
        Paskasakkiulosmaasta kirjoitti:

        Kovin oli päivettyneen näkösiä poikia silminnäkijän videossa?

        Saunoneet liikaa Sipilän talon saunassa, lisäksi ruoka on saattanut olla varsin huonoa, tippaleipää ja viiniä kristilliseen tapaan.


      • Kekkostoliitto

        Oliko Selloon iskenyt Ibrahim Shkupolli myös suomalainen?


      • vieläkin-muistissa
        Kekkostoliitto kirjoitti:

        Oliko Selloon iskenyt Ibrahim Shkupolli myös suomalainen?

        Täytyy kyllä ihmetellä, ettei albaanimuslimi Shkupollin (joka kaiken lisäksi oli pahamaineisen UÇK:n eli "Kosovon vapautusarmeijan" ex-jäsen) Sellon ostuskeskuksessa suorittamaa veritekoa ole vieläkään myönnetty terrori-iskuksi.

        Mistä mahtaisi tämäkin johtua?


      • Utufi
        Eitartteenäänodottaa kirjoitti:

        katso video ja kuuntele puukottajan sotahuutoa,ei tarvitse sitten enään arvailla.

        Edit Nuo ajavat murhaajaa/puukottajaa takaa. Auttajia, löivät tankgolls puukottsjaa jalkoihin mm Voi kai siinä vähän sotahuutoja päästellä.


      • Turkulaine3

        Nämä "päivettyneet" pojat juoksevat puukottajan takana yrittäen pysäyttää tekijää huutaen sivullisille vaarasta. Videosta kuulee kyllä selkeällä suomella huudettuna: "varo! Varokaa!"


    • 6646546464

      Ja Sipilä varmaan sanoo että HALLITUS seuraa tilannetta. HYI SAATANA

      • kunniasinneminnesekuuluu

        olisivat edes seivästäneet sipilän


      • ettänäin2

        Juu niin sanoi!. Juha Jihad Sipilä ja Petturi Orpo, teillä on nyt verta käsissänne


      • rikastuttaako

        Älä muuta virka, täysiä paskahousuja ja suvakkejahan meillä on päättäjinä, hyi helvetti!


      • keskustalainen

        voi vittu nyt ku ne ei päässy sipilälle asumaan ne on vihasia


      • P-S

        Mikä puolue näitä terroristeja on tänne halunnut jo monta vuotta? Vastaus on: Vihreät Emma Kari etunenässä. Syyttäkää suomalaiset itseänne, jos nämä pääsevät vielä valtaan.


      • qåaäzm
        P-S kirjoitti:

        Mikä puolue näitä terroristeja on tänne halunnut jo monta vuotta? Vastaus on: Vihreät Emma Kari etunenässä. Syyttäkää suomalaiset itseänne, jos nämä pääsevät vielä valtaan.

        Sen sylttytehtaan vuoro on tulla hallitukseen jatkamaan siitä mihin tämä hallitus jäi. Sitten vasta "riemu" maassa alkaa. Ei muuta kun kaikki äänestämään vihreitä, niin ei käy elämä tylsäksi. Ei vaineskaan. En oikeasti kehoita äänestämään tuota saatanallista puoluetta, en demareitakaan, enkä mitään mädätyspuoluetta. Suomi ensin.


      • Paulli

        Näihin tarvii tottua jos ollaan valmiita ottamaan vieraskulttuurilaisia vastaan? Ja näin meidän poliitikot on halunnut, sääli ulkopuoliset joutuvat aina kärsimään.


      • Alkaaollahätä

        Syy on ilmaston muutoksessa. Jos sille ei tehdä nopeasti jotain, vaeltaa Eurooppaan kymmeniä miljoonia ihmisiä. Eivätkä he jää etelään vaan tulevat tänne pohjoiseen, jossa on vettä. Lukekaa, jotta ymmärrätte juurisyyt ja toimikaan.


      • Mamutvittuun

        Jos ne puukottaa nii puukotetaa takas


    • najuka

      Toteuttavat sitä koraaninsa käskyä.Meidän kirjamme Raamattu sanoo:Jos muukalainen tulee kotiisi ja opettaa toisin kuin minä(Jeesus) olen opettanut,-älkää ottako häntä vastaan älkääkä edes tervehtikö häntä!

      • RaamattuOnPaha

        Ha! Ihan yhtä verinen ja raaka on raamattukin. Vanhatestamenti vaatii kyllä telottamaan vääräuskoiset. Molemmissa kirjoissa on sekä vääräuskoisten lahtaamisesta että rakastamisesta, riippuen mistä kohtaa luetaan. Uskontoja käytetään oman agendan eteenpäin viemisessä niin hyvässä kuim pahassakin. Kristinusko ja muslimit ovat käytännössä ihan sama uskonto.


      • Valurauta123

        No eihän Raamattua voi edes verrata Koraaniin. Sama uskontoko olisi kristinusko ja muslimit ?Ei missään nimessä. Jos et usko niin menehän asumaan pariksi vuodeksi vaikka Irakiin. Tervemenoa :D


    • dfsdfsfs

      Äänestämällä Laura Huhtasaaren presidentiksi, terroritekojen mahdollisuus Suomessa vähenee huomattavasti. Juuri sinun läheisesi saattaa pelastua.
      Jep, olen antanut pelolle vallan. Minulla on siihen oikeus ja hyvä syy.

      • ettänäin2

        Näin minäkin olen päättänyt tehdä


      • omanmaanpuolesta
        ettänäin2 kirjoitti:

        Näin minäkin olen päättänyt tehdä

        Niin ehkä kaikkien pitäisi nyt miettiä mitkä ovat ne mahdollisuudet millä tavoin kaikki yhdessä voimme vaikuttaa asioihin.


      • TeemmeJotakin
        omanmaanpuolesta kirjoitti:

        Niin ehkä kaikkien pitäisi nyt miettiä mitkä ovat ne mahdollisuudet millä tavoin kaikki yhdessä voimme vaikuttaa asioihin.

        En ota töihin yhtäkään yhtiötä jossa on parranpärisijä töissä jos en tunne kyseistä parran soittajaa henkilö kohtaisesti. Sellaisiakin on ja he ovat lähinnä kurdeja.


      • Kuume

        Toissapäivänä kantoivat kalusteita varsin suureen suomalaiseen yhtiöön.,että sillä lailla.halvalla?


      • haitallisiatapoja
        omanmaanpuolesta kirjoitti:

        Niin ehkä kaikkien pitäisi nyt miettiä mitkä ovat ne mahdollisuudet millä tavoin kaikki yhdessä voimme vaikuttaa asioihin.

        Marokkolaisissa miehissä on paljon naisia alistavaa ja tuomitsevaa käyttäytymistä. Ennen kuin näitä ihmisiä otetaan rajojen sisään pitää olla tietoinen siitä kuinka moneen on laittaa resursseja kouluttaa pois näistä huonoista ajattelutavoista- jos sellainen on nyt edes mahdollista kaikkien kohdalla. Ruotsia tutkimalla saa varmaan jotain osviittaa.


      • Hunnuton

        Islamin uskoinen henkilö ei muutu kouluttamalla. Se mitä hänelle on syntymästä lähtien opetettu, kulkee mukana koko elämän.


    • musunkoteka

      Tämä on monelle psyykkisen orgasmin paikka, tätä on odotettu ja haluttu, nyt ollaan niinkuin muutkin.

      • Vassuri

        Olet aika saamarin sairas ihminen jolta puuttuu myötätunto, minua ei kiinnosta sinun poliittinen suuntautuneisuus, mutta jos lähipiiristäsi joku joutuu iskun kohteeksi olen pahoillani vaikka olisit mitä, olen pahoillani heidän puolesta ja vihainen . Mutta olet ilmeisesti itse aika extreme ihminen joka saa tästä orkut ja nauttii isiksen tuloksista.


    • AofD

      Sipilä seuraa tilannetta!

    • eiIevaaaa

      Eeva piupau saa ogasmin ei juuri muut. Mielenkiinnolla odotamme eevan (os. hiltunen) ulostuloa.

    • Arwid-Täti

      On monia tapoja kiittää turvapaikasta, jokuset pahoinpitelevät sekä ryöstelevät kantasuomalaisia, raiskaavat suomalaia naisia, joku jopa raiskaa ja polttaa nuoren tytön kiitokseksi turvapaikasta, tämä Turussa tapahtunut puukotusten sarja oli vain yksi tapa kiittää saadusta turvapaikasta.

      • 77463457888

        Juuri näin. Ihmetyttää vaan se, että ei voida kertoa totuutta suoraan ja kiertämättä. Maan tapa on hymistellä ja puhua maahantulijoista.... Tulijoita ovat, mutta totuus on, että vain noin kolmasosa näistä tulijoista pystyy töihin. Loput 2/3 keskittyy puuhasteluun, jonka tavoitteena on pommi ja pommi_isku suomalaisia vastaan. Olen inhonnut hallahlahoa kohta sata vuotta, mutta ei tässä kohta muuta ole vaihtoehtona kuin loikata persuleihin.


    • wqw

      Joo sipilän, orpojen ym EI SAA yhtään ihmetellä, kattokoot ittiänsä peilistä kun ovat halunneet rajat auki ja

      miettikööt sitä miksi suomessa on 500 000 kantasuomalaista työtöntä, eikö työpaikkojen luontiin ois pitänyt laittaa voimavaroja HÄ!!

    • Joopastajoo1

      Tämmöset islamistit on ihan samanlaisia rasisteja kuin täällä on kantasuomalaisten joukossaa. Rasisteja on kaikissa ihmisryhmissä. Ryhmät eivät ole rasisteja.

      • RasismiOnRotusyrjintää

        Ei ole rasismia kyseessä. Rasismi on rotusyrjintää. Puukottaja ei lahdannut vain vaaleita suomalaisia heidän rotunsa takia vaan valitsi uhrinsa täysin sattuman varaisesti. Kaksi ensimmäistä uhria oli maahanmuuttajia. Teko oli kamala ja tuomittava, mutta rasistinen se ei ollut


    • MISVITUSSALUURAAT

      JA NYT NIIN ELVETIN NOPEESTI SE SAATANAN APURI SIPULI TELKKAARIIN, MITEN NÄ HIRVIÖT SAADAAN SUOMESTA ???????????? MENI LUPAAMAAN TVn KAUTTA YMPRI MAAILMAN ET NÄÄ BARBAARIT SAA TULLA MAAAMME RYÖSTäMÄÄN. URPO ESILLE NYT. tv1 TAI tv3 ODOTTAA just !!! AIKA MONI SUOMALAINEN !!!!!

      • HuonojaYstäviä

        Rauhoitu, Sipilän talossa vasta lämmitetään saunaa ja laboratoriota uuttavuotta varten ja nämä eivät tulleet ryöstämään. Pääsääntöisesti he tulivat paremman elintason perässä ja osa ihan vain tappamaan ja jokunen pakoon oikeasti.

        Sanotaan että tutustuminen kannattaa, no pelaan Eldres Scroll online peliä ja viimme aikoina siellä on enemmän halunnut ystäviä epäilyttävissä määrin kolumbiasta jotka alkavat kyselemään kummalisia asioita. Ne kannattaa heittää ulos heti koska niillä on ihmeellisiä matkoja palveluksia vastaan joita ei kannata kysellä mitä ne ovat.


    • koirapluto

      jep siellä on li adersonillakin haarukka märkänä saatiin monikulttuurisuutta oikein kunnolla

    • Lukekaa.Sputnikista

      Venäjän Spuutnik Intrrnationalissa kerrotaan vainajan olevan vanha nainen.

      Mulla tietsikan windows lakkasi toimimasta, joten en saa pastattua suoraa linkkiä.

      • Ed.puhuja

        Korj: "koetuista kärsimyksistä kotimaissaan"


      • Spasiiba.Kiitos
        Ed.puhuja kirjoitti:

        Korj: "koetuista kärsimyksistä kotimaissaan"

        Ja sensuuri iski heti. Tietoa iskusta salataan, ei sallita negatiivista mielipiteen ilmaisua ja faktatietoa kun on kysymys vasemmiston ja Rkp:n kavereista. Toisin olisi, jos kyseessä olisi ollut "natsien" isku.

        Viestini Venäjälle:
        Спасибо, что вы рассказываете правду. Многие из нас в Финляндии ищут информацию о ваших медиа.

