Päivän sana

Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.”
Ps. 91:14–15

Heikkous on rasittavaa, joskus suorastaan raivostuttavaa. Miksi minä, kristitty, en osaa voittaa sitä tai pelkoani? En, vaikka rukoilen ja odotan Herran apua. Kun ahdistava tilanne on käsillä, pelkään niin kuin ennenkin ja arkailen kuin ei Jumalasta olisi tietoakaan. Surun lisäksi saapuu itseinho, ja katkeruus hiipii paidan sisään. Onko tätä todellakin kestettävä hautaan saakka? Eikö koskaan tule hetkeä, jolloin olisin rohkeamielinen ja peloton, kohtaisin ahdistavan kuin urhoollinen korpisoturi, taipumatta ja vakaana? Vai olisiko minun opittava pikemminkin olemaan vaatimatta sellaista, mihin en yksinkertaisesti kykene? Sulkeutuisin pelkoni kanssa Jeesuksen armolliseen syliin ja ottaisin vastaan vaikka peläten sen, mitä eteeni annetaan. Turvaisin lujasti hänen sanoihinsa, tarttuisin rohkeasti lupauksiin. Sillä pelkään tai en, hän on luvannut pelastaa minut, kun turvaan häneen ja tunnustan hänen nimeään.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pelko pois, kaikki kuolevat aikanaan ja elämä jatkuu kierrätettävinä molekyyleinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SROsta kirjoitti:

Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.”
Ps. 91:14–15

Heikkous on rasittavaa, joskus suorastaan raivostuttavaa. Miksi minä, kristitty, en osaa voittaa sitä tai pelkoani? En, vaikka rukoilen ja odotan Herran apua. Kun ahdistava tilanne on käsillä, pelkään niin kuin ennenkin ja arkailen kuin ei Jumalasta olisi tietoakaan. Surun lisäksi saapuu itseinho, ja katkeruus hiipii paidan sisään. Onko tätä todellakin kestettävä hautaan saakka? Eikö koskaan tule hetkeä, jolloin olisin rohkeamielinen ja peloton, kohtaisin ahdistavan kuin urhoollinen korpisoturi, taipumatta ja vakaana? Vai olisiko minun opittava pikemminkin olemaan vaatimatta sellaista, mihin en yksinkertaisesti kykene? Sulkeutuisin pelkoni kanssa Jeesuksen armolliseen syliin ja ottaisin vastaan vaikka peläten sen, mitä eteeni annetaan. Turvaisin lujasti hänen sanoihinsa, tarttuisin rohkeasti lupauksiin. Sillä pelkään tai en, hän on luvannut pelastaa minut, kun turvaan häneen ja tunnustan hänen nimeään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu