Inhottavimmat automyyjät

vanha-gubbe

Vieläkös joku muistaa (vai olitteko silloin vielä edes syntyneet?) Helsingissä Toinen Linja 17 osoitteessa Harri Salo Oy nimellä toimineen autoliikkeen? Myi 1970-luvulla uutta Datsunia. Siellä oli siihen aikaan kyllä sellaiset hyeenat automyyjinä, että ei siihen aikaan pahempia muualta löytynyt. Kyttäsivät ja väijyivät asiakasta vaihtoautohallin seinustalla ovenpielen takana näkymättömissä ja kun asiakas astui kynnyksen yli vaihtoautohalliin, niin liimautuivat välittömästi selän taakse suoraan iholle ja niskaan puhaltamaan. Jos asiakkaana oli selvästi autoista mitään ymmärtämätön nainen, niin kaikista huonointa romua hallista ryhdyttiin hänelle ensimmäiseksi puoliväkisin myymään suurten kehujen kanssa. Eipä siinä vaihtoautohallin Vauxhall Vivassa ollut silloin edes lähes uutenakaan todellisuudessa mitään kehumista. Mulkeroita automyyjiä olivat.

35

5591

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paivitapaasi

      Etkä siis vieläkään ole päässyt tuosta yli, no vikahan on täysin omasi kun elät vieläkin vuosikymmenien takaisissa.
      Normaali ihminen kehittyy ja kehittää itseään ja ymmärtää päästää menneisyydestä ja katsoa tähän päivään, anna anteeksi.
      Nykyään voi vapaasti mennä mihin tahansa ja kukaan ei tule varmasti kyseleen yhtään mitään.
      ( ostin heiltä paljon autoja maakuntaan, loistavia ja todella rikkaita herrasmiehiä, sori koita kestää.)

    • kutenluuseri

      Eivät sentään sotkeneet yleisten käymälöiden seiniä firmansa mainostarroilla.

    • vino-leukaluu

      Olikos se kuitenkin niin, että Toinen Linja 17. osoitteessa oli Auto-Polar, missä nämä vielä autojobbariakin pahemmat hyeenat väijyivät uhriaan vaihtoautohallin ovenkarmien katveessa? Harri Salon liike oli myös Toisella Linjalla, mutta ylempänä kuin tuo hyeenoitten pesäpaikka Auto-Polar.

    • naurajat-voittaa-aina

      Siihen aikaa kaikki Linjoilla olevat autokauppiaat oli pahemman luokan huijareita. Toivottavasti ovat menneet jo koko revohka krematoriosta läpi tai sitten ainakin makaavat jo hiljaa kirkkomaassa arkuissa selällään, kun hieno hiekka varisee lahoavan arkun kannen rakosista suoraan suuhun. Neljäs Linja 6. Siinäkin oli silloin 70-luvulla yksi ku$ipää. Kiillotteli lähes sileiden autonrenkaiden sivuja trasselilla ja jarrunesteellä... hah, hah romukauppiasta... vieläkö huiputat ihmisiä...? Naurat elää kuitenkin arvotonta autokauppiasta vanhemmaksi.

      • Anonyymi00034

        Hyvin kuule voi osa heistä olla edelleen elossa! Makaa siellä arkuissa ihan auton ostajia, asiakkaita, kuolema korjaa meidät kaikki aikanaan ja joko tuhkana hävitään tai arkussa maadutaan ja saadaan hiekkaa ja matoja suuhun samalla.


      • Anonyymi00035

        Hyvin kuule voi osa heistä olla edelleen elossa! Makaa siellä arkuissa ihan auton ostajia, asiakkaita, kuolema korjaa meidät kaikki aikanaan ja joko tuhkana hävitään tai arkussa maadutaan ja saadaan hiekkaa ja matoja suuhun samalla.


    • Jobbaakoedelleen

      Mites se huijari, joka joutui nimeäänkin vaihtamaan? Kämpällä putkikassi valmiiksi pakattuna, kun joutuu velkojia karkuun lähtemään.
      Ei kylläkään linjoilla vaikuttanut. Sulan alueen kauppiaat kertoo makoisia juttuja siitä kusettajasta.

    • Suomalaisetkusettajia

      "Jari Sarasvuo (ent. Heinonen, s. 12. kesäkuuta 1965 Turku)" On se Sarasvuo varsinainen huijari ja kusettaja, kun on nimeäänkin vaihtanut.

      Puhumattakaan Simo Rantalaisesta (nyk. Mujahed bin Risto Faisal). https://fi.wikipedia.org/wiki/Simo_Rantalainen

      "Tuhannet suomalaiset hakevat vuosittain lupaa sukunimen vaihtamiseen. Lähes kaikki pääsevät eroon entisestä nimestään." https://yle.fi/uutiset/3-9412431

      • huijarimulkero

        Jobbariin osua kopsahti ja kovaa.


    • erisarjassa

      Sarasvuo on kuitenkin tehnyt kymmeniä miljoonia tulosta toisin kuin sinä.

    • APPK
    • Matti-Möhömaha

      Huomenta!

      Kylläpäs piristi tuommoiset lähes 12 tunnin unet tämmöistä kovan elämänkokemuksen eri jobbareitten romutarhoista kerännyttä vankkaa ja vanhaa autoalan asiantuntijaa. Kansan Marketin ilmoitustaululla näytti eilen olevan ilmoitus, että Jouni jobbarin romutarhassa on tänään tiistain Romu-Markkinoilla tarjouksena kulkupelejä edullisesti:

      - piilovikaiset puoleen hintaan
      - kilometriväärennetyt kilohintaan 0,04 € kilo
      - paaliin menevistä paljousalennus
      - ym, ym... hyviä tarjouksia

      Pitääkin tästä vetää ostohousut jalkaan ja lähteä valkkaamaan Jounin romukasasta parhaat päältä. Minulle kelpaavasta vaihtoautosta ei saa sitten naarmuja löytyä, hinta pitää olla edullinen ja täystakuun pitää olla pitkä kuin nälkävuosi. Virhevastuu, virhevastuu... se pitää myös autossa olla tietysti pitkän TAKUUN lisäksi. Eikä se nyt olisi ollenkaan pahitteeksi, jos näin Markkinapäivän kunniaksi jalasmökillä olisi tarjolla meille tosi ostajille vielä hyviä viinoja ja huonoja naisia... heh, heh... Laitapas jo siellä Juhla-Mokka tippumaan... Sitten kun kuulet jalasmökkiin 7 yli 9 Ladan (heh, heh Lada 2107) jakopään rallatuksen, niin teidät, että nyt on tulossa pihaan rahamies ja tosi ostaja.... Matti Möhömaha on saapunut autokaupoille.

    • vastaaHALOO

      Herttoniemessä se ostetaan autoja on kyllä surkeuden huipentuma.

      • JÖÖTTI

        Totta. Palvelu on ala-arvoista.


      • Anonyymi

        Eikö tarjonnut vessastasi päiväunihintaa, et sitä sitten kestänyt ja oikein täällä itket.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tarjonnut vessastasi päiväunihintaa, et sitä sitten kestänyt ja oikein täällä itket.

        Jobbari päässyt aamuyöstä pois putkasta ja heti tänne purkamaan kiukkua. Saakohan vaimokin runtua?


    • Automyynti Javacar Lahti KIERTÄKÄÄ KAUKAA!! Toimii nimellä Tmi J.Ämmälä, Jani Pohjola, näköjään nyt myös protestilistalla. Vajaan 8000e:n autosta leipoi kone alle 4vk ostosta ja nyt puoli vuotta taisteltu auton korjaamisesta. Lupaa kyllä koko ajan "huomenna" hoitaa asian, mutta aina löytyy milloin mitäkin uskomattomia selityksiä sille, miksi korjaus viivästyy. Todennäköisesti edessä vielä kova taisto, jotta oikeus tapahtuu ja kauppa saadaan purettua. En toivo tällaisen huijauksen kohteeķsi joutumista kellekään.

    • Anonyymi

      80-luvullakin oli Harri Salo niminen autoliike Kalliossa jollain noista linjoista.
      Kävin siellä kaverin yllyttämänä testaamassa mitä siellä maksetaan moottoripyörästä, jonka olin ostanyt syksyllä -79 Ruotsin kesätyöpalkkojen säästöillä.
      Myin tuon ison moottoripyörän vasta noin v. 1992 suoraan harrastajalle Itä-Suomeen.

      Siitä tarjotiin aivan naurettavan pieni summa markkoja, ja sittenkin seuraavassa lauseessa jo peruivat aikeensa. Ilmeisesti eivät tunteneet lainkaan moottoripyörien markkinoita. En kertonut olevani vain hintaa testaamassa.

      Onkohan YouTube kanavan Harri Salo tubettaja ihan eri mies, sillä onhan jo noin 40 vuotta vierähtänyt minun käynnistäni tuossa liikkeessä. Itse täytän kohta 67 v ja kai se autoliikkeen äijä oli minua vanhempi.

    • Anonyymi

      Harri Salo, hieno herrasmies. R.I.P Harri. Harri oli yksi niitä , joiden vuoksi Suomessa tänäpäivänä yleensäkkin ajetaan autoilla. UGH.

    • Anonyymi

      Sulla on selkee trauma...😂Kyllä sinun pitäisi tuntee tämä sanonta että autokauppiaat on oma laji 🤗

    • Anonyymi

      Minä ostin sieltä aikoinaan Ford Caprin,auto on aivan loistava.Ajelen sillä vielä tänä päivänä.Auto on tosin museorekisterissä ja huristelen sillä vain kesäisin.Eihän tuollaisella enää raaski talvella ajella.Auto on täysin entisöimätön ja maali pinnaltaan,kuin uusi.Talvella ajellaan näillä nyky ritsoilla,joita nyt ei voi edes autoiksi kutsua.Näissä kun nykyään on jos jonkinlaista tarpeetonta hilavitkutinta.Lisäksi suurin osa on kun samasta muotista väsättyjä,rumaakin rumempia ilmestyksiä.

    • Anonyymi

      Motoforum Seinäjoen myyjä. Pieraisi autoon äänekkään ja haisevan pierun, seisoin tietysti vieressä arvatkaapa lähdinkö koeajolle tällä pieruautolla. En todellakaan kun ei siellä hajussa olisi pysynyt olemaan. Siitä jäi kauppa kiinni silloin.
      Vuoreal Seinäjoki myyjä. Pussihousut jalassa seisoskeli pihassa ja sanoi omistavansa liikkeen. Lakerikengät kiilsi ja mersun takki oli päällä. Timoksi esitteli itsensä vaan oikea nimi tais olla että m vaihdetaan n:ksi. Oikea myyjä ei näkynyt. Arvatkaapa tuliko kauppoja

      • Anonyymi

        motorforumin myyjä piereskeli myös minun aikana kun autoa kävin katsomassa nosti vielä jalkaa ja tuuletti päälle


    • Anonyymi

      Asiakkaan ja autokauppiaan taso kohtaavat toisensa vääjäämättä.

    • Anonyymi

      Minä ostanut 3 autoa Harri Salolta , erittäin asiallista ainakin minun kohdalla. Datsun , Nissan ja Subaru olivat ne joita ostin. Oli viimeiset ajat Herttoniemessä.

    • Anonyymi00028

      Kaikki autokauppiaat ovat hyviä.Ostajat ovat vain täysin tietämättömiä ja kädettömiä.

      • Anonyymi00030

        Ostajat ovat nolla . Asiantuntiat-0.


      • Anonyymi00031

        Ei aina pidä paikkaansa . Harrilla ostin autoja ne olivat uusia, eikä tarvinnut varoa mitään. Vaihtoautoista en tiedä. Itse olin ollut autoalalla eli kyllä ainakin jotain tiesin.


    • Anonyymi00032

      Käsittääkseni Harri Salon poika tekee tai teki YouTuben videoita autoista. Ei ole tämä typerä böö kaveri kuitenkaan joka on sähkösekopää.

      • Anonyymi00033

        Böö mies tekee ihan asiallisia videoita sähköautoista ja jopa niiden vioista ja kuinka niitä nykyään korjataan.

        Minusta hänen kanavansa on ihan hyvä ja kyllä : Itselläni on sähköauto.


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Böö mies tekee ihan asiallisia videoita sähköautoista ja jopa niiden vioista ja kuinka niitä nykyään korjataan.

        Minusta hänen kanavansa on ihan hyvä ja kyllä : Itselläni on sähköauto.

        Böö Harri ei elä todellisuudessa on liian aivopesevä kaveri.


      • Anonyymi00037
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Böö Harri ei elä todellisuudessa on liian aivopesevä kaveri.

        Yksityiset on pahimpia kun omaa kehuvat.


    • Anonyymi00038

      K-S autopalvelu Muuramessa kannattaa kiertää kaukaa. Autojen vikoja peitellään, ja kun ne tulee koeajolla ilmi, alkaa myyjä huutamaan ja käy melkein päälle!

    • Anonyymi00039

      Missäs aikoinaan pooris korenjeff tekkään kauppaa?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      10
      1819
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1088
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      973
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      76
      852
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      788
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      751
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      686
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      661
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      657
    10. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      62
      616
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      120
      580
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      44
      549
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      529
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      519
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      498
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      493
    Aihe