        Kiitos, että te kerrotte totuuden. Monet meistä Suomessa etsivät tiedon teidän medioistanne.

        Tällä siis viittaan siihen, että pääsääntöisesti jopa Sputnik on rehellisempi kuin suomalaiset mediat.
        .


    • Olikotämäseunelma

      Kiitos Suomen hallitus, poliitikot ja virkamiehet! Te mahdollistitte tämän päästämällä vähintään 30 000 paperitonta maahamme, vastoin kansan tahtoa! Toivottavasti tämän porukan ulos heittäminen onnistuu nyt yhtä helposti. Yksikin kuollut kantasuomalainen on liikaa tässä pelissä mitä pelaatte oman ahneutenne tähden. Ette ole kelvollisia hoitamaan tämän maan asioita erotkaa kaikki tehtävistänne!

    • semmostaja

      Krp tutkii yhdessä Europolin kera tätä "Tyyppiä" TÄMÄ KERTOO mistä on kyse sitteki..

      • koirapluto

        li andersson Facebookissa ; turussa on tapahtunut puukotus pysykää kaikki turvassa ei sanaakaan tekijöistä ties vaikka oma poikaystävä on jakamassa monikulttuurisuutta


      • turvallisuus

        kurssin ja varmaan turvakortin sai risikko kun vaahtosammuttajan otti käteensä.
        sillä hoidetaan suomen riskit ja Twitteristä seuraavat tilannetta.
        turvallisuustasoa voi nostaa tappiin mutta tehdyks ei tule juurikaan mitään.
        turvakengät saa ministeri varmaan siinä se tason-nosto.


      • minkästeet
        turvallisuus kirjoitti:

        kurssin ja varmaan turvakortin sai risikko kun vaahtosammuttajan otti käteensä.
        sillä hoidetaan suomen riskit ja Twitteristä seuraavat tilannetta.
        turvallisuustasoa voi nostaa tappiin mutta tehdyks ei tule juurikaan mitään.
        turvakengät saa ministeri varmaan siinä se tason-nosto.

        Alkaa tuntua, että Suomen kaikki johtavat virkamiehet ovat puolueidensa palkkioviroissa. Puoluepolitiikka h.tiin ja pätevyys ensisijaiseksi, niin jotain järkevää voisi tapahtua. Poliitikoille emme mitään voi, he ovat kansan äänestämiä, juuri sellaisia kuin kansa ansaitsee.


    • Cardios

      seiÄMahtavaa,tässä nähtiin saataneen sossutantat,vääryydellä Suomeen tulleet terroristit,tappavat kansaamme,Allah sallii kaiken,perkele karkotus joka paskiaiselle.

    • Sianliha

      Meitä Isänmaallisia hakuttiin rasisisteksi kun sanottiin suvakeille että matujen nuoluskelu ei pääty hyvin! No miten kävi ketkä oli oikeassa? Valitetavasti Suomalaisien täytyy kuolla tai vammautua ennen aletaan uskoa! Onko suvakin pää täynnä paskaa kun pää on vain matun perseessä?!

    • kehoitustiukentaa

      Kannattaisi tiukentaa turvatoimia esim. laivalla pääsee kuka vain maahan tai maasta toiseen mitä vain mukaan. Maahanmuuttajissa on myös ihmisiä joilla ei papereita ja silti käyvät työssä ystäviensä yrityksissä, tai asuvat ilmaiseksi ystävillään niin ettei heitä näy missään rekistereissä. Ei ole ihme jos vaikka sellaisista piireistä tulee rikollisia, kun ovat lähes "näkymättömiä"

    • Ratkaisutarvitaan

      Kaikki turvapaikanhakijat Halla-Ahon ehdotuksen mukaisesti suljetuille leireille odottamaan päätöstä eli karkotusta maasta. Kaikki Ruotista ja muista EU maista saman tien takaisin ilman mitään käsittelyä. Sormenjäljet ja välitön käännytys rajalta. Kaikille rajoille tiukka valvonta.

      • Tuhotaan.ne.leireillä

        Ja Rosenlew toimittaa uunit! Sipilä. Orpo ja Risikko vastuuseen!


    • Nytriitti1

      Omaisten ja vahingoittuneiden täytyisi nostaa syyte päättäjiä vastaan kun ovat sallineet näiden suvakkien tulon Suomeen.
      Oma vastaisuus kasvoi radikaalisesti lisää ja en ole joukossa yksin.
      Suomi kuuluu suomalaisille eikä suvakeilla täällä enää asiaa ole

    • faktajuttunen

      Hallitusvalta on koko ajan ollut tietoinen mitä tulee tapahtumaan tuon maahanmuuton suhteen.
      Esimerkkejä on hyvin paljon varsinkin Ruotsista missä on alueita mihin poliisit eivät uskalla mennä! Siis - poliisit eivät uskalla mennä! Haloo!

      Suomessa tuo kehitys on alkamassa. Tiedossa on ollut aivan varmasti että tappioita ja tappoja tulee, ne on laskettu hallituspiireissä normaaleina rakennemuutoksen lieveilmiöinä. Monikulttuurisuuden lisäämiseksi!

      Nyt ollaan taas huuli pyöreänä ja ihmetellään. Sisäministeri voisi jatkaa edellisten sisäministerien viisasta linjaa ja antaa määräyksen kieltää kaikki puukot valtakunnasta! Niinkuin eräässä muinaisessa ruusuisessa hienossa valtakunnassa kiellettiin kaikki värttinät kansalaisten suojelemiseksi!

    • Islamin.uhri

      On fakta, tosiasia että ruotsalaisomisteinen Aller-media S24 poisti "sääntöjenvastaisena" viestin joka mm. tuomitsi tämän terroriteon ja jossa kerroin jo muissa medioissa levinnyttä faktatietoa uhrista, sekä murhan tekotavasta.

      Ruotsi painosti meidät vastaanottamaan jopa jo 40 000 potentiaalista islamistiterroristia. Ruotsi näin siistimällä omaa ankkalampeaan. Suomeen kipattiin kaikki se ihmisjäte joka palvelee Ruotsin, Rkp:n ja aina varsin pilkallisesti esiintyvän suomenruotsalaisen johtaman vasemmiston intressejä hävittää suomalainen kansa ja kulttuuri.

      Risikko puhuu paskaa. Teon syy on islamilainen jihad, vääräuskoisten "alistaminen" (=islam) hyväksikäyttö ja tappaminen.

      Ensimmäisenä menetti henkensä suomalainem vanhus.

      Montakohan minuuttia Risikko, Rkp ja Vasemmistoliitto sallii tämän viestin näkyä?
      .

      • wqw

        Risikkohan on KOVASTI halunnut lisätä "kiintiövierailijoiden" määrää, jotta maailmalle suomi näyttäs miten eu;n mallioppilas toimii

        on se PERK.. kun nämä bilbergin kätyrit johtavat suomea, niinhän sitä sanotaan, että kusetukselle tulee loppu aikanaan, toivottavasti sipilät, risikot, orvot PITÄVÄT tämän mielessä!!


    • EuroopastaTuleeIrak

      Näin siinä käy, kun päästetään maahan keitä tahansa. Vuonna 2015 tuli Eurooppaan satojatuhansia ja sen jälkeen on paukkunut jos jossain kaupungissa.

      Oikeistoa mollataan, kun se haluaisi laittaa rajat kiinni. Nyt Suomellakin on sitten esimerkkiä, mihin avoimet rajat johtavat.

      Isku ei muuten välttämättä ollut ensimmäinen Suomessa. Viime uudenvuodenaattona mies ajoi ihmisten päälle Siilitien metroasemalla Helsingissä. Yksi kuoli ja ainakin kolme haavoittui. Tapaus on esitetty virallisesti sairauskohtauksena, mutta täytyy olla taitoa, jotta pääsee ajamaan, jossa isku tapahtui.

    • Kuujataivas

      Suomi on hölmölä!

    • Ahmet92

      Huva kitoos media tällä saadaan näkyvyyttä ja uutta intoa tehdä tälläisiä juttuja

    • dsfskjflaöfa

      Mulkoilen pahasti ja halveksuvasti juuri vastaan tulleita matuja. Pysyisivät edes sisätiloissa tällaisena surun iltana. Ja huomenna voisivat pakata meidän kustantamat merkki kledjut ja iphonet ja lähteä kotimaahan, sillä täällä te ette tule viihtymään.

    • semmostaja

      Risikon ja sisäministeriön mielestä EI tutkita terrorina on nämä meidän nykyiset "johtajat siellä hallituksessa SOPAN KEITTÄNEET, on nämä semmoisia brysselin nuoleskelijoita tietysti vain "mielenterveys" hörhö ym plaa plaa plaa

      Korhosen Keijo oli piru vie oikeassa vuoden 1994 pressanvaaleissa, kun näki mihin pask...n mennään jos/kun suomi liitettiin EU;n, korhonen oli väyrysen ohella ainoa REHELLINEN silloin ja osasi odottaa tätä mitä euvostoliitto on tarjonnut, ongelmia..

    • NytSeAlkoi

      Maikkarin uutisissa tuli juuri klassinen: "ei kai täällä Suomessa voi..." ,vaikka juuri tästä on varoitettu jo pitkään. Myöskin motiivia pähkäiltiin, vaikka sekin on jo tiedossa. Tekijöistäkään ei kuulemma ole juuri mitään tietoa.

      Jos seuraa luotettavampia medioita, kuten ämveetä, niin vastaukset olisi jo maikarillakin tiedossa.

    • SensuroituTotuus

      Toisin kuin Hgin Asema-aukion kuolemanpotkun kohdalla, Risikko julisti "nollatoleranssin rasismille" (vaikkei kyse edes olkut rasismista), ei Risikko kai ole vielä julistanut "nollatoleranssia terrorismille / islamille!" joka on fasistinen näennäisuskonto.

      Kovasti nyt ollaan huolissaan siitä mikä nimike saadaan teolle, jottei hallituksemne joutuisi häpeään. Terrorismi-motiivi selvästikin pyritään häivyttämään, sillä:" rasismlile ja pelolle ei saa antaa sijaa!". Varmaan Haloskakin tulee närkästyneenä kieltämään "kaiken rasistisen vihapuheen maahanmuuttajia ja islamia vastaan!"

      Kyse oli fasistisesta ja kaikkia muita kunniottamattomasta, suvaitsemattomasta islamista. Suomalaisen suvaitsevaiston (=etenkin suomalaisuuden vastainen Rkp ja aina oman kansansa pettävä äärivihervasemnmisto) täydellä tuella.

      Torniainen ei saanut tällaista ymmärrystä hallituksemme taholta. Järjestääkö hallitus nyt sinfoniakonsertin islamia vastaan?

      Taatusti ei.

      Luterilaisen kirkon papistonkin käyttämältä keskustelufoorumilta bannattiin päälle viikko sitten suvakkien taholta poliittinen väärinajattelija, käytettyään paskasuvaitsevaistosta "pilkkanimeä "suvakit!"" Mainittu keskustelufoorumi omalla totuuden suvaitsemattomuudellaan on osoittanut todeksi kaiken sielläkin aiheesta kirjoitetun. Kirkon suvakit suojelevat terroristeja.

      Näistä monet juuri Turun ev.luterilaista suvaitsevaistoa.

    • wqw

      vieläköhän Mara ahtisaaren teekutsu on VOIMASSA näille "vieraille", silloin höpötti tätä että näin voisi tutustuminen sujua suomen joka kolkassa JOUHEVASTI!

      voi Per,.. mihin kusetukseen suomikin on ajettu, eu;n, bilbergien ja rahakeinottelijoiden toimesta, Ei ois Kekkonen hyväksynyt KOSKAAN suomelle tätä ei koskaan, mutta nyt onkin brysselin valjastettu kätyrisakki suomen johdossa!

    • JMMyge70

      Nyt alkavat varmaan lisätä vast.otto keskusten vartiointia etteivät ne vaan pala kaikki.

      • sisäinenturvallisuutemme

        Olitpa ennustuksessasi oikeassa. Nyt ovet ovat lukossa, ettei näitä kunniakansalaisia vaan aleta vainoamaan, mutta syyksi selitetään keskuksien sisäinen turvallisuus. Onko tämä tiedonvälitys aina ollut näin yhteensuuntaan osoittavaa


    • TaasTiedonjyvä.Idästä

      RT-tv-kanavalla (Russia today) on jonkun turkulaisen ikkunasta kuvattu video, jossa puukkomuhamedimme jihadillaan juoksee katua pitkin, kiljuen Allahia!

      Kantsuu katsoa tuo uutinen kokonaan, näin siitä vain pari viimeistä sekunttia.

      Tätä et näe Suomessa. Mutta Moskovassa ei pelätä Risikkoa!
      .

      • RuotsiRuotsiKaikkialla

        Ja taas tuossa edellä SuomenRuotsi poisti linkin Sputnik Internationalin etusivun uutiseen tästä terrori-iskusta.

        Jumaliste kun natottajille on vaikea pala, että monet suomalaiset suhtautuvat tyyneydellä ja luottamuksella Venäjään!

        Näille ruotsimielisille natottajille itselle on uhka, jos suomalaiset alkavat kiinnostuneena katsoa kohti Itää ja huomata, että ei se Suomenkansan tosivihollinen sillä suunnalla olekaan!

        Suututti eilen, muutoin asiallisen henkilön puhe Yle-uutisissa, lisäkaneetilla: "Suomi kuuluu Länteen." Ts. Ruotsille!

        Kysymys on Ruotsin ikuisesta kaunasta Venäjää kohtaan, meitä suomalaisia ruotsalaiset eivät ole koskaan oikein ihmisinä pitäneetkään. Vain hyväksikäytettävinä hölmöinä.

        Me, suomalainen alkuperäiskansa, olemme kulttuuriltamme itäistä kansaa. Vain suomalaisuudestaan luopunut hampurilaisen mutustaja saattaa silmät kirkkaana uskoa ruotsalaisen valheen.

        Ruotsin kanssa veljeily toi kahdessa vuodessa n. 40 000 maahamme kuulumatonta vihamiestä, joista jo kauan varoittelimme, joutuen mielenilmaisuissamme lukuisen vasemmistoväkivallan ja -häirinnän uhreiksi ja josta mediat vaikenivat.

        Ruotsin, USA:n ja NATOn kanssa veljeily toi uuden sodanuhan Itämerelle.
        .


    • Kanta-Suomalainen

      Nyt jokaisen suomalaisen pyhä velvollisuus on kostaa kaikille suomeen "pakolais" statuksella tulleille lapsia raiskaaville sotilaskarkuri elintasopakolais maahantunkeutujille turun hyökkäykset ja työntää kaikki arabi saasta mereen tai ainakin pois suomesta ja sitten rajat kiinni ja panssarit rajaa valvomaan, rajamiehille oikeus/velvollisuus myös tulittaa vastaisuudessa kaikkia maahan tunkeutumista yrittäviä arabi terroristeja!!!

      • 1235648

        HYVÄsINÄ aINUTjÄRKEVÄ !!!!!!!


    • RajallaPässiUlvoo

      Kenen vuoro pyytää anteeksi perusSuomalaisilta ? niin.... ? Suvakit? TehovalvontaOmaiset ? Rusakko?

    • j46u46

      Tänään lauantaina mielenosoitus suurmoskeijoita vastaan Helsingin Senaatintorilla ja Turun kauppatorilla alk. Klo 14.00.

    • Eienään

      Kaikki Muslimit maasta poies joko hyvällä tai pahalla

    • r.a.p.u.j.a

      Haluan kaikkien ymmärtävän nyt sen, että islam ja ulkomaalaisuus on aivan eri asia. Tietenkin monet ulkomaalaiset ovat islamin uskossa, mutta jos tuhoa aiheuttavista ulkomaalaisista puhutaan islaminuskoisina, siitä kärsii tietenki muutkin islaminuskoiset ja niitä on suomalaisiakin. Islam ja kristinusko ovat lähes samanlaisia. On kyse ihmisistä, ei niinkään pelkästä uskonnosta.

      • IslamilainenTerrorismi

        "Haluan kaikkien ymmärtävän nyt sen, että islam ja ulkomaalaisuus on aivan eri asia."

        Erinomainen pointti, Suomeen tulee nimittäin myös paljon ei-islaminuskoisia maahanmuuttajia, enkä ole kuullut heistä aiheutuneen suurempaa harmia.

        Ei thaimaalaisia marjanpoimijoita voi alkaa syyttämään Isis-mielisten iskuista.

        Tilastoihin perustuva fakta on kuitenkin se, että ylivoimaisesti suurin osa terrori-iskuista on islaminuskoisten tekemiä, mikä liittää terrorismin ja islamismin yhteen.

        Tässä pelkästään Isiksen tekemiä iskuja tänä vuonna:

        Syyria 254
        Irak 189
        Afganistan 87 (Isis-Khorasan)
        Egypti 43 (Wilayat Sinai)
        Filippiinit 32
        Nigeria 22 (Boko Haram)
        Somalia 22 (Al-Shabaab)
        Venäjä 14 (Kaukasian emiraatti)
        Libya 9
        Iso-Britannia 3
        Ranska 3
        Espanja 1
        Ruotsi 1
        Suomi 1?

        Tiedot on koottu iskuja luetteloivista tietokannoista, joita netti on väärällään. Vain kuolonuhreja vaatineet iskut on laskettu.

        Pelkästään Isis on siis tehnyt tänä vuonna 681 iskua. Lisäksi maailmassa on aika monta muutakin islamilaista terroriryhmää, kuten Al-Qaida ja Hamas. Veikkaan, että yhteensä iskujen määrä on tänä vuonna jo yli tuhat.


      • IslaminUhriItsekin

        Islam ja kristinusko ovat kaukana toisistaan. Itse tunnen kristinuskon teologiaa, myös juutalaisuutta, sekä myös islamin uskoa ja olen maailmalla myös itse nähnyt terrorismia. Meillä ensinnäkin on eri jumalat. Islam palvoo Raamatun mainitsemaa Jumalan vihollista, Saatanaa, eli Luciferia. Alunperin Muhamed julisti Mekan kaupungin epäjumalan korkeimmaksi jumaluudekseen, allahiksi, sittemmin tuon paikan valtasi itse Lucifer ja sen kyllä huomaa.

        "Ma-mu"illa tarkoitetaan maahan-muuttajia yleensä.

        "Ma-tu"ista puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan niitä huijaripakolaisia, jotka Ruotsi kippasi rajamme tälle puolen, siivoten näin omaa kuningaskuntaansa. Matuilla ei tarkoiteta asiallisia, esim. thaimaalaisia marjanpoimijoita. Ma-tu= maahan-tunkeutuja, viimeisen kahden vuoden aikana ne n. 40 000 rikollista, joiden kasseja jopa puolustusvoimamme kantoivat Tornion raja-asemalla ilmais-ylöspitoon, "vastaanottokeskuksiin".

        Nuo matut välittömästi sylkivät ilmaiseksi tarjotulle ruuallemme. Oulussa he viskoivat herkkäuskoisten suomalaisten rakkaudella heille lahjoittamia vaatteita pitkin pääkatu Rotuaaria. Näillä oli itsellä "stailit" vaatteet, kännykät ja kellot ranteissaan ja rasvaa tukassa, enemmän kuin Elviksellä konsaan. Perseensä ne kuitenkin yleensä jättävät pesemättä. Sain tästä jälleen hajukokemuksen äskettäin helsinkiläisellä terveysasemalla: ulkoisesti "siisti" matuperhe, mutta ympärillä haju kuin Ryysyrannan pikkulassa.

        Kaiken tämän arvostelun on yhteiskuntamme päättäjät tuominneet "rasistisena", mielenosoituksiamme vastaan on käytetty fyysistä väkivaltaa, jota mediat eivät ole kertoneet, aina nopeasti sensuroiden, eli poistaen faktat, suorat youtube-kuvaukset tapahtumista, vaan puhuneet vain "äärioikeiston" väkivallasta joka on itseasiassa varsin vähäistä, salaten täysin äärivasemmiston jatkuvan väkivallan ja sananvapautemme häirinnän
        meitä, toisinajattelijoita vastaan.

        Meitä on medioita myöten pilkattu pelleasuihin sonnustautuen. Raiskausten uhrien mielenilmaisuun Hgin Narinkkatorilla suvakit ratsastivat keppihevosillaan pilkkaamaan meitä, heidän raiskarimiestensä huudellessa kynttiläkulkueellemme: "Rasistit, hävetkää!" Espoon piispa vuodatti twitterissä runsaan paheksuntansa meille "rasisteille", että kehtasimme kantaa Kristuksen ristiä kulkueessamme! Kannoimme sitä raiskausten uhreille, erityisesti sen suomalaisnuoren muistolle, jonka afgaanipedofiili raiskasi ja poltti elävältä ja jota tapahtumaa ei medioissa muutoin ole suuresti käsitelty. Mutta me saimme kyllä uutisarvomme!

        Pian tämän kulkueemme ja Espoon piispalta saamamme palautteen jälkeen erosin viimeisen kerran kirkosta, eikä minulla ole edes tekopyhää, rikoksenuhrin syyllistämiseen perustuvaa anteeksiannon velvoitetta. Sain äskettäin pitkän bannin eräältä kirkkoisien foorumilta, poliittisesti väärinajattelusta, kun en puhunut kauniimmin suvakeista. Monet sillä forkalla ovat nimenomaan Turun ev.luterilaisia vaikuttajia. Viimeinenkin side islam-kirkkoon katkesi.

        Enimmät terroriteot Euroopassa ovat muslimien ja äärivasemmiston tekemiä, mutta tätä totuutta mediat ovat vääristelleet.
        .


    • ettekö-nyt-jo-tajua

      Se puukottaja oli erään populistisen puolueen, joka menetti vastikään jäseniään, lobbari. Lisää äänestäjiähän on nyt saatava!

    • Leijonasydän75

      "Viesti poistettu sääntöjen vastaisena " no just! On tuo mitä Turussa tapahtui mielestäni myös aika sääntöjen vastaista. Lakatkaa tämä hyssyttely ja antakaa ihmisten puhua niinkuin asiat ovat...

    • srayliluti

      reserviläiset ja aseharrastajat alkava liikkua kättä pidemåää mukanaan, jos risikko ei ala toomia näitä saastoja vastaan

    • huhuhhuu

      enpä ihmettele jos joku uhrien omainen tilaa breivikit vokkiin..

    • Malasata

      Silloin kun suomalainen nuori mies ampui monta pieniä lapsia koulussa, sanottiin tekijä on sairas hänestä kiusattu niin paljon koulussa.

      Ja nyt heti tapahtuma on TERRORi
      Mikä on terrori jos loppu tulos ihmiset kuolee ilman syyttä
      Voi voi teitä osa Suomalaiseta???

      No niiii nyt tapahtuu Suomessakin, ihan kun te odotatte tapahtumaan

    • Jellonago

      Mitä pakolaiset vielä tekevät Euroopassa nyt kun Isis kukistettu. Saisivat mennä kotimaahansa kukistamaan loputkin terrorismin rippeet ja aloittamaan jälleenrakentamisen!

    • Toivottavasti tekijä ei jää Suomen vankilaan elätettäväksi vaan palautetaan sinne mistä tulikin. Onkohan USA:sakin terroristien kohtelu tällaista kuin meillä, pään silittelyä?

      • aivanoikeinusa

        USA:ssa terroristien kohtelu on kuolemanrangaistus.


    • OdotammeRehellisyyttä

      Äsken oli tv:ssä Suojelupoliisin ympäripyöreä tiedotustilaisuus. Mediatoimittajat aina vaan pihalla kysymyksineen. Miksi?

      Koska Suomessa ei olla koskaan oltu rehellisiä islailaisen terrorismin suhteen. Hamasia puolusteltu. Valehdeltu tapahtumista. ISIStä ylistetty, tehty heistä sotasankareita joille joku eduskunnassa vaati jopa sotaveteraanistatusta -kuntoutusta verorahoillamme. Kuka se sodan- ja rikoksensuosija oli?

      Edelleen viranomaisemme sotkeutuvat entisissä valheissaan. Risikko puhuu puutaheinää, jolle nauravat ääneen kaikki joilla jopa vuosikymmenten tuntuma islamista, heidän valheistaan, terrorismista ja muista rikoksistaan.

      Hyi olkoon! Uutiskuvassa suvakkiämmä käsikädessä geelitukan kanssa murhattujen kukkameren vierellä! Eivät matut meitä sure. Kyse on edelleen valheellisesta "ystävyydestä" rikostensa jatkamiseksi! Pysykööt poissa uskontonsa uhrien veritantereelta! Kuinka kauan Suomi sallii tämän?
      .

      • Rikollisten.armoilla

        Sipilä puhuu paskaa:"Teko oli vastoin kaikkien uskontojen periaatteita." Teko oli täysin islamin periaatteiden mukainen, mikäli pedofiliakultti islamia voi uskonnoksi kutsua.

        Miten nuo kaksi kehtaavat! Sipilä ja Risikko. Aina vaan nuoleskelevat islamia!
        Risikko edelleen kiistää teon olleen terroristinen. Muslimien kanssa ei voi "käydä vuoropuhelua". Nuo kaksi uhraavat kansamme.

        Putin, tule ja pelasta meidät! Olemme rikollisten armoilla!
        .


      • Islamin.rikosten.uhrit
        Rikollisten.armoilla kirjoitti:

        Sipilä puhuu paskaa:"Teko oli vastoin kaikkien uskontojen periaatteita." Teko oli täysin islamin periaatteiden mukainen, mikäli pedofiliakultti islamia voi uskonnoksi kutsua.

        Miten nuo kaksi kehtaavat! Sipilä ja Risikko. Aina vaan nuoleskelevat islamia!
        Risikko edelleen kiistää teon olleen terroristinen. Muslimien kanssa ei voi "käydä vuoropuhelua". Nuo kaksi uhraavat kansamme.

        Putin, tule ja pelasta meidät! Olemme rikollisten armoilla!
        .

        Risikon puheen loppukaneetti oli syyllistää uhrien oikeutetut tunteet ja reaktiot "kostoksi ja vihaksi jolle ei saa antaa periksi."

        Sipilä, haista paska! "Vastakkainasettelua... malttia..." Jätkältä puuttuu täysin selkäranka!
        .


    • Hu8iiiii

      Terrorismin eli islamismin kannattajat vangittava heti. Jos joku pällinaama sattuu kohdille niin goodbye. Onneksi sippilä ja urpo ei voi liikkua enää koskaan suomalaisten joukossa

    • adfbsdgbagbagdb

      Tappaja-terroristi.joukkomurhaaja on ilmeisesti Marokkolainen Abdul Rahman, Pernossa/Pansiossa, asuva, joka on laiton siirtolainen, Sipilän kutsumana tullut.

      Muita tietoja asiasta:

      Tämän hetkiset faktat asiassa:
      Muslimi, joka teki teot allahin ja islamin nimeen, huusi allahua akbaria puukottaessaa, eli kyseessä on terrori-isku. Turkulainen missi todisti huutoa. Tämänkin taustalla tietenkin muslimit.

      Oli ns "paperiton", eli laiton siirtolainen, jos paperittomat olisi karkoitettu, kuten laki vaatii, tätäkään iskua ei olisi tapahtunut. Oli tullut Sipilän kutsumien joukossa. Poliisi ei vieläkään kerro tekijän henkilöllisyyttä, vaikka Päivi Nerg väitti 2016, että "kaikkien tulijoiden kaikki taustat tiedetään..", todellisuudessa samaan aikaan paperittomia päästettiin läpi ja varusmiehet laitettiin kantamaan tulijoiden kasseja, laittomien siirtolaiusten, sairasta, SIpilän käsky tämäkin.
      Huomatkaa myös, että Sipilän hallitus antoi juuri näille paperittomille lisärahaa budjetin ohi. Näille laittomille siirtolaisille. Lisäksi heille suunnitellaan sosiaalitukea ja terveydenhoitoa, laittomille siirtolaisille, joilla ei ole edes edellytyksiä olla maassa.

      Uhreja 10, joista kaksi kuoli, yksi torulle ja toinen sairaalaan. 8 haavoittunutta sairaalassa. Yhdeltä vedettiin kurkku auki torille. 3 edelleen tehohoidossa kriittisessä tilassa, joten uhriluku voi vielä nousta. Yksi uhreista ollut ns suv aitsevainen kannaltaan, jehova.
      Tekijä on sairaalassa poliisin ammuttua reiteen.
      4 muuta terroristia otettu kiinni tähän mennessä.

      Kyseessä on ehdottomasti terrori-isku, vaikka hallitus yrittää sitä salata.
      Ihmettelen myös, missä viipyvät iskun tuomitseminen Juha SIpilän toimesta ja SIpilän ulostulo, jossa kertoo ottavansa vastuun tapahtuneesta, joka on hänen syytään ja hän eroaa.

      Sipilällä on viattomien verta käsissään, mikäli tämäkin laiton siirtolainen olisi heti karkoitettu, tätä ei olisi tapahtunut lainkaan. Kaikki laittomat siirtolaiset karkoitettava välittömästi!

      Sipilän hallitus on toimintakyvytön, koska tietää itsekin kutsuneensa tekijän Suomeen.

      Sipilän hallituksen erottava, kykenemätön hoitamaan tehtäviänsä lain ja asetusten mukaan ja tuottavat laittomia siirtolaisia ja terroristeja maahamme.

      Juha Sipilä on yksiselitteisesti maanpetturi. Turha väittää, ettei tietoa ollut, sitä oli, mutta oma aate ja pakolaisbisnes meni suomalaisten turvallisuuden ja talouden edelle, edes Dublin-sopimusta ei ole noudatettu SIpilän käskystä. Poliisi on Sipilän käsikassara kansaa vastaan. Tässäkin kansalaiset otti tekijän kiinni, poliisi tuli myöhässä paikalle: kymmenen uhria joista kaksi kuollut, Suomen poliisi on pelle, "rasismia" ja "vihapuhetta" riittää tutkimaan, mutteivät tee ulkomaalaistaustaisille mitään, pelkäävät näitä tulijoita, kansan otettava oikeus omiin käsiinsä, jos sitä halutaan.

    • Junthi

      Jos suomen poliittinen johto olisi noudattanut EU:n Dublin sopimusta ja palauttanut laittomat maahantulijat EU tulomaihinsa. Ei tälläista murhenäytelmää olisi tapahtunut.
      Mutta poliitikoilla oli mielessä kannatus ja tulevat äänet ja yritettiin nuoleskella suvaitsevaisia.
      Poliittinen epäonnistuminen, miljardikulut laittomista maahantulijoista ja mahdollistettu terroriteko suomessa.

    • NuoriIslaminVihanUhri

      Sipilän ja Risikon puheet ovat niin meitä suomalaisia loukkaavia, ihan suoraa valehtelua, että otin äänen pois, etten vastakkainajattelullani ja vihallani potkaise telkkaria hajalle.

      Olin itse, kauan sitten ulkomailla, raa'an islamilaisen terrorismin ja muun rikollisuuden nuori uhri. Suomalaiset mediat eivät sanallakaan julkituoneet näitä tapahtumia. Suomalaiset Repo-radiot pitivät jo tuolloin islamistien puolta, omiaan vastaan
      ..

    • Jouni47

      Nyt alkaa tavallista Suomalaistakin vituttamaan.Pakolaisista perheet ja yli 60 vuotiaat miehet saa minun puolesta jäädä, mutta nuoret terveet miehet pitää palauttaa takaisin kotimaahansa tappamaan.Tämä on kuitenkin meidän maa ja meidän pitäisi saada olla täällä rauhassa.Ihmetyttää vielä mitäköhän Suomalaiset on heille tehneet.Me ei olla pidetty heitä orjina eikä olla ryöstetty heidän öljyä.Meidän kansa tässä on ollut ruotsalaisten ja venäläisten maaorjina.

    • Elänkövielähuomenna

      Nyt somessa hehkutetaan matu- auttajaa ja kohta kaikki matut nostetaan jalustalle ! Sipilät ja risikot ovat antaneet käskyn näyttää uutisoinnissa vain mustaihoista auttajaa, ei haastatteluja Suomalaisten paikallaolijoiden todellisista mielipiteistä!

    • entinenvihreä

      Tämä on rasistinen rikos. Terroristi kohdisti sen vääräuskoisiin sekä erityisesti naisiin. Suvakit muistakoon tämän.

      • RasistinenViharikos

        Mainilassa sotaan tarvittiin vain yksi laukaus. Mutta jihadistin suorittamaa murhaa hyssytellään.

        Näin tuon mustan kaverin haastattelun uutisissa. Ihan asiallien, sinänsä. Puhui suomeakin siten, että ties vaikka olisi jo Suomessa syntynytkin. Selvästi järkyttynytkin, toisin kuin se paksun suvakkiämmän käsipuolessa hiljakseen murhapaikalla sisäänpäin hymyillyt matuhyypiö. Tuon toisen nuorenmiehen vilpitöntä ja rohkeaa apua ei pidä väheksyä. Hienosti tehty! Emme ole rasisteja. Islam on rasismia. Muslimien terrori-iskut perustuvat juuri halveksuntaan ja pilkalliseen rasismiin vääräuskoisia kohtaan.

        Tuo murhamuhamed oli kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut, vasta viimevuonna Suomeemme tuppautunut loinen, vailla aitoa turvapaikkatarvetta, kuten suurimmalla osalla matuja. Mutta suomalainen ja lähi-itäinen pohjasakka löytää pian toisensa munankipeissä suvakki-.maanpettureissamme. Naisissa jotka eivät muille kelpaa. Suvakkihuorat ovat heille vain käyttöesine, jonka siivellä elää ja ehkä saada asuinpaikka Suomesta. Kun jätkällä on Suomen kansalaisuus, tuhdit suvakit nenärenkaineen heitetään ulos kaupungin vuokrakämpästä ja matu etsii kunnon tytön vaimokseen. Jos jollekin kunnon tytölle kelpaa. Itse en kehtaisi näyttäytyä käsikädessä mokoman pätkän kanssa, jolla housut paskaa ja geeliä tukka täynnä.

        Onko Sipilä tai Risikko vieläkään ilmoittaneet "nollatoleranssia sellaiselle uskonnolle joka suosii ja yllyttää terrorismiin"? En ole itse kuullut.

        Entä presidentti Halonen? Kaiken matutuksen Äiti?
        .


      • S24SalaaPapistonTekosia

        S24-suvakkifoorumi poisti Usko ja rukous-foorumille suunnatun julkisen kysymyksen. Salailevat toinen toistensa tekoja. Ei kestä luterilaisen papiston hallitsema foorumi valoa.


      • ErotkaaKirkosta
        S24SalaaPapistonTekosia kirjoitti:

        S24-suvakkifoorumi poisti Usko ja rukous-foorumille suunnatun julkisen kysymyksen. Salailevat toinen toistensa tekoja. Ei kestä luterilaisen papiston hallitsema foorumi valoa.

        Tämä viesti oli tarkoitettu S24-Luterilaisuus-palstan ketjuun, mutta olkoon.


    • finnjägaren

      Ei tämä paska lopu ennenkuin jokainen turha matu on poistettu maasta! Ja siihen tarvitaan koko kansan joukkovoimaa. Halutaanko elää terrorimaassa mitä hallitusvalta haluaa ahneudessaan ja alistamishalussaan vai löytyykö kansalaisista enää sitä ns. TALVISODAN HENKEÄ? Sitä tarvittaisiin nyt samanlailla kun silloin vaaran vuosina, vaaran vuodet ovat taas ovella!
      Kansa yhtenäisenä tekemään sitä mitä pitää!

    • Kuorma-autonajokoulutus

      Kantasuomalainen yksinhuoltajaäiti halusi lapselleen syntymäpäivälahjaksi kuorma-autoajelun. Lapsi istui tyytyväisenä kuskin paikalla ja hänelle selitettin kaikkien ohjaimien tarkoitus. Värillinen lapsi saa sitten isona, jos tulee paha mieli. Lähde: Maikkarin loppukevennys.

    • VideoitaTänään

      Videoita:

      Turku:
      https://www.youtube.com/watch?v=vTKuF_GzpnA

      Helsinki, Senaatintori:
      https://www.youtube.com/watch?v=-EWLLHlTN8s

      Helsinki, Senaatintori:
      https://www.youtube.com/watch?v=r2GkkOYW8U0

      Poistaako suvakki-.S24 nämä linkit, kieltäen suomalaisten sananvapauden, oman maamme ja kansamme puolustuksen, ansaitusti murhaislamiin oleellisesti liittyvän terrorismin vastustuksen? Mitä luulette?

      Suosittelen myös seuraamaan esim. Hommafoorumin keskusteluketjuja aiheesta, jos muustakin.

      Kiitän teitä, "natsit", että te puolustitte raiskausten uhreja mielenilmaisussa 30.1.2016 Narinkkatorilla ja sieltä lähteneellä marssilla. Kirkon piispat, yhdessä suvakkien ja matujen kanssa tuomitsivat kulkueemme, pilkaten ja viheltäen meille.

      En koskaan unohda kokemaani pahaa, mutten myöskään hyvää ja tuon ne aina esiin. Muistan päivämäärät, jopa kellonajat. Myös tuo mielenosoitus ystävine ja vihollisine syöpyi pysyvästi mieleeni.

      Samoin oli tänäpäivänä. Suomi joutui terroriteon uhriksi. Ketkä puolustivat suomalaisia? Ketkä menivät matujen puolelle, hyysäten heitä, rajoittaen rikoksen uhrien (Suomen kansa) sananvapautta, sensuroiden meitä? Painakaamme nämä kaikki syvälle mieleemme.

      Ystävä ei ole aina se, jonka niin luuli olevan. Eikä vihollinen välttämättä se, jonka väitetysti luuli olevan. Tosiasiat kertovat ketkä ovat ja mitä.
      .

    • ratapölkky

      Pääministeri Sipilä ilmoitti lausunnossaan tänään päivällä,että nyt on rakenettava silta pakolaisten kanssa. Miten voi noin älytöntä suustansa päästää? Miten voin terroristien kanssa sillan rakentaa? Voi hyvä pyhä yksinkertaisuus:::Saman tapaista ilmoitteli herran pyhämies arkkipiispa, tekoihin ei pidä vastata väkivallalla.Pyhä kirja jossain sanoo kyllä: silmä silmästä hammas hampaasta.Onpa nähtävä myös tämäkin asia lopputulokseen asti. Kuinka luulee porvarit selvittävänsä asiat? Saatte vielä katsoa sivusta kun lajitoverianne (porvaria ) puukotellaan orsille. Sittenkö tapahtuu herätys?
      Täytyy varmaan tunnustaa Herra Sipilän, että tuli tehtyä virhe kun kaikki kutsuit kylään. Nyt se on jo maksanut Suomelle ansaitut eläkeläisten rahat.Ja nyt lähtee viattomilta naisilta,äideiltä henki. Häpeä hyvä mies! Nämäkään teot(raiskaukset) jotka on jo vaietusti pumpuliin paineltu eivät hetkauta sinua yhtään.

    • röhköti

      Pääsee sitten kyseinen herra Suomen valtion täysihoitoon vuosikausiksi vai karkotetaanko maasta.....

      • Saatanaaaaaasas

        Ärsyttää ajatus että tämä terroristi maksaa meidän veromarkoilla vankilassa.


    • SuvakitHelvettiinNyt

      Suomi kuuluu suomalaisille! Ei muille! Suvakit jos ovat eri mieltä,voivat muuttaa helvettiin suomesta!

      • mple

        Ensin suvakit pois; Ketkä seuraavaksi? Tupakoijat, koirankakattajat, liikalihavat, "vääränväriset", oikeistolaiset, vasemmistolaiset, vanhukset.........Lista on pitkä, jos sen jostain aloittaa.


      • TraumanSaanut

        Suvakki on suvakki. Syvässä pahuudessa syntynyt. Edes terroriteko omaa kansaa vastaan ei käännä mieltä suvakeilla joilta puuttuu oikeudentaju, ihmisen sydän ja omatunto. Oma vittu tärkein, menköön vaikka Isänmaa! Älkää viekö rakasta ahmedia vankilaan!

        Uutisissa haastatellaan mamuja ja suvakkeja. On totta, että kaikki mamut eivät ole murhaajia, mutta mistä tiedämme kuka on?

        Ny puhuu traumaterapeutti! Terapeutti on terapeutti, trauman saanut sensijaan ikuinen uhri! Tässä kirjoittaa nyt Uhri. Itse olen vuosikymmenet yksin terapioinut omat traumani. Mutta vieläkin joskus herään yöllä omaan huutoni. Sänkyni vierellä ei ole istunut traumaterapeuttia. Ehkä joskus Jumalan enkeli.

        Terapeutti neuvoo trauman saanutta istumaan ja hengittämään syvään. Ei jumalauta. Trauma on kullakin oma, yleensä pysyvä, joskin lieventyvä, kun vuosikymmenet kuluvat.
        .


      • mple
        mple kirjoitti:

        Ensin suvakit pois; Ketkä seuraavaksi? Tupakoijat, koirankakattajat, liikalihavat, "vääränväriset", oikeistolaiset, vasemmistolaiset, vanhukset.........Lista on pitkä, jos sen jostain aloittaa.

        Mistä on tullut Suomeen suvaitsemattomuus ihan keikkea ja kaikkia kohtaan? Suvaitsevuus ei tarkoita rikollisuuden (tai minkään asian) hyväsymistä eikä ymmärtäminen tarkoita, että hyväksyy mitään asiaa. Kantasuomalaisena toivon maani asukkaista ja kansalaisista sitä, että me olemme niin ymmärtäväisiä kuin suvaitsevaisiakin (ei kaiken hyväksyviä).


    • mple

      Olemme osa maailmaa ja Eurooppaa, missä valitettavasti tapahtuu huonojakin, jopa pahoja ja vaarallisia asioita. Vihapuhet- ja teot eivät ole oikeutettuja missään. He, jotka nyt ovat valmiita "keihästämään" niin Suomen ministereitä, "ns. suvakkeja" ja maahamme muuttaneita, ovat aivan samanlaisia kuin jihadistit, terroristit, "islamistit" yms:t. Ilmiöhän on sama.

    • Tukhtf

      Noi kusevat länsimaista systeemiä silmään ja julkinenvalta sen kun sössöttää. Nyt muka 18 v ja 17 vuotiaana tullut Suomeen. Voi Herranen aika.

    • SuvakitJuhlivatNyt

      Viimeinenkin uskoni Suomen päättäjiin meni tänään, Risikon ja Sipilän paskapuheita kuunnellessa. Elämme vapaassa terrorismissa, murhaajien ehdoilla. Muslimit ovatkin jo vallanneet kaikki uutislähetyksemme, vakuutellen omaa rauhanomaisuuttaan!

      Hallituksen tarkoituksena on ollut keinotekoisesti jakaa Suomen kansa ja marokkolainen matu, kuin tilattuna täytti heidän toiveensa.

      En kuulu Mäkisen ja muslimiterroristien kanssa samaan Suomeen. Samaan uskontokuntaankaan. Onneksi erosin kirkosta jo vuosi sitten. Voiko Suomesta erota? Voi.

      Suvakit voittivat. He saivat haluamansa. Puolet Suomenkansasta kuoli eilen Turun torilla. Suvakkien ja muslimien yhteinen riemuluhja murhatun Suomineidon kukkakummulla alkoi. Jakelivatko muslimit Suomen kaduilla "ruokamaistiaisia" toisilleen, autontorvia tööttäillen ja sormilla "voitonmerkkiä" heilutellen? Näin muslimit aina antavat tuen omiensa murhateoille.

      Sanallisesti sen antoi jo islamilaisen saatanankirkon arkkipiispa, kutsuen murhaajaa "yhdeksi meistä".
      .

    • hen1990

      Kun avataan rajat ja päästään, sisälle ilman tutkivan taustaa niin mitä muuta voi odottaa??
      Kyllä kai politiikot euroopassa sen ymmärtää. Vielä pahampi jos ei ymmärrä. Vaan uskoo johonkin utopiaa. Otetaan kaiken mailman roskaporukkaa vastaan ja haukutaan sitten hyviä ihmisiä jotka tulevat Suomeen hyvässä halussa. Joo Suomi ja minä ole avoin maa. Mutta päästetään sisään ihmisiä joita ei kotimaat halua. Monet Syyrialaiset on korkeakoulutettuja mutta kuka sen kertoo. Sitten tulee tämmöset marokon katulapset. Ja insinöörit aasista lähetetään pois. Herää hyvä suomi

    • montaxydimpommii

      Tuliko se Laura Huhtasaaren profetioima kymmenen ydinpommin isku nyt sitte n Turkuun?

    • Joonas7676

      Ruotsin media väitti silloin kun rajat avattiin, että Suomen pitää ottaa vastaan turvapaikan hakiat, sen takia että he ottivat vastaan Suomalaisia Toisen mailmansodan aikaan. Okei totuus esille mun ukki oli eturintamalla. Ja lähiidästä tulee ainoastaan miehiä eurooppaan. Suomesta lähetettiin vain lapsia. Miehet puolusti maata. Tässä on korruptiosta Eu ssa kysymys.

    • RIPSuomi

      Tätä terrori-iskua on osattu odottaa jo pitkään. Kaikki järkevät suomalaiset tiesivät sen olevan vain ajan kysymys. Pahinta kaikessa kuitenkin on se, että lisää on luvassa! Suomalaiset eivät enää koskaan voi kulkea toreilla, ostoskeskuksissa ja kävelykaduilla turvallisin mielin. Puukotukset, auto-iskut ja pommit ovat nyt odotettavissa olevia asioita ja aina mielessä.

      Ja miten reagoivat Suomen päättäjät ja virkamiehet? Sen sijaan, että ryhdyttäisiin välittömiin, koviin toimenpiteisiin, suolletaan merkityksettömiä korulauseita ja peitellään iskun todellista syytä, jonka kuitenkin kaikki tietävät. Päättäjät ovat enemmän huolissaan vihapuheesta ja rasismista, kuin Suomen kansalaisten turvallisuudesta. Jopa presidenttikin on huolissaan törkeästä leimaamisesta ja väärinymmärtämisestä. "Sitä on kuultu jo tarpeeksi." Kuinka sairas tämä maa voi olla! Naisia tapetaan toreilla ja täällä mietitään miten asiaa voitaisiin peitellä ja sokeri kuorruttaa jollain tavoin. Suomalaisilla on täysi oikeus olla vihaisia. Suomalaisia on nyt ryöstetty, raiskattu, pahoinpidelty, tapettu ja murhattu. Media on sensuroitu ja sananvapaus viety. Meillä suomalaisilla ei ole mitään keinoa puolustautua tai suojella itseämme ja rakkaimpiamme tämän kaltaisilta teoilta. Kaikki voimankäyttö on monopolisoitu viranomaisille ja he eivät ole paikalla sillä hetkellä, kun apua eniten tarvitaan! Jotain tämän maan sairaudesta kertoo myös se, että kun terroristia jahdataan Ruotsin laivoilla, kaikille matkustajille tehdään laaja turvatarkastus. Kaikki tietävät etteivät Matti ja Maija tai Håkan ja Anna ole tämän iskun takana. Miksi haaskata aikaa ja voimavaroja turhaan?

      Tätä on vaikea käsittää. Poliitikot ottakaa vastuu teoistanne! Te olette aiheuttaneet tämän kaiken! Teidän kätenne ovat nyt viattomien veressä. Niiden ihmisten veressä, jotka äänestivät teitä ja jotka maksavat palkkanne. Teidät valittiin toimimaan Suomen ja suomalaisten parhaaksi ja edun mukaan! Te ette ole pystyneet täyttämään teille asetettuja odotuksia ja tehtäväänne. Osoittakaa selkärankaa ja erotkaa virastanne!

    • ExBat

      Politiikot ovat epäonnistuneet tässäkin asiassa. Lainsäädännön kautta Suomen sisäinen puolustaminen ja asioihin puuttuminen on tehty lähes mahdottomaksi. Puhutaan "ihmisoikeuksista" ja jos joku puhuu ääneen asioista on heti "rasisti". Politiikkojen pitäisi tehdä enemmän ja puhua vähemmän. Nyt vaaditaan tekoja eikä asioiden siloittamista. Kynttilät ja siltojen valaisemiset eivät tuo menetettyjä ihmisiä takaisin eivätkä estä terroritekoja. Syy ei ole kuitenkaan maahanmuuttajissa, vaan Suomen politikoissa jotka mahdollistavat ääriaineistojen toiminnan ja estävät puuttumasta asioihin. Missä menee raja? Milloin ihmisoikeuden voi menettää? Käytännössä ei milloinkaan. Norjassa voidaan ampua 77 ihmistä syyllisen menettämättä ihmisoikeutta. Onko tämä oikein? Eikö ihmisoikeus pitäisi menettää sillä hetkellä kun tekee henkirikoksen? Miksi henkilö joka kyseenalaistaa ja haluaa puuttua asioihin on rasisti? Miksi rasisteja ovat vain valkoihoiset ja kristiityt? Suomessa siloitellaan asioita. Ei voida näyttää ihmisille mitä nämä terroristit todella tekevät. Politiikot puhuvat siitä, että pelätään, että tämä lietsoo väkivaltaisuutta. Miksi politiikot eivät pelkää sitä mitä ovat päätöksillään saaneet aikaan ja sitä että terrosristit murhaavat viattomia ihmisiä. Miksi politiikot eivät kanna vastuuta epäponnistumisistaan. Eikö jonkun pitäisi erota kun tapetaan viattomia ihmisiä?
      Tavallinen ihminen ei voi vaikuttaa näihin asioihin, vaikka yleinen mielipide on tarkemman kontrollin ja alhaisemman puuttumiskynnyksen puolella. Viranomaisille enemmän valtaa puuttua ja ennaltahkäistä näitä terroristeja toimimasta.

      • Antiterroristi

        "Lainsäädännön kautta Suomen sisäinen puolustaminen ja asioihin puuttuminen on tehty lähes mahdottomaksi. Puhutaan "ihmisoikeuksista" ja jos joku puhuu ääneen asioista on heti "rasisti"."

        Juurikin näin.

        "Miksi rasisteja ovat vain valkoihoiset ja kristiityt?"

        Erittäin aiheellinen kysymys. Jos Turun puukotuksen olisi tehnyt suomalainen ja uhrit olisivat olleet maahanmuuttajia, syytettäisiin puukottajaa rasistisesta viharikoksesta.

        Jostain syystä nyt siitä ei puhu kukaan?

        Eivätköhän kristittyjä tappavat radikaalit islamistit ole täysin verrattavissa muslimeja tappaviin kristittyihin (joita muuten on länsimaissa aika vähän, kumma kyllä).


    • QWER69

      Risikko sanoo...ehkä on mielenhäiriöstä kyse, hänen omastaan ilmeisesti kun päästelee näin tyhmiä suustaan. Suomi on täynnä älykkäitä ihmisiä jotka ymmärsivät heti mistä on kyse. Saasta Sipilä lässyttää tapansa mukaan, rakennetaan siltoja mamujen kanssa.....hoh hoijaa....SUOMI SUOMALAISILLE, ERO EU:STA JA EUROSTA. Tämä paska on saapunut Suomeen EU:n myötä. Vittu mitä hölmöläisten touhua, jos asiat ei ala muuttumaan muutan Suomesta pois. Vituttaa korruptio poliitikot ja tyhmät virkamiehet. Suomi elättää paska mamut ja heidän jälkeläisensä jotka on aivopesty siihen heidän sairaaseen kulttuuriin. Lähtökohta on se että kun mamu tulee Suomeen mamu elää suomen säännöillä ja tavoilla ei omilla, jos tämä ei mamua kiinnosta mamu voi lähteä takaisin hiekkalaatikolle Syyriaan, Irakiin, Somaliaan......leikkimään omia sotaleikkejään ja pyllistämään Mekkaan päin. Islamin uskonto ei kuulu Suomeen eikä heidän elämäntapansa. Miksi eivät mene Dubaihin ja muihin rikkaisiin arabimaihin, koska sinne tätä SONTASAKKIA ei oteta. Mutta Eurooppa ja Suomi ottavat. Eurooppa on iso HÖLMÖLÄ johon Suomi valitettavasti nykyään kuuluu.

      • KänniÄmmäJohtaaSuomea

        Toissapäivänä Suomi jaettiin kahtia. Sipilä (Kepu) ei ole minun pääministerini, eikä Risikko (Kok) sisäministerini, sellainen poliisivoimien päällikkö jota voisi kunnioittaa.

        Hei, onkos puolustusministerimme J. Niinistö (Uusi vaihtoehto) ottanut asiassa mitään kantaa? Tämähän ensisijassa kuuisi hänelle ja presidentille (Kok), ei Sipilälle ja Risikolle jotka suorastaan kutsuivat nuo terot maahamme! Kyseessä oli islamilaisen sodan julistus Suomelle!

        http://mvlehti.net/2016/09/23/valokuvia-sisaministeri-paula-risikosta-ankyrakannissa/

        Suomi on sodassa. Kukin tunnemme nyt ystävämme, sekä myös vihollisemme.
        .


    • ExBat

      Terrorismissa on kysymys todella vakavasta asiasta. En ymmärrä miksi politiikot yrittävät siloittaa asiaa. Miksi kukaan ei sano, että "nyt tähän tuli stoppi, emme salli tätä missään nimessä". Koska islam on maailman vaarallisin uskonto tulisi tähän puuttua. Putinilta oli kysytty arabimaista josko he voisivat rakentaa kirkkonsa venäjälle. Putin oli vastannut että käyhän se jos me saamme rakentaa ordodoksikirkon maahanne. Vastaus oli,että ei se ole mahdollista se on vastoin uskontoamme. Putin vastasi tähän, että eipä siinä mitään sillä meillä tilanne on sama eikä Venäjälle rakenneta yhtään islamilaista kirkkoa.
      On totta, että vain pieni murto-osa heistä on terroristeja, mutta koska emme tiedä kuka on terroristi, niin kaikki pitää ottaa tarkemman kontrollin alle. Pitää rekisteröidä kaikki, tehdä tarkastuksia kotona ja asettaa liikkumakieltoja. Joka näitä rikkoo, niin automaattinen karkotus maasta. Nyt ei ole enää leikin aika, vaan pitää tehdä radikaaleja toimenpiteitä joiden avulla saadaan kitkettyä tämä "vitsaus" maailmasta

      • KantasuomalainenKukaMitä

        Virtaava vieras sivilisaatio vaikutukset tänään ja tulevat terror ongelma.


      • kokeltutäänhuom

        On sanottava suoraviivaisesti piilottamatta , että tämä on sivilisaatioiden ristiriita, joka ei ole eurooppalainen, ja siksi se tukee kuolemaa, kauhua, raiskaukset , terrorin. Sano, niin kuin se on "Nykypäivän todellisuus "
        Eurooppaa tänä päivänä !?


    • ihmettelen-vaan

      Miksei kukaan kommentoi ryssäuhasta, sehän se suurin ja pahin uhka on ollut koko ajan.
      Vai eikö se oikeasti ollutkaan?

      • NarinkkatorinTosiUhrit

        Ja se ol ryssä joka meille antoi paremmat ensitiedot tästä Turunkin tapauksesta. Ulkomaita myöten tiedettiin mitä oli tapahtunut, samaan aikaan kun islamisoitunut virkavaltamme mietti mitä selittää Suomenkansalle. Ryssä selitti. Ja Jerusalem Post ja...

        Sitten seuraavana päivänä pääsivät Risikko ja Sipilä ääneen, sekä arkki-imaami Mäkinen ja minä otin äänen pois, etten potkaissut hyvää telkkaria hajalle.

        Ryssä on meidän kaveri Hurrilandia vihollinen nro. Ruotsi toimitti juna- ja bussilasteittain meille terroristteja. Minä kutsun nyt tapahtunutta terrori-iskua Ruotsin sotatoimeksi Suomea vastaan.

        Turku, vanha, historiallinen pääkaupunkimme.

        Ja sitten tulivat matut.

        Mutta sen sijaan, että Turussa vaikuttavaluterilaisislamilaisen saatanankirkon arkki-imaami olisi ottanut murheessaan kantaa suomalaisten puolesta, hänellä oli nnopea hätä antaa tukensa itse murhamiehelle, kutsuen häntä "yhdeksi meistä". Terroristi voi olla yksi Turun luterilaisista, mutta ei varmasti yksi meistä, jotka emme petä omaa maatamme ja kansaamme.

        Ristiriitaista olikin nyt tuo teatterimainen surujuhla Narinkkatorilla. "Yksi heistähän" teki iskun! No hauskaa sillä matujen surujoukolla tuntui ainakin kuvista päätellen olleen, samalla kun jotkut suomalaiset murheenmurtamina laskivat herkkäuskoiset ruusunsa heidän uhriensa muistoksi.

        Sama Narinkkatori jossa tuo sama joukkio pilkkasi meitä, islamin rikosten uhreja, jotka vaadimme rajoja kiinni ja rauhaa kaduillemme. Noin sydämetön voi olla vain paatunut suvakki, olkoon vaikka lumekirkkojen pappi ja piispa. Eivät matut meille osoittaneet myötätuntoaan vaan pilkkahuudot kaikuivat poliisien rauta-aitojen takaa, yhdessä suvaitsevaiston kanssa.

        Tuolla tuo sama joukko, joka on tuonut terrorismin ja valtavan monirikosaallon Suomeen ja pilkannut meitä, sen vastustajia, heidän omia uhrejaan nyt tekeytyy pyhistelemään muka sitä vastaan!

        Pthyi olkoon.

        Ilm. britti-suvakki hyökkää meitä suomalaisia vastaan:
        Narinkkatori 3.10.2015:
        https://www.youtube.com/watch?v=OOrV7He2Nnk
        .


    • sipipilä

      Sipilä , Soini ja Orpo syyllisiä, Kaikki siperiaan heti. Suomi ensin

    • Ioergjjoerghr

      Juha Sipilä on kenties yksi Suomen tyhmimmistä ihmisistä, haluaa myös lisää pakolaisia.
      Mitä pikemmin suomi pääsee eroon ulkomaalaisista, sitä parempi ja turvallisempi maa Suomi on meilleSuomalaisille!Ei suomalaiset tarvitse tänne minkään valtakunnan pakolaisia, jos Sipilä§kumppanit tarvitsevat, muuttakoot vaikka Afrikkaan paimentamaan heitä!

    • muslimit

      ..miksi ei puhuta siitä, että muslimien maahanmuutto tuo terrorismin suomeen. Nyt sitten odotellaan seuraavaa iskua. ja ihan varamasti se tulee, koska suomessa on jo aika paljon muslimeita..

      • Korj.RuotsinValheisiin

        Suomen Evankelisluterilainen kirkko taas on aina kulkenut Ruotsin Evankelisluterilaisen kirkon talutusnuorassa. Mitä Ruotsi edellä, Suomen kirkon tehtävä perässä. Ruotsista tulee käskytykset.

        Ruotsin valtansa aikana meille syöttämään valhehistoriaan on kuulunut mm. väite, että kristinusko tuli Suomeen Gauthiodista ("Ruotsi"). Gauthiod miehitti kuningaskuntamme (Kainuu ja Kalevala) vasta n. 1200 luvulla. Ortodoksisesta kristinuskosta on kuitenkin merkkejä Suomen alueilta jo 500-luvulta alkaen. Slaavit toivat meille kristinuskon. Kristinuskon slaaveille taas toi Jeesuksen oma opetuslapsi, apostoli Andreas. Andreas kulki niinkin syvälle Venäjää kuin ohi nyk. Moskovan alueen, n. Velikyi Novgorodiin asti. Lähes Karjalan kunnaille asti.

        Jopa luterilainen Lähetyshiippakunta pitää yhtä Ruotsin vastaavan kanssa, ovat itseasiassa samaa kirkkoa.

        Suomen Orotodoksinen kirkko sen sijaan ei ota käskyjä Moskovasta. Suomen Ort.kirkko kuuluu Konstantinopolin patriarkaattiin. Suomessa on joitain pieniä, Moskovan patriarkaattiin kuuluvia seurakuntia.
        .


      • EnsimKultamunaKuoriutui

        Miksi somalit suhtautuvat halveksivasti suomalaisiin? He ovat suomenruotsalaisten kasvattamia tähän. Rkp otti alusta asti somalit erillissuojelukseensa. Monet somaleista oppivat suomen sijasta ruotsin muka suomenkielekseen. Näistä suomalaisvastaisista mamuista ja matuista Rkp sai koulutettua puolueensa kannattajia.

        Juu. Tämä on totta, ei mitään harhaista löpinää. Näin Rkp on hiljaa selkämme takana toiminut, luullen, etteivät suomalaiset huomaa. Suuri osa suomalaisista ei ole huomannutkaan, tai tiennytkään, tai jos joskus tiesivätkin, ovat unohtaneet tämän kaiken.

        Rkp on varsin hiljainen myyrä. Esim. aiempi "puolustusministeri" (hah!) C. Haglund ei eleelläkään tehnyt mitään todellista Suomen puolustukseksi, vaan mm. kieltäytyi keskusteluyhteydestä Venäjän kanssa, juosten Ruotsin väliä. Nyt, matuongelman räjähdettyä, tiedämme mitä hän tuolloin Ruotsissa puuhasi. Alkoivat massiiviset islamistijoukkojen junakuljetukset Tornion raja-asemalle. "Pakolaisina", tietenkin! Tätä Ruotsi on saanut rauhassa tehdä jo kaksi vuotta.

        Tokihan he sen tiesivät, että kuskaamalla 40 000 islamilaista, potentiaalista terroristia Suomeen, ennen pitkää kultamunat alkavat kuoriutua ja 18.8.2017 oli lopulta se päivä kun Ruotsin vihaamassa Suomen Turussa alkoi tapahtua.

        Kirjoitukseni eivät perustu perättömiin väittämiin, enkä ole ainoa jotka nämä asiat Suomessa hyvin tietävät ja muistavat. Te muutkin suomalaiset muistatte, kunhan teitä / meitä muistutetaan. Suomalaiset, älkää salatko muistikuvianne!

        On liikuttavaa millä vauhdilla S24 poistelee näitä kirjoituksia, mutta esim. Venäjän ja Putinin vastaisiin kirjoituksiin se suorastaan yllyttää. Rkp:llä on omat propagandistinsa netissä. Heitä muutaman vuoden lukiessa henkilöt ovat nopeasti tunnistettavissa. Kolmisen vuotta sitten oli vaihe kun nämä Venäjän pelkoa lietsoessaan vihjailivat, että "Suomen olisi turvallisinta liittyä takaisin Ruotsin kuningaskuntaan. Suomihan on oikeasti Ruotsin itäinen maakunta."

        Täällaisia veitikoita.
        .


    • KaleviKolttonen
    • tässäasiaa

      sääliminen ja lässytys eivät tehoa. Rikollisia ei pidä sääliä eikä paapoa. Kuvat terroristeista on julkaistava myös Suomen mediassa kuten ulkomaiden uutisissa jo tehdään. On osoitus säälimisestä se kun jättää kasvokuvat pois!

      Nyt olisi lisättävä poliisipartioita ja armeijan auto keskuskaduille suurissa kaupungeissa, miksei myös pienemmissä. Etelä-Euroopassa maassa jossa ei ole sattunut iskuja vuosikymmeniin tehdään näin. Poliisit sulkevat osan kävelykadusta, jossa voi silti kävellä ja armeijan auto ajaa päivällä ja tarkkailee kävelykatua valmiina kaikkeen. Toimii hyvin. Poliisit päivystävät myös aseiden kanssa Ranskassakin juna-asemilla kaiken varalta. Moni jättääkin siis hyökkäyksen sikseen kun valvonta toimii!

    • MiikkaH

      Se että muslimit toteuttavat luontaisesti itseään, eli leikkaavat vääräuskoisten lastenrattaita työntävien äitien kurkkuja auki ei ole mielestäni mitenkään ihmeellistä. Sitä saa mitä tilaa. Tämä on arvovalinta. Ihmiset ovat valinneet tämän arvopohjan äänestäessään valtaan "monikulttuurin" kannattajat. Sairasta sen sijaan on se ettei asiasta saa nykyisin puhua missään, ei kommentoida tai tuoda omia näkemyksiään julki. Täälläkin nettirobotit on valjastettu sensuroimaan ja jahtaamaan väärämielisten ajatuksia. Kun esimerkiksi yrittää julkaista sanan "muslimi" alkaa jossain ihmisten ajatuksia muokkaavassa keskuksessa punainen valo vilkkumaan ja oikeamielinen viher-vassari rientää paikalle poistamaan viestin. Todella sairas Suomi. En olisi 10-vuotta sitten voinut uskoa. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti.

    • Mikko Psaateron mollaajat hävetköön nyt.
      Mikko pitäisi saada takaisin poliisijohtoo. Hänellä on selkeät ajatukset.
      Muut vain selittelevät.
      Rami

    • MiikkaH

      "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena" hahhah herätkää hyvät ihmiset. Tämä on pahempaa kuin Neuvostoliitossa aikoinaan. Demlamafia määrittelee puolestamme mitä saamme ajatella ja mitä ajatuksia saamme julkaista. Miettikää mitä olisi tapahtunut jos suomalaiset olisivat suorittaneet vastaavat teot? Nyt kukaan ei pysty edes kyseenalaistamaan sanoin nykyistä poliittisen johdon oikeutusta toimia tai ehdottaa heidän saattamista vastuuseen. Siitä "vastuullinen media" pitää huolen.

      • Ruotsi.Ikivihollisemme

        Olemme valtavan rikoksen, Ruotsin, Suomen vastaisen sotatoimen uhreja. Mutta Ruotsia vastaan eivät Suomen päättäjät ole haalineet NATO:a ja USA:ta, kuten Venäjää vastaan, joka todistetusti ei ole tehnyt mitään sotilaallista iskua meitä vastaan sitten vuoden 1945 ja silloinkin kyseessä oli laaja Neuvostoliitto, ei niinkään Venäjä.

        Venäjä oli se, joka aikoinaan vapautti meidät Ruotsin kuningaskunnan täydestä vallasta. Mutta Suomen itsenäistyessä, Ruotsi salakavalasti hiipi takaisin yhteiskuntaamme, vaatien jälleen erillisoikeuksia omankielisilleen, suomalaisten kustannuksella, tietty.

        Viime sodissa suomalaisia vastaan sotineet nk. vanjat olivat pääosin Stalinin tänne raahaamia ukrainalaisia sotilaita. Samoin kuin Krimin venäläisvähemmistöllä oli, samoin meillä suomalaisilla oli kokemuksemme nimenomaan ukrainalaisista neuvosto-sotilaista ja kaupunkiemme pommittajista, ei niinkään venäläisistä.

        Ruotsalaisilla on ollut hauskaa kun ovat taas osanneet huiputtaa Suomen päättäjät nyt Ukrainan fasistien puolelle, Venäjää vastaan. Ruotsi, myös Suomessa, pilkkaa meitä aivan avoimesti ja monet suomalaiset luulevat heidän nauruaan ystävälliseksi.
        .


    • MiikkaH

      En laita suoraa linkkiä tähän, mutta kannattaa kuunnella MV-lehden sivuilta tallenne jossa marokkolaistaustainen, suomea hyvin puhuva Junes Lokka soittaa turun sanomien myrskynsilmään ajautuneelle toimittaja Rebekka Härköselle. Sanon tämän sillä mielellä että kannattaa kuunnella mitä mieltä ikinä onkaan MV-lehdestä, turun sanomat lehdestä, tai Rebekka Härkösestä. Mieli avoimena antaa mahdollisuus kaikille osapuolille. Myös marokkolaistaustaiselle Junekselle joka PolPo ja poliittisen johtomme tavoin puhelussaan toivoo että asiat selviäisivät keskustelemalla meidän aikuisten harkitsevaisten ihmisten kesken eikä oikeuslaitostamme kuormitettaisi turhaan. Ainakin oma kuvani muuttui taas piirun verran sekä turun sanomista että MV-lehdestä kuunneltuani puhelintallenteen. En halua pelkästään ulkopuolisen tahon, tässä tapauksessa vastuullisen median kuten turun sanomien antaa määritellä puolestani koko kuvaa yhtään mistään.

      • JuneksenKannattaja

        Junes on hyvä mies. Ainoa arabi maailmassa (onko marokkolaiset arabeja?) jonka huolestumatta päästäisin selkäni taakse. Olen ollut oululaisen Juneksen kannattaja ja tukija jo vuosia. Eurovaaleissa, vaikkakin helsinkiläisenä, sain äänestää häntä. Junes tekee työn, jonka monet nk. kantasuomalaiset jättävät tekemättä. Onko Junes esim. puoliksi suomalainen, en tiedä, mutta henki on täysin suomalainen. Hän on syntynyt Marokossa ja asunut vuosia Ranskassa, mutta puhe on aitoa Oulun murretta. Hän opiskelee yliopistossa.

        Kiitos neuvosta. Katsotaan, mitä Junes mv:ssä puhuu.

        Junes Lokalla on jatkuvasti päivittyvä youtube-kanava, blogi-, facebook- ja twitter-sivu.

        Samaten morsiamellaan, avopuolisollaan Tiina Wiikillä (Tuonen joutsen).

        Kehoitan suomalaisia kuuntelemaan.
        .


      • JunesSoittiToimittajalle
        JuneksenKannattaja kirjoitti:

        Junes on hyvä mies. Ainoa arabi maailmassa (onko marokkolaiset arabeja?) jonka huolestumatta päästäisin selkäni taakse. Olen ollut oululaisen Juneksen kannattaja ja tukija jo vuosia. Eurovaaleissa, vaikkakin helsinkiläisenä, sain äänestää häntä. Junes tekee työn, jonka monet nk. kantasuomalaiset jättävät tekemättä. Onko Junes esim. puoliksi suomalainen, en tiedä, mutta henki on täysin suomalainen. Hän on syntynyt Marokossa ja asunut vuosia Ranskassa, mutta puhe on aitoa Oulun murretta. Hän opiskelee yliopistossa.

        Kiitos neuvosta. Katsotaan, mitä Junes mv:ssä puhuu.

        Junes Lokalla on jatkuvasti päivittyvä youtube-kanava, blogi-, facebook- ja twitter-sivu.

        Samaten morsiamellaan, avopuolisollaan Tiina Wiikillä (Tuonen joutsen).

        Kehoitan suomalaisia kuuntelemaan.
        .

        Kuuntelin. No, se oli tyypillinen, "junesmainen" mediahaastattelu. Junes on rauhallinen, toinen osapuoli kiihtyy. En tässä kohdin mene sokeasti kummankaan puolelle.

        Toimittaja kertoi oman kantansa asiassa.

        http://mvlehti.net/2017/08/22/lokka-soitti-voimakkaan-halla-ahon-masinoiman-some-hyokkayksen-kohteelle/

        .


    • STOP70

      Työskentelin useita vuosia lentoemäntänä. Tämän roskasakin tultua Eurooppaan alkoi heidän arvontansa mihin maahan lentäisi, missä parhaat edut joita tyhmä kansakunta näille syytää eli poiitikot ja virkamiehet, jotka valitettavasti asioista päättävät. Olisi aika kysyä kansalta suoraan haluaako esim. Suomi tänne loisia elätettäväksi. Ajattelen näin että ihmisillä alkaa olla mitta täynnä näitä kaiken maailman afrikkalaisia ja näistä hiekkalaatikkomaista tulevia huivipäitä. Ihmettelimme usein että miten näillä "turvapaikanhakijoilla" on varaa lennellä ympäri Eurooppaa ja Skandinaviaa....veronmaksaja maksaa on se sitten Suomi, Ruotsi, Norja, Saksa......Pallinaamasomalit meni oikein isoilla porukoilla sukuloimaan ympäri ämpäri.......ja voi vittu että ne on tyhmiä ja rumia. Eihän ne saatanan raukat olleet edes oppineet mitään sivistyskieliä molottivat vaan sitä omaa ja eihän sitä kukaan ymmärrä ainakaan sellainen jolla on aivot. Somalit ovat afrikan romaneita, tästä on hyviä kirjoituksia netissä. He matkustelevat "turvapaikanhakijoiksi" juuri sinne missä on parhaat sosiaaliedut, missä pääsevät helpoimmalla. Oletteko nähneet yhtään somalinaista esim. työssä, itse en ole nähnyt. Nehän vääntää vaan niitä kakaroita ja Suomi maksaa tai muut maat missä nyt sattuvat loisimaan. Lentävissä on paljon niitä jotka eivät voi sietää näitä loisia, se johtuu siitä että me näemme sen kuinka heillä on varaa lennellä meidän veronmaksajien rahoilla "sukuloimassa". Suomessa on paljon ihmisiä joilla ei ole varaa mennä koskaan lentokoneeseen saati matkustella. Mutta veronmaksaja maksaa että nämä afrikan loiset pääsee kulkemaan miten haluavat.

      • SuomalainenOrjatar

        Ei kun: "HAISTAKAA TE PASKA...!"
        .


      • RuatsiKäskyttääMeitä
        SuomalainenOrjatar kirjoitti:

        Ei kun: "HAISTAKAA TE PASKA...!"
        .

        SÄPO on nopea. Ajaisivatpa Suomen poliitikot ja viranomaiset näin aktiivisti meidän suomalaisten puolta, kuin mitä ruotsalaiset tekevät omiensa puolesta.

        Siellä ollaan tarkkana kuin porkkanat Sveamamman ja Kolmen kruunun (Tre kronor) puolesta, ettei hyvin sujuva sotatoimi häiriinny!

        Turppat tukko suomepuhuja-alemppi-kansa, ku täide härrat käske! Ja te laitta se vihapuhuja sensuuri!
        .


    • PunikitKansanVihollisia

      Valhemediat ovat nyt päättäneet Turun terrori-iskun kohdalla puhua "puukotuksista".

      Samalla logiikalla olisi puhuttava Barcelonan auto-onbettomuudesta.

      Suvakit on suvakkeja. Tappajakavereita suojellaan. Ja faktoja salataan sensuurin avulla kuten ed. viestit.

      Punikit eivät kestä että heidän rikoksensa tuodaan julki.

      Elämme jälleen antikristillisen punaterrorin aikaa. Sisällissota on alkanut. Punikkien suorittamia Mainiloita on ollut useita, joita mediat salanneet muulta Suomelta. Netin keskustelupalstoilla näiden rikostoverit pyyhkivät linkkejä faktoja sisältäviin teksteihin ja suoraan rikospaikoilla kuvattuihin youtubeihin (mm. tunnettu somali yritti autolla ajaa Suomi Ensin-joukon yli suojatiellä).

      Mutta kerran vielä tulee toisenlainen aika...

      Vihervassarit ovat Suomenkansan vihollisia..

      Ai niin! Toisella palstalla suvakki24 sensuroi tekstit joissa turkulainen kristitty kertoi vuoden alussa Turun satanistien pitäneen tilaisuuden "Turku Saatanalle" (vertaa "Turku Jeesukselle"). Pääsiäisen aikoihin oli ollut kekkerit joissa häväistiin Jeesusta. Sitten pridekulkueen kunniaksi Turun kaupunki oli vetänyt sateenkaariliput kaupungin arvokkaimpiin lipputankoihin. Oli myös näyttävästi juhlittu (homoa) Tom of Finlandia.

      Vähemmälläkin puuhastelulla saa Jumalan suojeluksen pois. Ja terrori-iskussa allahin (saatanan)palvoja leikkasi kurkun auki Jumalan nimeä Jehovaa todistaneelta naiselta.

      Näistä faktoista suvakkifoorumit ei tykkää kerrottavan.
      .

      • paskamaa

        Matuvoi hakea turvapaikkaa väärillä henkilötiedoilla, niin mistä tiedetään ketä täällä on ? ja millä taustalla tuli Eurooppaan ? Jos turvapaikkaprosessi suojelee rikollisia, mikä on tälläisen järjestelmän oikeutus ?
        Suomen oikeusvaltio pilaantunut !


      • Matutori

        Se paskamaa suojelee maturikollisia, eikä kansalaisia.


      • molkut

        Eikä olette tajunut, että heillä on tästä tosi hyvää tuloja , tuhoavat turvallisuuden järjestelmän ja suvakkit sisällytä tähän osuuteen.


      • paperitomia

        niitä takaisin kumijäälle ja laajaan mereen löytää maansa.


      • onihanahallitus

        vierasperäiset taistelijat ja laittomasti maassa olevia on tuhansia somessa ja
        heillä on paremmat oikeudet kuin mikään somen kansalainen


      • näemme

        Vaikuttaa siltä, ​​että kaikki johtaa sisällissotaan ,niin kutsuttuun tarpeeseen
        ( Ottoman Empire ) tuoden tänne niitä miljoonat soturitotamanit.


    • vastasyntynevasikka

      vasemmisto on aina myyny isänmaan.ja tekee aina.niitten nainen puhuu hätiköiden ja anarkiaa tåynnä.no hormoonit hyrrää ja ja lyhyellä näöllä.märät korvantaukset ku vastasyntyneellä vasikalla.jep.

    • asian-oikea-laita

      Vasemmisto ei ole koskaan myynyt isänmaata! Nähtiinhän se jo siinä ettei Suomea valloitettu! Vai luuletko töhkäpää että Suomi pidettiin lahtareiden voimin? Päinvastoin, työmiehet Suomen piti pystyssä ja torjui vihollisen hyökkäykset. Lapuanliikkeen jälkeläiset leikkivät suuria sotasankareita suojeluskuntalaisten mandaatilla kotirintamalla ja vonkasivat ja puristelivat oikeiden sankareiden vaimoja ja patsastelivat pussihousuissaan sillä aikaa kun oikeat sotamiehet taistelivat!
      Tämä on varmasti nähty juttu! Joten riisuppa vasikka mustavalkoiset lasit ja ota selvää asioista!
      Tuollaisten rasistien takia Suomesta tulee nurkkakuntalainen ja sisäsiittoinen sukurutsainen kansa joka häviää omaan mahdottomuuteensa!
      Yritä edes opetella kirjoittamaan!

      • Kaikkilleansionsamukaan

        Olipa käsittämätöntä paskaa. Mihin nämä näkemykset perustuu? Ei mihinkään. Vasemmisto ja kommunistit on juurikin se porukka, joka on aina vehkeillyt laillista hallitusta vastaan. Niin kävi vapaussodan aikaankin. Punikit aloittivat kapinan, jota venäläiset tukivat. Kun kapina kukistui punajohtajat ja osa punikeista loikkasi venäjälle, missä Stalin lopulta tapatti kaikki lukuun ottamatta O.W. Kuusista ja A. Tuomista. Turha puhua lahtareista. Suojeluskunnat oli ainoa varustautunut joukko osasto, mitä Suomesta tuolloin löytyi. Isänmaanpetturit joutivatkin kuolemaan, koska sitä punakapinalliset olivat. Se ettei Suomea valloitettu, ei ole millään tavalla vasemmiston ansiota. Vasemmistolaiset ovat päin vastoin edistäneet itänaapurin pyrkimyksiä kaikilla tavoin.
        Historia toistaa nyt itseään. Toivottavasti näiden mielipuolisten terrorihyökkäysten uhreiksi joutuvat ne, jotka tätä monikulttuuriunelmaa tänne alun perin halusivatkin


    • Mattijaakko
    • jedemdasseine

      Kysynpähän vaan ketkä siellä etulinjassa Maximilla tulitti päälle käyvää ryssää niin että piiput oli punaisena. Uskallan väittää että ei montakaan valkolaista, se porukka oli siellä takalinjoilla naamat valkoisina! Sen verran tunnen Suomen sotien joukko-osastojen yhteiskuntarakenteita! Varsinkin kun lisäksi molempien ilman viisumia Petroskoissa käynneen isoisäni sotapäiväkirjat ovat hallussani!
      Turha löristä siitä kuka pelasti Suomen, mokomatkin lahtarinpenikat!

    • wqw

      Ja jyväskylässä TILANNE päällä pakkopoistamisessa, mellakkaa,, SOS hallitus (sipilä, orpo, soini) ovat varmasti TIENNEET mitä rajojen aukaisulla avataan muutakin myöskin sitteki!

    • jokumuuuuu

      jos olis joku muu presidentti olis ok

    • hpoiuk

      Terroristia kuulustelemassa hlö,joka on joutunut nuoren miehen vedätettäväksi: Fiksu, asiallinen ym, ei ollut tarkoitus tappaa naisia (olisin tappanut miehiä,jos olisin uskaltanut) tulkaa järkiinne krp.

    • KoskaAllahillaOnSuuri

      Mikään muu puolue kuin Halla-Ahon Persut ei näe kehitysmaamuslimeiden haitta maahanmuutossa mitään ongelmaa, ei muuta kuin lisää vaan niitä Suomeen, niin kyllä se siitä......Nämä suvakki idiootit tuhoavat Suomen parissa kymmenessä vuodessa, hotaasti mutta varmasti mutta sitä saa mitä tilaa, kuten Ruotsista näemme.........

    • REALISTI1996

      Sinä et tiedä terrorismista yhtään mitään. Ympäri maailmaa tapahtuu vaikka mitä ja tämä Turun tapaus on mikä ja kuka lie tapaus eli käytännössä ei tapahtunut yhtään mitään. Korkeintaan kyse oli lievästä pahoinpitelystä. Suomessa ei ole koskaan tapahtunut yhtään mitään. Suomi on kiltti maa. Jos tähän viestiin vastataan niin annan vastauksen jo etukäteen tässä eli Vaivaako teitä tämä viesti? Yleensä, jos asia vaivaa niin kyse on mielenterveysongelmasta ja mielenterveysongelma hoidetaan Psykiatrisessa hoidossa asianmukaisella tavalla.

    • MattiKukkola

      Jos vähän viitsitte tutkia asiaa niin ei se niin selvä asia ole. Terrori-isku se oli kyllä, mutta tekijä oli huumattu/huumannut itsensä ja motiivina ei ollut islam vaan iso määrä rahaa. Suomesta tosin ei saa monta rosvoa tekemään tuollaista murhaa isollakaan rahalla. Mutta tämä isku tehtiin, koska piti säätää uusi vakoilulaki jolla poliisi voi murtautua kenen tahansa tietokoneelle ja kaikki nettiliikenne on tarkkailun alaista. Eli tekijä on oikea, isku on julma mutta henkilö teki sen rahasta ja huumattuna. Rahoittaja ei ole mikään muslimiveljeskunta vaaan ihan länsimaiset viranomaiset. Tästä vakoilulaista ei ole mitään hyötyä koska terrorismi ei ole todellista islam-terroria vaan länsimaista tuotantoa.

    • Anonyymi

      Miks puukkottajaa ei lähetetä omaankotimaahan miks täällä säilötään. Aivan tosi hullu ja vaarallinen että huh huh. Ja näitä on paljon suomessa

    • Anonyymi

      Itse olen tavannut jo monia terroristeja. He saavat Suomesta asunnon, vaatteet jne. Huorittelevat naisia, haluavat kaikki telttojen alle, vihaavat vapaata demokraattista yhteiskuntaa ja silti heitä hyysätään täällä.
      Pakko vaan äänestää tyyppiä joka ei jaksa hyysäta terroristeja.

    • Anonyymi

      Myös jyväskylässö myyjäpari tappaa joukkovoimalla

      Viharikos
      Maalittaminen
      Järjest vaino

      Vastapäätä asuva myyjäpari ja varastomiespari maalittivat 2007,viharikos,järjestäytynyt vaino.

      Pyykkikone, musiikki /radio aina päällä.

      Silti 2 metrin päässä lumitöitä tekevä koira haukkuu niin että kova melu estää esim mielekkään joogan.

      Ihmiset jotka muuttavat ovat aiemoien tuttuja ja tietävät vainosta ja se on syy muuttaa, nuoret parit, perheet, alkaa vanhempineen seistä pihoissa tauotta, virnistelee, nauttien lähtötilanteessa 3 ja 7 vuotiaiden lasten perheen vainoamisesta.
      satoja miestvuosia, yhteensä miljoonia euroja ihmisillä jotka mukana, maansiirtokoneita, paikallisia raksafirmoja, kunnan, oikeuslaitoksen yksilöitä, jne ezustajia mukana, värvättu samalla tavalla kuin muut.

      Osa on etsinyt tällaista yhteisöllisyyttö, osapääsee vihaamaan, kun aloittajat esittåvät itse uhria tai muita puolystavaa sankaria, esim jos 30 taapeeoa ei kirku aamusta iltaan autotoellä uhrin kodista 2 mwtrin päässä, ovat uhreja.

      Raketteja seinäään, kiviä, kiekkoja autoon, kuulapyssut, golfmailat, mönkijöt ym, aikuisilla miehillä

      Maslitetum pihaan auton viereen ilmestyy kiekkoja, kuulia, sählypalloja jne jne.
      Uutea vuinna vastapäätä asuvat tuöevay omilta tonteilta vastapäisen kodin rajalle, ampuvat siitö raketit, kodin seinä musta raketeista, siis parin metrin päässä maalitetun kodista kokoontuu satoja, vuosi toisen jälkeem

      Lto, insinöörejä, sairaanhoitajia, opettajia, myyjiä ym kaikkk innolla mukana... Puoli jyväskylää mukana.

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      109
      3769
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      317
      1970
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1757
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1667
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      436
      1610
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1570
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1473
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1240
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      46
      1148
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      393
      1107
    Aihe