En ymmärrä mitä Paula Risikko teki siellä tiedotustilaisuudessa muuta ei siitä sen enempää.
Mutta tiedotustilaisuudessa pisti korvaan kun poliisin edustaja kertoi, että ensimmäinen puukotus tapahtui 16:02 kauppatorilla ja tekijä otettiin kiinni 16:05 puutorilla tai sen läheisyydessä eli siis 3 minuttia ensimmäisen puukotuksen jälkeen. Onko se edes mahdollista kun ajatellaan, että tekijä on matkan aikana puukottanut 8 henkilöä useita kertoja. Jo pelkästään siirtymiseen kalatorilta täysin juosten menee äkkiä se kolme minuuttia.
Ilmeisesti on tapahtunut jokin virhe mutta kuitenkin luulisi, että poliisi tällaisetkin asiat huomaa. Mutta toki asia on järkyttävä ja paine tiedotustilaisuudessa kova, niin ei asioita pysty rationaalisesti välttämättä siinä hetkessä ajattelemaan.
Poliisin tiedotustilaisuus
3
235
Vastaukset
- Merkkarimarkkeri
Oliko 16:02 tarkka tapahtuma-aika vai aika, jolloin hälytys hälytyskeskuksesta on annettu eteenpäin. Viivettä on tapahtuman havaitsemisesta siihen, että 112 on näppäilty ja siitä siihen, että tehtävä on annettu poliisille. Koko ajan tekijä on voinut juosta aika tarkkaan 500 metrin matkaa Puutorille.
Jos kiinniotto on tapahtunut klo 16:05, on takrkempi aika ehkä voinut olla 16:05:50. Ajat varmaan tarkentuvat tutkinnan edetessä. En pitäisi kulunutta aikaa mitenkään mahdottomana, mikäki tekijä on kyennyt juoksemaan koko matkan. - tottuuskomissaari
Kiinniotto tapahtui 16:20.
- Risikko_syyllinen
Risikko on valvomassa ettei mitään kielteistä pääse virkamiesten suusta julkisuuteen. Onhan hän yksi kiihkeimpiä maahanmuuton puolustajia, eikä ole montaa päivää kun hän viimeksi vaati niitä lisää Suomeen. Tyypillinen poliitikko joka haluaa esiintyä maailmanparantajana mutta ei aiheuta muuta kuin ongelmia oman maamme kansalaisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492