Turvatoimia on tiukennettava, poliisin valtuuksia on lisättävä, tiedustelulainsäädäntöä on nopeutettava. Muun muassa näitä vaatimuksia on esitetty Turun puukkoiskun jälkeen.
Esimerkiksi puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) vaati sunnuntaina Ylellä tiedustelulainsäädännön ja kielteisten turvapaikkapäätösten toimeenpanon nopeuttamista. Lisäksi Kanerva toivoi uudenlaisen sisäisen turvallisuuden selvityksen teettämistä.
Kirkkokin haalaa punapää pappia paikalle, estämään poliisiautojen kulkua.
Kusasi kintuille vihreitten, vasurein ja sosialistien politiikka, jolla vastustivat näitä.
Onneksi ovat vähemmistöä, kun demokratiassa äänestetään.
Ja kyllä sosialistipuolella on suomalaisittainkin ajattelevia, ettei he kaikki ole Antti Rinteen, ja Tarja Halosen linjalla kuitenkaan. Toisin toisilla, ollakseen kunnoin kansandemokraatti pitää vastustaa kaikkea hallituksen esitystä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Turun veitsi-isku: Poliisi vaatii kaikkia pidätettyjä vangittaviksi.
Mitä vihervasemmisto ?
Mielenosoituksia pidätettyjen vapauttamiseksi ? Punapää pappi mukaan.
Mielenosoittajat samaan koppiin pariksi vuodeksi.
Puna-anarkistit voitaisiin kansalaispidättää ihan aihetodisteiden perusteella