Turun isku oli odotettu uhka-arviossa

Supo on kerotnut, että isku Suomessa oli odotettu ja tekijä sopi heidän profiiliin. Supo oli kesäkuussa kuluvaa vuotta nostanut uhka-arviota asteikollaan 1-4 kohtaan 2: kohonnut uhka.

Itse arvioin myös keväällä, että Helsingissä, Tampereella tai Turussa tapahtuu lähiaikoina terrori-isku. Tekotavoiksi arvelin ajoneuvo, veitset tai räjähde. Todennäköisimpänä pidin rautatieasemalla tai Helsingissä metroasemalla tehtävää iskua. Tapahtumat Turun torilla veitseä käyttäen oli melko lähellä yskityiskohdiltaan arviotani.

Barcelonassa terroristien tarkoitus oli räjäyttää jonkinlainen propaanikaasupommi. Se kuitenkin räjähti tekijöidensä käsiin asunnossa.

On selvää, että tällainen helposti rakennettavan pommin rjayttäminen on hyvin todennäköinen iskutapa seuraavaksi jossakin päin Eurooppaa. Todennäköisin tapahtumapaikka on jälleen Ranska, jossa on paljon radikalisoitunutta väestöä. Suomessakin räjähteitä voidaan käyttää, mutta se edellyttäisi suurempaa joukkoa tekijöitä, mikä tekee sen epätodennäköisemmäksi Suomessa kuin muualla Euroopassa.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


uhka-arvio kirjoitti:

Supo on kerotnut, että isku Suomessa oli odotettu ja tekijä sopi heidän profiiliin. Supo oli kesäkuussa kuluvaa vuotta nostanut uhka-arviota asteikollaan 1-4 kohtaan 2: kohonnut uhka.

Itse arvioin myös keväällä, että Helsingissä, Tampereella tai Turussa tapahtuu lähiaikoina terrori-isku. Tekotavoiksi arvelin ajoneuvo, veitset tai räjähde. Todennäköisimpänä pidin rautatieasemalla tai Helsingissä metroasemalla tehtävää iskua. Tapahtumat Turun torilla veitseä käyttäen oli melko lähellä yskityiskohdiltaan arviotani.

Barcelonassa terroristien tarkoitus oli räjäyttää jonkinlainen propaanikaasupommi. Se kuitenkin räjähti tekijöidensä käsiin asunnossa.

On selvää, että tällainen helposti rakennettavan pommin rjayttäminen on hyvin todennäköinen iskutapa seuraavaksi jossakin päin Eurooppaa. Todennäköisin tapahtumapaikka on jälleen Ranska, jossa on paljon radikalisoitunutta väestöä. Suomessakin räjähteitä voidaan käyttää, mutta se edellyttäisi suurempaa joukkoa tekijöitä, mikä tekee sen epätodennäköisemmäksi Suomessa kuin muualla Euroopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu