Kansanäänestyksen järjestäminen Suomen EU-jäsenyydestä
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2592
Kansalaisaloite alkamassa - Eduskunta vastatkoon
18
215
Vastaukset
- Talvisodanhenki
EU-mafiasta on päästävä irti -keinoja kaihtamatta. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole.
- Ei-ole-mitään
EU-mafiaa.
EU:ssa on määräysvalta jäsenmaiden demokraattisesti valituilla johtajilla ja vapailla vaaleilla valitulla parlamentilla.
Suomessa EU-jäsenyyttä vastustaa noin 10 %. lähinnä poliittisten äärilaitojen kannattajia. Kansanäänestys on täysin tarpeeton.
EU-vihaajilta puuttuvat alkeistiedotkin. Taitaa nykyisin olla päinvastoin, näiltä pisa-koulutetuilta kun ei periaatteessa ole vaadittu eikä vaadita ensimmäsinä viitenätoista vuotena kuin pelkää läsnäoloa ja kaikki ovat tasaveroisesti yhtä hyviä ketään eriarvoistamatta (ettei vaintule paha mieli), sitä kai ne ympäripyöreät sanalliset "todistusarvosanat" ovat, joten ei lainkaan ihmetytä, että yliopistollisen koulutuksen lopputuloksenakaan ei synny muuta kuin väitöskirjoja itsestäänselvyyksistä, joista ei olisi entisen koulutusmallin tuloksena ja päätteeksi mukaan tullut mielenkään vääntää oikein väitöskirjaa, sehän olisi ollut jo suoranainen häpeä.
Johan siinä olisi emeritukset ja rehtorit repineet pelihousunsa, jos koulutussaavutukset olisivat jääneet tasolle, jotka jokainen lukutaitoinen tietää ilman pitkiä yhteiskunnan maksamia koulujen ja yliopiston penkkejä kuluttavia vuosiakin.
Ja mitä tuohon demokratiaan tänä päivänä tulee, niin sen vaikutukset jäävät näennäistasolle, kansan annetaan olla äänestävinään, mutta sen jälkeen jatkuu "valittujen " keskinäinen valtataistelu paikoista auringossa, ainoat vaikutukset demokratiasta nähdään budjettiriihen aikaan kansaa kyykkyyn ja eliitille helpotuksia.
Ja tämä eu-demokratia ei ole muuta kuin hyvin helppo ja yksinkertainen keino jättää asiat muiden hoideltaviksi, jää paremmin aikaa omien asioiden ja etujen järjestelyyn, kun noudattaa kiltisti niitä ohjeita joita ytimestä kulloinkin tyrkätään.
Mikä on näiden vuosien aikana tullutkin erittäin selkeästi nähdyksi, viedään kuin pässiä narusta, laiskuuttaan ei viitsitä edes määkäistä.
Lopuksi, kuten eräs "kansan" edustaja email-vastauksessaankin kirjoitti (on muuten edelleen tallessa), että yksittäinen kansanedustaja ei voi asioihin vaikuttaa, jotta mitenkä ne vaalipuheet sitten antavatkin ihan päinvastaisen käsityksen tästä DEMOKRATIASTA.
Uskoo ken tahtoo, mutta kaipa se pitkä pisa-koulutus vahvistaa tuon uskon, meille vähemmän koulutetuille teroitettiin, aikanaan ihan itsenäistä ajattelumallia, omien aivojen käyttöä sekä johtopäätösten ja havaintojen tekoa siltä pohjalta, periaatteessa jopa edellytettiin sitä.however kirjoitti:
Taitaa nykyisin olla päinvastoin, näiltä pisa-koulutetuilta kun ei periaatteessa ole vaadittu eikä vaadita ensimmäsinä viitenätoista vuotena kuin pelkää läsnäoloa ja kaikki ovat tasaveroisesti yhtä hyviä ketään eriarvoistamatta (ettei vaintule paha mieli), sitä kai ne ympäripyöreät sanalliset "todistusarvosanat" ovat, joten ei lainkaan ihmetytä, että yliopistollisen koulutuksen lopputuloksenakaan ei synny muuta kuin väitöskirjoja itsestäänselvyyksistä, joista ei olisi entisen koulutusmallin tuloksena ja päätteeksi mukaan tullut mielenkään vääntää oikein väitöskirjaa, sehän olisi ollut jo suoranainen häpeä.
Johan siinä olisi emeritukset ja rehtorit repineet pelihousunsa, jos koulutussaavutukset olisivat jääneet tasolle, jotka jokainen lukutaitoinen tietää ilman pitkiä yhteiskunnan maksamia koulujen ja yliopiston penkkejä kuluttavia vuosiakin.
Ja mitä tuohon demokratiaan tänä päivänä tulee, niin sen vaikutukset jäävät näennäistasolle, kansan annetaan olla äänestävinään, mutta sen jälkeen jatkuu "valittujen " keskinäinen valtataistelu paikoista auringossa, ainoat vaikutukset demokratiasta nähdään budjettiriihen aikaan kansaa kyykkyyn ja eliitille helpotuksia.
Ja tämä eu-demokratia ei ole muuta kuin hyvin helppo ja yksinkertainen keino jättää asiat muiden hoideltaviksi, jää paremmin aikaa omien asioiden ja etujen järjestelyyn, kun noudattaa kiltisti niitä ohjeita joita ytimestä kulloinkin tyrkätään.
Mikä on näiden vuosien aikana tullutkin erittäin selkeästi nähdyksi, viedään kuin pässiä narusta, laiskuuttaan ei viitsitä edes määkäistä.
Lopuksi, kuten eräs "kansan" edustaja email-vastauksessaankin kirjoitti (on muuten edelleen tallessa), että yksittäinen kansanedustaja ei voi asioihin vaikuttaa, jotta mitenkä ne vaalipuheet sitten antavatkin ihan päinvastaisen käsityksen tästä DEMOKRATIASTA.
Uskoo ken tahtoo, mutta kaipa se pitkä pisa-koulutus vahvistaa tuon uskon, meille vähemmän koulutetuille teroitettiin, aikanaan ihan itsenäistä ajattelumallia, omien aivojen käyttöä sekä johtopäätösten ja havaintojen tekoa siltä pohjalta, periaatteessa jopa edellytettiin sitä.> ainoat vaikutukset demokratiasta nähdään budjettiriihen
> aikaan kansaa kyykkyyn ja eliitille helpotuksia.
No kun kansa kerran äänesti suurimmiksi puolueiksi kokoomuksen, keskustan ja persut, niin mitä sinä oikein odotit? Kokoomuksen ja keskustan agendan mukaan mennään, koska persut ovat pelkkä populistinen apupuolue. Ja jos et tiennyt, miten käy kun sinimulta päättää asioista, niin taitaa olla historia jäänyt vähän vähemmälle siellä koulussa.
Tuohon väikkäriin, josta tunnut kovasti olevan huolissasi, olisi muuten kiva saada linkki. Epäilen nimittäin, että siinä on hieman muutakin tehty kuin tutkittu itsestäänselvyyksiä. Mikä toki sinänsä on muuten ihan hyödyllistä, koska aina silloin tällöin havaitaan, että asiat eivät olleetkaan ihan niin kuin luultiin. Ei ehkä ihan väikkärikamaa kuitenkaan tuo, jos kyse on vain siitä että on havaittu negatiivinen korrelaatio vapaana olevan työvoiman määrän ja palkkatason välillä...TheRat kirjoitti:
> ainoat vaikutukset demokratiasta nähdään budjettiriihen
> aikaan kansaa kyykkyyn ja eliitille helpotuksia.
No kun kansa kerran äänesti suurimmiksi puolueiksi kokoomuksen, keskustan ja persut, niin mitä sinä oikein odotit? Kokoomuksen ja keskustan agendan mukaan mennään, koska persut ovat pelkkä populistinen apupuolue. Ja jos et tiennyt, miten käy kun sinimulta päättää asioista, niin taitaa olla historia jäänyt vähän vähemmälle siellä koulussa.
Tuohon väikkäriin, josta tunnut kovasti olevan huolissasi, olisi muuten kiva saada linkki. Epäilen nimittäin, että siinä on hieman muutakin tehty kuin tutkittu itsestäänselvyyksiä. Mikä toki sinänsä on muuten ihan hyödyllistä, koska aina silloin tällöin havaitaan, että asiat eivät olleetkaan ihan niin kuin luultiin. Ei ehkä ihan väikkärikamaa kuitenkaan tuo, jos kyse on vain siitä että on havaittu negatiivinen korrelaatio vapaana olevan työvoiman määrän ja palkkatason välillä...Linkkinä Ylen, lauantaiaamuinen tekstitv-uutinen s. 163, jonka muuten taltioin kännykän kameralla vastaista, mahdollista käyttöä varten.
Siis aivan valtakunnan ykkösmedian tasoon yltävä parinkymmenen vuoden koulutusta vaativa suoritus.
Näistä äänestyksistä, vaaleista ja niiden tuottamasta vaikutuksesta voi tarkemmin lukea mm. P. Väyrysen kirjasta Suomen Linja, tai Jarmo Korhonen; Maan Tapa.
Kun nämki luet, niin ehkä tulet huomeemaan, että vaalit ovat se demokratia, josta rumpua lyödään, vaalien väliset neljä vuotta voin käyttää eri puolueiden ja instanssien keskinäiseen valtakamppailuun, omien etujen ajamiseen, paremman virkanimityksen tai johtajuuden raivaamiseen, vastapuolen suistamiseen vallasta yms. kaikkeen kivaan, joista voi taas lähteä neljän vuoden määräajan täyttyessä toteuttamaan sitä demokratiaa, jollei ole sattunut taistelussa menestymään niin hyvin, että ihan ytimestä paikkaa tarjotaan.
Tätä se on lumedemokratia.however kirjoitti:
Linkkinä Ylen, lauantaiaamuinen tekstitv-uutinen s. 163, jonka muuten taltioin kännykän kameralla vastaista, mahdollista käyttöä varten.
Siis aivan valtakunnan ykkösmedian tasoon yltävä parinkymmenen vuoden koulutusta vaativa suoritus.
Näistä äänestyksistä, vaaleista ja niiden tuottamasta vaikutuksesta voi tarkemmin lukea mm. P. Väyrysen kirjasta Suomen Linja, tai Jarmo Korhonen; Maan Tapa.
Kun nämki luet, niin ehkä tulet huomeemaan, että vaalit ovat se demokratia, josta rumpua lyödään, vaalien väliset neljä vuotta voin käyttää eri puolueiden ja instanssien keskinäiseen valtakamppailuun, omien etujen ajamiseen, paremman virkanimityksen tai johtajuuden raivaamiseen, vastapuolen suistamiseen vallasta yms. kaikkeen kivaan, joista voi taas lähteä neljän vuoden määräajan täyttyessä toteuttamaan sitä demokratiaa, jollei ole sattunut taistelussa menestymään niin hyvin, että ihan ytimestä paikkaa tarjotaan.
Tätä se on lumedemokratia.Okei, eli kommenttisi väikkäristä perustui muutaman rivin juttuun tekstitv:stä? Olisi nyt ainakin syytä yhteenveto lukaista ennen kommentointia.
Kyllä minä tiedän, että edustuksellinen demokratia on rikki. Koska populistit. Persut ovat vain se näkyvin osa ongelmaa, kyllä suurin osa muistakin puolueista osaa, mutta persuilla ei ollut oikeasti *mitään* omaa linjaa ennen tätä hajoamista (nythän persut ovat aika puhtaasti populistisrasistinen puolue). Vaihtoehtoina on radikaali muutos hallintomalliin tai kansan koulutustason lisääminen. Itse suosin jälkimmäistä, se kun olisi muutenkin ihan hyödyllistä.
Tiedätkö mitä tämä Tarkoittaa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14964956/miksi-eun-palstalla-ei-puhuta-eun-maarayksista-
Se tarkoittaa, että kukaan ei sitten yksikään ajatteleva lähde Teidän porukkaan ilman rahaa.
Ensin pitää selvittää mistä kurjuus ja köyhyys johtuu ja miksi ihmiset kärsivät.Veikkaan, ettei tämä venkoiluyritys tule saamaan kuin 17 900 allekirjoitusta. Yhteisiä rahoja toki tähänkin äheltämiseen kuluu, muttei onneksi paljoa, kun tuo ei joudu eduskunnan käsittelyyn.
Nämä erilaiset addressit ja aloitteet ovat vain pienen porukan umpimielistä pahoinvoinnin julkituontia. He tietävät toki itsekin, että EU:n ansiosta suomalaisilla (ja melkeinpä kaikilla EU:n alueella ja naapurimaissakin) menee aika hyvin, mutta ehkä he kuuluvat siihen pieneen väestönosaan, joka on kärsinyt yhdistymisen mukanaantuomasta avoimuudesta, järjestyksestä, vakaudesta ja kehityksestä. Oma napa varmaan lähinnä.
Yrittäkää jo ymmärtää:
- ette tule saamaan allekirjoituksia kuin niiltä samoilta nuivilta, jotka allekirjoittivat viimeksikin
- vaikka jotenkin saisitte vaadittavat määrät kasaan, ei kansanäänestystä järjestettäisi, se kun on turhaa, koska:
- kansasta edelleen selkeä enemmistö on EU:n puolella, suuri osa eduista kun on selvää niille, jotka muistavat ajan ennen liittymistä ja ne jotka eivät muista ovat jo tottuneet tähän tilaan, minkä lisäksi
- hallintomme kuuntelee sen verran kuitenkin asiantuntijoita, että tajuaa ettei voi tehdä sitä poliittista itsemurhaa että tuhoaisi Suomen erolla, vaikka kansa sitä jotenkin erehtyisi kannattamaankin
Teidän pitäisi onnistua neljässä käytännössä mahdottomassa kohdassa. Kaikki vain tuhotaksenne sen taloudellisen ja poliittisen vakauden, josta olemme nauttineet parikymmentä vuotta!
Toki kannattaa huomata, että kovaäänisimmät eu-kriittiset ovat venäläismielisiä. Siinä määrin, että IPU (nimi oli harvinaisen hyvää huumoria).Kuinka se voisikaan joutua eduskunnan käsittelyyn, kun näennäisdemokratiassa ei toimi muu kuin näennäisvaalit ja sopeutumiseläkkeet.
- Ei-joudu
eduskuntaan, koska ei löydy riittävää kannatusta.
Suomalaiset ovat liian järkeviä menemään mukaan huuhaa-juttuihin.
Demokratia toimii EU-vihaajien harmiksi. however kirjoitti:
Kuinka se voisikaan joutua eduskunnan käsittelyyn, kun näennäisdemokratiassa ei toimi muu kuin näennäisvaalit ja sopeutumiseläkkeet.
Jos teitä vastustajia olisi tarpeeksi, niin saisitte riittävästi ääniä kasaan ja tuo menisi eduskunnan käsittelyyn. Hylättäisiin sitten siinä vaiheessa.
Mutta kun te olette hemmetin marginaalinen ryhmä, niin ette saa ääntänne oikein kuuluviin, vaikka aika kovaa huudattekin. Demokratia (edustuksellinen) toimii, ette vain huomaa sitä omalta raivoltanne. Toki edustuksellisessa demokratiassa on omat ongelmansa, lähinnä populismiin liittyen.
- Bror-Erik1974odin
Unioni on Suomelle varsin hyödyllinen,ei siitä ole kahta sanaa eikä Eduskunta vastaile ensisi-
jassa kansalaisaloitteisiin vaan net menevät demokraattisessa järjestyksessä valmisteleviin elimiin valtionhallinnossa. Pitikö tämäkin tulla siulle valistamaan.- oletko_typerys
EU on katastrofi Euroopalle ja myös Suomelle.
Elämme näennäisdemokratiassa ja elitokratiassa.
Vain typerykset luulevat toisin. oletko_typerys kirjoitti:
EU on katastrofi Euroopalle ja myös Suomelle.
Elämme näennäisdemokratiassa ja elitokratiassa.
Vain typerykset luulevat toisin.- Ihmisille on haettu suomessa monessa asiassa oikeutta EU:n tuomioistuimesta.
- EU on Määrännyt Suomen nostamaan sosiaaliturvan tasoa ja se taso on laskennallinen
sillä tulotasolla mitä täällä on. Tämä myös on Ihmisten oikeus EU:ssa, saada oikeutta.
- Suomessa on Huostaanotettuja lapsia 20 000 ja paljon enemmän huostaanotto uhan
alla. Eikö kukaan tämän palstan lukijoista ymmärrä, että se tarkoittaisi Pariisissa
yli 60 000 katulasta.
- Suomessa on kodittomia ehkä yli 10 000 ja se tarkoittaisi Pariisin mittakaavassa
yli 30 000 asunnotonta. Riioossa se tarkoittaisi massiivisia slummeja.
Nämä on todellisia asioita mistä pitäisi puhua ja vaatia EU:ta puuttumaan ja ohjaamaan
rahavirtoja todellisiin asioihin. Ei kait kukaan järkevä ihminen voi hyväksyä tällaista.
Samaan aikaan, kun ruokaa jaetaan kuntalaisille ulkosalla, niin vieressä on kuntalaisten
omistama suuri ja hieno rakennus ja lämmitetty parkkihalli ( Myllypurossa ). yli kilometrin
jonossa on vanhuksia ja rullaattorin kanssa kulkevia hakemassa ruokaa.
EU on antanut nootin sekä Terveydenhuollosta ja Sosiaaliturvasta. Sillä moni heikko ja
sairas on kuollut Terveysaseman jonoon. Onko oikein, että ihmisiä ajetaan yksityiseen
terveysjärjestelmään estämällä hoito ja vaikeuttamalla lääkärille pääsyä. Näin myös
estetään ihmisiä saamasta laillisia terveyspalveluita ja hoitoa ja korvauksia ja eläkkeitä.
Jus luin kun Seppälä on mennyt konkurssiin ja taisi olla pari muutakin aikaisemmin.
Luin, myös kuinka ihmiset tekevät vakuutuspetoksia. Ajattelin, vain että ne Teidän
hienot varakkaat johtanne on yli-ihmisiä, kuten Kim ja ovat tehneet rahansa ja
omaisuutensa ihan veroja maksellen ?- nköljpål
oletko_typerys kirjoitti:
EU on katastrofi Euroopalle ja myös Suomelle.
Elämme näennäisdemokratiassa ja elitokratiassa.
Vain typerykset luulevat toisin.Kyllä vain, maamme on muodostumassa kovaa vauhtia diktatuurimaiseksi poliisivaltioksi, jossa kansalaisten laillisia oikeuksia rajoitetaan jo nyt.
oletko_typerys kirjoitti:
EU on katastrofi Euroopalle ja myös Suomelle.
Elämme näennäisdemokratiassa ja elitokratiassa.
Vain typerykset luulevat toisin.No koulutuspolitiikka on toiminut tuolla tähtäimellä jo kohtsillään neljäkymmentä vuotta. Olisihan se tosi noloa, jollei tuloksia olisi vieläkään nähtävissä.
Kaikki yhtä avuttomia kun jopa väitöskirjan voi vääntää aiheesta, jossa todetaan, että paikkakunnilla, joilla on enemmän työttömyyttä maksetaan pienemmät liksat.
VOI PYHÄ JYSÄYS, ei kai tällaistä "viisautta" voi olla.
Ja tällaisilla tuloksilla kehuskellaan oikein maailmanlajuisesti.- Typerys-olet
Suomi on demokratian mallimaa.
- qåaäzm
Sinne sitten kunhan ehdin. Kiitos vinkistä aloittaja. Pitääpä jaella linkkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2796122Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651979- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141195Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181601093Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41981RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49951Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288942