Turun puukottaja tulee Marokosta koko Euroopan läpi sen perimmäiselle äärelle 5 000 km ja nauttii Suomen vastaanottopalveluista vuoden. Tämän jälkeen hän päättää tappaa ihmisiä Turun torilla.
Kaksi ihmistä menetti ainutkertaisen elämänsä ja heidän läheistensä elämät muuttuivat peruuttamattomasti. Muut uhrit saattavat kärsiä vammojensa vaivoista loppuelämänsä.
Tämä kaikki siksi että tänne Marokosta tullut nuorukainen vihasi jostain syystä länsimaisia ihmisiä niin paljon että halusi lahdata heitä mahdollisimman paljon.
Miksi pitää Marokosta yleensä lähteä Suomeen? Marokossahan ei edes ole sotaa, tuskin syytä lähteä edes turvapaikkaa hakemaan. Miksi Suomen PersKeKo-porvarihallitus edes käsittelee vuoden tällaisen tulijan hakemusta, maasta jossa ei ole sotatilaa tai hätätilaa?
Eikö turvallisista masta tulleet voisi palauttaa heti kauttakulkumaahansa, Ruotsihan on turvallin Dublinsopimusmaa? Ruotsi taas olisi voinut heti palauttaa tämän Tanskaan jne.
Rajavartiointi on saatava heti toimimaan ettei ilman passia ihmisiä pääse kulkemaan EU:n sisällä.
Tuskin Suomessa vuodessa radikalisoituu näin paljon, kun täällä saa vielä EU-maiden parhaat turvapaikanhakijan edut ja sosiaaliturvan. Jos kaveri päätti jo Marokossa lähteä viemään jihadia Suomeen, niin miksi käyttää noin paljon vaivaa tuntemattomien murhaamiseen?
Tämän kaverin lisäksi myös EU-hallinnolla ja Suomen hallituksella on verta käsissään, koska eivät ole tehtäviensä tasalla ja rajoita Euroopan ulkopuolelta tulevien vapaata liikkuvuutta EU-maissa ja täällä Suomessa.
Rajavalvonta ja pikapalautukset turvallisesta maista tulleille, sekä turvapaikanhakijoiden valvonta ja pitäminen suljetuissa vastaanottokeskuskissa päätösten ajan ja palautukseen saakka kielteisen turvapaikkapäätöksen tapauksessa ovat asioita jotka hallituksen pitäsi olla saanut kuntoon jo 2015 vuoden lopulla. Se ei muuta asiaa että PersKeKo-porvarihallitus haluaa maahantulijat pikaisesti halpatyövoimaksi yrityksiin. Suomalaisten turvallisuus on tärkeämpää kuin porvarien pakolaisbisnes.
Tästä syystä hallitus on vaihdettava ja astuulliset ministerit ja virkamiehet saatettava oikeuteen ja vastuuseen kansalaisten vaarantamisesta ja tämän toiminnan kautta sattuneista kuolemista, verenvuodosta, kärsimyksestä ja vammautumisista.
Kaksi ihmistä menetti ainutkertaisen elämänsä ja heidän läheistensä elämät muuttuivat peruuttamattomasti. Muut uhrit saattavat kärsiä vammojensa vaivoista loppuelämänsä.
Tämä kaikki siksi että tänne Marokosta tullut nuorukainen vihasi jostain syystä länsimaisia ihmisiä niin paljon että halusi lahdata heitä mahdollisimman paljon.
Miksi pitää Marokosta yleensä lähteä Suomeen? Marokossahan ei edes ole sotaa, tuskin syytä lähteä edes turvapaikkaa hakemaan. Miksi Suomen PersKeKo-porvarihallitus edes käsittelee vuoden tällaisen tulijan hakemusta, maasta jossa ei ole sotatilaa tai hätätilaa?
Eikö turvallisista masta tulleet voisi palauttaa heti kauttakulkumaahansa, Ruotsihan on turvallin Dublinsopimusmaa? Ruotsi taas olisi voinut heti palauttaa tämän Tanskaan jne.
Rajavartiointi on saatava heti toimimaan ettei ilman passia ihmisiä pääse kulkemaan EU:n sisällä.
