Jumalan pilkkaa?

OskarDirlewanger

Uskonnoissa hehkutetaan kuinka jumala ja allah muut jumalat ovat suuria, hienoja ja mitä ihmeellisimpiä superlatiiveja ominaisuutenaan.
Ja näissä aina hekutetaan kuinka jumala, allah jne. suuressa viisaudessaan loi maailmankaikkeuden ja kruununa ihmisen.

No, nyt ainakin pari uskomustahoa pitää jumaliaan huonona luojana ja pilkkaavat teoillaan, koska tätä "luomakunnan kruunua" ihmistä pitää muokata! Siis ympärileikkaukset ja tyttöjen silpominen.

Haloo! Eli ihminen pitää jumaliaan kuitenkin itseään alempana, koska jumalien töitä pitää korjata.

10

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On vain yksi oikea Jumala, Isä, joka on ainoa Hyvä ja ainoa Viisas. Mutta on myös paljon epäjumalia, herroja yms. joita eräät sekaantuvat pitämään tuona ainoana Jumalana. Kuulin esimerkiksi Saatanan sanovan joskus vuoden 2001 paikkeilla, että hän on luonut nyt oman keinotaivaan ja oman keinotuonelan. Noihin paikkoihin hän on asettanut valepersoonia sankoin joukoin. Ja saatana sanoi myös: Olen luonut keinotaivaaseeni: KeinoJahven ja KeinoJehovan ja annan kaikille tehtäväksi valita kumpaa heistä he palvovat.

      Jahve lienee muuten sama kuin Jehova-Jire eli Takaisinmaksava Jumala, Koston Jumala ja Jehova lienee yleisnimitys rauhaa rakastavalle Jumallalle. Eli tänä seuraavan tuhatvuotiskautena on TODELLA VAIKEA TIETÄÄ MITÄÄN OIKEASTA JUMALASTA SILLÄ ON NIIN PALJON VALHEELLISIA KEINOJUMALIA, JOTKA ESIINTYVÄT NOIDEN NIMISSÄ ANTIKRISTILLISIN SUURIN IHME - JA TAIKUUSVOIMIN. He kykenevät levitoimaan, telepatiaan, kielten ymmärtämiseen, kuolleiden herättämiseen ja satoihin muihin taikatemppuihin ja näin he huiputtavat maan asukkaat uskomaan itseensä..

      Miksi Jumala on antanut Saatanalle niin suuren vallan? Koska tämä sukupolvi on tuomittu ja havaittu vikapääksi ja ohdakkeen ja orjantappuran kaltaiseksi. Jumala sanoi: Aion antaa Saatanalle kaiken oman voimani, jotta hän todella eksyttäisi joka ikisen maapallon asukkaan taikuuteen ja noituuteen ja ihmetekojen välityksellä.

      Herra Sebaot on jo joutunut kiroamaan koko Euraasia-Afrikan-Oseanian eli Vanhan Maailman ikuiseen selibaattiin minua lukuun ottamatta. Myös Amerikka on vapaa tuosta kirouksesta.
      Krishna lähti 2012 maapallollta ilmeisesti inkarnoitumaan vieraille planeetoille, Jehova lähti vuoden 2014 toukokuussa ja pallannee vasta tuhannen vuoden eli tämän sukupolven tuhouduttua.

      MISTÄ SIIS SINÄ ITSE EROTAT OIKEAN JUMALAN? Tarkoitan tätä itsekin pilkkaan monia noista Jumalista, koska he kaikki ovat keinotekoisia epäjumalia. Tahdon eroon epäjumalista ja palvoa ainoaa oikeaa Jumalaa. Imaami Mahdi tuo mukanaan totuuden, oikeuden, vaurauden sekä rauhan. Sen lisäksi hän opettaa meidät eroamaan kaikista epäjumalista. Niin ainakin luulen.

      • Luuloksi se jääkin. Koska jumalväitteiden tekijät eivät pysty todistamaan jumaliensa olemassaoloa, on väitteiden tekijät leimattava poikkeuksetta valehtelijoiksi ja heidän jumalansa epäjumaliksi. Mukaanlukien allah ja jahve.


      • Juuri niin. Ja sekin on vielä estynyt nyt, että jos tulee ruumiin ylösnousemus niin emme enää voi koskaan tietää onko tuo ylösnoussut todella oma sukulaisemme tai tuttavamme vai demoni, joka esittää häntä. Siksi eräät povaavat paratiisia ja taivasta ratkaisuksi niille, jotka eniten totuudesta pitävät kiinni. Kun kuolee menisi suoraan paratiisiin ikuisesti eikä enää palaisi maapallolle edes ruumiin ylösnousemukseen. On nimittäin niin, että saatana kykenee tuolla Jumalan koko voimalla tekemään KLOONEJA nykyisin elävistä ihmisistä. Emme vain voi olla varmoja kenenkään identiteetistä enää - koskaan?

        Eli kuten Rockabilly miehet laulavat: Rockabilly rules o.k. when you're dead you're dead when you are done you are done.

        Ruumiin ylösnousemuksen toivoa ei kuulu kuitenkaan hylätä?


    • jumaltenolemus

      Mikään jumalista ei ole totta, sen takia niitä yritetään hehkuttaa. Ne ovat tuotteita, joiden liika käyttö heikentää ihmisiä ja saa heidät käyttäytymään irrationaalisesti.

    • Ihminen kuva ja kaltaisuus (sielu), mutta vain elämän henkäys.
      Sen sijaan eläinlajit kukin omaa yhden Jumalan hengen 99:stä ominaisuudesta.

      Kuka kokoaisi yhdeksi kuvan, sielun ja 99:n eri ominaisuuden hengen tuntisi hänet paremmin kuin meidän vain hämärä aavistus siitä millainen hän on.

      Vähä vähältä tiedämme enemmän, mutta klooneja on vaikea erottaa kun emme tiedä tarpeeksi alkuperäisestä Jumalasta.

    • OskarDirlewanger

      Hohhooijaa.

      Tulipa kaikennäköistä muuta apulantaa kysymykseeni, joka kuuluu lyhyesti näin:

      onko jumalanpilkkaa se, että ihmiset korjailevat jumalan luomusta?
      Eli tehdään ympärileikkauksia ja tyttöjen silpomisia?

      ELI, ONKO JUMALA MOKANNUT IHMISEN LUOMISESSA?

    • eiennemmin

      Jokainen kertoo oman käsityksensä. Tarkoittaako se että kysyjän pitää muuttaa omaansa? Tai pysyä entisessä.
      Vain ihminen pystyy pilkkaamaan tai jumaloimaan, eikä muuta ole kellään kuin oma käsityksensä --..--- senkin jälkeen!

    • Nuo silpomiset yms. Merkit ruumiissa ovat rangaistuksia ja merkkejä pyhän hengen pilkasta. Ne on tarkoitettu karttamista varten.

      Luonnollinen ruumis joka on merkitön on Luojalle mieleen. Merkit, mikrosirut yms. Ovat tuleen vievä tie.

      Pyhän hengen pilkka on sovittamaton synti, mutta silti yleisin kaikista synneistä.

    • OskarDirlewanger

      Minä kysyn edelleen:

      onko jumalanpilkkaa se, että ihmiset korjailevat jumalan luomusta?
      Eli tehdään ympärileikkauksia ja tyttöjen silpomisia?

      ELI, ONKO JUMALA MOKANNUT IHMISEN LUOMISESSA?

      Puhutaan, että luoja on tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen maan tomusta? Loppuiko kyvyt tms. kun hän loi naisen, kun hän joutui tekemään naisen miehen kylkiluusta?
      Raamatussa ei puhuta, että loiko hän toisen ihmisen, vaan naisen. Tässä valossa kloonaus on vanha juttu jo! Eli onko nainen jokin olio rinnallamme?

    • "Nämä sanat, jotka puhun, ovat henki ja elämä; EI LIHA MITÄÄN HYÖDYTÄ"
      "Ellei niitä aikoja lyhennettäisi ei mikään LIHA PELASTUISI"

      Kysymyksesi kuuluisivat lähinnä Transhumanismi palstalle. Etkö ota huomioon ollenkaan sitä, että Jumala lahjoitti 99 hengen ominaispiirrettään juuri eläinlajeille. Ihminen sai kuvan ja kaltaisuuden (sielun) sekä elämän henkäyksen. Mutta eläinlajit saivat Jumalan omasta hengestä näytteitä.

      "Uskon päämäärä on sielujen pelastus"

      Miten sitten suhtaudut Intian fakiirien ja gurujen mystisiin joogavoimiin. He kykenevät noiden voimien toimiessa pienentämään itsensä niin että menevät avaimenreijästä sisään, matkustamaan valoa nopeammin ympäri galakseja, suurentamaan itsensä vuoren korkuiseksi jne.

      Ei liha mitään hyödytä. Kaiketi Hengessä on voimaa sekä jonkin verran sielussa. Ylösnousemusruumis ei kaiketi välttämättä ole lihallinen ruumis?

      Lihallinen elämä on syömistä, puolustautumista, nukkumista (liikkumista) ja lisääntymistä. Nuo neljä eri toimintoa ovat atomeillakin. (Hare Krishna kirjat).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe