murskavoiton tulevissa vaaleissa YLEN ja HS tutkimus kertoi näin.
PS tulee saamaan
ÄänestäPSvoittoon
9383
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei+tollous+sentään+vaalivoittoa+tässä+maassa+saa,+eheei.
Vaikka+onhan+kaikenlainen+'totuuden+jälkeisen+ajan+tollous+leviämässä,+mutta+kyllä+se+vähemmistöön+jää,+jeps.+
Persutollous+jää+sinne+omaan+lokeroonsa+,+ehkä+jopa+8-9+%
Miksei Uuvatipäät voita?
Muut puolueet haluaa maan täyteen matuja.
Uudessa puolueessa ei suvakkeja nähdä.
Paljon kiitoksia hyvästä työstä Keskustapuolueelle, Kokoomukselle ja Perussuomalaisille, jotka selkärangattomina ja täysin munattomina sallitte Suomeen kohdistuneen ja täysin hallitsemattoman haittamaahanmuuton. Suomen ulkorajat ovat viimeisten parin vuoden ajan vuotaneet kuin seula, eikä lupia, papereita tai motiiveja Lähi-Idästä tulevilta kunniakansalaisilta ole kysytty.
Suomeen on saanut jäädä oleilemaan laittomasti täysin vapaasti ilman todellisia seuraamuksia ja jo jokin aika sitten viranomaisilta kadoksissa oli jo 5000 maahan enemmän ja vähemmän laittomasti tullutta kunniakansalaista.
Suomalaiset kiittävät teitä, kun tänne saatiin vihdoin kansainvälistä meininkiä sekä uskonnolla aivopestyjä hulluja kaduille riehumaan. Myös tulevat, vielä syntymättömät sukupolvet kiittävät – aamen!
Suomalaiset, tyhmyyden riivaamat päättäjät ovat viime vuosina tehneet myös kaikkensa, jotta myös Suomi saataisiin sotkettua muiden maiden tai kansojen keskinäisiin, kymmeniä tai satoja vuosia kestäneisiin riitoihin ja kahinoihin. Se on vaan niin kivaa kantaa vastuuta etenkin, kun päättäjän oma ja lähipiirin turvallisuus on taattu oikein suomalaisten veronmaksajien rahoilla.
Tällä paskanjauhamisen määrällä itkuilla ja katteettomilla lupauksilla menneisyydestä ei kyllä nousta. Vihreät porskuttaa vaan kovempaa mitä enemmän idiootit räyhää. Se mahdollisuus meni jo.
Nykyinen hallitus voi toimia,jos vaan kiinnostaa oikeet PS jäsenet ajettiin pois:
https://www.kansalainen.fi/psn-tavio-hallitukselle-lopettakaa-lassytys-ja-toimikaa/
Vihriät typykät dikkaa tummasta dikistä. Muutama turku lisää niin
Halla-aho on pääministeri. Kivakiva ja naminami
Ihmiset kohta oksentaa kun kuulee sanan persu. Siksi täynnä riemukasta raakkumista on palstan persut pitäneet koko päivän. Teitä ei äänestä enää kukaan, ehkä joku radikaali islamisti voi äänestää.