Tuskin Suomessa vuodessa radikalisoituu näin paljon, kun täällä saa vielä EU-maiden parhaat turvapaikanhakijan edut ja sosiaaliturvan. Jos kaveri päätti jo Marokossa lähteä viemään jihadia Suomeen, niin miksi käyttää noin paljon vaivaa tuntemattomien murhaamiseen?
Tämän kaverin lisäksi myös EU-hallinnolla ja Suomen hallituksella on verta käsissään, koska eivät ole tehtäviensä tasalla ja rajoita Euroopan ulkopuolelta tulevien vapaata liikkuvuutta EU-maissa ja täällä Suomessa.
Rajavalvonta ja pikapalautukset turvallisesta maista tulleille, sekä turvapaikanhakijoiden valvonta ja pitäminen suljetuissa vastaanottokeskuskissa päätösten ajan ja palautukseen saakka kielteisen turvapaikkapäätöksen tapauksessa ovat asioita jotka hallituksen pitäsi olla saanut kuntoon jo 2015 vuoden lopulla. Se ei muuta asiaa että PersKeKo-porvarihallitus haluaa maahantulijat pikaisesti halpatyövoimaksi yrityksiin. Suomalaisten turvallisuus on tärkeämpää kuin porvarien pakolaisbisnes.
Tästä syystä hallitus on vaihdettava ja astuulliset ministerit ja virkamiehet saatettava oikeuteen ja vastuuseen kansalaisten vaarantamisesta ja tämän toiminnan kautta sattuneista kuolemista, verenvuodosta, kärsimyksestä ja vammautumisista.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Vuoroin vieraissa. Suomesta marokkoon lomalle ja marokosta Suomeen.
Kukaan ei estä Marokosta tulemaan lomalle Suomeen, nämä maahantulijat ovat anoneet turvapaikkaa ja eläneet suurin osa vuodesta 2015 tai 2016 yhteiskunnan laskuun Suomessa. Suomeen lomalle tultaessa tulli tarkistaa matkustusasiakirjat ja päättää maahanpääsystä. Lisäksi lomamatkalle on määrätty kesto, joten terroritekoja ei ehdi suunnitella kuukausia tai vuosia tutustuen kohteeseen.
Maan rajoille saatava ehdottomasti takaisin rajatarkastukset ja jokaisen tulijan matkustusasiakirjojen tarkastus. Kermaperseluokan liike- ja turismimatkailijoiden muutaman minuutin pidemmän maahantulotarkastuksen takia ei pidä vaarantaa kaikkien suomalaisten turvallisuutta.
Jaa, pääsenkö määkin lomailemaan Marokkoon 1,5 vuodeksi Marokon veronmaksajien laskuun? Ja jos palvelu ei tyydytä niin puukotan 8 vääräuskoista siis muslimia.
"Tästä syystä hallitus on vaihdettava ja vastuulliset ministerit ja virkamiehet saatettava oikeuteen ja vastuuseen kansalaisten vaarantamisesta ja tämän toiminnan kautta sattuneista kuolemista, verenvuodosta, kärsimyksestä ja vammautumisista."
Tasan näin. Hallitus ja Sipilä laivan johtajana on VASTUUSSA TÄSTÄ TEOSTA.
Eikö Orpon vaimo ole lakimiehenä tässä mamubisneksessä..?
"Maan rajoille saatava ehdottomasti takaisin rajatarkastukset ja jokaisen tulijan matkustusasiakirjojen tarkastus. Kermaperseluokan liike- ja turismimatkailijoiden muutaman minuutin pidemmän maahantulotarkastuksen takia ei pidä vaarantaa kaikkien suomalaisten turvallisuutta."
Juuri viimeksi YLE:n uutisissa presidentti Niinistö sanoi että rajatarkastuksia ei tule laittaa käydäntöön koska se eristää maamme muusta maailmasta.
"TurvallisuusPalautettava kommentoi: "
Tuossa kirjoittaja on oikeassa ja osoittaa järkevää ajattelua mutta kaikkipa eivät sitä olekkaan ja eivät varsinkaan nämä mätäaivoiset päättäjämme he ovat tavallaan kansamme vihollisia tuolla toimillaan mitä nyt harrastavat.
Palstoille on lisätty sensuuria Pohjois_Korean malliin ja kaikki kirjoitukset terroristeista menee lähes poistoon.
On viisasta taltioida kirjoituksensa ja laittaa niitä uudelleen palstoille että näillä poistelijoilla on muutakin työtä kuin tumputtaa.
Marokolaiset turvapaikanhakijoina
Sitä olen tässä itsekseni ihmetellyt millä perusteella marokolaiset hakevat Suomesta turvapaikkaa?
Maahan on ihan normaali afrikkalaishärdeli. Marokolaismiesten normaalireittihän on tulla turistiviisumilla Suomeen ja hakea kiireesti joku suomalaisvosu joka levittää jalkansa. Siitä sitten alkaa vuosikymmenen romanssi ja urho saa patsastella suomalaisena.
Eikö noille "turvattomille" tulisi järjestää pikapalautus Marokkoon? Näytöthän on jo saatu.
Ihmettelen myös, että minkä takia marokkolainen yleensä pääsee johonkin turvapaikkaprosessiin, koska Marokkohan on turvallinen maa omille kansalaisilleen.
Siellä turistina olleena ei kyllä voi tuntea kovin turvallista oloa. Katukauppiaat käyttäytyivät hyvin uhkaavasti, ainakin minusta tuntui siltä, kun ei aina voinut ostaa jotain.
Kahviloissa oli ovimies sekä mennessä, että lähtiessä ja rahaa piti laittaa hattuun . Jos koki laittaneensa rahaa tullessaan ja meinasi lähteä ulos ilman maksua, tuli hattumies perään ja hoki, mani , mani. Ihmettelen nyt, miksi olen uskaltanut yleensä mennä sinne, nyt en enää uskalla.
ONKO Marokossa sota vai minkätakia he tänne tulevat?
Tuleehan ne jos kutsutaan ihan hallitustaholta. Täällä on voita leivän päälle ja mahdollisuus elämiseen mitään tekemättä.
Täälähän otetaan vastaan kaikki halukkaat,Haaparannalta tuli vapaasti rajanyli kaikki olivat tervetulleita.Heistä ei tiedetä tänäänkään keitä nämä rosvot ovat.Rajat vuoti pahasti,suvakeilla ilo rinnoissa.
Kyllä nämä porvarihallitussuvakit jonkin syyn keksii, minkä vuoksi turvapaikkaa pitää hakea. Siitä sitten aletaan tehtailemaan valituksia ja rahaa tulloo.
JuudasSipilän Matu Oy repii paljon suuremmat voitot Marokon terroristista kuin jostain oikeassa hädässä olevasta, oikeasta lapsi-pakolaisesta .... joita ei todellakaan montaa ole Suomen VOKeissa(!)
Marokon terroristin kotouttamisessa, syöttämisessä ja harrastusten ja sirkushuvien keksimisessä kun on paljon enemmän työtä valtavalle hyysärijoukolle.
1,5 vuotta näkyy lomailleen jo täällä. Ilmeisesti täysi ylläpito.
ja suomalaiset veronmaksajat maksavat kaiken. Aivan kaiken .
Ja saavat siitä tältä JuudasSipilältä, KEPU, palkkioksi tuhotun, miehitetyn maan.
Marokolaiset tietävät Suomen turvapaikkakäytännön porsaanreiät. Voi aina kääntyä kristityksi tai homoksi, jolloin sinua vainotaan muslimimaassa ja henkesi on uhattuna.
Silloin Allah tulee Kelan muodossa apuun ja antaa asunnon ja mukavasti rahaa.
"1,5 vuotta näkyy lomailleen jo täällä. Ilmeisesti täysi ylläpito. "
Valtio maksoi varmaan sen veitsenkin..? On se niin sairasta ja näitä hyysääjiä pitäisi ymmärtää, voi hemmetti sentää, onko JÄRKI PAENNUT tästä maasta?
Ja Iltis mainostaa miten MAMUT aiutooivat , uhreja muka.Ja yle hastatteli maumuja totta kai eilen.Kummallista , että Pansion mamukeskuksen ovet on lukossa ja poliisi vahtimassa?Onkohan pelko perseessä.. Ja Turun imaami jauhaa paskaa.Tietää tasantarkkan mitä oli tekeillä, kuten Pansion mamutkin.
Viranomaisten harkintakyky on pettänyt mikäli marokkolaisia ei palauteta saman tien.
Hallituksella on löysät housuissa, tajuavat mokanneensa rankasti turvapaikanhakijoiden suhteen.
Paavo Väyrynenkin ihmettelee, että 2015 rajatarkastuksia ei suomeesa otettu käyttöön. Vasta kun Tanskan, Ruotsin ja Norjan mitta tuli täyteen ja ottivat tarkastukset käyttöön tilanne rauhoittui suomessakin. Orpo ja Sipilä ovat pääsyyllisiä
valitettavasti kirjoittaja puhuu asiaa. Jo 2015 olisi pitänyt ottaa paljon tiukempi asenne eikä päästää maahan tuollaisia terroristeja
Joko Marokon johto on esittänyt Suomelle ja suomalaisille pahoittelunsa siitä että turvallisesta Marokosta Suomeen saapunut ja suomen veronmaksajien laskuun lomaillut marokkolainen puukotti liian huonosta palvelusta suomalaisia? Suomi kuitenin tarjoaa EU-maiden parhaat edut lomailijoille ja pisimmät lomat. Lisäksi porvarihallitus lisäsi vielä rahaa useita miljoonia tulijoiden sosiaaliturvan parantamiseen, joka jo nyt on kantasuomalasia huomattavasti parempi. Maasta lähtevä lomailijakin saa mukaansa kotiinpaluurahaa ihan kivasti.
Marokkolaiset ovat taistelleet isisissä kurdeja ja amerikkalaisia vastaan, ei kovin älykästä päästää tänne. Ryhmiä on varmaan muitakin, jotka ovat aikapommeja.
Nyt Turun torillakin viihtyvä Illka Kanerva TV1:n uutisissa juuri 18.00 sanoi että Tiedusteluvaltuuksia on pikaisesti lisättävä ..mutta ei siksi että terroristeja saataisiin kiinni, vaan jotta vihapuhe ja tilanteen kärjistyminen vastakkainasettelulla voitaisiin estää. Tarkoittaa siis sitä että massavalvonnalla aletaan metsästämään henkilöitä, jotka kritisoivat hallituksen ääriliberaalia matupolitiikkaa ja turvapaikanhakijoiden täysin vapaata tuloa maahan ja liikkumista täällä turvapaikkakäsittelyn aikana, ja jopa kielteisen päätöksen saamisen jälkeen. Näin taas paljastui että Kepun ja Kokoomuksen tiedustelulait ovat kantasuomalaisten massavakoiluun ja seurantaan suunnitellut ei terrorismin estämiseen.
Jussi Halla-aho saanee nyt tuntuvasti porukkaa leiriinsä
Tämä poitsu lentää takaisn marokkoon karkotettuna heti kun asia on selvitetty. Ei ole ensimmäinen karkotettu.
Täällä olisi elämä jatkossa todella hankalaa. Vankilassakin ... ajatelkaa nyt.
Karkotetaan varmaan pikaisena ja ykkösluokassa erikoiskotouttamisrahan kera jätetään Marokkoon lentokentälle. Marokon kuningas tulee varmaan vielä kättelemään Suomen kuuluisinta Marokkolaista, ennen kuin tämä lähtee jonnekin lomailemaan suomalaisten veronmaksajien kustantamilla kotouttamisrahoilla.
RAJAT KIINNI PAKOLAISILTA!
AUTTAMINEN SUOMEN ULKOPUOLELLA ON PARASTA KAIKILLE!
Rajat kiinni se olisi kaikkein viisain ja järkevin teko mitä hallitus voi tässä tilanteessa tehdä
Rajat kiinni ehdottomasti Eiköhän tämä isänmaa kuulu Suomalaisille
Kokoomuksen Vapaavuori haluaa Helsingin täyteen matuja. Muutama päivä tämän lauseen jälkeen Turussa puukotettiin ihmisiä hengiltä. Mahtaako hän katua aivopieruaan?
Idiootteja Vapaavuoren ja kokoomuksen äänestäjiä löytyy jatkossakin ihan liikaa, ja myös äänestämättä jättävien äänioikeutettujen ääni menee heille. Sekoomus on Suomen ehdottomasti pahin suvakismipuolue ja sen monikulttuurisuusagenda on sitä pahinta laatua eli pakolaisbisnestä veronmaksajien laskuun ja matuhalpatyömarkkinoita jotka sotkevat kantisten tes-järjestelmän ja palkat. Päälle vielä Vapaavuoren ajatus ettei matujen tarvitse osata edes ravintolatarjoilijoina ym. palveluammateissa suomen kieltä Suomessa. Stubb, Katainen, Orpo, Riskikko ym. kokoomuksessa samaa mieltä.
Niinpä, tämä on sitä kokomustaa kokoomusagendaa tuhota suomalainen kulttuuri
Jan Vapaavuori: Tarvitaan enemmän maahanmuuttajia – palveluammatissa ei tarvitse osata suomen kieltä
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14959840/jan-vapaavuori-ei-tarvitse-osata-palvella-suomeksi
Oliko saanut kaksi kielteistä turvapaikka päätöstä?
Onko jopa koulutettu terroristiksi jotta hallitus saa tedustelulain ja perustuslakiheikennykset?
Aivan oikein ja asiallinen aloitus, mutta nyt on puhujia riittänyt jo alun 5:ttä päivää ja loppua ei näy!?
Mutta kuka ottaa enää esim. takinkääntäjä ex-persun ja nyt "kodittoman" (*ian) Soinin puheita enää missään muodossa todeta?
Samaa omaa valitsemaansa linjaa ikävällä tavalla ja aina ajankohtaan sopivasti sananvalintojaan muokkaava S. Niinistö, joka on aivan yhtä uskottava henkilö laajasti ottaen!
Nyt kun saatiin "Tapaus Turun" kautta lisäaikaa jopa Eduskunnassa mm. maan ja koko kansan elämän ja jatkuvan tulevaisuuden kannalta ratkaisemattoman ( jo yli 10-v. esillä) Sote - ja maakuntauudistuksen päätöksiin!
Jos yhdessä asiassa laistetaan ja viivytellään kuten pakolais-ja mamu asioiden kanssa on tehty, saadaan näin jälkikäteen sitten "maksaa" edellisistä virheistä ja viivyttelyistä kalliin hinnan!
Nyt tämä Turun tapaus - joka lajissaan ensimmäinen mutta yhtä suureksí tai tärkeiksi voidaan nostaa samaan aikaan "yksittäiset" muualla maassa tehdyt rikokset - murhat, tapot ja raiskaukset suomalasia kohtaan!
Onko kaksi järkyttävää samanaikaista tappoa enemmän ja merkittävämpää kuin miehen tappo Outokummussa, tytön raiskaus-ja polttaminen Porissa ja useat muut naisiin ja lapsiin kohdistuneet rikokset jotka kaikki ei ole julkisemmin edes kaikkia puitu - salailun periaatteella kun toimitaan hallituksen linjauksen mukaan - Kepu / Kokoomus jne.!
Minusta nämä ovat kokonaisuus joita tulee tarkastella kaikki terroristisina tekoina!
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨'
Vaikka presidentin sanoista voisi päätellä että tämä asia on tullut nyt, ja siten hyväksyttävä, sitä emme tee!!!
Suomen hölmöläiset ovat tehneet maastaan Euroopan pyllynreiän, lähes koko maailman rikollisten ja huijreiden palautuskeskuksen, tänne kelpaavat kaikki vuosiksi hakemaan turvapaikkaa.
valitettavasti tänne valuu kaikki mitkä ei muualle kelpaa?
Sitten kun tuo ääliö joutuu linnaan niin toivotaan että hakkaavat sen siellä kunnolla niin ettei pääse kävelemään enää koskaan.
turha se on säälittävää reppanaa syyttää todelliset syylliset istuu eduskunnassa?