Mikä poliittinen puolue/taho/henkilö kantaa vastuun Turun tapahtumista?
On kuitenkin poliittinen päätös tuottaa maahan milloin minkäkin hyvän ja kauniin perustelun vuoksi ihmisiä joiden taustoja ja motiiveja täällä oleskeluun ei oikeasti voida tarkistaa eikä varmistaa?
Kokoomus pitää ovia rajoilla selällään sen vuoksi että maahan saataisiin halpatyövoimaa ja ennen kaikkea kilpailua halpatyövoimalle. Punavihreät pitää ovet auki siksi että se tekee heistä itsestään parempia ja ”suurempia” ihmisiä ja keskusta haluaa maaseudulle uutta geeniperimää ja ”talon emäntiä” mustakaapuisista?
Ok, kaunista ja hyvää sataa varmasti laariin hallitsemattoman maahanmuuton kautta, mutta entä silloin kun alkaa sattumaan ja tapahtumaan Turun kaltaisia tapahtumia?
Kantaako poliittiset puolueet tai vaikkapa Petteri Orpo vastuuta näistä tapahtumista?
Poliittinen vastuu
85
850
Vastaukset
- Vastuunjakajat
Orpo nyt tuskin ottaa vastuuta tapahtuneesta, siinä leirissä kun on ollut tapana sosialisoida myös maahanmuutosta syntyneen kulut ja ongelmat, samalla kun siitä saatavat voitot on voitu yksityistää. Orpo ja Risikko on kuitenkin osaltaan ihan suoraan vastuussa nyt syntyneistä uhreista, salliessaan vastuuttoman ja hallitsemattoman maahnmuuton.
Nytkään kukaan ei vieläkään tiedä hyökkääjän oikeaa nimeä, mutta maassa hän kuitenkin voi olla???- iihlam
Vastuu on yksiselitteisesti hallituspuolueilla, ne eivät ole toimineet Suomen valtion edun mukaisesti.
- Kokkomobil009
Taitaa kuitenkin Suomessa pääsyyllinen olla pääministerimme Sipilä, joka soitteli kolmansiin maihin kutsuhuudon lupaamalla oman talonsa tunkeutujien käyttöön. Sipilä ei ole tästä jo miljardeja Suomalaisille maksaneesta munauksestaan ottanut vastuuta, vaan nytkin hän kaataa vastuuta Suomalaisille yhteisvastuullisesti?
Se on kuitenkin niin että aika pieni osa tämän maan kansalaisia olisi näitä tunkeutujia ottanut tähän maahan jos heiltä olisi asiasta kysytty. Eli pieni poliittinen eliitti Sipilän johdattamana on vastuussa Turun tapahtumista, myötää he sitä tai eivät. - eikukaanikuna
Kukaan ei ota vastuuta tapahtuneesta ja Risikko kumppaneineen oli huuli pyöreänä infotilaisuudessa jossa mielestäni olisi jonkun vahvan johtajan pitänyt ilmoittaa, että nyt tämä riitti.
Tästä ilmoitustilaisuudesta tuli jonkunsortin flashbackki surulliseen Lahden dopingkisoihin jossa kylläkin tultiin vastaamaan kysymyksiin yön yli solmitun saunasopimuksen jälkeen.
Nyt Risikko selittämässä meille jotain epämääräistä, ääni vienosti väristen, naama kalpeana, olkapäät hieman supussa alistumisen alitajuntaisena merkkinä.
Huomenna tulevat asiantuntijat kertomaan, että johtuiko tapaus väärinrakennetuista lähiöistä vaiko kotoutumisrahan vähyydestä.
Loppuun hiljainen hetki surmansa saaneille ja suunnattomasti voimia omaisille ja ystäville sekä pikaista paranemista haavoittuneille ja loukkaantuneille. - Toukoniska
Sauli Niinistön huoletkin taitavat taas liikkua bussipysäkillä?
Ei taida Suomen poliittinen eliitti eikä vihervasemmisto pitää tälläkään kertaa konsertteja uhrien puolesta.... - Ijijiijiikookko
Arkkipiispakin juuri tostesi että nyt täytyy vain unohtæa tämä tapaus äkkiä ja palata arkisiin toimiin...
- omgomgomogmog
JÄRKYTTÄVÄÄ, kukaan ei ole huolissaan suomalaisten turvallisuudesta, pitää vaan suvaita ja suvaita, --ttu!
- Näinniins
Ei kukaan mitään vastuuta itsekseen ota, vaan heidät pitää vangita, saattaa vastuuseen tuomitsemalla ehdottomia tuomioita ja menettämään sekä virkansa että työeläkkeensä!
- Cjckckcmx
Silloin kun siellä pizzeriassa oli se murhapoltto niin päivilipponen oli heti järjestämässä mielenosoitusta natseja vastaan...
Nyt kun joku jihatisiti puukotti niin ollaan järjetämässä solidaarisuusmielenosoitusta.. - mustatpilvet
Ei sitä vastuun kantoa eduskunnasta löydy, yritetään taas selittää kun maahanmuutto politiikka kusee pahasti että mietitään taas uudestaan ja mikä on loppu tulos, mitään ei tapahdu ja mikään ei muutu eli rikollisten pääsy maahan jatkuu ja seuraavaa tihutyötä odotellen...
- turhautunutpotaskaan
OLISI JO KORKEA AIKA PAULA RISIKONKIN HERÄTÄ TODELLISUUTEEN EIKÄ SELITELLÄ.
- Hokkaselle
kysymys. Mikä helvetin poliittinen vastuu? Koska poliitikot on vastuuta kantaneet, presidentti Rytiä lukuunottamatta? Kansalaisethan ne pässit sinne Arkadianmäelle äänestävät, joten turha tapahtumista on syyttää yksittisiä henkilöitä ja tahoja. Piää katsoa huomista ajatellen ketä äänestää.
- Kempeleen-Juha
politiikon VASTUU..älkää nyt naurattako...Teitä tyhmiä äänestäviä lampaita tarvitaan vaaleissa ja matubisneksen maksajina..olkaas nyt öyhöttämättä ja menkää töihin mikäli töitä vielä jollakulla on..
- EiVastuuta
- super pölvästi politikot ;, riskkko, orpo, sipilä,,,,, ei ota vastuuta,,,, vaan kiemurtelee !!
- super pölvästi halonen sdp kaarteineen ei ota vastuuta,,, - kukaan ei ota vastuuta,,,
Vihreät naivi idealistit ei ota vastuuta !!!!! - Sipilävastuuseen98
Eiköhän historiankirjoitus kuitenkin anna pääministeri Sipilälle jonkinlaista vastuuta nykymenosta, koska hänhän se oli joka aiheutti sen suurimman muuttoliikkeen tähän maahan talonluovutusjutuillaan. Tämä talonsa luovutusjuttuhan levisi kuin kulovalkea kolmansiin maihin ja rajoillamme oli puhtaasti sen vuoksi niin paljon tungosta kuin oli.
Sipilä pitäisi saattaa oikeuteen myös Tutun tapahtumien vuoksi, koska hän voisi niin halutessaan estää niiden henkilöiden maahan pääsy ja maassa oleskelu, joilla ei ole siihen kansainvälistenkään lakien perusteella mitään syytä. Täällä hilluu nyt paperittomat Marokkolaiset ”turvapaikanhakijoina” ja kun odotettu kielteinen päätös tulee, me kantasuomalaiset olemme tulilinjalla. - Eki77001
Jos nyt käy ilmi että kyseistä terroriteon tehnyttä on täällä Suomalaiset tahot piiloitelleet, voidaanko heidät asettaa syytteeseen rikollisesta toiminnasta? He kuitenkin ovat mahdollistaneet kyseisen tapahtumasarjan omalla lainvastaisella toiminnallaan?
- Cardios
Viherpiipertäjät,kommarit,sossut siinä syylliset.Sossutantat kelassa uskoo mutuaisten valehtelua,Marocco ei kuulu ,eikä moroille ole oikeutta turvapaikkaa,tosin kautta historian African mies ei työtä tee,tappaa ja raiskaa,se on ainoa taito erämaassa jäsenelle.
- HallituksellaVastuu
Hallitus on vastuussa, kävi mitä kävi. Mutta nämä vellihousut eivät ota vastuuta, vaan kääntävät asiat nurinpäin eli heille itselleen sopiviksi. Meidän suomalaisten naisten, eikä miestenkään tarvitse sietää sopeutumattomien muslimien uskontoa, eikä tapoja. Menköön takaisin sinne, mistä tulivatkin, tänne ei tuollaisia haluta. On eri asia, jos maahanmuuttajia tulee jostain huippuyliopistoista sivistyneistä maista.
- Heo99
Maassa maan tavalla ja oleilijat ulos!
- Kelaaja80
Anssi Kela on nyt facessa kovin harmistunut siitä että hänelle on annettu osavastuuta Turun tapahtumista. hän toki kieltää vastuunsa sillä että hänhän vastustaa ”vain rasismia”, ymmärtämättä lainkaan sitä tosiasiaa että rasismia ja hallitsematonta haittamaahanmuuttoa ei yleensäkkään pitäisi lainkaan ketjuttaa toisiinsa. Niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta tässäkin maassa koko rasismin/rasistin käsite on täysin hämärtynyt.
Anssi Kela on omalta osaltaan ollut ”mahdollistaja”, joka tarkoittaa henkilöä joka omilla toimillaan on ollut mahdollistamassa nykyisen kaltaista hallitsematonta maahanmuuttoa.
Hallittu maahanmuutto EI OLE RASISMIA ja siitä hyötyvät kaikki. Niin kantasuomaliset/Suomi, kuin itse maahanmuuttajat.
Hallittu maahanmuutto tarkoittaa sitä että jokaisen maahantulijan henkilöllisyys, ikä, motiivit ja todellinen suojeluntarve selvitetään niin että henkilöllä ei ennen tätä selvitystä ole Suomessa oikeutta mm.vapaaseen liikkumiseen. Tämän vaatiminen EI OLE RASISMIA.
Anssi Kela on siirtynyt tähän vihervasemmistolaiseen leiriin jossa jo lähtökohtaisesti kaikki maahantulon rajoitukset ovat rasismia ja jossa ”äärioikeisto” on se meidän todellinen vihollinen...eikä esim.jihadismi.
Anssi Kela on henkilö, mahdollistaja, jonka seurauksena Turussa tapahtui mitä tapahtui ja tätä Anssi ei voi kieltää vaikka kuinka haluaisi.
Ilman Anssi Kelaa ja hänen hengenheimolaisiaan tälläkin maalla voisi olla oikeat rajat ja jonkinlainen kotrolli siille ketä maassa saa oleskella.
Nyt tälle kaikelle on Anssi Kela kumppaneineen luonut sumuverhon jota kutsutaan rasismiksi ja jonka saman sumuverhon taakse he nyt kätkeytyvät piilotellakseen omaa vastuutaan Turun tapahtumissa.
Anssi Kela kumppaneineen on leikkinyt tulella...Pandoran laatikon kannella vain ”ihmisyyteen luottaen” ja kun sitten maailman realiteetit tulevatkin iholle, syylliset löytyvät ”rasisteista”.- Faaros221
Nimenmaan. Anssi Kela kuuluu tähän ”Mahdollistajat” ryhmään, joka omalla toiminnallaan kääntää päät johonkin muualle kuin niihin asioihin mihin oikeasti pitäisi keskittyä.
Eli mikäli Anssi Kela, Paleface ja knit. olisi käyttäneet”äärioikeistosumuverhon” luomisen sijasta aikansa ja tarmonsa kontrolloidun maahanmuuton puolesta, tähän suuntaan olisi varmasti suuren yleisön mielipide myöskin kulkenut ja Turun tapahtumia ei välttämättä olisi lainkaan tapahtunut.
Nämä ”mahdollistajat” luovat toiminnallaan rasismibobistista sumuverhoa ja kuviteltua äärioikeiston uhkakuvia maalaillen, kun he voisivat tehdä myös oikeille maahanmuuttajille palveluksen ja keskittyä siihen miten maahanmuutto saataisiin kontrolliin.
Se ei heille tietenkään sovi, koska kaikkinainen kontrolli maahanmuuton suhteen on rasismia ja tästä seuraa nyt nähtyjä tragedioita vielä paljon lisää.
”Mahdollistaja” luo siis oikeasti väkivallan uhreja tähän maahan, toisin kuin ”äärioikeisto” jonka koko olemassaolo odottaa vielä löytymistään.
Kyllä, Anssi Kela ja Paleface ovat kiistatta Mahdollistajia ja näin ollen suoraan syyllisiä myös Turun tapahtumiin.
- Terroristintukijat
Ville, Li, Nasima! Anteeksipyyntöjä?
- Kolunmaasta
Niin, keneltä Suomalaiset voisivat vaatia anteeksipyyntöjä siitä että he ovat avanneet tämän maan rajat ja antavat tunkeutujien törkeästi hyväksikäyttää maatamme?
Tämä isku oli ensimmäinen, mutta ei todellakaan viimeinen. Kuka on vastuussa siitä että maamme on täynnä nimettömiä jihadisteja maista joissa ei edes sodita? Älkäätten surko oi SuurSuomalaiset kanssaeläjät!
Sillä Turun tori tulee näkemään monta eksynyttä lammasta, jotka suurta suruaan, osaanottoaan ja toivoa tapahtumien selviämisen johdosta tulevat pitämään puheita, jotka teidät äänestysluukuille tulee johdattamaan!
Eikä tässä vielä kaikki! Vaan myös suuria lupauksia kansakunnan toiveita väheksymättä tullaan antamaan ja lopulta rikkomaan, kun ei niitä nyt kuitenkaan vielä voi toteuttaa vaan ensin täytyy tutkia, tehdä raportteja ja lopulta huimia loppuvetoomuksia Eu-parlamenttiin, jossa ne tullaan kumoamaan.
Älkää Suomen uljaat perijät siis huolestuko, vaa luottakaa koko sydämestänne siihen, että Suomen ritarit eduskunnan uumenissa, tulevat ratkaisemaan tämänkin omaksi edukseen ja siitä kaiken hyödyn irti ottamaan, kunnes seuraava vaalikausi päättyy.- oona62
Sipilä oikeuteen maamme kaaokseen ajamisesta!!!
- Alamaser
Minulla on Marokkolainen ystävä jonka kertoi että Marokossa oli kerrottu tietoa että jopa Suomen pääministeri antaa asuntonsa Suomeen muuttajille. Marokkolaisissa maahan muuttajissa on nyt tyytymättömyyttä kun pääministeri ei pitänytkään lupaustaan ja Suomi palauttaa Marokkolaisia.
Suomen pääministeri on siis petturi. - Kggkgkfkkflflf
Sipilä k utwuimsuomeen ja lupasi talonsa....nyt ollaan pertymeitä kun lupaukset petetteeiin.....
Ei ollut edes neitsyeitä kun kaikki suvakkilortot jo moneen kertaan kaluttuja - Hokkanen331
Mitä siitä mahtaisi seurata mikäli tämän Turun keissinkin takaa paljastuisi Sipilän lupaukset paratiisista Suomessa ja nyt kun ollaan potkimassa ulos, pettymys kiehahti lopulta yli?
Jos tämä taustalta paljastuisi, mahtaisiko tulla mitään kautta julkisuuteen asti vai pimitettäisiinkö kansalta hinnalla millä hyvänsä? - Okupoika54
Sipilä on helluntalainen ja Sipilän ei tarvitse vastata tekemisistään kuin ylimmän herran edessä.
- piispappa
Ei ole helluntailainen vaan lestaadiolainen tutustuppas sen porukan oppiin .
- Sompanssi
Viherkommareiden unelma alkaa pikkuhiljaa toimimaan. Meinaatteko te että kehitysmaamuslimi äijistä tulee maanviljelijöitä, koska eivät mämä kaapuakat saa mennä naimisiin vääräuskoisten tai uskonnottomien kanssa. Ja mitä ihmeen töitä nämä ikuisestielätettävät kehitysmaamuslimit tekisivät, ehkä 10% työllistyy ja toinen 10% saa suojatyöpaikan jossa palvelee lähinnä omaa viiteryhmäänsä. Nämä ahdasmieliset holtittomasti lisääntyvät ikuisestielätettävät mahdollisesti radikalisoituvat tai raiskaavat kehitysmaamuslimit eivät sopeudu mihinkäään länsimaiseen yhteiskuntaan, eiväkä ne edes halua sopeutua koska niiden tarkoitushan on saada Islamilainen kalifaatti Suomeen.
- JÄRKYTTYNYT
Suurin osa hallituksen mätäpaiseista presitenttiä myöten on Turun tapahtuman vuoksi "JÄRKYTTYNEITÄ" herääkin kysymys onko siellä väärät henkilöt johtamassa maata, kun ainoa toimenpide johon kyetään on ainainen "JÄTKYTYS" ja "SHOKISSA" oleminen. TÄH...????
- Joriittää2017
Todellisia johtajia ei ole!
Uudet vaalit, uudet johtajat!
- Oikeuttako64
Toisaalta, jos tämä nyt päättäjiämme ”järkyttää”, niin kuinka pihalla he ovat olleet tämän kontrolloimattoman maahanmuuton todellisista seurauksista? Onko täällä oikeasti päättäjät ajatelleet että kymmenien tuhansien muslimien ottaminen protestanttisuuden läpikyllästämään maahan sujuu kuin kukkia kedolla poimien?
Onko niin että Turun tapahtumat tulivat oikeasti Presidentille, Risikolle, Sipilälle ja Orvolle oikeasti YLLÄTYKSENÄ???
No, niin idiootteja ei kai hekään voi olla, joten mikä on päätelmä tästä? Ei tietenkään mikään muu kuin että he ovat olleet hyvin tietoisia siitä että viattomien verta vuodatetaan myös Suomen turuilla ja toreilla, mutta että heidän omien sidosryhmiensä bisnes ja maailmanparannusutopiat ovat silti prioriteettejä? Eikö tämä ala olemaan jo rikollista ja tämän kontrolloimattoman maahanmuuton mahdollistajat pitäisi saattaa valtionoikeuteen? - ei_vastuuta
Kukaan poliitikoistamme ei tule kantamaan minkäänlaista vastuuta näistä laiminlyönneistä, ja kansaa ohjeistetaan tyytymään siihen. Sama meno jatkuu tulevaisuudessa, paitsi että pakolaismäärät vain lisääntyvät ja lisääntyvät...
Korsnäsin manifestin mukaan RKP haluaa kotouttaa joka 4. maahanmuuttajan ruotsiksi. Näin he saavat Nasiman kaltaisia uusia pakkoruotsin puolustajia. Ihmiset eivät tee eroa maahanmuuttajien kesken. Osa on hyvin koulutettuja, jotka kelpaa RKP:lle. Vuohipaimenet voidaan asuttaa Perujen keskelle Kontulaan.
- till_Åland
Noi "joka 4." ei kun till Åland!....näky se olisi sekin. Kanta-Ahvenanmaalaisten suojelema "kalastaja-ibrahim, tai saaristolaiskulttuuriin sitoutunut muu moniosaaja" - joka kumartelee mekkaan päin, samalla lausuen saatanallisia säkeitään. Ei tuon enempää voisi Ahvenanmaan kulttuuri ja turismi rikastua!
till_Åland kirjoitti:
Noi "joka 4." ei kun till Åland!....näky se olisi sekin. Kanta-Ahvenanmaalaisten suojelema "kalastaja-ibrahim, tai saaristolaiskulttuuriin sitoutunut muu moniosaaja" - joka kumartelee mekkaan päin, samalla lausuen saatanallisia säkeitään. Ei tuon enempää voisi Ahvenanmaan kulttuuri ja turismi rikastua!
SPR on hyvin lähellä RKP:n intressejä. Järjestö toimii RKP:n polittisen ohjauksen alla ja valitsee pakolaiset. Nasimat otetaan koulutettaviksi säätiöiden rahoilla.
- till_Åland
Sittenhän 10000 pakolaisen asuttaminen (kotouttaminen) Ahvenanmaan itsehallintoalueelle, ei liene ongelma. Tilaa tuolla riittää. Humanitaarinen asennekin on jo kohdillaan...kai? "Stig om bord" - toivottaapi pientä veronmaksajien korvausta vastaan Viking Line Oyj.
Eiköhän kaikki puolueet tukijoukkoineen kanna poliittisen vastuun, joka päättyy seuraaviin vaaleihin, jonka jälkeen voidaankin taas aloittaa puhtaalta pöydältä
- liturgiaa
Poliittinen vastuu sanontana on vitsinäkin työpaikallani...eli yhtä tyhjän kanssa.
En tiedä kuin yhden tapauksen missä Arja Alho joutui Ulf Sundqvist jupakassa eroamaan tai "erotettiin" pelastaakseen Paavo Lipposen kun hän oli koko jupakan takana.
Ei Orpo, Risikko jotka ovat olleet sisäministereinä vastuussa tule eroamaan mutta tämä olisi mahdollista vain ulkomailla.Moni väittää, että sopimus hallitsemattomasta pakolaisvirrasta oli sovittu Ruotsin kanssa.
Edellisen hallituksen vahvat ministerit Alex Stubb ja Calle Haglund lienevät sopimuksen taustalla. Heillä ei ole enää mahdollista toimia politiikassa.
- turhaaon
On turhaa väittää ettei Sipilä ole vastuussa siitä mitä Suomessa tapahtuu. Sipiläpä juuri on puikoissa, hän määrää mitä esim. tapahtuu pakokais tai maahanmuutto politiikan suhteen. Risikko taas ei tiedä mistään mitään kun katselee silmät pyöreänä tiedotustilaisuudessa ja on enimmäkseen hiljaa, on meillä siinä varsinaiset vastuunkantajat, täysiä pellejä lähe koko eduskunta täynnä.
- sipilän_pyövelit
Sipilän näkisin omalla harkitsemattomalla toiminnallaan eli tyhjillä julkisilla ja kansainvälisille medialupailuillaan olevan vastuussa Suomalaisille aiheutetuista suunnattomista henkisistä ja myös fyysisistä karsimyksista, ja myös osin toimimattomuudellaan olevan päävastuullinen edesauttamaansa ja yhä vallitsevaan sekasortoon. Toisin sanoen: Julmiin väkivaltaisuuksiin, ja murhiin - Suomalaisten teurastukseen, meidän omalla maaperällämme. Myös Petteri Orpo on eräs merkittävä osavastuullinen, sillä hän oli sisäministerinä silloin, kun hallitsematon kaaos alkoi.
- Kempeleen-Juha
ettekai kansalaiset ole meihin tyytymätömiä..mitäh täh ?
- Heikkiläkauttualta
Sipilä, Risikko ja Orpo syyllistyvät vähintäänkin rikolliseen ammattitaidottomuuteen, mikäli tämä Turun terroriteko tuli heille ”yllätyksenä”. He ovat tähän maahan hinanneet kymmeniä tuhansia onnen onkijoita, todellisten hätääkärsivien kustannuksella, vain siksi että he saisivat olille sidosryhmilleen halpatyövoimaa. Tästä halpatyövomasta tulemme myöhemmin kantamaan valtavaa sosiaalista laskua, kun havaitaan että tämä ”työvoima” ei tullutkaan kovin halvaksi.
No, onneksi sentään historiankirjoihin jää nimet Sipilä, Orpo ja Risikko ”Suomensyöjinä” ja Suomalaisen islamisoinnin pääarkkitehteinä, vaikka juuri tällä hetkellä he itse kuvittelevat jotakin muuta.- 3yggs
He ovat jo syyllistyneet tahalliseen maamme turmelemiseen, asuttamiseen vierasmaalaisilla eli miehitykseen, ja ovat siten maanpettureita.
- HallitusVastuuseen
Vastuu kuuluu Keskustalle ja Kokoomukselle. Mielestäni hallituksen olisi erottava tämän iskun johdosta. He ovat omilla toimillaan aiheuttaneet näiden 2 ihmisen kuoleman !
- Jopomies887
Sekin todistaa Risikon ja knit. olevan syyllisiä Turun iskuun, että nyt kaikki tuntuu yht`äkkiä olevan samaa mieltä persujen kanssa, että palautuskeskuksia tarvitaan ja pakolaiset otetaan leireiltä jossa taustat ovat jo tarkistettu. Nythän täällä kulkee tuhansia henkilöitä minkä henkilöllisyyttä ja taustoja ei oikeasti tiedä kukaan. Mikä loistava tilaisuus Isikselle piilottaa sotilaitaan tällaiseen maahan ja se että tämä on mahdollista, johtuu vain nykyhallituksesta ja sen ”unelmasta”.
Meillä kontrolloitu maahanmuutto on ”vihattu rasismiksi” ja vasta nyt aletaan havahtumaan vihervasemmiston kylvämästä unesta että maahanmuuttoa ei voi olla lainkaan ilman kotrollia. - hsgssmsvsysl
Nytkin näyttää kuitenkin siltä, että järkeviä muutoksia maahanmuuttoon vastustetaan kaikissa kerroksissa vain siksi että Perussuomalaiset ovat näitä esittäneet jo vuosia sitten. Ei uskalleta puhua asioiden oikeilla nimillä vain siksi että Perussuomalaisilla on ollut ratkaisun avaimet kädessään koko ajan ja kontrolloitu maahanmuutto on pahasta vain siksi että persut ovat nähneet sen vätttämättömyyden jo silloin kun rajat nykymenolle avattiin.
Tulevaisuus tulee näyttämään että ainoa realistinen puolue koko maahanmuuttokysymyksessä on ollut Perussuomalaiset ja tähän on myös vihervasemmiston jossain kohtaa menon äityessä oikeasti villiksi pakko nöyrtyä. Tosin seuraavan vaalikautena vihreiden johdolla tilanne ilmeisesti vielä pahenee, mutta sen jälkeen tämä maa onkin jo niin polvillaan niin taloudellisesti kuin maahanmuuttokysymyksen edessä, että silloin on jo pakko alkaa toimia, tai muuttoliike Suomesta ulospäin alkaa toden teolla. - Hyysätään
Ulkomailla ihmetellään Suomen terroristimyönteisyyttä
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708232200344699_ul.shtml- Räkätotemi
Suomessa ihmetellään venäläisten johtamaa natsismia.
- Kaulanenoy
....."Suomi on onnistuneesti ummistanut silmänsä islamistiongelmalleen vuosien ajan, artikkelissa kirjoitetaan.
Artikkelissa viitataan Jerusalemin heprealaisen yliopiston julkaisemaan tutkimukseen, jonka mukaan Suomesta on suhteutettuna muslimiväestöön tullut kaikkein eniten Isisin joukkoihin liittyneitä taistelijoita”......
Työpaikalla kahvihuoneessa tästä Iltalehden artikkelista kuultuna: Juutalaiset ovat pahimpia rasisteja!
- Vast
Vaadin Sipilältä ja Orvolta julkista anteeksi pyyntöä Suomalaisilta, siitä että he ovat syyllisiä veren vuodatukseen ja kahden ihmisen kuolemaan. Sekä monien ihmisten haavoittumiseen Turun terrori iskussa!
Sipilä mainosti kolmansiin maihin , lupauksella antavansa kotinsa näille ihmis pedoille. Orpo ei vaatinut rajoilla tarkistuksia, että Tornion kautta lampsi tänne 30000 hyväkuntoista nuortamiestä. Joilla oli paperit uponnut Välimereen, mutta kännykät ja laturit ei tippunut? - Jaajokautto
Suomessa poliittinen eliitti elää pitkään jatkuneen vihervasemmiston agressiivisen probagandan illuusiota. Täällä kaikki maahanmuuttoon liittyvä järkevä keskustelu on vaiennettu ”rasismi ja natsikortilla” ja tätä propagandaa on ahkerasti tukenut Suomen media. Myös viihteen ”parhaat voimat” ovat valjastettu rasistikortin vetäjiksi (mm.Paleface, Anssi Kela, Madventures,jne), jolloin kaikki avoin keskustelu todellisista ongelmista on mahdotonta.
- AuniR
Olisiko Risikko herännyt horroksesta???
- Hukkanen112
Suomessa edelleen vaeltaa Marokkolaisia turvapaikanhakijoita ja osalle on turvapaikka jopa myönnetty. Samaan aikaan Suomesta lentää lomalentoja Marokkoon ja Marokko itse ottaa vastaan pakolaisia muista maista? Mitenihmeessä tämä on mahdollista ja kuka kantaa poliittista vastuuta siitä että meidän verovaroin tuetaan avoimesti elintasopakolaisia? Kuka ja missä on päättänyt että Suomi verovaroin ottaa vastaan elintasopakolaisia???
- eikukaanikuna
Reilu viikko on kulunut Suomen ensimmäisestä terrori-iskusta, joka olikin vaan ihan normi yksittäinen puukkohippa.
Koskaan aiemmin en ole ollut näin surullinen ennustukseni toteutumisesta.
Kukaan ei ota eikä tule ikinä ottamaan vastuuta tapahtuneesta. Välillä toivon, että olisin itse vastuussa tapahtuneesta jolloin voisin tulla kansan eteen pyytämään anteeksi tekoja ja tekemättömiä tekoja. Näin saataisiin jonkunsortin rauha aikaiseksi kansalaisten keskuudessa ja konkreettisesti vellihousut vaihdettua päättäjän paikoilta.
Hyvät kansalaiset olkaa huoletta jos tunnette saman minkä minä. Tämä tunne on sekoitus surua, vihaa, halveksuntaa ja epätietoisuutta eli ihan oikeata amok-itkua joka mennee ohi itsestään vaikka joku rokotus olisikin valmisteilla. - ElävätHaavemaailmassa
vastuunkantajille surkeat arvosanat
IL-kysely Turun puukotuksesta
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708252200351383_u0.shtml - vastuuuuuuu
Ministerit ovat tahranneet kätensä vereen. Eivät jo tajua erota!
RAJAT KIINNI.
Tämä on ollut niin järjetöntä vatulointia. Mitä on vielä tulossa! - kaikki.200.vaihtoon
Mehän äänestäjinä päätämme, mikä taho kantaa vastuun.
Itse suosin linjaa, jossa vaihdetaan kerralla koko eduskunta.
Käytännössä vaatisi uusia puolueita, koska määrältään rajoitetussa ehdokasasettelussa nykyiset tehtäviään laiminlyövät saavat automaattisen ehdokaspaikan. - Äitipälkäneeltä
Entä seuraava isku? Onko päättäjät taas vain ”järkyttyneitä” ja kansan vain ei pidä ”antaa pelolle valtaa”? Kuinka pitkään tämä tilanne voi jatkua, eli onko tämä nyt Suomessa ns.”normi päivä konttorilla”? Eli meillä voi rajoituksetta Jihadistit muodostaa ryhmiä/moskeijoita jotka voivat jakaa jihadistiprobagndaa maailman tappiin? Voiko Suomessa enään hengittää milloinkaan vapaasti ja ketä on ne poliitikot jotka ovat henkilökohtaisesti vastuussa tästä katastrofista?
- Joukotalo9
Poliittisella eliitillä niin paljon rahallisia kytköksiä pakolaisbisnekseen, että ahneus korvaa häpeän.
- hfssfhgg
Juurikin näin ja tämän lisäksi on suuri joukko ihmisiä jotka tienaavat/hyötyvät maahanmuutosta edes sitä itse tiedostamatta.
Itse lopetin vakityöni kun huomasin yrityksen hyötyvän maahanmuutosta. No empä tahrinut itse käsiäni vereen kun alkoi palaset loksahdella paikoilleen tästä hulluudesta. Asuntovelalliselle kova päätös lopettaa työ, mutta päivääkään en ole katunut.
- Poikelus445
Kenellä on Suomessakin poliittinen vastuu siitä että täällä ei enään saa esittää vapaasti omia ajatuksiaan, vaan valtio=isoveli valvoo rangaistuksen uhalla miten saat asioista ajatella?
Mikäli sinun ajatuksesi ei vastaa valtiovallan monikulttuurisuusihannetta, sinun pitää ajatuksesi pitää omana tietonasi rangaistuksen uhalla.
Miten tämä eroaa entisen Neuvostoliiton tai vaikkapa nykyisen Pohjois_Korean kansalaisten ”ajatusrikoksista”?
Ollaanko sananvapaudessa ja sitä kautta todellisessa Demokratiakehityksessä alettu jo taantua, kuten islamisaatiokehitys vaatii?
Näin USA:ssa:
...." Ajatus siitä, että valtio voi rajoittaa oikeutta esittää loukaavia ajatuksia… iskee syvälle perustuslain ensimmäiseen lisäykseen [sananvapauteen]… sananvapautta koskevan oikeuskäytännön ylpeys on, että me suojelemme oikeutta esittää ajatuksia, joita me vihaamme, kirjoitti korkeimman oikeuden tuomari Alito päätöksessä.
Korkeimman oikeuden tuomari Kennedy ilmaisi myös oman näkemyksensä päätökseen.
– Lakia, jota voidaan käyttää loukkaavaksi koettua puhetta vastaan, voi käyttää vähemmistöjä ja erilaisia mielipiteitä vastaan kaikkien haitaksi. Perustuslain ensimmäinen lisäys ei anna tätä oikeutta valtiolle. Sen sijaan meidän luottamuksemme on oltava vapaassa keskustelussa, joka tapahtuu demokraattisessa yhteiskunnassa.
Perustuslain ensimmäinen lisäys on osa Yhdysvaltain perustuslakia. Ensimmäinen lisäys kieltää Yhdysvaltain kongressia esimerkiksi säätämästä lakia, joka rajoittaa sananvapautta tai lehdistön vapautta”..... - Hokkuspokkus98
Ajatusrikoshan on Suomessa rasistisesti kategorisoitu vain valkoihoisille kantasuomalaisille jotka eivät edusta punavihreää vasemmistoa.
Punavihreät saavat jakaa ihmisiä ihonvärin ja uskonnollisen taustansa perusteella käytännössä rajoituksetta, mutta valkoinen heteromies on ”rikollinen” heti kun hän kertoo miten hän ajattelee asioista. Eikä nyt siis puhuta todellakaan klassisesta ihonväriin perustuvasta rasismista. - Filipuusiota
Turun puukottajan henkilöllisyys ja todellinen ikä selvisi vasta nyt ja oli jotakin ihan muuta kuin minkä perusteella harkittoon turvapaikkaa. Kuinka monta väärän henkilöllisyyden ja väärän ikänsä ilmoittanutta on tässä maassa saanut turvapaikan ja kuka on tästä vastuussa? Nyt kun on niin että sille on varmasti syynsä miksi oikea henkilöllisyys ja ikä on haluttu salata? Eli onko Suomesta nyt rasismin pelossa tullut rikollisten ja Isiksen taistelijoiden/terroristien luvattu maa?
Kene etua tämä palvelee että meillä myönnetään turvapaikkoja ihmisille joista ei kukaan tiedä mitään, vaan pelkkä heidän oma kertomus riittää turvapaikkaan ja Kelan kultakorttiin? - Ramitalo59
Ei ole puukottajan todellinen henkilöllisyys paljastunut vieläkään ja silti tällaisia ihmisiä kulkee vapaana Suonen turuilla ja toreilla? Jonkun pitäisi olla tästäkin vastuussa? Eikö Suomailaisten turvallisuus kiinnosta enään ketään?
- Pieniihmettelijä
Nyt Suomeen ollaan rakentamassa systeemiä jossa Isiksen kovasta ytimestä ollaan tuottamassa tänne taistelijoita ja antamassa heille erityisoikeuksia ja etuisuuksia enemmän kuin kenellekkään muulle? Onko tämä maa ja sen päättäjät lopullisesti seonneet???
- näin.menee
Ole huoletta ryssä ei teikäloisia tänne päästetä.
- Ällös.huoli
näin.menee kirjoitti:
Ole huoletta ryssä ei teikäloisia tänne päästetä.
pifgay vineää
- Holisti71
Nykypoliitikko ei enään tunne häpeää lainkaan, eikä varsinkaan syyllisyyttä.
- Politiikanihmettelijä
Sipilä ei nyt siis halua kriminalisoida maassa laittomasti oleskelevien piiloittelua? No, kantaako Sipilä tästä päätöksestä poliittista vastuuta sitten kun seuraava terroristinen isku tapahtuu tässä maassa jossa laittomasti maassa menestyksekkäästi piiloitellut tekee iskun?
Miten on mahdollista että Suomessa on mahdollista ylimmän poliittisen johdon taholta ...”ihan ok, piiloitella rikollisia”....? - Evlut139
Kirkon tehtävä jo raamatun mukaan on totella laillista esivaltaa ja lakia. Miten ihmeessä varsinkin Helsingissä kirkolliset toimijat haluavat pilkata tätä raamatun ohjetta ja piilottaa suojiinsa maassa laittomasti oleskelevia rikollisia? Mitäpä jos kirkko näin mahdollistaa seuraavan terroritekijän maassa olon? Mikä on kirkon vastuu?
- Perästäkuuluttaja
Pitäisikö lelusalakuljettajan kytkökset niihin Suomalaisiin poliitikkoihin selvittää jotka ovat jakaneet tälle rikolliselle verovaroja? Nämä poliitikot ovat kuitenkin tukeneet myös jihadismia?
Kuinka monta muuta ”lelusalakuljettajaa” pyörii poliittisissa piireissä ”mannekiineinä suvaitsevaisuudelle” jotka käyttävät näitä hyväuskoisia hölmöjä hyväkseen ja saavat kerättyä varallisuutta terroristiseen jihadismiin? Viher ja demarileireissä näitä näyttää joka tapauksessa pyörivän melko paljon? - haujala
Suomensyöjä Sipilällä vain ei tunnu olevan enään mitään häpyä eikä vastuuta ehdotellessaan taas lisää pakolaisia Suomeen.
- ulise.lisää
Samaan aikaan Suomi-natsi de Wit on pidätetty raiskauksesta.
- Hokkala664
Miten tämä liittyy maahanmuuttoon tai polittiseen vastuuseen hallitsemattomasta haittamaahanmuutosta?
Toisaalta, paljonko meidän pitäisi ottaa tähän maahan paperittomia/tunnistamattomia ihmisiä maista joissa ei ole minkäänlaista sotatilaa, jotta maamme suvaitsevaisto olisi asian tilaan tyytyväinen? - Suvakkihörhö
ulise.lisää kirjoitti:
Samaan aikaan Suomi-natsi de Wit on pidätetty raiskauksesta.
Pidätetty vai.taidat ny kusettaa?
- PersutKiittää
"EU:hun liittyminen on ollut elämäni hienoin asia"
"Olisin valmis nostamaan Suomen kiintiön jopa 2000 pakolaiseen"
- Juha Sipilä.- SipiläOnÄäliö
Ilmeisesti Keskustan kannatus ei ollut tippunut Juhan mielestä vielä tarpeeksi.
- anarkistisuvakit
vihervasemmisto kannustaa kansalaistottelattomuuteen ja anarkiaan
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005362407.html - Maturikollinen
Milloin Turun tapauksen taustalla riehunut ryssä kiinni.
- Gaius332
Nyt näyttää siltä että julkisuuteen tulee tietoa Sipilän ”tempauksesta” luovuttaa talonsa pakolaisten käyttöön ja tätä kun on mainostettu mm.Irakin TV:ssä, on tunkeutujat suunnanneet joukolla nimenomaan Suomeen.
Eikö tällaisesta vastuuttomuudesta poliitikko jo voitaisi saattaa vaikkapa valtakunnan oikeuteen?
Ei ole oikeudenmukaista Suomalaisia kohtaan eikä myöskään tunkeutujia, jotka nyt kertovatkin että olisivat valinneet jonkun muun maat tunkeutumiseen mikäli ko.uutista ei olisi levitetty mm.Irakin TV:ssä?
Tästä Sipilän sooloilusta tuli joka tapauksessa Suomelle ja Suomalaisille miljardimittakaavan lasku, joten eikö ”artistin itse” pitäisi korvata edes osa aiheuttamastaan vahingosta? - Hukkanen21
”Elintasoreilaajat” kokevat tosiaan nyt tulleensa petetyksi ja tämä varmasti voi näkyä vakavina sosiaalisina ongelmina myöhemmin ja jopa terroritekoina?
Sipilä ei varmasti tekojaan häpeä eikä ota siitä vastuuta, mutta eikö tässä maassa ole enään minkäänlaista oikeutta ja oikeuskäsitystä jolla voitaisiin maalle haitallisiin tekoihin ja tekijöihin puuttua?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle442972Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362631Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532584Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1012244Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482084Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3381874- 1501546
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231188Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281175