OLETTE TURVASSA

Yhtään vähättelemättä Turun iskua, tarkastellaanpa turvallisuustilannetta seuraavan tilaston valossa:

Liikennekuolemia tapahtuu Suomessa noin 240 kpl vuosittain. 17% on rattijuoppojen aiheuttamia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana liikenteessä on siis kuollut noin 2400 ihmistä, joista rattijuopot on tappaneet noin 400.

Verrataan tätä Suomessa tapahtuneisiin terrori-iskuista johtuneisiin kuolemiin. Niitä on viimeisen 10 vuoden aikana noin 2 kpl. Tähän ei ole tietoisesti laskettu mukaan kouluampumisia ja poliittisista motiiveista johtuneita murhia. Vain islamistisen terrorin aiheuttamista kuolemista. Niitä on siis kaksi kappaletta viimeisen vuosikymmenen ajalta. Suhdeluku on 1:1200 eli reilusti alle promille. Tämä siis tarkoittaa sitä että yhtä terrori-iskusta johtuvaa kuolemaa kohti meillä on 1200 liikennekuolemaa joista 200 on rattijuoppojen aiheuttamia. Oletamme ettei rattijuopoissa ole yhtään muslimia, hehän eivät juo.

En kuitenkaan näe samanlaista pelkoa ja hysteriaa rattijuoppoja kohtaan. Ihmisillä on tosin yhtä paljon sympatiaa rattijuoppoja kohtaan kuin terroristeja kohtaan, eli ei juuri lainkaan. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa että suomalaisella on 200 kertaa suurempi vaara joutua rattijuopon tappamaksi kuin terroristin. 1200 kertainen riski kuolla liikenteessä. Mutta ei ihmiset ole huolissaan tuolla liikenteessä. Ei ole mitään liikenneturvallisuus hysteriaa havaittavissa.

Jos ihmiset ajattelisivat järjellä, he osaisivat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tuhansia kertoja suurempi riski kuolla onnettomuudessa kuin terrori-iskussa. Mielestäni voitte nukkua rauhassa. Jos olette uskaltaneet viedä lapsenne tarhaan ja kouluun, autolla, eikä onnettomuudet pelota... ei ole mitään syytä pelätä terrorismia. Niin pienessä mittakaavassa terroristit toimivat. Media saa asian näyttämään pelottavammalta kuin mitä se todellisuudessa on.

Terroristit maksavat kovan hinnan iskuistaan. Jokaisesta iskusta seuraa jonkinlaista pommitusta ISIS alueelle, tietääksemme, Jokaista länsimaista uhria kohti menehtyy lukuisia ISIS taistelijoita. Siihen tietoon nojaten on arvioitava että iskut tulevat vähenemään ja lopulta ISIS on kuollut, iskut loppuvat siihen.

On siis aivan turha kylvää vihaa ja pelkoa Suomessa. Terrorismi ei ole kovin suuri uhka Suomessa, ei ole ollut ennen eikä tule olemaan jatkossakaan.
20421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tuo mitä turussa tapahtui, on niin sanottu päänavaus. Lisää on tulossa, se on keski-euroopassa vanhaa oppia.

Äänestä
  • Ihan varmasti.

    Tuohan on vasta alkua tuolle hulluudelle.

    Suomen "muka ns. päättäjienkin" olisi jo aika alkaa tajuamaan, että rajat kiinni ja visusti, hyvän sään aikana...

    Äänestä

onhan tää ihmiskunta sotinut ja kaikkea aikojensa alusta asti
eri muodoissa
ja lisäksi muut huonon tuurin jutut, onnettomuudet jne..

ei muuta ku onnea

Äänestä

EH.......rattijuopot, liikennekuolemat ja muut mainitsemasi asiat ei tyhjentele kokonaisia kaupunginosia ihmisistä, eikä estä heitä PELON takia liikkumasta vapaasti.

Eilinen teroisku tulee vaikuttamaan tuhansien ihmisten elämään ja käyttäytymiseen vuosien ajan.

Äänestä
  • Ei, eivätkä sitä tee normaalit murhat järkyttävistä lukumääristään huolimatta. Puukotukset pelottavat vasta, jos niitä tekee muslimi. Eihän se kiinnosta, montako niitä viikoittain muutoin tehdään kun sehän on vain omaa kulttuuria.

    Äänestä

Aloittajalla ilmeisesti omistusasunto turussa ja yrittää nyt vähätellä tekoa harvinaiseksi.....pelkäätkö että asunnon hinta tippuu turussa? No tottakai tippuu, koska eihän kukaan tervepäinen asu enää kylässä missä lähdet kauppaan käymään niin joku tuntematon puukottaa millä hetkellä vain...vaarallinen kaupunki mielestäni jo turku on....eikös pansio ole mamujen paratiisi aluetta?

Äänestä
  • Eivät puukotukset Suomessa ole harvinaisia. Väittikö mielestäsi aloittaja niin vaikkei sanonut?

    Äänestä

MIKSI SINÄ VÄHÄTTELET TEKOA

JA ANNAT SILLÄ VÄHÄTTELYLLÄ
LUVAN JATKOON

VARSINKIN KUN TIEDETÄÄN ETTÄ IHMINEN ON TÄSSÄ SE ARVAAMATON TEKIJÄ

Sinä voit viisastella liikennevaloista ja hirvikolareista
kun tiedät tilastot näissä olosuhteissa ja osaat arvoida todennäköisyyttä

MUTTA SINÄ ET TIEDÄ MITÄÄN TÄSTÄ UUDESTA ILMIÖSTÄ
EIKÄ TÄMÄ NÄYTÄ MITÄÄN LAANTUMISEN MERKKEJÄ

Tämä "ilmiö" on sellainen, että sille olisi pitänyt näyttää RAJAT JO HETI
EIKÄ SUVAITA SENTTIÄKÄÄN - EI SENTTIÄKÄÄN

Ruotsi on menetetty alue - juuri kaltaisesi vähättelyn vuoksi.

Vähättelysi halveksii uhreja, niiden omaisia, kaikkia joita asia on järkyttänyt edes hiukan vertaa.

Asiaan suhtaudutaan asiaankuuluvalla vakavuudella EIKÄ VÄHÄTTELYLLE OLE SIJAA.

LAITA ITSE OIKEISIIN MITTASUHTEISIIN
TILASTOPELLE nä voit leikkiä siellä fiksua
mutta NYT EI TOIMI.

IHMINEN - ON TÄSSÄ SE ARVAAMATON TEKIJÄ
ETKÄ SÄ TIEDÄ EDES NIIDEN MOTIIVEISA ETKÄ MISTÄÄN MUUSTAKAAN

Todella loukkaavaa - todella loukkaavaa.
Katselet maailmaa suvakin ja tyhmyrin linssien läpi.

Äänestä

Kyllä huomaa aloittajan sisäsiittoisuuden ja tyhmyyden....jospa lähtisit sieltä äiteen peräkammarista ulos niin huomaisit kuinka huonosti suomessa asiat oikeasti on...Jätä se banjo siihen sohvalle ja tule kaupunkiin syvän joen yli....

Äänestä

Tarkastele persettäs. Nyt on ihmisiä kuollut koska mamuja vaadittiin suomeen, vastoin tahtoa.

Äänestä

Äänestäkää oikein on vain yksi hyvä puolue Pressut

Äänestä

Onko nämä niitä paperittomia joita on 5000 kpl teillä tietymättömillä jotka päästettiin Suomeen silloisen sisäministerin aikaan.

Äänestä

Ei pidä tuollaista tekoa vähätellä. Jokaisen on syytä alkaa varoa tosissaan. Kukaan ei ole enää turvassa, missään.

Äänestä

Yksittäistapaus. Rattijuopoista päästään eroon kunhan alamme elää koraanin oppien mukaan. Sharia perustuslain tilalle.

Äänestä

Aseistautukaa, siitä se turvallisuus alkaa. !

Äänestä
  • Täällä saa aseistautua. Entisetkin aseet yksityishenkilöiltä yritetään kerätä pois.

    Äänestä

Koska liikenteessäkin kuolee ihmisiä niin on täysin vajaamielistä pelätä hulluja terroristi puukottajia.

Äänestä

Sarjapuukotukset ovat harvinaisia, tuo murhaaja olisi voinut tapaa paljon enemmän ilman poliisin toimia...

Äänestä

Turha yrittää. Tästä otetaan nyt kaikki irti viimeistä veripisaraa myöden ja niin kauan kuin suinkin voi. Tätä on niin kauan odotettu (ja salaa toivottu).

Äänestä

Onko autoilijoiden tavoitteena vallata Suomi ja ovatko liikenneonnettomuudet tahallisia terroritekoja sen tavoitteen saavuttamiseksi? Lisääntyvätkö autoilijat holtittomasti ja tulevatko kaikki onnettomuuden aiheuttajat ulkomailta? Edustavatko hekin islamia? Miten joku voi olla niin idiootti, kuin aloittaja? Nyt ei ole kyse onnettomuuksista, vaan tahallisista teoista! Autoilijat eivät valtaa Suomea suomalaisilta, mutta muslimien tarkoitus on vallata maamme ja tehdä siitä islamistinen hirmulakeineen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


anhusT kirjoitti:

Yhtään vähättelemättä Turun iskua, tarkastellaanpa turvallisuustilannetta seuraavan tilaston valossa:

Liikennekuolemia tapahtuu Suomessa noin 240 kpl vuosittain. 17% on rattijuoppojen aiheuttamia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana liikenteessä on siis kuollut noin 2400 ihmistä, joista rattijuopot on tappaneet noin 400.

Verrataan tätä Suomessa tapahtuneisiin terrori-iskuista johtuneisiin kuolemiin. Niitä on viimeisen 10 vuoden aikana noin 2 kpl. Tähän ei ole tietoisesti laskettu mukaan kouluampumisia ja poliittisista motiiveista johtuneita murhia. Vain islamistisen terrorin aiheuttamista kuolemista. Niitä on siis kaksi kappaletta viimeisen vuosikymmenen ajalta. Suhdeluku on 1:1200 eli reilusti alle promille. Tämä siis tarkoittaa sitä että yhtä terrori-iskusta johtuvaa kuolemaa kohti meillä on 1200 liikennekuolemaa joista 200 on rattijuoppojen aiheuttamia. Oletamme ettei rattijuopoissa ole yhtään muslimia, hehän eivät juo.

En kuitenkaan näe samanlaista pelkoa ja hysteriaa rattijuoppoja kohtaan. Ihmisillä on tosin yhtä paljon sympatiaa rattijuoppoja kohtaan kuin terroristeja kohtaan, eli ei juuri lainkaan. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa että suomalaisella on 200 kertaa suurempi vaara joutua rattijuopon tappamaksi kuin terroristin. 1200 kertainen riski kuolla liikenteessä. Mutta ei ihmiset ole huolissaan tuolla liikenteessä. Ei ole mitään liikenneturvallisuus hysteriaa havaittavissa.

Jos ihmiset ajattelisivat järjellä, he osaisivat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tuhansia kertoja suurempi riski kuolla onnettomuudessa kuin terrori-iskussa. Mielestäni voitte nukkua rauhassa. Jos olette uskaltaneet viedä lapsenne tarhaan ja kouluun, autolla, eikä onnettomuudet pelota... ei ole mitään syytä pelätä terrorismia. Niin pienessä mittakaavassa terroristit toimivat. Media saa asian näyttämään pelottavammalta kuin mitä se todellisuudessa on.

Terroristit maksavat kovan hinnan iskuistaan. Jokaisesta iskusta seuraa jonkinlaista pommitusta ISIS alueelle, tietääksemme, Jokaista länsimaista uhria kohti menehtyy lukuisia ISIS taistelijoita. Siihen tietoon nojaten on arvioitava että iskut tulevat vähenemään ja lopulta ISIS on kuollut, iskut loppuvat siihen.

On siis aivan turha kylvää vihaa ja pelkoa Suomessa. Terrorismi ei ole kovin suuri uhka Suomessa, ei ole ollut ennen eikä tule olemaan jatkossakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu