Ärsyttääkö naisten tasa-arvo miehiä?

Raamatussa nainen on miehen apu ja sivutuote. Kuitenkin nykyään naiset on johtajia ja Turun tapauksen päätutkija on nainen. Ärsyttääkö tämä sinua mies? Oletko perheenpää? Pitäisikö naisten jäädä lieden lämpöön jolloin miehille jäisi työt? Miten odotat mies naisten ku kunnioittavan zinua?

Pohjoisafrikkalaisia miehiä ahdistaa puukotuksen mukaan vapaat naiset. Onko sinulla uskova mies samoin?
60770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Tiedän seurakuntia ja osan voi lukea heidän sivuiltaan, naiset ovat ottaneet paikkoja, jotka eivät heille kuulu UT:n mukaan, eikä minkään järjellisen hengellisen johtamisen mukaan!!

Lökäpöksyvanhimmat ovat syyllisiä ja harhaoppiset pästöörit

Äänestä

Van ei ärsytä nyt laisinkaan.

Jos kerran nainen on jollakin tavalla miestä pätevämpi hoitamaan jotain kunnan- tai valtion virkaa, niin valinta on väistämätön. Ei kouluja käymätöntä kunnanjohtajaksi tai kaupungin kamreeriksi valita, vaan koulunsa käynyt ja alansa osaava henkilö, sukupuoleen katsomatta.

Seurakunnan virkavalinnoissa on sen sijaan kuunneltava ensisijaisesti Isä Jumalan suositusta asiassa, kun virkaan ryhdytään valitsemaan henkilöä, ettei tule yli-, eikä alilyöntejä asiassa.

Raamatun Kirjoituksissahan annetaan aivan selvät ohjeet seurakuntavirkoihin valittavien perusteista. (esim. 1 Tim. 3 luku). Lukekaa siis Raamattua.

Äänestä

Naisilta on oikeastaan kielletty ainoastaan seurakunnan hengellisten asioiden opettajan virka. Maallisia virkoja naisilta ei ole kielletty.

Äänestä
  • Saman voisi kyllä seurakunnassa kieltää joiltain miehiltäkin, etteivät sellasiset, joilla ns. 'viiraa' päässä alkaisi opettamaan, sieltä oman kategoriansa likasangosta sontaa ammentaen.

    Olen meinaan jo tähän ikään ehtineenä kuullut joittenkin todistajien levittelevän edelleenkin syntisäkkinsä sisältöä seurakunnan keskuuteen, vaikka syntisäkki on heitetty syntien anteeksiantamuksen seurauksena Isä Jumalan selän takana olevaan pimeyteen, jossa saatana asuu.

    Äänestä

  • Missä kohtaa Raamattua Jeesus tai Isä tai Pyhä Henki kielsi naisilta seurakunnan hengellisten asioiden opettajan viran?

    En ole löytänyt muuta kohtaa kuin Paavalin kirjeet (osa on Paavalin nimessä kirjoiteetuja), jossa kirjoittaja ilmoittaa, että naisen on vaiettava seurakunnassa ja seurakunnan johtajan on oltava yhden vaimon mies, jolla on nuhteettomia lapsia. Paavali ei ole lain antaja, joten hänen kirjoitukset seurakunnan rakenteesta eivät voi olla pätevämpiä kuin Jeesuksen antamat ohjeet. Etenkään, kun Jumala ei säätänyt Paavalia lain laatijaksi eikä Paavali itse ollut ohjeidensa mukaan pätevä johtamaan seurakuntaa. Hän oli lapseton sinkkumies.

    Toivottavasti kommentoija on itse yhden vaimon mies, jolla on nuhteettomia lapsia.
    Toivottavasti hän ei ole sinkku, leski, eronnut tai uudelleen avioitunut. Toivottavasti hänellä on lapsia, jotka eivät koskaan ole rikkoneet mitään lakia miltään osin.
    Muuten hänellä ei ole lupa kommentoida julkisesti mitään, joka koskee Jumalaa.
    Säälihän se olisi, jos MIES olisi omalta osaltaan täysin nuhteeton ja pyhä sekä erinomainen opettaja, mutta lapsi ajaa kerran ylinopeutta. Siihen loppuisi ÄIJÄN opetus :(

    Minä naisena uskallan kommentoida, koska seuraan Jeesusta enkä Paavalia.

    ***

    Aloittajallekin vastaan, kun kerran hänen topiciin kommentoin.

    Itse en ole kokenut naiseuteni olevan este urallani, eivätkä miehet ole osoittaneet syrjintää. Akateemisessa ammatissani on 50:50 naisia ja miehiä. Kaikki tulevat hyvin juttuun, vaikka kovaa kilpailua esiintyy. Kilpailu kohdentuu aina saavutuksiin eikä ole sidonnainen henkilön. Kilpailun kohde on kuitenkin siis raha. Kuka ikinä on tuottelian henkilö ja tuo firmalle tuloja niin sitä firma vaalii. Tosin meidän alalla ei häijyys tuo tulosta niin kuin rahoitusalalla. Uudet innovaatiot tuo rahaa ja mainetta yritykselle. Kyynärpäätaktiikalla ei meidän alalla pärjätä.

    Oman tuttavapiirin osalta vain ne, joiden "tajunta" on alle keskitason, ärsyyntyvät "akkavallasta." Heidän kanssa en ole tekemisissä yhtään enempää kuin tarve vaatii. Heillä on paljon muitakin "asenneongelmia" kuin pakollinen tarve pörhistellä.

    Äänestä

Luther-palsta ei kestänyt tämän aloituksen ? mahtaako ylläpito olla naispappeja täynnä ?? >>

Miehet !!! VAROKAA !!! Synnin jälkeen ei ole mitään niin vaarallista ja tekee meidät niin heikkoja kuin NAISET. Perkele houkuttelee meidät miehet JA TEKEE meidät heikoksi, naisten kautta niin että langetaan haureuteen ja muihin syntiin. Naiset houkuttelee myös, raivovihaan puskiin ja silloin saatana nauraa ja nauttii.. Katsotaan mitä Pyhä Raamattu sanoo ??
Sananlasku 7
1 Poikani, noudata minun sanojani ja kätke mieleesi minun käskyni.
2 Noudata minun käskyjäni, niin saat elää, säilytä opetukseni kuin silmäteräsi.
3 Sido ne kiinni sormiisi, kirjoita ne sydämesi tauluun.
4 Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni", kutsu ymmärrystä sukulaiseksi,
5 että varjeltuisit irstaalta naiselta, vieraalta vaimolta, joka sanoillansa liehakoitsee.
6 Sillä minä katselin taloni ikkunasta ristikon läpi,
7 ja minä näin yksinkertaisten joukossa, havaitsin poikain seassa nuorukaisen, joka oli mieltä vailla.
8 Hän kulki katua erään naisen kulmaukseen ja asteli hänen majaansa päin
9 päivän illaksi hämärtyessä, yön aikana, pimeässä.
10 Ja katso, nainen tulee häntä vastaan, porton puvussa, kavala sydämeltä.
11 Hän on levoton ja hillitön, eivät pysy hänen jalkansa kotona;
12 milloin hän on kadulla, milloin toreilla, ja väijyy joka kulmassa.
13 Hän tarttui nuorukaiseen, suuteli häntä ja julkeasti katsoen sanoi hänelle:
14 "Minun oli uhrattava yhteysuhri, tänä päivänä olen täyttänyt lupaukseni.
15 Sentähden läksin ulos sinua vastaan, etsiäkseni sinua, ja olen sinut löytänyt.
16 Olen leposijalleni peitteitä levittänyt, kirjavaa Egyptin liinavaatetta.
17 Vuoteeseeni olen pirskoitellut mirhaa, aloeta ja kanelia.
18 Tule, nauttikaamme lemmestä aamuun asti, riemuitkaamme rakkaudesta.
19 Sillä mieheni ei ole kotona, hän meni matkalle kauas.
20 Rahakukkaron hän otti mukaansa ja tulee kotiin vasta täydenkuun päiväksi."
21 Hän taivutti hänet paljolla houkuttelullaan, vietteli liukkailla huulillansa:
22 äkkiä hän lähti hänen jälkeensä, niinkuin härkä menee teuraaksi, niinkuin hullu jalkaraudoissa kuritettavaksi,
23 niinkuin lintu kiiruhtaa paulaan; eikä tiennyt, että oli henkeänsä kaupalla, kunnes nuoli lävisti hänen maksansa.
24 Sentähden, poikani, kuulkaa minua, kuunnelkaa minun suuni sanoja.
25 Älköön poiketko sydämesi tuon naisen teille, älä eksy hänen poluillensa.
26 Sillä paljon on surmattuja, hänen kaatamiaan, lukuisasti niitä, jotka hän on kaikki tappanut.
27 Hänen majastaan käyvät tuonelan tiet, jotka vievät alas tuonelan kammioihin.

Miten kävi Davidille kun silmät jäi kiinni ???
Samueli kirja 11 : 2 Niin tapahtui eräänä iltana, kun Daavid oli noussut vuoteeltansa ja käveli kuninkaan linnan katolla, että hän katolta näki naisen peseytymässä; ja nainen oli näöltään hyvin ihana.
3 Daavid lähetti hankkimaan tietoja naisesta; ja sanottiin: "Se on Batseba, Eliamin tytär, heettiläisen Uurian vaimo".
4 Niin Daavid lähetti sanansaattajat häntä noutamaan, ja hän tuli hänen luoksensa. Ja Daavid makasi naisen kanssa, joka juuri oli puhdistautunut saastaisuudestaan. Sitten tämä palasi kotiinsa

Miten kävi Salomolle ???
Neh. 13:26
Eikö Salomo, Israelin kuningas, tehnyt juuri tuollaista syntiä? Ei yhdelläkään monien kansojen joukossa ollut hänen vertaistaan kuningasta; hän oli Jumalallensa rakas, ja Jumala asetti hänet koko Israelin kuninkaaksi. Kuitenkin muukalaiset vaimot saattoivat hänetkin tekemään syntiä.

Miten ensimmäinen nainen käytäytyi ja houkutteli Adam ?
1 Moos 3 : 6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

23 Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
24 Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.

Äänestä
  • Tänäkin päivänä jotkut kristityt miehet syyllistävät omasta heikkoudestaan naisia. Niillä on aina päällä väärät vaatteet. Ja sitten niillä on naisellisia muotoja, joita on ihan pakko tuijottaa. Naiset nauravat ja puhuvat liikaa, eikä heitä voi olla huomaamatta. Eivätkä he meinaa millään ymmärtää, että naiset luotiin vain miehiä varten. Eikä etenkään naimattomalla naisella ole oikeutta olla elämäänsä tyytyväinen.

    Äänestä

  • On se vaan kumma miten tuo miehen osuus syntiinlankeemukseen jää aina huomioimatta. Jos mies luotiin alunperin johtajaksi, niin miten arvioisitte miehen johtajakyvyt tuossa tilanteessa? Aatamia vietiin kuin pässiä narussa, joten se niistä synnynnäisistä johtajan kyvyistä.

    Kenestäkään ei tule johtajaa, ennenkuin hän ensin ottaa vastuun omista tekemisistään. Henkilökohtaiset ominaisuudet ovat aina olleet johtajille tärkeämpiä kuin sukupuoli.

    Äänestä

  • Tiukkappoisia moraalinvartijoita on ennenkin ollut ja tulee edelleenkin olemaan. Ei niistä mihinkään pääse. Vaan kun itse olemme suvaisevainempia, niin eipä meillä hätiä niin mitiä. Ihastellaan vaan tiukkajumpperisia sisariamme.. ;))

    Äänestä

Naisen paikka on olla miehen alamainen. Se on Jumalan säätämä ikuinen järjestys.

Äänestä
  • Ei ole kirous ikuinen kaikille.
    Kirous on ikuinen niille, jotka on tuomittu ikuiseen kuolemaan.
    Mies vallitsi aikoinaan naista, koska Jumala langetti kirouksen.
    Jeesus tuli poistamaan kirouksen.

    Aadam ei ollut Eevan vallitsija aikojen alussa.
    Mies oli naista henkisesti heikompi. Syntiinlankeemuksen jälkeen Eeva rohkeni ottaa vastuun teoistaan ja myönsi erehtyneensä. Aadam sen sijaan syytti teoistaan Jumalaa ja Eevaa. Näin ollen asiat oli jo aikojen alussa samoin kuin nyt.
    Naiset ovat henkisesti vahvempi ja älykkäämpi sukupuoli.

    Tyhmäähän se on syyttää pomoa ja kolleegaa, vaikka tietää, että valvontakamera on tallentanut koko tapahtumaketjun.

    Äänestä

Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne, sanoo Raamattu.

Äänestä
  • Tuo oli Paavalin juttuja. Jumala on määrännyt naisen miehen alamaiseksi!!!

    Äänestä

  • Seurakunnissa on näköjään erilaisia käytäntöjä. Joissain naiset johtaa ja puhuu ja joissain ei. Joissain perheissä mies on pää suurimmassa osassa kai ei.

    Työelämä on sitten aivan eri. Siellä miehet joutuu tottelemaan naispomoja. Raamattua siellä ei kuulla.

    Äänestä

  • Olet.eksyttäjä kirjoitti:

    Tuo oli Paavalin juttuja. Jumala on määrännyt naisen miehen alamaiseksi!!!

    Älä puhu paskaa. Huomaa että ei ole luettu sitä perustusta, eli 1. liittoa.
    1. Mooseksen kirjasta voit lukea, että naisen alamaisuus miehelle oli kirous, joka tuli syntiinlankeemuksen takia.
    Jeesuksen kuoleman kautta kirous on murrettu, vai eikö se riittänytkään?
    Kantoiko Jeesus KOKO kirouksen, vai jättikö jotain kantamatta?

    Äänestä

  • Ei varmaankaan kantanut ihan kaikkea.

    Äänestä

  • sinä.olet.eksynyt kirjoitti:

    Älä puhu paskaa. Huomaa että ei ole luettu sitä perustusta, eli 1. liittoa.
    1. Mooseksen kirjasta voit lukea, että naisen alamaisuus miehelle oli kirous, joka tuli syntiinlankeemuksen takia.
    Jeesuksen kuoleman kautta kirous on murrettu, vai eikö se riittänytkään?
    Kantoiko Jeesus KOKO kirouksen, vai jättikö jotain kantamatta?

    Vapauduitko sinä itse kirouksista ?

    Etkö olekkaan synnyttänyt lapsia kivulla ???

    Kyllä se on kuule niin, että ei uskovalta naiselta synnytyskivut ole mihinkään kadonneet !

    Joten täysin epäpätevä argumentti, johon minun piti jo aiemmin puuttua, mutta se unohtui !

    Äänestä

  • vapauduitko.itse kirjoitti:

    et varmaan tiedä sitä, että näinkin voi käydä, synnyttää kivutta.
    Ja mihin sinun oikein piti puuttua?
    onko sinun asiasi oikein puuttua asioihin? Millä meriiteillä?

    Äänestä

  • paskan.jauhaja kirjoitti:

    et varmaan tiedä sitä, että näinkin voi käydä, synnyttää kivutta.
    Ja mihin sinun oikein piti puuttua?
    onko sinun asiasi oikein puuttua asioihin? Millä meriiteillä?

    Sydämen kyllyydestä suu puhuu vai kertooko nikkisi "paskan.jauhaja" vain sinusta itsestäsi.

    Niin tai näin, heikkoa on touhu jos kielenkäyttö on tuollaista !

    Niin ja ei ole Jumala uskovaakaan naista synnytys kivuista vapauttanut, joten puuta heinää kirjoittelet, eikö itseäsi hävetä jäädä SELVISTÄ valheista kiinni ?

    Äänestä

  • vapauduitko.itse kirjoitti:

    Sydämen kyllyydestä suu puhuu vai kertooko nikkisi "paskan.jauhaja" vain sinusta itsestäsi.

    Niin tai näin, heikkoa on touhu jos kielenkäyttö on tuollaista !

    Niin ja ei ole Jumala uskovaakaan naista synnytys kivuista vapauttanut, joten puuta heinää kirjoittelet, eikö itseäsi hävetä jäädä SELVISTÄ valheista kiinni ?

    Haista sinä pitkä paska, oletko kenties ollut joka ainoan synnyttävän naisen sängyn vieressä katsomassa?
    Nimittäin kokemusta on kivuttomasta synnytyksestä, kätilö kun kehotti vaimoa lähtemään tarkistuksessa sairaalaan ja pian, ei tiennyt että synnytys oli edes käynnissä.
    Joten pidä turpasi kiinni asioista joista et tiedä.
    Ei sillä että olisin edes millään tavalla velvollinen sinun jaarituksiisi vastaamaankaan.

    Äänestä

  • sulla.vapautus.kesken kirjoitti:

    Sydämen kyllyydestä suu puhuu taas !

    Mutta olkoon, sinulla näyttää olevan kyllin vaikeaa jo itsesikin kanssa, en halua lisätä enää painetta !

    Herra sinua siunatkoon ja auttakoon.

    Äänestä

  • vapauduitko.itse kirjoitti:

    Sydämen kyllyydestä suu puhuu taas !

    Mutta olkoon, sinulla näyttää olevan kyllin vaikeaa jo itsesikin kanssa, en halua lisätä enää painetta !

    Herra sinua siunatkoon ja auttakoon.

    kirjoittele vain sillä samalla nimellä kuin muuallakin, sovinistipossu, nöf, nöf

    Äänestä

säälittää se tämä nykyinen naisten pyllistely ja etukuormaajien esittely, sitä tulee mieleen ihan väkisin aatos, eikö mitään muut a ole tarjota yhteiskunnalle!

eli säälin puolelle se menee tämä ns tasa-arvopelleily.

Äänestä
  • Ai jaa? Minua kiihottaa paljastelevat naiset. Koskaan ei tiedä, mitä kivaa näkee vaikka kauppamatkalla!

    Äänestä

  • No jollakin tavallahan se on naistenkin itsesä esile tuotava. Ei se ukko muuten ala riiaammaa, ellei nainen näytä naiselta ja esittele naisellisia avujaan. Ja mukavaahan se on naisellista naista katella t-topissa ja minihammeesa tai farkuissa, jotka eivät lökötä.

    Äänestä

Jos naiset ärsyttää, vuokraa pakettiauto.

Äänestä

Ensinäkään nainen ei ole sivutuote, mutta heikompi astia, jota miesten tulee vaalia, kuten kukkaa kämmenellä.
Jos huomasit tämän Turussa, siellä löytyi vielä miehiä, jotka laittoivat henkensä altiikki naisen edestä.

Seurakunnan opettajan/paimenen tehtävät eivät naiselle kuullu. Maalisessa elämässä on maalliset lait.

Ruuanlaitto on myös työtä, jota miehet tekevät amatikseen, että myös kotona. Eri ihmisillä on erilaiset taidot, eikä tasa-arvo ole mistään kotoisin, että taidottoman pitää tehdä sitä missä ei omat taidot riitä ja jättää tekemättä ne asiat missä on todella kätevä.
Tasa-arvo on kohdillaan vaan siinä, että samasta työstä maksetaan sama palkka sukupuoleen katsomatta.

Annetaan ihmisten olla erilaisia,

Äänestä
  • Jo vain. Paistoin tässä perjantaina muikkuja. Emäntä sanoi, että on se kumma jutska, että minun paistamani muikut ovat niin hyviä, että vievät melkein kielen mennessään. Mutta eipä emnnänkään paistamat muikut ole syömättä jääneet. Muikku on muikku, kun sen voissa paistaa.

    Äänestä

Niii-i ja semmosena ihan hyvä, jos ei ole kelassa robotin elätyksessä. Ja käy etelässä puremassa mustaa munaa.

Äänestä

Tuo että nainen on miehen apu, on hiukan huonosti käännetty. Nainen jamies ovat toistensa vastakappaleet ja kun nämä yhdistyy, tulee kokonaisuus, jonka Jumala on luonut.

Äänestä

Ennen kävi miehet töissä ja naiset laittoivat kodin puhtaaksi ja herkullisen aterian valmiiksi miehelleen. Nykyajan naiset eivät osaa edes kokata tai siivota, huoraavat vain suuri osa!

Äänestä
  • Tuo ei pidä paikkaansa. Sinulla taitaa olla isoja ongelmia elämässäsi, kun noin vihaat naisia. Tulee mieleeni, että itse harrastat irtoseksiä!?

    Äänestä

  • Miehet eivät pysty enää elättämään vaimoaan ja lapsiaan.
    Harvalla niin iso lompsa nuorena.
    Lompsa pitäisi olla vielä niinkin iso, että vaimo eläkkeelle jäätyään vielä pysyisi leivässä, kun ei omaa eläkettä ole karttunut. Kansaneläkke on aika pikkanen.
    Tai jos mies kuolla kupsahtaa lasten olessa pieniä, on siinä vaimolla menemistä, kun ei rahaa enää tule, kun sosusta, kun ensin omaisuus syödään.

    Äänestä

  • siinähänsitä kirjoitti:

    Miehet eivät pysty enää elättämään vaimoaan ja lapsiaan.
    Harvalla niin iso lompsa nuorena.
    Lompsa pitäisi olla vielä niinkin iso, että vaimo eläkkeelle jäätyään vielä pysyisi leivässä, kun ei omaa eläkettä ole karttunut. Kansaneläkke on aika pikkanen.
    Tai jos mies kuolla kupsahtaa lasten olessa pieniä, on siinä vaimolla menemistä, kun ei rahaa enää tule, kun sosusta, kun ensin omaisuus syödään.

    Milläs suurin osa suomalaisista elättää vaimoa ja lapsiaan, kun kukaan ei enää palkkaa ketään töihin. Vähän väliä yt-neuvotteluja yt-neuvottelujen perään. Niin että tyhjästä on paha nyhjästä.

    Äänestä

  • Ennen? Mitä tarkoitat ennen? Milloin oli ennen?

    Minun tietojeni mukaan koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin naisella olisi ollut aikaa olla "kotirouva." Se on aina ollut vain rikkaiden miesten vaimojen osa, jos nainen ei halunnut rasittaa itseään työnteolla. Rikkaiden perheiden tyttäret saivat myös olla kotona oloneuvoksena lopun ikänsä, elleivät löytäneet rikasta miestä. Kunniallista miestä, jonka vanhemmat hyväksyivät!

    Vai tarkoitatko epäjumalan kuten kuujumalan palvelijoita?
    Tutustu heidän kulttuuriin ennen kuin tulet viljelemään heidän pedon oppeja Jumalan lapsille.

    Ai, naisetko huoraavat? Se on kyllä miehet, jotka ovat huoranneet kautta aikain.
    Jos kylässä on yksi porttonainen niin kylästä löytyy kymmeniä porttomiehiä, jotka ovat valmiita jopa maksamaan siitä, että saavat huorata. Nykyään porttomiehet maksavat jopa siitä, että saavat katsoa nakua naista kuvaruudulta.

    Pikkuisen reaaliteetteja, pyydän!

    Äänestä

Tasa-arvoon liittyen. Kertokaapa miehet. Mitä iloa koette ja saatte alistetusta vaimosta / naisesta?

Ajatellen käsitettä; Mies on vaimon pää, niin edelleen miehelle kuuluu vastuu ja sen ottaminen. Jos yrityksessä ei ole terveesti ajattelevaa yritysjohtajaa/ vastuun ottajaa suunnitteluineen, niin yrityksen toiminnalla ei ole tulevaisuutta. Sama mielikuva pätee miehen ja naisen väliseen liittoon.

Taas yrityksessä asioita toteuttaa kaikki yrityksen työntekijät taitojensa ja soveltuvuutensa ja tilanteen mukaisesti. Sama pätee myös perheessä.

Äänestä
  • Voisi asiaa ajatella ihan vaikka sillä tavalla, että kyseessähän on LIITTO. Liitossa on osapuolet, jotka ovat sopineet tietyistä asioista.
    Aivan samoin me olemme Jumalan kanssa liitossa, Aabrahamin kautta. Lukee raamatussa, jokainen voi tarkistaa. Ovatko vain miehet liitossa? Eikö JOKAINEN, joka on syntynyt uudesti ole perillisiä, ja jopa Kristuksen kanssaperillisiä Sanan mukaa, vai koskeeko sovinistien mielestä vain miehiä tämäkin etuoikeus?

    Jos nainen taas olisi tarkoitettu työntekijäksi, eli piiaksi, olisi kyse työsopimuksesta. Onko mies naisen työnantaja? Tosin taas orjan kanssa ei tarvita edes sitä, eihän orjalla ole mitään oikeuksia, velvollisuuksia vain.

    Äänestä

34. Miehet olkoot naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset ovat alistuvaisia ja vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri.

http://www.islamopas.com/koraani/004.htm

Jahve ja Allahu Akbar ovat hyviä ystäviä.

Äänestä
  • Se on Allah, mäntti. Kirjoitit juuri "Jumala on suurin".

    Äänestä

Helluntaipastoreidenkin vaimoja on jopa siivoojina ! Se siitä pastorinvirasta..

Äänestä
  • Ennen pastoreiden vaimot olivat ruustinnoja. :::))))

    Äänestä

Allāhu ʾakbar (arab. الله أكبر‎), johon viitataan myös termillä takbīr (arab. تكبير‎) (johdettu sanan ʾakbar juurikonsonanteista k-b-r), on arabiankielinen lause, joka tarkoittaa ”Jumala on suurempi” tai ”Jumala on suurin”. Kyseinen lause liittyy islamin viisi kertaa päivässä tehtävään rukoukseen. Lause on islamilaisessa kulttuurissa hyvin yleinen, ja sitä käytetään myös suoraan uskontoon liittymättömissä tilanteissa. Länsimaissa lause liitetään usein ääri-islamismiin, sillä jihadistit käyttävät lausetta taisteluhuutona sekä moraalin kohottamiseen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Allāhu_akbar

Tätä naisia ja kristittyjä vihaavat terroristit yleensä huutavat.

Äänestä

Ihmiset ei oo tasaarvosii ennenkuin niillä on yhtä isot aseet molemmilla.
Aina voidaan puhuu et "kunnioitan ja plää plää plää" mut sit kun tulee tosipaikka niin vaan voima siis kaikkein "primitiivisin" ratkasee. Ja kai tästä voidaan päätellä miehen/naisen todellinen tasaarvo. eli miehii ei ärsytä.

Äänestä

>>>Raamatussa nainen on miehen apu ja sivutuote.<<<

Raamatussa nainen ei ole sivutuote. Jumala loi ihmisen kuvakseen, Mieheksi ja naiseksi hän
heidät loi. Ja Jumala kutsui heidät ihmiseksi.

Äänestä
  • Mitä tässä sanotaankaan:

    1. Moos. 2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle AVUN, joka on hänelle sopiva".

    1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
    2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
    3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
    4 vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
    5 Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;
    6 niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
    7 Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.

    Siis Pyhät vaimot olivat ja ovat miehillensä alamaiset, siis korosta: Pyhät vaimot !

    Äänestä

  • Eli mielestäsi nainen ei voi periä taivasten valtakuntaa?
    Onko perillinen vain ja ainoastaan mies, naisille ei siis ole mitään sijaa?
    Taidat olla eksynyt, kuulut islamin opin piiriin, siellä ei ole naisille mitään arvoa, siellä ei ole naisilla perintöoikeuttakaan.

    Ja mitä raamattu sanoo:
    1 Piet. 3:7 Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.

    Kunnioitatko naisia? Kirjoituksistasi päätellet et todellakaan. Ja jos et kunnioita, olet asettunut raamattua vastaan.

    Jaak. 2:5 Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?

    Eivätkö naiset siis rakasta Herraa ollenkaan?
    Luuk. 7:44 Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan.
    45 Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään.
    46 Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani.
    47 Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."
    48 Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut".

    Naisilleko ei kuulu usko?
    Hepr. 11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
    7 Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
    8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
    9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
    10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
    11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.

    Eivätkö naiset ole Jumala lapsia, ja miehestäkö Pelastaja syntyi?
    Gal. 4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
    5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
    6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
    7 Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.

    Eivätkö naiset todellakaan ole perillisiätai Aabrahamin siementä, eli kaikki ei tarkoitakaan kaikkia, vaan vain miehiä?
    Gal. 3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
    27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
    28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
    29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

    Eikö naisille ole annettu Pyhää Henkeä?
    Room. 8:14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
    15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
    16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
    17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.

    Raamatun sanan valossa olet valehtelija, alistaja, sortaja, itsesi koroittaja, eli kenen luontoon nuo ominaisuudet sopivat Jeesuksen vai saatanan luontoon?
    Saatana tappaa, tuhoaa, varastaa, ja mitä sinä teet, varastat naisilta heidän perintöosansa, tapat heidän olemassaolonsa oikeutuksen ja tuhoat heidän toivonsa Herran kanssaperillisinä.

    Äänestä

  • Gal. 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

    Kol. 3:11
    Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.
    ---
    Pelastukseen nähden ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, eikä miestä tahi naista.
    JOKAINEN JOKA USKOO PELASTUU.

    NYT se mitä on aabrahamille LUVATTU on ENNEN lakia. noin 430 vuotta eli egypti eli maailma.
    se miten nainen pelastuu voit toki osoittaa KIRJOITUKSISTA mihin Jeesus, Apostoli Paavali ja viittaa ?
    eli VANHAN LIITON Kirjoituksiin, ei Pietariin eikä edes Paavaliiin!
    Jeesus sanoi:
    Matt. 22:29
    Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

    Nyt viittaako Jeesus Paavalin Kirjeisiin vai Moosekseen ja KAIKKI Vanhan Liiton (Aabrahamin lupaus ei laki) ?
    eikö VT?
    ---
    Jos tahdot KESKUSTELLA, niin:
    5. Moos. 19:15
    Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahateko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva.

    Matt. 18:16
    Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.

    Joh. 8:17
    Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä.

    14 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja mihin minä menen; mutta te ette tiedä, mistä minä tulen, ettekä, mihin minä menen.
    Toki sen edes TUNNUSTAT että Jeesus on JUMALAN SANA!
    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    Jumalan SANA todistaa itsestään, ja JEESUKSELLA Ei ollut omia sanoja!

    Joh. 17:8
    Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
    ja
    Joh. 14:26
    Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

    Joh. 15:26
    Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

    NYT edelleen Jeesus on JUMALAN SANA, Pojalla ei kuitenkaa ole omia sanoja!
    joten Puolustaja, Pyhä Henki ottaa ISÄN sanat jotka antoi pojalle!

    ei Pietarin tahi Paavali eli Uuden liiton sanoja"!
    ---
    siis jos tahdot keskustella tuo sama mitä väität esille Vanhasta Liitosta !
    ellei otat sanat sieltä ja täältä!
    ----
    "Onko perillinen vain ja ainoastaan mies, naisille ei siis ole mitään sijaa?"

    Kyllä, vain MIES on perillinen ja nainen miehen kautta! jos mies sitten antaa naiselle jotain, mitä voi kotona pellavia tehdä!

    Muista suuri salaisuus, Kristus ja seurakunta.
    Jeesus ei ole seurakunta eikä seurakunta ole Jeesus Kristus!
    Joten Jeesus on se PERILLINEN!
    ja ei katoa pilkkukaan ennen TAIVASTA!
    Matt. 5:18
    Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

    Nyt VT.ssä on YKSI tapaus kun nainen meni ELI KÄSKETTIIN Jumalan ilmestysmajaa, mihin Mooseksen lisäksi vain Aaronin suku (leeviläinen) sai KERRAN vuodessa mennä, ja monien pesujen ja synnin sovituksen jälkeen!

    Nyt Nainen, Mirjam, Mooseksen ja Aaron sisar, KÄSKETTIIN sinne!
    ja mitä Jumala sanoo eli tekee!

    4. Moos. 12:10
    Kun pilvi oli poistunut majan päältä, niin katso, Mirjam oli lumivalkea pitalista; ja Aaron kääntyi Mirjamiin päin, ja katso, tämä oli pitalinen.

    13 Silloin Mooses huusi Herran puoleen sanoen: "Oi, Jumala! Paranna hänet!"
    14 Herra vastasi Moosekselle: "Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä silmille, eikö hänen olisi ollut hävettävä seitsemän päivää? Olkoon hän nyt suljettuna ulos leiristä seitsemän päivää, ja sitten hän pääsköön takaisin."

    Herra vastasi Moosekselle: "Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä silmille,

    JUMALA sylki naista silmille!
    ei Aaronia saati Moosesta!
    voit lukea mitä on pitali ja mitä on sylkyä kasvoille!
    ---
    eli se naisen pääsystä KAIKKEIN Pyhimpää!
    ---
    Nyt Nainen kyllä pääsee myös kaikkenpyhimpää mutta MIEHEN, sukulunastajan kautta, samoin mies.
    Mutta nainen ei ilman sukulunastajaa voi mennä sinne vaan Jumala sylkee kasvoihin,
    mutta ei miestä!
    ---
    "Taidat olla eksynyt, kuulut islamin opin piiriin, siellä ei ole naisille mitään arvoa, siellä ei ole naisilla perintöoikeuttakaan."

    Missä sanon ettei naisella ole Arvoa! tuo se esille!
    Pysy totuudessa!
    ---
    nainen on AINA jonkun alamainen, AINA!
    mies ei ole, sillä MIES on Jumalan Kuva ja perillinen ja KAIKEN HERRA!
    ---
    "Eivätkö naiset ole Jumala lapsia, ja miehestäkö Pelastaja syntyi?"
    1 Kor 15
    45 Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"

    Äänestä

  • Ruhoitu, hyvä ihminen !

    Kuka sinua on noin pahasti satuttanut ?

    Olet aivan yliherkkä ja reagoit todella rajusti, aivan liian rajusti.

    Älä pura ahdistustasi syyttömiin, vaan käsittele asiat Herran kanssa kahden ja pura sydämesi Hänelle !

    Äänestä

  • JatkuuNewron3 kirjoitti:

    Gal. 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

    nainen tekee lihan lapsia !
    ei hengen !
    ---
    "Eivätkö naiset ole Jumala lapsia"
    Mihin Jumalan Sanaan viittaa ? laita se esille!
    ---
    "Eivätkö naiset todellakaan ole perillisiätai Aabrahamin siementä, eli kaikki ei tarkoitakaan kaikkia, vaan vain miehiä?"

    Naiset eivät ole perillisiä, eikä edes Aabrahamin siementä!
    eli tiedon lisääntyessä olemme saaneet tietää että:
    Perintötekijöissä on sekä miehen että naisen oma geeni, genome 23.
    miehellä xy
    naisella xx
    ---
    nyt tiede ON toteen näyttänyt että mies geeni menee aina miehelle ja nais geeni naiselle.
    jos mies geeni naisessa menee miehelle tulee mies :)
    joten miehet eivät lisäänny itsekseen eikä nainen.
    Nainen on MAA ja mies on se SIEMEN.
    Siemen lisääntyy siemenen lain mukaan!
    1 moos 1
    "lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli"
    jokainen kasvi, puu ja eläin ja ihminen, MIES = Adam. lisääntyy siemenen lain mukaan!

    eli nainen ei ole miehen, Aadamin siemen vaikka Aatam on osallinen myös naisen synnyssä.
    eli Korintolaiskirje!
    ENSIMMÄINEN aatami
    ja VIIMEINEN Aatami.
    ei ensimmäinen eeva eikä viimeneinen eeva!

    sentähden Jumala VALMISTI, ei nainen Jumalan Pojalle Ruumiin eli kehon!
    ei Miehen tahi lihan tahdosta!
    vaan Jumalan Tahdosta.
    ---
    "Eivätkö naiset todellakaan ole perillisiätai Aabrahamin siementä, eli kaikki ei tarkoitakaan kaikkia, vaan vain miehiä?"

    Gal. 3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
    27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
    28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
    29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

    Tässä on kyse pelastuksesta ei perinnöstä.
    ---
    ja pelastus tulee taas MIEHEN KAUTTA eli Jeesus!
    ---
    Ymmärrä nainen tekee lihallisia lapsia, JEESUS HENGELLISIÄ.
    ja tämä järjestys on VOIMASSA maan päällä ei taivaassa!

    joten se mitä on Kirjoitettu on voimassa kunnes tulee se pelastus mitä on luvattu AABRAHAMILLE, ja Aadamille.
    se mitä taivaassa on on meille salaisuus.
    ---
    "Eikö naisille ole annettu Pyhää Henkeä?"

    Room. 8:
    "Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä,"

    Kyllä naiset myös ovat PELASTUKSEN perillisiä sillä ME OLEMME, Nimen perillisiä

    Hepr. 11:9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;

    1. Moos. 21:12
    Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.

    ei siis fyysisen eli vanhan aatamin eli lihan perillisiä.
    ---
    joten tee erotus lupauksen ja lain perinnöstä.
    lupaus on taivas.
    laki on se mitä nyt seurakunta on PERINNYT Herran Jeesuksen Ristin eli veren takia.
    j ane perinnöt ovat vain miehelle.
    esim papin virka tahi maallinen perintö.
    ---
    nyt tässä kohtaan on mainittu:
    niin olemme myöskin perillisiä,
    - Jumalan perillisiä // Aabrahamin perintö joka on VAIN Aabrahamin siemenelle
    - Kristuksen kanssaperillisiä," // Jeesuksen perintö joka on Jumalan SIEMENELLE, eli uudesti syntyneet.
    Jumalan lapsille, pojille ja tytöille eli kaikki pelastuu.
    ---
    "Raamatun sanan valossa olet valehtelija, alistaja, sortaja, itsesi koroittaja, eli kenen luontoon nuo ominaisuudet sopivat Jeesuksen vai saatanan luontoon?
    Saatana tappaa, tuhoaa, varastaa, ja mitä sinä teet, varastat naisilta heidän perintöosansa, tapat heidän olemassaolonsa oikeutuksen ja tuhoat heidän toivonsa Herran kanssaperillisinä."
    ;)
    Matt. 10:25
    Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään!

    Isäntä, KAIKEN HERRA.
    ---
    sitä vastoin kuka varastaa naisen perintö osan?
    Osoita että naiselle ON PERINTÖ osa!
    ---
    1. Kun. 21
    3 Mutta Naabot vastasi Ahabille: "Pois se, Herra varjelkoon minua antamasta sinulle isieni perintöosaa".

    19 Ja puhu hänelle ja sano: 'Näin sanoo Herra: Oletko sinä sekä tappanut että anastanut perinnön?' Ja puhu sitten hänelle ja sano: 'Näin sanoo Herra: Siinä paikassa, missä koirat nuoleskelivat Naabotin veren, tulevat koirat nuoleskelemaan sinunkin veresi'."

    'Näin sanoo Herra: Oletko sinä sekä tappanut että anastanut perinnön?'
    ---
    Ilm. 2: 20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.

    Äänestä

  • rauhallisesti.pyydän kirjoitti:

    Ruhoitu, hyvä ihminen !

    Kuka sinua on noin pahasti satuttanut ?

    Olet aivan yliherkkä ja reagoit todella rajusti, aivan liian rajusti.

    Älä pura ahdistustasi syyttömiin, vaan käsittele asiat Herran kanssa kahden ja pura sydämesi Hänelle !

    Ps. 69:9
    (69:10) Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut, ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun.

    Ps. 119:139
    Minun kiivauteni kuluttaa minut, sillä minun vihamieheni unhottavat sinun sanasi.

    Jumalan SOTA-ASU
    Jes. 59:17
    Ja hän puki yllensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypärin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan.
    ---
    Jes. 63:3
    "Kuurnan minä poljin, minä yksinäni, ei ketään kansojen joukosta ollut minun kanssani; minä poljin heidät vihassani, tallasin heidät kiivaudessani, ja niin pirskui heidän vertansa vaatteilleni, ja minä tahrasin koko pukuni.

    Hes. 3:14
    Ja henki nosti minut ja otti minut, ja minä kuljin murheellisena henkeni kiivaudessa, ja Herran käsi oli väkevänä minun päälläni.

    Joh. 2:17
    Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut".

    ON Kirjoitettu!
    ---
    No jos tahdot keskustella.
    Muista sääntö
    kaksi tahi kolme todistajaa, Vanhasta Liitosta!

    joten hyvää päivän jatkoa..

    Äänestä

  • AlkuPeräinenWW777 kirjoitti:

    1 Kor 15
    45 Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"

    nainen tekee lihan lapsia !
    ei hengen !
    ---
    "Eivätkö naiset ole Jumala lapsia"
    Mihin Jumalan Sanaan viittaa ? laita se esille!
    ---
    "Eivätkö naiset todellakaan ole perillisiätai Aabrahamin siementä, eli kaikki ei tarkoitakaan kaikkia, vaan vain miehiä?"

    Naiset eivät ole perillisiä, eikä edes Aabrahamin siementä!
    eli tiedon lisääntyessä olemme saaneet tietää että:
    Perintötekijöissä on sekä miehen että naisen oma geeni, genome 23.
    miehellä xy
    naisella xx
    ---
    nyt tiede ON toteen näyttänyt että mies geeni menee aina miehelle ja nais geeni naiselle.
    jos mies geeni naisessa menee miehelle tulee mies :)
    joten miehet eivät lisäänny itsekseen eikä nainen.
    Nainen on MAA ja mies on se SIEMEN.
    Siemen lisääntyy siemenen lain mukaan!
    1 moos 1
    "lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli"
    jokainen kasvi, puu ja eläin ja ihminen, MIES = Adam. lisääntyy siemenen lain mukaan!

    eli nainen ei ole miehen, Aadamin siemen vaikka Aatam on osallinen myös naisen synnyssä.
    eli Korintolaiskirje!
    ENSIMMÄINEN aatami
    ja VIIMEINEN Aatami.
    ei ensimmäinen eeva eikä viimeneinen eeva!

    sentähden Jumala VALMISTI, ei nainen Jumalan Pojalle Ruumiin eli kehon!
    ei Miehen tahi lihan tahdosta!
    vaan Jumalan Tahdosta.
    ---
    "Eivätkö naiset todellakaan ole perillisiätai Aabrahamin siementä, eli kaikki ei tarkoitakaan kaikkia, vaan vain miehiä?"

    Gal. 3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
    27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
    28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
    29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

    Tässä on kyse pelastuksesta ei perinnöstä.
    ---
    ja pelastus tulee taas MIEHEN KAUTTA eli Jeesus!
    ---
    Ymmärrä nainen tekee lihallisia lapsia, JEESUS HENGELLISIÄ.
    ja tämä järjestys on VOIMASSA maan päällä ei taivaassa!

    joten se mitä on Kirjoitettu on voimassa kunnes tulee se pelastus mitä on luvattu AABRAHAMILLE, ja Aadamille.
    se mitä taivaassa on on meille salaisuus.
    ---
    "Eikö naisille ole annettu Pyhää Henkeä?"

    Room. 8:
    "Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä,"

    Kyllä naiset myös ovat PELASTUKSEN perillisiä sillä ME OLEMME, Nimen perillisiä

    Hepr. 11:9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;

    1. Moos. 21:12
    Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.

    ei siis fyysisen eli vanhan aatamin eli lihan perillisiä.
    ---
    joten tee erotus lupauksen ja lain perinnöstä.
    lupaus on taivas.
    laki on se mitä nyt seurakunta on PERINNYT Herran Jeesuksen Ristin eli veren takia.
    j ane perinnöt ovat vain miehelle.
    esim papin virka tahi maallinen perintö.
    ---
    nyt tässä kohtaan on mainittu:
    niin olemme myöskin perillisiä,
    - Jumalan perillisiä // Aabrahamin perintö joka on VAIN Aabrahamin siemenelle
    - Kristuksen kanssaperillisiä," // Jeesuksen perintö joka on Jumalan SIEMENELLE, eli uudesti syntyneet.
    Jumalan lapsille, pojille ja tytöille eli kaikki pelastuu.
    ---
    "Raamatun sanan valossa olet valehtelija, alistaja, sortaja, itsesi koroittaja, eli kenen luontoon nuo ominaisuudet sopivat Jeesuksen vai saatanan luontoon?
    Saatana tappaa, tuhoaa, varastaa, ja mitä sinä teet, varastat naisilta heidän perintöosansa, tapat heidän olemassaolonsa oikeutuksen ja tuhoat heidän toivonsa Herran kanssaperillisinä."
    ;)
    Matt. 10:25
    Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään!

    Isäntä, KAIKEN HERRA.
    ---
    sitä vastoin kuka varastaa naisen perintö osan?
    Osoita että naiselle ON PERINTÖ osa!
    ---
    1. Kun. 21
    3 Mutta Naabot vastasi Ahabille: "Pois se, Herra varjelkoon minua antamasta sinulle isieni perintöosaa".

    19 Ja puhu hänelle ja sano: 'Näin sanoo Herra: Oletko sinä sekä tappanut että anastanut perinnön?' Ja puhu sitten hänelle ja sano: 'Näin sanoo Herra: Siinä paikassa, missä koirat nuoleskelivat Naabotin veren, tulevat koirat nuoleskelemaan sinunkin veresi'."

    'Näin sanoo Herra: Oletko sinä sekä tappanut että anastanut perinnön?'
    ---
    Ilm. 2: 20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.

    En ala kanssasi jankuttamaan mitään, koska olet jäänyt 1. liiton puolelle Jeshuan kohdalla.

    Sinulle voi tulla yllätyksenä, että naiset ovat myös niitä pyhiä, jotka tulevat HALLITSEMAAN.
    En jaksa enempää aikaani kuluttaa ihmisen kanssa, joka on aivan raamatun ulkopuolella.
    Vain tämän ainoa kerran vastaan.
    Tästäkin jo selviää, että olet jo raamatun alkulehdiltä saakka aivan hukassa.

    Mutta koska vaadit raamatulla perustelua, niin perustellaan sitten.
    Ja naisestako vain lihan lapsia, onko nainen vain orja, vai onko hän jopa vapaa toteuttamaan Jumalan tekoja?
    Katsotaanpas tämäkin raamatusta:

    1 Moos. 2:1 Ja Herra piti Saarasta huolen, niinkuin oli luvannut; ja Herra teki Saaralle, niinkuin oli puhunut.
    2 Ja Saara tuli raskaaksi ja synnytti Aabrahamille pojan hänen vanhoilla päivillään, juuri sinä aikana, jonka Jumala oli hänelle sanonut.

    Jumala käski jopa kuunnella Saaraa KAIKESSA:
    9 Ja Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli Aabrahamille synnyttänyt, ilvehtivän
    10 ja sanoi Aabrahamille: "Aja pois tuo orjatar poikinensa, sillä ei tuon orjattaren poika saa periä minun poikani, Iisakin, kanssa".
    11 Aabraham pahastui suuresti tästä puheesta poikansa tähden.
    12 Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.

    Hepr. 11:11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
    12 Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.

    Gal. 4:22 Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
    23 Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
    24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
    25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
    26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.

    Hui, miten uskaltaa verrata Saaraa Uuteen Jerusalemiin, jossa ei mikään synti voi elää, ja vielä verrataan vapaaseen naiseen!! Sinne pääsevät KAIKKI PERILLISET. Myös naiset, sanoitpa sinä mitä hyvänsä, se ei tee tyhjäksi Herran Jeshuan veren voimaa naisissa.

    Gal. 4:29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.
    30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
    31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.

    Kuljet kaukana Hengestä, sinua ei ohjaa Pyhä Henki, vaan oma lihallinen mielikuvitukses, jossa on sovinistinen rajoitin päälläi.
    Jos olet arvollinen olemaan Uuden Jerusalemin asukas, tulet huomaamaan, että myös naiset saavat olla ihan saman perintöosan saajia, HALLITSEMASSA .

    Kuvitteletko todella, että vain miehet pääsevät Uuteen Jerusalemiin?
    Vain miehetkö ovat osallisia tempauksesta?
    Vain miehillekö riitti Jeshuan veri ja naiset ovat sen ulkopuolella?

    2 Tim. 2:11 Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää;
    12 jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät;

    SInä kiellät naisilta heidän osansa, varo ettei sinulta oteta sinun osaasi pois sen tähden.
    Luuk. 8:18 Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan."

    Kenelle puhutaan? Vain miehillekö?
    Ilm. 2:26 Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita,

    JA huomautuksena, että 33/38 kääntää väärin, sillä Raahab ei todellakaan ollut portto, vaan majatalon pitäjä. Hän ei siis jakanut ruumistaan miehille, vaan majoitti asukkaita!

    Joos. 6:17 Kaupunki ja kaikki, mitä siinä on, vihittäköön tuhon omaksi Herran kunniaksi; ainoastaan portto Raahab jääköön henkiin, hän ja kaikki, jotka ovat hänen kanssaan hänen talossansa, sillä hän piilotti tiedustelijat, jotka me lähetimme.

    Ja uskon nainen oli kyseessä, vai valehteleeko raamattu?
    Hepr. 11:31 Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.

    Ajattelepa, että jopa Raahab julistettiin VANHURSKAAKSI!
    Jaak. 2:24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
    25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
    26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

    Entäs tuomari Debora, ja eikö Siisera kaatunut naisen käden kautta?

    Luulottele itsellesi mitä haluat, eiköhän sinullekin kaikki loppujen lopuksi selkene.

    Äänestä

  • JatkuuNewron3 kirjoitti:

    Gal. 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

    Kol. 3:11
    Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.
    ---
    Pelastukseen nähden ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, eikä miestä tahi naista.
    JOKAINEN JOKA USKOO PELASTUU.

    NYT se mitä on aabrahamille LUVATTU on ENNEN lakia. noin 430 vuotta eli egypti eli maailma.
    se miten nainen pelastuu voit toki osoittaa KIRJOITUKSISTA mihin Jeesus, Apostoli Paavali ja viittaa ?
    eli VANHAN LIITON Kirjoituksiin, ei Pietariin eikä edes Paavaliiin!
    Jeesus sanoi:
    Matt. 22:29
    Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

    Nyt viittaako Jeesus Paavalin Kirjeisiin vai Moosekseen ja KAIKKI Vanhan Liiton (Aabrahamin lupaus ei laki) ?
    eikö VT?
    ---
    Jos tahdot KESKUSTELLA, niin:
    5. Moos. 19:15
    Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahateko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva.

    Matt. 18:16
    Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.

    Joh. 8:17
    Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä.

    14 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja mihin minä menen; mutta te ette tiedä, mistä minä tulen, ettekä, mihin minä menen.
    Toki sen edes TUNNUSTAT että Jeesus on JUMALAN SANA!
    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    Jumalan SANA todistaa itsestään, ja JEESUKSELLA Ei ollut omia sanoja!

    Joh. 17:8
    Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
    ja
    Joh. 14:26
    Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

    Joh. 15:26
    Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

    NYT edelleen Jeesus on JUMALAN SANA, Pojalla ei kuitenkaa ole omia sanoja!
    joten Puolustaja, Pyhä Henki ottaa ISÄN sanat jotka antoi pojalle!

    ei Pietarin tahi Paavali eli Uuden liiton sanoja"!
    ---
    siis jos tahdot keskustella tuo sama mitä väität esille Vanhasta Liitosta !
    ellei otat sanat sieltä ja täältä!
    ----
    "Onko perillinen vain ja ainoastaan mies, naisille ei siis ole mitään sijaa?"

    Kyllä, vain MIES on perillinen ja nainen miehen kautta! jos mies sitten antaa naiselle jotain, mitä voi kotona pellavia tehdä!

    Muista suuri salaisuus, Kristus ja seurakunta.
    Jeesus ei ole seurakunta eikä seurakunta ole Jeesus Kristus!
    Joten Jeesus on se PERILLINEN!
    ja ei katoa pilkkukaan ennen TAIVASTA!
    Matt. 5:18
    Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

    Nyt VT.ssä on YKSI tapaus kun nainen meni ELI KÄSKETTIIN Jumalan ilmestysmajaa, mihin Mooseksen lisäksi vain Aaronin suku (leeviläinen) sai KERRAN vuodessa mennä, ja monien pesujen ja synnin sovituksen jälkeen!

    Nyt Nainen, Mirjam, Mooseksen ja Aaron sisar, KÄSKETTIIN sinne!
    ja mitä Jumala sanoo eli tekee!

    4. Moos. 12:10
    Kun pilvi oli poistunut majan päältä, niin katso, Mirjam oli lumivalkea pitalista; ja Aaron kääntyi Mirjamiin päin, ja katso, tämä oli pitalinen.

    13 Silloin Mooses huusi Herran puoleen sanoen: "Oi, Jumala! Paranna hänet!"
    14 Herra vastasi Moosekselle: "Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä silmille, eikö hänen olisi ollut hävettävä seitsemän päivää? Olkoon hän nyt suljettuna ulos leiristä seitsemän päivää, ja sitten hän pääsköön takaisin."

    Herra vastasi Moosekselle: "Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä silmille,

    JUMALA sylki naista silmille!
    ei Aaronia saati Moosesta!
    voit lukea mitä on pitali ja mitä on sylkyä kasvoille!
    ---
    eli se naisen pääsystä KAIKKEIN Pyhimpää!
    ---
    Nyt Nainen kyllä pääsee myös kaikkenpyhimpää mutta MIEHEN, sukulunastajan kautta, samoin mies.
    Mutta nainen ei ilman sukulunastajaa voi mennä sinne vaan Jumala sylkee kasvoihin,
    mutta ei miestä!
    ---
    "Taidat olla eksynyt, kuulut islamin opin piiriin, siellä ei ole naisille mitään arvoa, siellä ei ole naisilla perintöoikeuttakaan."

    Missä sanon ettei naisella ole Arvoa! tuo se esille!
    Pysy totuudessa!
    ---
    nainen on AINA jonkun alamainen, AINA!
    mies ei ole, sillä MIES on Jumalan Kuva ja perillinen ja KAIKEN HERRA!
    ---
    "Eivätkö naiset ole Jumala lapsia, ja miehestäkö Pelastaja syntyi?"
    1 Kor 15
    45 Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"

    Nyt on pahasti mennyt ohi Jumalan totuus ja nielty Paholaisen valhe.
    Suu vaahdossa huumeista ja tajunta hämärtyneenä vaahdotaan ja räyhätään minkä vielä ehditään.

    Pyydän sinua ja kaltaisiasi muistamaan sen, että nainen luotiin miehelle avuksi ei alamaiseksi.
    Raivokkaasta käytöksestäsi päätellen tiedätkin jo totuuden, mutta olet antanut itsesi demonien marionetiksi, luullen saavasi siitä jonkun palkkion.
    Nainen on yhä sitä, miksikä hänet luotin; miestä henkisesti vahvempi ja älykkäämpi.
    Muutenhan Eevalle ei olisi annettu rangaistuksesi olla miehen hallinnassa.
    Muutenhan Paholainen ei olisi ottanut asiakseen puhutella naista vaan miestä.

    Syntiinlankeemuksessa Aadam yritti vierittää syyt lankeemuksesta Jumalan ja naisen niskoille.
    Aivan niin kuin Paholainen tekee. Ei ole viisaan teko syyttää mokastaan muita, kun totuus on kaikkien nähtävillä. Harvassa on tänäänkin se mies, joka ottaa vastuun teoistaan. Paholaisen valheita nämäkin paholaisen palvelijat viljelevät raivokkaasti niin kuin on ennustettu lopun päivinä tapahtuvaksi.

    Näiden kirjoitusten tarkoitus on saada naiset vihaamaan Jumalaa ja syyttämään Jumalaa sovinistisiaksi. Näiden kirjoitusten tarkoitus on särkeä perheitä ja lisätä perheväkivaltaa.
    Paholaisen tehtävä on rikkoa Jumalan ja ihmisen välinen liitto sekä ihmisten väliset liitot.
    Toisin sanoen paholaisen tehtävä on hajoittaa Jumalan lauma, jotta yksinäiset on helppo saalis pedoille.

    Kiitos Jeesus Kristus, että pelastit Jumalan omat paholaisen valheilta.

    Äänestä

  • Puhdistaja kirjoitti:

    "Muutenhan Eevalle ei olisi annettu rangaistuksesi olla miehen hallinnassa."

    Vielä lisään, että tiedekin jo tunnustaa, että nainen on miestä älykkäämpi.
    http://www.is.fi/tiede/art-2000000522505.html

    Voin sen myös kertoa, että mies hallitsi naista rangaistuksena.
    Kun mies ja nainen oli luotu, niin Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu."
    Naisen eikä miehen tullut hallita toista.

    Sinkkunainen pärjää nykyään paljon paremmin kuin sinkkumies.
    Moni maineikas mies on tunnustanut, että hänellä on tukenaan erinomainen ja fiksu vaimo, ja että ilman vaimoaan he eivät olisi saavuttaneet sitä, mitä he ovat saaneet.
    Monien miesten tuli alistaa nainen, jotta heillä oli mahdollisuus saada nainen.
    Nykynainen on mieluummin sinkku kuin menee naimisiin vetelän miehen kanssa tai pysyy huonossa liitossa.
    Mies eroaa, jos hällä on jo olevinaan parempi nainen saatavilla.

    Tasa-arvo naisten ja miesten välillä sekä monogamia on rauhoittanut yhteiskuntaa.
    Nyt meillä on Suomessakin nähtävillä polygamian ja epätasa-arvon hedelmiä.
    Jos rikas mies saa useamman vaimon niin köyhä mies ei saa vaimoa lainkaan. Mies turhautuu ilman vaimoa ja ajautuu väkivallan tielle. Kun ei ole "järki" ohjaamassa joka päiväistä arkea niin tyhmyys pääsee valloilleen.

    Paholaisen tärkein tehtävä on tuhota elämää eli pitää naiset ja miehet vihoissaan toisilleen.
    Keinolla millä hyvänsä.
    Paholaisen juonet on helppo tunnistaa. Jos kuulemasi tai näkemäsi saa sinut vihoihin Jumalaa tai vastakkaista sukupuolta kohtaan - se on lähtöisin valehtelijasta.

    Uskokaa Jumalaa ja pyytäkää häneltä viisautta niin loppuu Paholaisen kiusaaminen!

    Äänestä

Onko Kristus ja seurakunta tasa-arvoisissa asemassa? 22 Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle;
>>>23 sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.
24 Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, <<< Saneleeko seurakunta Kristukselle mitä Hän tulis tehdä ja mitä ei ? Vai pitäisikö se olla päinvastoin ??

Äänestä

Hähä, teksti sähköpostissa.

Äänestä

Miten täällä edes viitsitään puhua naisten eri-arvoisuudesta, kun useissa hellariperheissäkin nainen on ainut elättäjä perheelleen, miehen ollessa kotona työttömänä tms. syystä !

Jos edes pastoriperheissä ei mies pysty "päänä" elättämään perhehettään , vaimon kulkiessa matalapalkka-alan töissä, esim. siivoojanan jne.!!
Mitä kunnioitettavaa suurimmassa osassa nykypäivän miehissä on. Kertokaapa te kunnioitusta ja naisten alistamista vaativat !!
Nainen ja mies ovat tasan tasa-arvoisia, ja kuuluvat vanhimmistoon sekä pastoreiksi siinä missä miehetkin.

Äänestä

Niin, miten on, millä perusteella nainen joka tuo perheelleen yksin elannon, miehen lepäillessä kotona, tai sitten molemmat käyvät töissä, nainen vastaa perheensä ja omistaan kuluista tasa-arvoisesti , niin millä perusteella hän on alempi-arvinen..:???

Onko hän vain "sopiva apu miehelle, joka ei yksin pystykään olemaan perheensä elättäjä , vaan vaimonkin täytyy hikipääässä esim luututa lattioita toimistoissa ja sairaaloissa, raskaissa töissä ?
Päälle vielä hoitaa lapset ja perhe ja palvella kotiherraansa...?

Äänestä

Ylläpidolle taas töitä.

Äänestä

Ylläpito suuttuu tällaisesta Islamia pilkkaavasta kommentista.

Äänestä

Naisen alamaisuutta perustellaan ainakin koraanissa sillä, että mies elättää, mies antaa kaiken hyvän. Siksi kai naiset haluavat elättää itse itsensä, ei tarvitse leivän takia alamaistua.

Paavalista ja hänen sanomisistaan kannttaa muistaa se, että hän oli turkkilainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

onkotasaarvohyvä kirjoitti:

Raamatussa nainen on miehen apu ja sivutuote. Kuitenkin nykyään naiset on johtajia ja Turun tapauksen päätutkija on nainen. Ärsyttääkö tämä sinua mies? Oletko perheenpää? Pitäisikö naisten jäädä lieden lämpöön jolloin miehille jäisi työt? Miten odotat mies naisten ku kunnioittavan zinua?

Pohjoisafrikkalaisia miehiä ahdistaa puukotuksen mukaan vapaat naiset. Onko sinulla uskova mies samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu