Kasteesta

Jesus kehoitti meita kastamaan ja ihmisia kastettiin perhekunnittain. Aikuiset ja lapset.`Ikaan katsomatta. Raamatussa. Miksi ei Jeesus elaessaan tahan puuttunut, jos se on niin suuri rikos?
Kaste on lahja. Muistatte ryovarin ristilla. Oli tehnyt kaikki mahdolliset synnit varmaan. Han puolusti Jeesusta toisen pilkalta ja mita Jeesus sanoi. Tuskin miesta kastamaan kerittiin.
Jumalan armo on taydellinen.

Mormoni opin mukaan ihmiset taivaassa ovat eri arvoisia, kuten taalla maan paalla. On 1. luokan, 2. luokan ja 3.luokan kansalaisia. Taman opin MAP-kirkon lahetyssaarnajien ensimmaisella kaynnilla.
5225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Raamatussa, että "ikään katsomatta". Raamatun mukaan kastetulta on edellytetty uskoa ja kääntymystä:
Ap.t. 2:38
Ap.t. 8:37
Mark. 16:16
Mark. 10:13-16 mukaan Jeesus siunasi pieniä lapsia, mutta ei mainita mitään kastamisesta.

Äänestä
  • Kun mies kastettiin kastettiin koko perhe.

    Äänestä

  • Norjasta kirjoitti:

    Kun mies kastettiin kastettiin koko perhe.

    että vauvoja kastettiin. Pikemminkin on niin, että tuolloin usko ja kääntymys olivat niin itsestäänselviä kasteen edellytyksiä, ettei ollut syytä todeta, ettei vauvoja kastettu.

    Äänestä

edes naisia yleensä laskettu vaan vain miehet. Juutalaisillakin on opissaan että alle 8 vuotiaat olivat vielä äidin helmoissa ja sylilapsia joten heitä ei laskettu perheen lapsiin.

Äänestä

Mitä mormonit opettavat ensimmäisellä käynnillä yleensä vaihtelee. Useimmiten puhutaan Jumalasta. Kyllä Barabbas liittyi kirkkoon roikuttuaan ensin aikansa. Sehän siinä niin erikoista onkin että EI kaikki ristille ripustetut kuolleet. Heistä tuli raajarikkoja koska eivät enää pysytyneet tekemään töitä käsillään. Mutta Jumalan Poika antoi henkensä Isän käsiin.
Voit muuten laittaa ekaksi ¨ ja sitten a niin saat suomalaisen ä:n ja ö samalla lailla. Niin se ainakin toimi USAssa ollessani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Norjasta kirjoitti:

Jesus kehoitti meita kastamaan ja ihmisia kastettiin perhekunnittain. Aikuiset ja lapset.`Ikaan katsomatta. Raamatussa. Miksi ei Jeesus elaessaan tahan puuttunut, jos se on niin suuri rikos?
Kaste on lahja. Muistatte ryovarin ristilla. Oli tehnyt kaikki mahdolliset synnit varmaan. Han puolusti Jeesusta toisen pilkalta ja mita Jeesus sanoi. Tuskin miesta kastamaan kerittiin.
Jumalan armo on taydellinen.

Mormoni opin mukaan ihmiset taivaassa ovat eri arvoisia, kuten taalla maan paalla. On 1. luokan, 2. luokan ja 3.luokan kansalaisia. Taman opin MAP-kirkon lahetyssaarnajien ensimmaisella kaynnilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu